Niinpä niin, sillä niin se satanen taas meni
Pipo päähän ja huilu huulille
102
1510
Vastaukset
- edson
ja huilua ei oo pakko soittaa. Pipo kyl kantsii pistää päähän
Kyselivät aamuteeveessä, että miten ne mittaa sen, miltä miinus 8 graderia tuntuu. Ei tuntunu miltään - Huiluveilles
Edsolvent on muuttanut meidät torvensoittajat pillipiipareiksi :)
- edson
Meinasin jo pajupilliä ehottaa, mutta ei ihan vielä
Ja tuuli lennättää kevyttä pyryä. Kaiken kaikkiaan ihan jepulis talvi toistaiseksi, ei liikaa lunta eikä pakkasta. Valmetin apua kuitenkin taas illalla tarvitaan. Tuuli ainakin kinostaa, vaikka ei sitä kovasti sitä lunta tulisikaan. - KinosFagot
Ehdotetaan sitä pajupilliä vasta kun on uusi residentti. Ehkä sen alaisuudessa olemmekin pelkkiä pajupillipiipareita.
Ja nyt loput kaffeesra juuleen ja postiin ennakkoäänestämään ennen kuin kinokset kokoontuvat - edson
"Parhaan" tulevaisuuden kuvan loihti eräs ehdokas. Kun hän on pressa ja Halla pääministeri, niin jo muuttuu puhallinsoittimet rumpuihin.
No jos taas Paavo, niin sitten torvi soi. Ja jos Paavo valitsisi Soinin pääministeriksi, niin sit soi sekä torvi että isotorvi
Kyl mää niin tykkäisin vaan siitä, että pressalle ei suuhun kuin pajupilli. Sillä sitten pienen maan kuningas edustaa meittii ulkomailla, puhaltelee rauhansävelii ja ei juuri pääse ku vienosti soitteleen sisäpolitiikan sävelii - BaconPilli
No niinh, kansalaisvelvollisuus toteutettu ja ääni annettu tähdäten kahden kierroksen vaalia. Olipa viileetä ja tungosta.
Kävin piimänhakumatkallani ja juuri tuossa kulttuuritalon alapuolella oli se poliisin puska-auto kytiksessä. Valo välähti, mutta toivottavasti ei minulle vaan minut ohittaneelle hirmu Volvolle. Itse toki ajoin keltaisilla liikennevaloihin poikkeuksellisesti kun muuten olisin jäänyt kitkoilla ylämäkeen. Vauhtia ei mittarin mukaan ollut niin paljon että siitä olisi pitänyt vilahtaa, muttatiedä noista.
Usein kun ajaa keltaisilla risteykseen niin luulee olevansa vihoviimeinen, mutta aina on joku tulossa vielä perässä ja kiihdyttäen. Siksikään ei ainakaan Hesassa uskalla keltaisille pysähtyä jos perässä on autoja näköpiirissä. Voi tulla perään kiinni. Maallahan tuota ongelmaa ei ole kun ei ole juuri liikennevalojakaan.
Hernesvelli on padassa näin pakkasen ja lumisateen kunniaksi. Pekoniahan siihen tuli Baltiasta - edson
Oikeestaan noin pitäisikin äänestää eli koettaa saada toinen kierros. Helppo siis valita, mutta piru, kun ääniä vie Paavo ja se erityinen opettaja ja näin ei ehkä saada toista kierrosta.
Tykkään Haaviston kansanäänestysvastaisuudesta.- hyssehaavistonounou
Kekkosen malliin, tai entisiin valitsija"miehiin" ? Tykkää pois, maailman syleilijä hompesta ei tuu ikuna maan johtajaa. Tai keulakuvaa, joutaa sinne enemmän auringossa olleitten lapsien .........pitäiskö tutkia polkuja? Maksakoon lento-ym.velkojaan "pelastajana" , annan tilinumeron.
- ViherPilli
Onkin kivaa pitkästä aikaa paistaa tätä hernesvelliä. Keittiö lämpiää ja mukavat tuoksut täyttävät huoneiston. Ihanan vihreän kasviskeiton pinnalla lillii mahottoman herkullisen näköisiä savustetun silavan palasia. Voi kun viel pääsis lusikoimaan lärviin. On kuitenkin maltettava antaa kaikkien aromien imeytyä keitokseen hitaasti.
Taidan samalla virittää myöskin pitkästä aikaa leipätaikinan. Nyt reippaasti latvialaisen mallin mukaan kokonaista kuminaa joukkoon. - KuminaPille
Tässä Pehmoisten Peter Panille (pillistille) Liettuvan camping kartta. karttaa saa suurennettua ja jokaista paikkaa klikkaamalla tulevat paikan tiedot esiin.
Tässä ihan alkajaisiksi. Saa nähä aukeeko botattuna. Jos ei aukee pittää kehitellä aukeava versio.
http://bot.fi/29e1
Kohta lähtevät kuminaleivät uuniin.- pilleyhäpelle
Hih, vidun mielenkiintoista, Liettuvan camping-kartta ja kuminäleivät :)))
Noita tietysti kukaan "älyä" netistä hakea jos sinne matkaisi, eihän.
Kerro yällä kuinka leivät paistuivat, olis niin miälenkiintoista. Tai sitten ei. - edson
Jep
Mulla on otettuna matkoja varten aika monta nettisivua ja tuon lisään Matka- kansiooni kirjanmerkkipalkissa.
Kuminaleipä. Viimeks maistanut kumppanin tehtyä näkkileipää ja maustettuja limppuja. Muistaakseni joululimpussakin on kuminaa.
Jumanpliut,kuuntelin myös sujuvasti Merja Kyllöstä. - Isopilli
Ei niitä koskaan liikaa ole eikä niistä koskaan liikaa juttua kehitä. Ei tässä nyt niin paljon harrastuksia ja jutunaiheita ole, etteikö voisi pullan mausteistakin plöristä.
Satuin aivan poikkeuksellisesti jättämään vaalihaastattelukanavan päälle kun Kyllöskää haastateltiin. Hyvin kyllä vastaili Kirsin nenäkkäisiin ja johdatteleviin YLE kysymyksiin.
Taitavat nämä poliittiset toimittajat olla aika samasta koulusta kaikki.
- HunksPilli
Jaha, Pehtoori on taas ollut hommissa:
"Hunksien show villitsi mummot palvelukeskuksessa – "Säryt meni ohi ja aloin ihan nuortua!"!
Wai oliko se sittenkin Huu- edson
? ? ?
- edson
? ? ?
- Muulipilli
Se oli eilen yle netti uutisis. Siitä tuo lainaus ja muulinsiltavitsi
- Sikupilli
Tässä johtavalle Pehtoorille Latvian camping esitys ensi kesän matkoja varten.
Latvialaisessa kaupassa löytää sen kuminaleivän niin että se on selliseen tiiviiseen kelmuun pakattu joko kapea ruskea pitkä tai lyhyt siivutettu hiukan paksumpi läjä. Etiketissä lukee Maize ja jotain muuta. Maize on leipä ja se muu on kuminaa ja muminaa.
Eesti yleensä ohitetaan noissa camping hommissa joten omia automatkojanikin varten kaivan vielä joutessani Puolan camping paikat. Puola se vasta on se hieno ja halpa maa missä on vain laadukasta ruokaa.- edson
Kyl matkakuume hiljaa alkaa hiipimään ja Puolassa käyään kans, se on selvä. Todennäköisesti nyt tulee lähdettyä toukokuun alussa ja sit 6.6 takaisin, kun on se perinteinen perunan istutuspäivä.
- edson
Tuo Puola onkin iso maa ja mennessä voi http://bot.fi/29et kaartaa tän kautta Slovakiaan. Ja siitä sitten http://bot.fi/29ev
Voi voi. Aina kun katsastan karttaa ja mietin, niin hitto, luulen että 2 kuukauttakin menisi. Sit joutus ostaa perunat, mikä suuri vahinko joopa joo, mutta selitä nyt naiselle. No mahollisuuksia kyllä selittää, sillä tänä talvena ostettu muutaman kerran isohkoja
Myös Unkarin kautta Sloveniaan ja sielt pojan luo. Pääasia, että kiertää Itävallan ja Sveitsin ... ja hitto Ranskakin näkemättä ja sieltä Portugaliin. - edson
edson kirjoitti:
Tuo Puola onkin iso maa ja mennessä voi http://bot.fi/29et kaartaa tän kautta Slovakiaan. Ja siitä sitten http://bot.fi/29ev
Voi voi. Aina kun katsastan karttaa ja mietin, niin hitto, luulen että 2 kuukauttakin menisi. Sit joutus ostaa perunat, mikä suuri vahinko joopa joo, mutta selitä nyt naiselle. No mahollisuuksia kyllä selittää, sillä tänä talvena ostettu muutaman kerran isohkoja
Myös Unkarin kautta Sloveniaan ja sielt pojan luo. Pääasia, että kiertää Itävallan ja Sveitsin ... ja hitto Ranskakin näkemättä ja sieltä Portugaliin.Jäi kesken tuo kappale ostoperunoista. Paikallinen viljelijä viljelee Annabellee ja kauppias myy ja hyvää on.
Keväällä kuiteski kokeilen koko perunan istutuksen ensimmäiselle toukokuun viikolle ja kun maan on kyntänyt het kun on vaan mahdollista, niin sitten taas niihin kynnöksiin perunat.
Ja matkaan siis toukokuun toisen viikon alussa.
Hiki tulee jo suunnitteluvaiheessa, sillä silloin on huhtikuu se polttopuun tekokuu. Tekokuu heh heh
- edson
Oolrait, ny katsoin sen mummuille järkätyn hunksien shown siellä jossain. Vaareille kans vastaavaa
- KuskiPilli
Hienon reissun olet piirtänyt Puolan, Slovakian jne läpi.
Siitä voi vielä muuttaa menemään sitä itäisempää Lublin reittiä ja Slovakiasta Wieniin ja sieltä Muncheniin jne. Slovakiassa omn muuten tosi mahtavia linnoja. Itse olen ajellut Turkista tullessa Unkarin kautta Zakopanen vierestä menevää reittiä. Aivan mahtawia maisemia.
Ja että hiki kirpåoaa puita hakatessa tekokuussa. Sehän on melkein kuin muusikon minulle velkaa oleva nes juhtiminen eli tavaroiden kanto. Siihen sopiva päivä on nimittäin Kuskiviikko!- edson
Pelkkä työstä ajattelu tuo hien pintaa. Leikillä vaan, sillä tykkään rauhallisesta duunista ja pyyhe on aina mukana hikeä hillitsemässä. Mut lumitöitä en kyllä kolalla enää ... ehkä
Juu tuo Lublin reitti kyllä kiinnostaa enemmän, jostain syystä. Ja jotenkin tykkäsin viimeksi siitä Itä-Saksan puolestakin ja sieltä tulee ehkä sitten paluuta mietittyä ja sitten Puolan rannikkoa pitkin eli joo. Gdanskissa nostan sitten vapauden lipun pystyyn, muuten en liputa.
- edson
Ny kyl suututtaa poliisien puolesta. Tällä kertaa ruotsalaisten poliisien. Rikollisjengit heittelevät pommejaan sun muita poliisilaitosta kohti. Kehtaavat paskiaiset. Ainoa hyvä uutisessa oli, että Ruotsissa, jos tavataan HEN ase tai pommi mukanaan, siitä tulee minimissään kakkua 2 vuotta.
Suomen rikoslakia en tunne vastaavassa tapauksessa.
Kahden vuoden kakkua voisi maustaa sitten vaikka ... no ensin rotanmyrkyllä. Tiedän tiedän, rangaistukset eivät juuri tepsi pidemmän päälle. Mitenkähän olisi häpeäpaalu, jota olen kannattanut usein aikaisemminkin ja sylkeminen kans peliin. Saatanan siat.
Epäiltynä kuulemma parikymppiset henit, jotka olleet vaikeuksissa koulussa ja työnetsinnässä. Tohon en virkkaa muuta kuin että johan on vaikeata saada Ruotsissakin töitä, mitä en usko kyllä en millään.
Poliisivaltiota en missään mielessä kannata, mutta mutta mutta. Joku tolkku sentään virkavaltaakin kohden pitää olla. - HenPilliPiiparoi
Ruottan poliiseja en ole seurannut. Poliisivaltiota ei kyllä voikaan kannattaa kuin virkahen!
Sen sijaan kävin koeaskeltamassa ostaman nastalisäkkeet kenkiin. Sellaiset täysnastakuminauhaiset. Rapsakkaa tallustelua. Ei viitti enää ottaa mitään riskejä nilkan murtamiseksi kuten viime tammikuussa.
Samalla poistin rellun päältä luminat ja kuminat sekä ajoin ihan korttelilenkin. Inhottavan talvinen keli. Huomasin jo eilen piimämatkalla, että vaikka oli pakkanen ja kuivaa lunta niin kuumat renkaat liiskasivat sen täysliukkaaki jääksi mutkissa ja mäissä. Varoen on mentävä ennen kuin ajotilanne asettuu.
Onneks sulla on se jokapaikan zetori. - Dr.Whoo
No jo on aikoihin eletty kun täällä lounaisrannikollakin on liukasta. Etes miun paremmilla kitkoilla ei ole kunnon pitoa. Sievitkin lipsuu kävellessä, nastalisäkkeet ovat kyllä erinomaanen keksintö, missä niitä nyt viittii ja voi käyttää.
”Tämän parempaa lahjaa emme olisi voineet Kiinalta saada”?
Ja mihinkäs tää liittyy... tietysti pandoihin. Pelkät pandavuokrat vajaa miljoona euroa vuodessa plus satatonnia bambulounaisiin per vuas.
No jaa, ehkä nuo Ähtärissä tietävät mitä tekevät.
Ja sitten politiikkaan. Sale tutisee kun Paavo jyrää. Paavohan sanoi jo ajat sitten, että hän ei ehkä vielä eka kierroksella voita...mut olishan siinä hyvää viihdettä tiedossa jos toiselle kierrokselle mentäis Salen ja nimenomaan Paavon kanssa. - edson
Pandat ja pingpong diplomatia.
Suomi on nyt sitten Kiinan suosiossa, meille kun kauppa on tärkeämpää kuin ihmisoikeudet. Joku muistaakseen aamuteeveessä oli ihmetellyt Ähtärin valintaa, kun siellä ei oo ees lentokenttää. Huh huh
Hirvee tilanne mulla. Jotta tulisi toinen kierros, niin äänestettäväkö Paavoo? Ei ja ei. Vaikka sitten olisi harmaampi mahdollinen toinen kierros, niin siitä huolimatta en voi Paavoo äänestää. Se on kuin antaisi samalla osan äänestään Huhtasaarelle.- Dr.Whoo
Joo, mutta Paavon viihdearvo on suuri, ja Salen lopullinen valinta on selvä joka tapauksessa.
Pave saanee valtavasti myös Sipilän vastaisia protestiääniä. Idiootti Sipilähän on sanonut jotain sen suuntaista että Vanhasen menestys mittaa myös Sipilän itsensä poliittista tulevaisuutta. Se on todella monille jo riittävä syy äänestää Paavoa. - edson
Dr.Whoo kirjoitti:
Joo, mutta Paavon viihdearvo on suuri, ja Salen lopullinen valinta on selvä joka tapauksessa.
Pave saanee valtavasti myös Sipilän vastaisia protestiääniä. Idiootti Sipilähän on sanonut jotain sen suuntaista että Vanhasen menestys mittaa myös Sipilän itsensä poliittista tulevaisuutta. Se on todella monille jo riittävä syy äänestää Paavoa."Idiootti Sipilähän on sanonut jotain sen suuntaista että Vanhasen menestys mittaa myös Sipilän itsensä poliittista tulevaisuutta."
Todella idioottimainen lausunto. Eilen Haataiselta kysyttiin, että mitens se Rinteen tilanne, jos Haatainen ei saa enempää kuin Lipponen edellisissä vaaleissa. Ihme kysymyksiä.
Itseäni on puhutellut oikeastaan vain Kyllönen ja Torvalds. Näistä sitten kallistun herkemmin Torvaldsin puoleen
- VaaliPilli
Se vaan on ensteks tultava sen toisen kierroksen, ennenkuin pohtii mikten sitten äänestää. Vaihtoehtoja on kolme. Äänestää Salea, Paavoa, tai jättää äänestämättä. Voihan siinä Paavon tilalla olla joko Haavisto taio Laura, mutta eihän se tilannetta mikskään muuta
- Dr.Whoo
Ei, vaan päinvastoin kaikki vaalien merkityksellisyys riippuu ensimmisen kierroksen tuloksesta. Vaalien lopputulos on joka tapauksessa selvä.
Jos Sale valitaan suoraan, tai tulee kuiva toinen kierros Pekan kanssa, niin plääh. Emmie ainakaan jaksa edes kattoo niin tylsiä vaalitenttejä.
- PAAVOPRESIDENTIKSI
Väyrysen kannatus oman gallupimme mukaan 48%.
Nyt pitää saada maan asiat kuntoon.
Väyrysen voitto takaa meille uuden hallituksen.
Kun me äänestämme Paavo Väyrysen voittajaksi presidentinvaalissa, saamme me samalla uuden hallituksen. Kun Väyrynen valitaan presidentiksi, eroaa Sipilän hallitus.
Välittäkää viestiä- Dr.Whoo
"Väyrysen kannatus oman gallupimme mukaan 48%."
No jaa, aika vaatimaton lukema jos oman tukiryhmän kannatus ehdokkaalle on vain 48%. - edson
"Väyrysen voitto takaa meille uuden hallituksen."
Annas tulla uusi hallituskokoonpano
- Suomi_on_voimissaan
Väyrysellä tuppaa mieli mutumaan ja lupaukset unohtumaan kun se pääsee vallankahvan.
Kepuli Paavo pettää aina. Huuhaa Huhtasaari lupailee pelkästään huuhaata.- edson
Pressa vallankahvassa?
Ei kiitos, oli sitten kuka tahansa pressana. Mutta kuka on paras näistä diplomaattina? Ja samalla ilmaisee joka suuntaan jotkut selvät suomalaisten yhteiset ... oho. Onko yhteisiä asioita, joista kaikki ovat samaa mieltä. Löydän ainoastaan pyrkimyksen rauhaan yhtenä sellaisena asiana, josta suomalaiset kait ovat samaa mieltä. - Dr.Whoo
Pyrkimys rauhaan...toki toki, mutta onko esimerkiksi veli venäläinen listimättä meitä puolueettomuuspolitiikan takia, Naton pelon takia, vai pelkästä lähimmäisenrakkaudesta?
- Dr.Whoo
Ja ups, unohdin EU:n sotilaallisen pelotteen.
- edson
Dr.Whoo kirjoitti:
Pyrkimys rauhaan...toki toki, mutta onko esimerkiksi veli venäläinen listimättä meitä puolueettomuuspolitiikan takia, Naton pelon takia, vai pelkästä lähimmäisenrakkaudesta?
Duoda duoda, Torvalds kertoi juuri kaiken sen, muut jaakaavat ja jaakaavat. Kyllönen puhui muuta sööttiä, mutta ainoana ykskantaan ei Natolle.
EU:n pelote kasvaisi kyllä, vaikka Trumppi onkin Naton sateenvarjosta vaatimassa (kait aiheellisestikin) muilta enemmän rahaa pöytään. Suomi ehkä kitkuuttaen koettaa mieluummin päästä halvemmalla ja vain pitää ovea raollaan, mikä minusta on älytöntä. Natoon vaan.
Torvalds käytti myös miltein kaikista muista pressaohdokkaista, että elävät jälkeistä YYA - aikaa, missä siinäkin tuntuu olevan perää. Ja samalla sanoi, että eurooppalainen Nato tiivistäisi juuri Euroopan aluetta. Ja se olisi velivenäläiselle selvä viesti, että älkää hyvät ystävät tänne yrittäkö
- SuuriJaMahtavaPilli
Palasin tuossa juuri lähes vakio kolmen koplan kokouksesta Eikalta. Puhetta johti edelleenkin hyväkuntoisen näköinen Örjan.
Totesimme, että tylsät vaalit ovat kävipä miten tahansa. Salehan on jokatapauksessa saletti. Ainoa kiinnostava kysymys on millä prosentilla ja missä vaiheessa.
Meitä kiinnosti eniten menoveden hinta ja lumenluontitilanne.
Tärkeintä on mielestämme, että preidenttimme nimi ei ole Pjutinski- Dr.Whoo
Tjaah, oletteko te kolme aina yksimielisiä, vai joskus myös kaksimielisiä?
- edson
Jos oiski Pitsinski ?
Mä luulen, että kaksmielisiä nuo kolme ja aina se mielessä ? Ovat kait iältäänkin Kaamasen tiellä, että vain mielessä on mahdollista. - SaukkoPilli
Dr.Whoo kirjoitti:
Tjaah, oletteko te kolme aina yksimielisiä, vai joskus myös kaksimielisiä?
Lopulta olemme samaa mieltä. Milloin satumme olemaan eri mieltä niin hierrämme sen aika nopeasti kaikille kelpaavaan muotoon mikä onkin useimmiten mahdollista, kun ihmiset keskustelevat kasvokkain.
Se mistä olemme ihan eri mieltä on uskonto josta emme edes keskustele kun tiedämme yhden olevan ihan uskovainen, minun olevan agnostikko mutta kirkosta eronnut, ja kolmannen olevan kuin saukkovedessä. - Dr.Whoo
edson kirjoitti:
Jos oiski Pitsinski ?
Mä luulen, että kaksmielisiä nuo kolme ja aina se mielessä ? Ovat kait iältäänkin Kaamasen tiellä, että vain mielessä on mahdollista.Joo, pakkohan tää on tässä soittaa:
https://www.youtube.com/watch?v=tGhLfiW1noY
- edson
Menoveden hinnasta.
Kukahan se suomalainen tiedeihminen olikaan, joka kertoi sähköautosta, missä olisi diesel generaattori, joka lataa pientä akustoa. Telkussa oli mies haastattelussa.- Dr.Whoo
Joo, muistan juuri lukeneeni asiasta jostain, en vain löydä sitä juttua nyt mistään. Kuulosti kyllä hyvältä idealta. (kunhan ei kaasumieheltä kysytä).
- KaamasenPilli
Meinasin jo protestoida, että mihin jäi maa-ja biokaasugeneraattori niitä pienemmpiä akkuja pyörittämästä. No se määrä dieseliä minkä vakionopeusgeneraattori ottais vaikka 30 kW sähkötehoon on tippa vain. Ehkä 2 litraa tai enintäin 3 tunnissa.
Siihen Edsolventin kaamasentien lohkaisuun toteaisin että ainakin se meistä joka on ollut viimeisen 30 vuotta vyötäröstä alaspain halvaantunut on ollut kaamasentillä siitä asti. Me kaksi puolestamme vielä etsimme kaamasentietä, mutta ihan kohta löydämme. - edson
KaamasenPilli kirjoitti:
Meinasin jo protestoida, että mihin jäi maa-ja biokaasugeneraattori niitä pienemmpiä akkuja pyörittämästä. No se määrä dieseliä minkä vakionopeusgeneraattori ottais vaikka 30 kW sähkötehoon on tippa vain. Ehkä 2 litraa tai enintäin 3 tunnissa.
Siihen Edsolventin kaamasentien lohkaisuun toteaisin että ainakin se meistä joka on ollut viimeisen 30 vuotta vyötäröstä alaspain halvaantunut on ollut kaamasentillä siitä asti. Me kaksi puolestamme vielä etsimme kaamasentietä, mutta ihan kohta löydämme.Oli vähän heikko pila minulta tuo "se on vain mielessä". Enpäs miettinyt halvauksen vaikutuksia.
Kyllä tuo 2-3 litraa ja siitä saatava teho luulisi kiinnostavan jopa sellaista pientä maata, missä ei ole omaa autoteollisuutta. Runkoja sentään tehdään linja-autoihinkin ja tietämystä ja taitoja riittää siis aivan varmaan pienempiinkin koreihin ja niihin asennettaviin järjestelmiin.
Täällä sitä leivotaan sellusta aluspöksyjä ja sukkia.
- tarkoittaaloser
Oliko hyvä uni:D
L - Dr.Whoo
Onhan meilläkin tää Raaseporilainen Toroidion -sähköauto projekti, jossa kuulemma on tulossa mullistavia teknologioita akkujen käyttöön. Kuulemma pesee mennen tullen Teslojenkin ajomatkat. Näkee ken elää.
- Dr.Whoo
Mieleni tekevi jo sähköautoa, mutta katoin just esim uus Nissan Leaf, hinta alkaen 35 000, ajomatka yhdellä latauksella max 250 km. Todellisuus jotain reilu puolet tuosta, talvella ainakaan. En siis taida ihan vielä ostaa.
Sitten on tää Gasumin kiinteähintainen metaanitarjous 89/kk kaasuautoihin. (tarjouskaasulla max ajomäärä 50 000km/vuosi.) Halpaa ajoa kyllä sitten polttoaineen osalta paljon ajavalle.
Lueskelin tuon systeemin ehtoja, aika monimutkaiselta tuntui. Enkä ihan päässyt kärryille mitä tuo maakaasu sitten maksaa kun kampanja päättyy.. - KaasuPilli
Dr.Whoo kirjoitti:
Mieleni tekevi jo sähköautoa, mutta katoin just esim uus Nissan Leaf, hinta alkaen 35 000, ajomatka yhdellä latauksella max 250 km. Todellisuus jotain reilu puolet tuosta, talvella ainakaan. En siis taida ihan vielä ostaa.
Sitten on tää Gasumin kiinteähintainen metaanitarjous 89/kk kaasuautoihin. (tarjouskaasulla max ajomäärä 50 000km/vuosi.) Halpaa ajoa kyllä sitten polttoaineen osalta paljon ajavalle.
Lueskelin tuon systeemin ehtoja, aika monimutkaiselta tuntui. Enkä ihan päässyt kärryille mitä tuo maakaasu sitten maksaa kun kampanja päättyy..Tässä kaasyuautoilussa suurin ongelma on siinä, että kukaan ei tosissaan tuo meille uusia tai käytettyjä kaasuautoja vaikka niitä on Saksakin pullollaan lähes joka käyttöön ja tarpeeseen.
En ole tuohon osaan asiasta ihan tarkkaan perehtynyt, mutta ainakaan Gasum ei kunnolla tee mitään sen hyväksi, että niitä autoja jotka heidän kaasuaan sitten käyttäisivät, olisi.
Tarttee vissiin joskus perehtyä estääkö valtio sen jollain tavalla ja jollain piiloverolla vai mikä estää vaikka olisi 100% järkevää ja muuten taloudellisesti mahdollista siirtyä paljon kaasuautoihin,
Jakelu metaanikaasuille tietenkin on heikkoa ja se voi pitää käyttäjät poissa. Sekin Gasumin ja osin valtion asia niin kauan kuin Gasumia ylläpidetään monopolina.
Kaasuun tottumisen hyvä välivaihe olisi LPG kaasun käyttö. Sitähän on jakelun halpuuden ja helppouden vuoksi Euroopassa joka kylässä ja korttelissa Autogazina saatavissa ja halavalla. Tällä hetkellä n. 60 c/kg mikä vie yhtä pitkälle kuin litra bensiiniä ja mikö voidaan helposti ja halavalla asentaa jokaiseen autoon, dieselit mukaanlukin ns Dual fuel autoiksi,
Mutta ei. Suomi on ainoa Euroopan maa missä ei ole lainkaan Autogaz jakelua liikenteeseen. Vain kalliitta keittokaasupullojen täyttöjä halavalla kaasulla kalliilla. - Dr.Whoo
Joo, tottahan tuo, että ei oo mahottoman hintainen tommonen muutos.
http://www.energiamuutos.fi/biokaasumuutos-avaimet-kateen/ - Dr.Whoo
Dr.Whoo kirjoitti:
Joo, tottahan tuo, että ei oo mahottoman hintainen tommonen muutos.
http://www.energiamuutos.fi/biokaasumuutos-avaimet-kateen/Ps, ei liene kauan tuo linkki tuossa..
- KaasuPilli
On se jo tallessa.
Myös LPG muutoksi tehdään kutakuinkin tuohon hintaan. Niitä tekee muistaakseni joku firma Porvoossa. LPG voidaan käyttää sitten suoraan dieselkoneeseenkin.
Paitsi kuten sanoin niin Suomi on Euroopan ainoa maa missä ei ole LPG eli autogaz jakelua liikenteelle.
Ainoastaan pullotäyttö mitä kaasukäyttöiset trukitkin käyttävät.
- Dr.Whoo
No voi per.. ny oli kinkkinen testi.
5/15
http://bot.fi/29kk- edson
Niin oli
8/15
mut hei esim. kurkun 2017 keskihinta. Enpäs oo seurannut montaa muutakaan vuoden keskihintaa. Kahvi tais olla ainoo, johonka vastasin het miettimättä.
- edson
Mä olen unohtanu jo ajat sitten tuon Suomi ja LPG. Viimeksi joskus kauan sitten riitti, kun luki, että tavattaessa LPG:llä ajava, niin 300 ekua sakkoa saman tien ja jos huomenna toistuis sama peli, niin taas 300 ekuu valtiolle.
Täytyy myös varauksella kyllä lukea noita ihme dieselgeneraattoreista, sillä mihinkä on unohdettu noin 50 % vähennys dieselin tuhlaama lämpöenergia. Eli ei kait voi olla mahdollista se, että 2-3 litralla dieselaggregaatilla saadaan tuotettua 35 kWh energiaa.
Mut kyl se ny on niin, että savukaasujen piipusta menevä lämpö harakoille ... menkööt ja pökköö pesää.- DieselPilli
Tässä ihan oikea dieselgeneraattorin kulutustaulukko eri olosuhteissa eikä vain tyhjäkäynnin kulutus:
https://www.ablesales.com.au/source/Diesel Generator Fuel Consumption Chart in Litres.pdf
- edson
Ny tulee pessimistin näkemys
Kaikista parasta on luottaa vain Pariisin ilmastosopimukseen ja seuraaviin vastaaviin. Mieli kevenee, vaikka syytä siihen ei olisi yhtään. Nyt ne kaataa Trumpin niskaan kaiken, sopii mulle, vaik tuol on Kiina ja Intia ja ja ja ...
Uskotaan siihenkin, että ku saadaan parempi jalansija myyntiin Kiinaan ja Afrikkaan niin kys se siitä sitten, kun meil on niin korkeeteknolokisii tuotteit
Pidätään peukkuja että matkailu Suomeen kasvaa 100 %
Ai et olikohan täs ny yhtään pessimismiä, pelkkää reaaliahan tuo näyttäis olevan. Jos joku muu kuin itikka jää jäljelle, niin luulis sen suorastaan itkevän ja nauravan ihmiskunnan kehittymistä seuratessaan. Mut tuskin ees nauraa / itkee, vaan jatkaa taaperrusta. - Dr.Whoo
Vaan minäpä olen pikapuoliin lähdössä helvetin ja taivaan väliin (??) Saapas nähdä millaista siellä on.
- IsoPilli
Menetkö siis piipahtamaan Naantalis ? :)
- Dr.Whoo
Naantali on kyllä helvatan hiano pikkukaupunki. Yks niitä paikkoja johon vois vaikka muuttaa. Mut emmää ny juur sinne.
- KaamosPilli
Oottako kuulleet, oottako kuulleet
Ensi keskiviikkona sataa vettä ja alle 10 cm lumet häippäsee.
Persiinalainen tori kysäisi olenko palannut baltiasta. Olen kyllä yrittänyt pitää matalaa profiilia. Toivottavasti ei mitään matkustamista ehota.
Ei pal enempää huvittaisi matkustella kuin korkeintain toiselt pualelt jokke toisel pualel jokke.
Tai sit pitää palkata henkivartija, joka on vielä monen vuoden päässä kaamasesta :=) - edson
Who on suunnannut eilen horisonttiin, helvetin ja taivaan väliin siis.
Ja jos on pahasti poltanut persuskarvojaan, niin tänään sitten menee sammuttamaan käryäviä karvoja uimahalliin.
Mul on vähän sama fiilis menemisistä kun Kaamospillillä, ei sitten taho ei taho. Mutta tiistaina on kait tahottava, kun pitää mennä pikkulikka ilmoittamaan kouluun. Lähtiessä miinus 15 j a palatessa plus kolme.
Mut ei tuo mitään. Jos ois matka Siperiasta Australiaan, niin- Dr.Whoo
Jumalsiunakkoon, -14 astetta. Tupla välihousut ja nikita korville jos ulos meinaa mennä. Ens viikon puoles välis tilanne tosiaan normalisoituu ja vettä sataa.
Ja tässä seuraava kulkuvälineeni. Pärjää tarvittaessa vaikka aavikolla.
http://bot.fi/29mw
Ps. meikä, kurja matkamies selvityi eilen kotiin tuhannen kapakan kautta..
Oli vielä voimissaan herra jota olimme kuulemassa. - edson
Dr.Whoo kirjoitti:
Jumalsiunakkoon, -14 astetta. Tupla välihousut ja nikita korville jos ulos meinaa mennä. Ens viikon puoles välis tilanne tosiaan normalisoituu ja vettä sataa.
Ja tässä seuraava kulkuvälineeni. Pärjää tarvittaessa vaikka aavikolla.
http://bot.fi/29mw
Ps. meikä, kurja matkamies selvityi eilen kotiin tuhannen kapakan kautta..
Oli vielä voimissaan herra jota olimme kuulemassa."Oli vielä voimissaan herra jota olimme kuulemassa."
Siis joku tämän herran jälkikasvusta piti puhetta ? http://bot.fi/29mx Nimittäin itse herra taitaa olla siellä horisontissa - Dr.Whoo
No köh, ei nyt ihan osunu..
- edson
Juu, katsastin nopeasti sen nafta aggregaatin kulutuksen ja sellasta masinaa ei oo vielä keksittykään, joka tuottaa 35 kWh parilla litralla naftaa.
Muumimaa vois olla kiva paikka, mut paljonkos siel otetaan vuokrayksiöstä?
Ratkastiin tai siis poika ratkas eilen tietsikkani kamera ongelman. Win 10 kamerani on paska yhdistelmä. Kuvaa ainoastaan Microsoftin ylimielistä ylivoimaa, kun ei viitsitä vikoja korjata. Tässä tapauksessa oli kysen ajuriongelmasta.
Ja aatelkaas, näin koko ajan, kuinka se vian etsintä tapahtui omalta ruudultani. Hän käytti työpöytääni muutaman tuhannen kilometrin päässä ja samalla oltiin whatsapp puhelin yhteydessä ja sain siis samalla neuvoja. Kursoria liikutti siis poikani siel jossain työpöydälläni ja selosti samalla. Kyl tekniikka on ihmeellistä.
Ja poika ei pääse työpöydälleni siellä jossain milloin vain, vaan minun pitää antaa salasana joka kerta erikseen, ja siis avattava TeamViewer ohjelma. - piipariPilli
Moten Gurken,
Oottepa työ salaperäisiä ja salasanaisia - edson
Kirjoitin kuvahakuun, että Pekka Siitoin ja siellähän on rivi kasvoja. Tämä on viimeinen yritys vaikuttaa äänestäjiin :)
http://bot.fi/29n0
Hei Pilli. Työ on kyllä salaperäistä. Ja salasanani on sama kuin pankkitunnukseni. Että jos sen keksivät, niin kaik on menny - edson
Vesisateita ootellessa mittaan renkaiden urasyvyydet. Kunnossa.
Tänään nelipyöräkoti starttaa koeajolle ja huomenna sitten Hesaan. On se helppoo nykyään, kun ottaa vain netissä liikenteeseen ja samalla astuu voimaan täyskasko eli edellinen tilanne. Ei tartte erikseen lopettaa kaskoja ja taas ottaa käyttöön.
Toi nelipyöräkoti on kuitenkin sen verran kallis laitos, ettei enää viitti ilman kaskoja kurvailla.
Mitä muuta? No äänen antaminen samalla, kun käyn kirkonkylässä. Samalla kyselen nesteltä, että vieläkö luvattu kaasupullon vaihto täyteen pitää kutinsa ja onko heillä sivuventtiilisiä pulloja.
Tiedotan sitten nämä tärkeät uutiset, kun palaan.
Taatana tentään. Torvalds ei saanu kommentoida, vaik nätisti oli sormi pystyssä. Kaiken maailman kyllöset kyllä, vaik rauhaa se minäkin rakastan.- HusisPilli
Varo vaan, ettet joutuisi tekemään Hesan reissua Zetorilla. Sellaista ilmaa luopailevat.
MInäkin juuri palasin maaseutukierrokselta ja melkosia rätei tiputteli ajoittain.
Hesassa ei ole kinpksia pois kuljetettu vaan selvästi sekä taloyhtiöt että kaupunki odottavat niitä pois pyyhkiviä sateita - edson
Kyl ny täytyy tiedostaa, että äänestäminen unohtu, kun oli muuta kivaa.
Ja kaasupullon sain suomalaiseen sopuhintaan, 20 €. Hesassa sitten testaan, josko miten lämmintä yöpyä ja paljons menee. Kaasua siis. Luulenpa että kuuden tunnin yöunia voin kaasupullollisella viettää talvipakkasessa 4. Siit voi sitten laskee, ketä huvittaa, sillä en ainaskaan maksa pysäköintimaksuja. Aina löydän paikan, missä ei mittaria ole. - edson
HusisPilli kirjoitti:
Varo vaan, ettet joutuisi tekemään Hesan reissua Zetorilla. Sellaista ilmaa luopailevat.
MInäkin juuri palasin maaseutukierrokselta ja melkosia rätei tiputteli ajoittain.
Hesassa ei ole kinpksia pois kuljetettu vaan selvästi sekä taloyhtiöt että kaupunki odottavat niitä pois pyyhkiviä sateitaHesan lumityöt juu tehdään keväällä samaan aikaan, kun leikataan ensimmäistä kertaa nurmikkoa. Juuri tuostakin syystä kurvaan "kotini" sellaiseen laajaan "parkkipaikkaan" eli aina löytyy jesta eli mesta, missä ei lappuliisat herättele. Eikä kaupunki rahastele.
Täytyy lähtee sellaisella mielellä matkaan, että vauhti olosuhteiden mukaan. Vaikka viittäkymppiä etiäpäin, ajakoot ohi kiireisemmät. - HinkuPilli
Kyllä täällä keskustassa alkavat olla mittarittomat paikat aika vähissä. Noriippuu minkä keskustaksi katsoo ja miten pääsee kävelemällä tai julkisilla jos jättää vähän syrjempään mobiilihotellinsa.
Kai sulla on sellanen 11 kg kaasupullo tuolla 20 euron täyttöhinnalla eli lähes 2 euroa per kg.
Ihan kiusallani toistan että samaa LPG kaasua saa hanasta autoon jo Eestin puolella hintaan
60 c/kg
Äänestämäänhän ehtii vielä ens Sunnuntainakin. Käy ihmeessä. Hällä väliä ketä äänestät kunhan se tukee toista kierrosta kuten Paavo mainostaa. En muuten itekään Paavoa äänestänyt. - edson
HinkuPilli kirjoitti:
Kyllä täällä keskustassa alkavat olla mittarittomat paikat aika vähissä. Noriippuu minkä keskustaksi katsoo ja miten pääsee kävelemällä tai julkisilla jos jättää vähän syrjempään mobiilihotellinsa.
Kai sulla on sellanen 11 kg kaasupullo tuolla 20 euron täyttöhinnalla eli lähes 2 euroa per kg.
Ihan kiusallani toistan että samaa LPG kaasua saa hanasta autoon jo Eestin puolella hintaan
60 c/kg
Äänestämäänhän ehtii vielä ens Sunnuntainakin. Käy ihmeessä. Hällä väliä ketä äänestät kunhan se tukee toista kierrosta kuten Paavo mainostaa. En muuten itekään Paavoa äänestänyt.60 c/kg ... ettäs taas kiusottelit, muistutit :) No Suames ollaan piru sentään.
Meinaan parkkeeraa totennäköisesti Roihikaan ja nukkua itse autossa. Aamulla sitten haen kumppanin Herttikasta ja sit takasin Roihikaan lasta kouluun ilmoittelemaan. On muuten sama koulu, minkä palmun alla seisoin jälki-istunnoissa 50- luvulla.
Samalla pistäydyn vanhassa työpaikassani, Roihikan kirjastossa, hakemassa Helmet- tunnusluvut niin saan lainata digilukemista suuremmista kirjaston valikoimista ja sit luen niitä täällä "ei missään". Ja hitto, niitä ei tartte palauttaa kyyhkysten vietäväksi, saati postin, napsauttaa vaan ne tietsikalla takaisin.
Mä vedän Torvaldsille viivan, ohan sillä punanen taustaki eli punaisen viivan vetäsen. Ei toi Niinistökään hassumpi oo, eikä pari muutakaan, mut en kehtaa, vaan vehtaan.
- KäyräPilli
Tässä pillittäjien seuraksi :
https://youtu.be/Kemk_v5x6Eg
FatNågot - CuccoPilli
Hitto, taas valvon. Pakkanenkin päälle pukkaa. Onneksi on monenlaista villasukkaa.
Pehtoori paralta jäätyy Roihiksen parkissa "perunat". Kyllä on surullista.
Onnea on tiemmä matkassa siinä että keskiwiikkona ovat jo pakkaset hatkassa. Sulavat pois lumet mutta tilalla lentää loska.
Ainoa mitä voi kysyä onko kevät koska - edson
Perunoita säälien lämmitän kottii, matka jäi haaveeks, tänne jään mottiin. Kumppani pennun ilmoittaa kouluun, minä jään puolväliin helsinki ouluu
No ei ny ihan puolväliin, mut ku riimi vaati.
- 22 ja lunta tulossa vissiin jo illalla tai ainakin huomenna. Ei kiitos. Eihän tuo pakkanen nyt vielä, eikä lumikaan, mutta kun siihen yhdistää liikenteen, niin jätän nuoremmille maantiet ja bussikuskille kumppanin kyydityksen.- BilltheCock
Aiai voi voi , mammari peräkammarin poikaa. Vähän pakkasta ja lunta saattaa, niin, saattaa tulla. Voivoi, aiai, ei pääse, ei pääse.
- HusisPilli
Terveisiä vielä talvimaisemista. Tulin juuri ihan Tuusulasta asti ajelemasta ja täkäläisiä puhtaita hankia vielä näkemästä. Täällä kivikylässähän ne eivät niin valkoisia ole. Ensi yönä se kaikki alkaa marssia historiaan jos sopiva sade vielä lämmintä seuraa.
Mahtaa olla hanget vielä toista luokkaa Pehmoisissa. Oletko suunnitellut laittaa matikkakoukkuja jäälle. Nyhän matikka maistuis.
Minulla kova homma vältellä Persiinalaista toria kun on näin säällinen talvikin. Tänään se päristeli jo puhelintakin vaan en vastannut kun olin liikenteessä ja lähetin e-mailin että älä hyvä mies minua sinne houkuttele.
Mahtaa olla Lännen lokarillakin ensi yön jälkeen haastaaa kitkoilla. Oli jo tänäänkin varsin liukasta. No kyllä niillä pärjää jos ajaa osaa ja ajatellakin osaa - edson
HusisPilli kirjoitti:
Terveisiä vielä talvimaisemista. Tulin juuri ihan Tuusulasta asti ajelemasta ja täkäläisiä puhtaita hankia vielä näkemästä. Täällä kivikylässähän ne eivät niin valkoisia ole. Ensi yönä se kaikki alkaa marssia historiaan jos sopiva sade vielä lämmintä seuraa.
Mahtaa olla hanget vielä toista luokkaa Pehmoisissa. Oletko suunnitellut laittaa matikkakoukkuja jäälle. Nyhän matikka maistuis.
Minulla kova homma vältellä Persiinalaista toria kun on näin säällinen talvikin. Tänään se päristeli jo puhelintakin vaan en vastannut kun olin liikenteessä ja lähetin e-mailin että älä hyvä mies minua sinne houkuttele.
Mahtaa olla Lännen lokarillakin ensi yön jälkeen haastaaa kitkoilla. Oli jo tänäänkin varsin liukasta. No kyllä niillä pärjää jos ajaa osaa ja ajatellakin osaaJos matikkakoukuille menis, niin pitäisi ihan Päijänteelle asti. No ja siellä sitten vielä tietää ne matikan polut. En ole muistaakseni koskaan ollut matikan pyynnissä, poika on tuolla Keiteleellä kyllä ollut, mut ei ne faijalle pyydä.
Puhelinvastaajahan sulla pitäs olla. "Olkaa ystävällisiä ja lähettäkää viesti ja luen sen heti, kun palaan huhtikuulla"
Kyllä juu lännen lokari ensin siis luistelee ja koht ui. Kiva katsoa tuo keli, millaiseksi taas muotoutuu.
- henrikijas721
rahat jos loppuu sais olla nälässä 5päivää viikon
- edson
Istuin eilen pitkästä aikaa paikallisessa kunnan toimistossa eli Nesteellä. Yhelle tokasin, että tulin kuunteleen uutiset ja korjaamaan ne uutiset, jotka minua koskevat. Muiden tilanteestahan en tiedä, kun yleensä eivät ole paikalla, kun heidän asioitaan käsitellään. Eivät nytkään olleet.
Sitten opin taas, että voidakseen voittaa vaikkapa kenossa, niin kantsii muuttaa aina numeroita ruutuun. Vaikeeta nauraa niin, ettei sitä huomata. Totesin, että kantsii alkaa verrata. Yks kenoo niin, että pitää ruudussa samat numerot, toinen sitten vaihtaa ja se joka voittaa ekaks, asia on sitten todistettu. - edson
Tos on joku BilltheCock, varmaan itärajalta. Puolustelee paikkakuntansa joko lampaisiin sekaantujia tai muuten vaan pankolla makaajia. Ja nehän on sama juttu, samoi sällei. Jos siel sitte joitain naisiiki on jääny, niin ei niit just erota hielle haisevista miehist. Varmaan rajan takaa ovat venakot huomanneet bisnikset ja majoittuneet johonki vanhalle koululle ja tarjoovat paikallisille palvelujaan, jotta lampaat ei kärsis niin paljon.
Ne on siel kovii tytöi ja poikii, ku niil on ihan tykkyäki ja pakkastaki. Voivat sit muistella taisteluja ja verrata itteensä vaik raatteentieläisiin. On ne niin kovii, niin kovii. Ja niin kovat on ajat ettäs - PlowPilli
Oi Edson, aikasi koittaa vuonna 2019 ainakin Hesarin mukaan:
"Kotimaa
Traktoriautoja” saattaa ilmestyä teille jo 2019 – mopoautojen korvikkeiden määrä voisi nousta jopa kymmeniin tuhansiin"
Nyt vihdoinkin voi virallistaa MyZetor merkin :))))
Huomenna on lumet mennyttä! Mainiota.
I do not like snow
because you must it away plow- edson
Täällä ... täytyy tarkistaa ... juu, sataa vettä.
Ja tie pehmenee. Joten zetor joutaa kyllä loskanheittoonkin. Siitä on moneksi.
Tuo "kevytautojen" suunnittelu maanteille on kyl aika kinkkinen juttu. En vastusta, mutta kyl vaan niin luulen, että kun kortin vievät, niin turvaudun taksiin. Tosin tuohan kait on enemmän suunniteltu nuorille. En oo lukennu koko juttua vielä.
Keltainen varoitusvalo katolle ainaski, jos maantiellä pörrää. Saisi jo nyt olla.
Nyt selvis se, että miksi sitä kutsuttaisiin traktoriautoksi. No ihan siitä syystä, että silloin voidaan säädellä kotomaan laeilla, ei tartte EU:n hyväksyntää.
- edson
Ja tie ,pehmeni, tosiaan ja huomenna se vasta pehmeetä onkin. Oikeestaan en enää ihmettele nelivetoja.
Olisin osannut sittenkin Hesassa ostaa kertalipun. Niit saa rahalla Rautakirjalta. On jo kauan pitänyt ottaa sovellus puhelimeen, mutta pashat. Täs täytyy mieluummin poistaa sovelluksia kuin lisätä niitä. Tai no, tuommoinen fiilis joskus syntyy
Nyt vois lukee, mitä ne "totuus-tutkijat" kirjoittavat pressaehdokkaiden totuuksista. Het kyl tsekkasin, että Väyrynen ja Huhtasaari ovat ihan omaa luokkaansa vääntelijöinä. - MaitoPilli
Ostotiedon jakoa:
Ostin tänään ihan kokeillakseni litran ns. mantelimaitoa missä ei ole rasvaa eikä paljoa sokeria ja kaloreita noin puolet tai alle kevytmaidosta.
Oma suuni kertoi, että jos juomaa yritetään verrata maitoon niin vertaus on viärä. Kyllä maitojuomassa maun määrää juurikin se rasva. Eli jos on maitoherkuttelija niin mikään ei voita kylmää täysrasvaista maitoa ja uunilämmintä rusinapullaa.
Hintaa oli mantelimaidolla kolme kertaa enemmän kuin oikealla maidolla ja purkin kyljessä luki GO GREEN ! ;)
ps. mihin on Lännen lokari liukastellut?- edson
Ku ei ois vaan Aurajoen vesi noussut ja vienyt lokaria mukanaan :) Vetisii kuvii sieltä Pariiisistakin
Mä en pysty enää punaista maitoa juomaan, kun on tottunut noihin vähempirasvaisiin.
- edson
Rakas päiväkirja, sain unta hyvin, vaikka Ylen vaalitentti olikin ihan persiistä.
Eikä unta häirinnyt edes vesisade, sillä siihenhän jo viime kesä totutti mainiosti- edson
"60 % kansasta haluaa enemmän valtaa pressalle "
Kuka sanoi? Helpotan. Toinen niistä populisteista ja sillä on hame.
Mitä enemmän Suomessa tällaisia dorkia tyyppejä, sitä enemmän järkevät lähtevät pois maasta.
- FaguPilli
Heikkotasoinen presidenttioedhdokasporukka oli koolla. Katsoin myös kokonaan tämän yhden esityksen eilen. Olisi voinut jättää katsomatta. Jäi kaipaamaan Mannerheimiä, Kekkosta, Fagerholmia.
- pajuinen-pilli
Mannerheim : homo teurastaja
Kekkonen : nyrkkiä käyttänyt itsevaltainen kuulustelija
Fagerholm : avasi olympialaiset
- edson
Rakas päiväkirja
Sen varsinaisen päiväkirjani luulin kadottaneeni, mutta ei se ollut kuin Libre Officen päivitys ja taas pelittää ...
Mutta siis tähän päiväkirjaan. Kirjaan nyt muistiini, että 9.2 avajaiset ja kaksi viikkoa kunnon ohjelmaa, oli sitten pressana vaikka Aku Ankka.- MannerPilli
Senkin "Mannerheim", et tarvitse libre officea jos vilkaiset chromea. Siellä on kaikki oikeaa officea vastaavat toiminnot ihan ilmatteeks. Ja nyt taas Eikalle ja Örjanille muistelemaan Mannerheimin aikuisia tapahtumia nuoruudestamme
- ManteliPilli
Eikkalassa kaikki entisellään.
Mie otin nyt mantelijuoman jälkeen soyjajuoman kokeiluun. Täs on 1.5% rasvaa ja kaloreita melkein neljä kertaa enemmän kuin siinä mantelivedessä.
Tää on ainakin kaks kertaa parempaa ja hinta oli puolet eli nopeasti ynnättynä neljä kertaa kustannusparempaa kuin mantelijuoma
Mut tää olikin Liidelin omaa tuotantoa eikä Landmännenin Go Greeniä- edson
Missäs nuo mantelit on kasvatettu? Manteli kuulemma tarttee aika paljon vettä ja jos siitä tulee vielä vetistä maitoo, niin eiks ois parempi juottaa lehmille vain vettä, niin sais lypsettyä suoraan rasvatonta, kysyy akroloki
Täytyykös olla kirjattuna googleen, jos käyttää sen kirjoitusohjelmaa? Kysyy jaa-a, kahdella sormella kirjoittaja. Nyt kyl toinen lepää eli peukalo, joka on siis keskellä kämmentä
Hyvä että ei oo ainakaan Eikkalassa takapakkii
- SoyPilliTrumpetti
Mene nyt puhaltamaan Trumpettia. On uuden ketjun aika.
Mantelit todellakin nappaa vettä paljon Kaliforniassa ja taitaa napata Välimeren maissakin. Voi sitä nyt yhen påakkauksen kokeilla, mutta siihenhän se jää. Sama vähän sen soijan kanssa. Sekin on manteliakin pahempi ympäristötuholainen ja vielä maapallon hengittämisen kannalta kriittisillä sademetsien raja alueilla. Sitäkin tosin voi yhden pakkauksen kokellla ja jättää siihen.
Soijahan on vegaanien muonaa ja vegaanit siinä syyllistyvät erittäin pahaan ympäristörikokseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3177424Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662146- 1751827
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161362- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91231Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691210RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541146Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019