Pyttykeskustelu

Tyylikkäitä poistumisia



Kristallihässäkkään olohuoneen katossa oltiin jätetty valo. Valaisimen kimalluksessa tuoksui lämmin suihku ja ohut J’adore, hiljainen poistuminen ilman hyvästejä.

Tuoksu avautui magnolian, melonin, persikan, päärynän, mandariinin ja bergamotin yhdistelmällä. Sydämessä kukkivat tuberosa, orvokki, orkidea, jasmiini, kielo, ruusu ja freesia yhdessä ovaalin luumun kanssa. J'adoren lopputuoksussa viehättivät myski, vanilja, setripuu ja karhunvatukat. Saatoin lähes ojentua ja poimia niitä lehdiltään kosteasta pensaasta usvaisessa aamussa paljain jaloin ruohikossa. Viileää ja täydellistä, epätodellista.

Oli kuin naiseuden kuori oltaisiin jätetty leijumaan asuntoon, ja itse kuvajainen poistunut vähin äänin, haluamatta häiritä. Olin jäänyt naiseuden lämpöön leijumaan, ja ovi hänelle avautunut ja sulkeutunut ulkomaailmaan. Pimennysverhot roikkuivat raskaina, kääntyilivät lyhentämättöminä pitkin vaaleaa saarnilattiaa kuin paksu kolaripelti. Olohuoneen pöydällä oli lautanen, jolla muruja. Ajatukset liekehtivät repaleisilla seinillä, ja joitain kaikuja yhä kimpoili hiljaisuudessa. Liikenteen kohina ulkona taukoamatonta. Hetkeen en tiennyt, mitä tehdä tai olla.

Kissa vilkaisi minuun, kun vatsani maukaisi.

Astia- ja ruukkukeskustelussa olen viihtynyt harvinaisen hyvin. Amfora on inspiroinut, ja olen löytänyt uusia puolia itsestäni. Olen jopa harkinnut dreijauskurssia, sillä viimeisistä savitöistäni on kulunut aikaa luultavasti parikymmentä vuotta. Muistan kuitenkin elävästi muovailleeni savesta nukkuvan kissan, mutta en enää tiedä, missä se on. Se jopa poltettiin, jotta siitä tulisi ikuinen. Ihmisille tehdään samalla tavalla, jos heillä on ollut eläessään taipumusta tällaiseen dramatiikkaan, tällaiseen kohisevaan ja hulmuavaan lähtöön, tällaiseen purkaukseen elämän päättöuunissa. Lisäksi on mainittava, että kaikki muistoni ruukuista kulminoituvat kreikkalaiseen käsityötaiteeseen: muotoon ja kuvaan. Itselläni ei ole juuri kasveja, ja jos on, niin niitä on joku tänne tullessaan pyytämättä tuonut.

Amfora minulla saattaisi olla, sillä niiden käyttötarkoitus on erilainen kuin on kukkaruukuilla. Amfora tapauksessani on solakka kuljetusastia, jota ei ollut mahdollista käyttää kuin ruumaan pinottuna. Se ei osannut seisoa omilla jaloillaan. Se täytettiin maissa, vietiin olkapäällä tai aasivankkureilla laivaan ja kuljetettiin meren ylitse toiselle saarelle tai mantereelle ja avattiin. Tapauksessani amfora oli koristelematon, yksinkertainen kuljetuskapine kaukaan historian liekeistä. Kaltaisiani on Välimeren pohja täynnä, mutta niihin ei saa koskea. Laki kieltää sen, sekä ihmisen laki että jumalten.

(Naurua)