Tyylikkäitä poistumisia
Kristallihässäkkään olohuoneen katossa oltiin jätetty valo. Valaisimen kimalluksessa tuoksui lämmin suihku ja ohut J’adore, hiljainen poistuminen ilman hyvästejä.
Tuoksu avautui magnolian, melonin, persikan, päärynän, mandariinin ja bergamotin yhdistelmällä. Sydämessä kukkivat tuberosa, orvokki, orkidea, jasmiini, kielo, ruusu ja freesia yhdessä ovaalin luumun kanssa. J'adoren lopputuoksussa viehättivät myski, vanilja, setripuu ja karhunvatukat. Saatoin lähes ojentua ja poimia niitä lehdiltään kosteasta pensaasta usvaisessa aamussa paljain jaloin ruohikossa. Viileää ja täydellistä, epätodellista.
Oli kuin naiseuden kuori oltaisiin jätetty leijumaan asuntoon, ja itse kuvajainen poistunut vähin äänin, haluamatta häiritä. Olin jäänyt naiseuden lämpöön leijumaan, ja ovi hänelle avautunut ja sulkeutunut ulkomaailmaan. Pimennysverhot roikkuivat raskaina, kääntyilivät lyhentämättöminä pitkin vaaleaa saarnilattiaa kuin paksu kolaripelti. Olohuoneen pöydällä oli lautanen, jolla muruja. Ajatukset liekehtivät repaleisilla seinillä, ja joitain kaikuja yhä kimpoili hiljaisuudessa. Liikenteen kohina ulkona taukoamatonta. Hetkeen en tiennyt, mitä tehdä tai olla.
Kissa vilkaisi minuun, kun vatsani maukaisi.
Astia- ja ruukkukeskustelussa olen viihtynyt harvinaisen hyvin. Amfora on inspiroinut, ja olen löytänyt uusia puolia itsestäni. Olen jopa harkinnut dreijauskurssia, sillä viimeisistä savitöistäni on kulunut aikaa luultavasti parikymmentä vuotta. Muistan kuitenkin elävästi muovailleeni savesta nukkuvan kissan, mutta en enää tiedä, missä se on. Se jopa poltettiin, jotta siitä tulisi ikuinen. Ihmisille tehdään samalla tavalla, jos heillä on ollut eläessään taipumusta tällaiseen dramatiikkaan, tällaiseen kohisevaan ja hulmuavaan lähtöön, tällaiseen purkaukseen elämän päättöuunissa. Lisäksi on mainittava, että kaikki muistoni ruukuista kulminoituvat kreikkalaiseen käsityötaiteeseen: muotoon ja kuvaan. Itselläni ei ole juuri kasveja, ja jos on, niin niitä on joku tänne tullessaan pyytämättä tuonut.
Amfora minulla saattaisi olla, sillä niiden käyttötarkoitus on erilainen kuin on kukkaruukuilla. Amfora tapauksessani on solakka kuljetusastia, jota ei ollut mahdollista käyttää kuin ruumaan pinottuna. Se ei osannut seisoa omilla jaloillaan. Se täytettiin maissa, vietiin olkapäällä tai aasivankkureilla laivaan ja kuljetettiin meren ylitse toiselle saarelle tai mantereelle ja avattiin. Tapauksessani amfora oli koristelematon, yksinkertainen kuljetuskapine kaukaan historian liekeistä. Kaltaisiani on Välimeren pohja täynnä, mutta niihin ei saa koskea. Laki kieltää sen, sekä ihmisen laki että jumalten.
(Naurua)
Kristallihässäkkään olohuoneen katossa oltiin jätetty valo. Valaisimen kimalluksessa tuoksui lämmin suihku ja ohut J’adore, hiljainen poistuminen ilman hyvästejä.
Tuoksu avautui magnolian, melonin, persikan, päärynän, mandariinin ja bergamotin yhdistelmällä. Sydämessä kukkivat tuberosa, orvokki, orkidea, jasmiini, kielo, ruusu ja freesia yhdessä ovaalin luumun kanssa. J'adoren lopputuoksussa viehättivät myski, vanilja, setripuu ja karhunvatukat. Saatoin lähes ojentua ja poimia niitä lehdiltään kosteasta pensaasta usvaisessa aamussa paljain jaloin ruohikossa. Viileää ja täydellistä, epätodellista.
Oli kuin naiseuden kuori oltaisiin jätetty leijumaan asuntoon, ja itse kuvajainen poistunut vähin äänin, haluamatta häiritä. Olin jäänyt naiseuden lämpöön leijumaan, ja ovi hänelle avautunut ja sulkeutunut ulkomaailmaan. Pimennysverhot roikkuivat raskaina, kääntyilivät lyhentämättöminä pitkin vaaleaa saarnilattiaa kuin paksu kolaripelti. Olohuoneen pöydällä oli lautanen, jolla muruja. Ajatukset liekehtivät repaleisilla seinillä, ja joitain kaikuja yhä kimpoili hiljaisuudessa. Liikenteen kohina ulkona taukoamatonta. Hetkeen en tiennyt, mitä tehdä tai olla.
Kissa vilkaisi minuun, kun vatsani maukaisi.
Astia- ja ruukkukeskustelussa olen viihtynyt harvinaisen hyvin. Amfora on inspiroinut, ja olen löytänyt uusia puolia itsestäni. Olen jopa harkinnut dreijauskurssia, sillä viimeisistä savitöistäni on kulunut aikaa luultavasti parikymmentä vuotta. Muistan kuitenkin elävästi muovailleeni savesta nukkuvan kissan, mutta en enää tiedä, missä se on. Se jopa poltettiin, jotta siitä tulisi ikuinen. Ihmisille tehdään samalla tavalla, jos heillä on ollut eläessään taipumusta tällaiseen dramatiikkaan, tällaiseen kohisevaan ja hulmuavaan lähtöön, tällaiseen purkaukseen elämän päättöuunissa. Lisäksi on mainittava, että kaikki muistoni ruukuista kulminoituvat kreikkalaiseen käsityötaiteeseen: muotoon ja kuvaan. Itselläni ei ole juuri kasveja, ja jos on, niin niitä on joku tänne tullessaan pyytämättä tuonut.
Amfora minulla saattaisi olla, sillä niiden käyttötarkoitus on erilainen kuin on kukkaruukuilla. Amfora tapauksessani on solakka kuljetusastia, jota ei ollut mahdollista käyttää kuin ruumaan pinottuna. Se ei osannut seisoa omilla jaloillaan. Se täytettiin maissa, vietiin olkapäällä tai aasivankkureilla laivaan ja kuljetettiin meren ylitse toiselle saarelle tai mantereelle ja avattiin. Tapauksessani amfora oli koristelematon, yksinkertainen kuljetuskapine kaukaan historian liekeistä. Kaltaisiani on Välimeren pohja täynnä, mutta niihin ei saa koskea. Laki kieltää sen, sekä ihmisen laki että jumalten.
(Naurua)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Purkkiarmada
Naiset ovat purkkinsa siinä missä mielikuvitus on vankinsa. Jos purkkia ei mikään muu täytä, niin sen täyttää tyhjyys tai rihkama, unohdetut korut tai sijoiltaan väännetyt terottimet.
Laatikot, metallipurnukat, rasiat ja lippaat kansoittavat tajuntaa. Kaikkeen tähän on suljettu jotain sisälle, ja muistuttaa se avattaessa jostain. Jokainen yksityiskohta on merkityksellinen. Kaikki nähtävä edessä, käsillä, on totta. Pieninkin helmi.
Kasvoilla.
(Hirn)
Epäsuhta
Miksi on niin että miehet harrastavat lajeja, joissa on suuri loukkaantumisen riski, mutta naiset vain pyörittelevät kuvaruudulla takapuoltaan?
(Naurua)
https://www.youtube.com/watch?v=e7PQDNRIpHg
Paitsi kohdassa 42:43
(Reps)
35:19 on aika hyvää settiä. Tämä on kyllä alkanut uudestaan jo aika monta kertaa, joten hyvää settiä on pitkin pituuttaan.
(Naurua)
Eniten mua vituttaa gizzmossa noi jahdin kannella kekkuloivat perseilijät. Oikeasti tekisi mieli potkia ne mereen.
(Naurua)
Pyttykeskustelun laajennusosa
Minullahan on moottoripyörä. Moottoripyörä on mummolassa, ja minulla on sitä usein ikävä. Se ei ole ensimmäinen moottoripyöräni, vaan järjestyksessään neljäs. Se on lämpimässä autotallissa talon alla, mutta hieman liian kaukana käydä katsomassa silloin, kun haluttaisi.
Minä olen mielestäni osa moottoripyörääni. Se taas osa minua. Sen päällä on hyvä istua, vaikka se ei olisi edes käynnissä. Riittää, että olemme yhdessä. Se tuoksuu hyvälle, vaikka on joidenkin tahojen mielestä vain vaarallinen kone, eikä turvallinen, kuten juna tai lentokone on.
En tiedä, tunteeko moottoripyörä painoani päällään, otettani, ajosaappaitani, mutta se reagoi minuun. Se tottelee minua ja liikkeitäni. Ja nämä liikkeet ovat hyvin pieniä. Ulkopuolinen ei niitä edes erota. Niin tarkkaa on pyörällä ajaminen, jossa on suhteettoman paljon voimaa omaani verrattuna.
Mutta minä olen sen kuljettaja. Minä ajan sitä. Se on minun yhtä paljon kuin minä olen sen.
(Hihitystä)