joko asiat tuli selvitettyä

loukkaatkolisää

Minusta te hoiditte tämän todella huonosti. Miksi minä en saanut kertoa näkemystäni ja miksi tämä piti näin tehdä? Myönnän että todella alas menin ja loukkasi sitä täysillä. Olen käynyt lukemassa viestinne ja puheluiden määrän. Aika inhottavaa myönnän ja olen kertonut jo. Suuttui se siitä mutta ymmärtää koska itsekin valehteli ja rankasti. Luulen että taisi yrittää sinua salaa vedättää loppuun asti. Tai kävitte asian loppuun. En tiedä mutta on tämä ollut hävettävää ja noloa. Anteeksi pyysin ja perustelin tekoni ja sen ymmärtää. Nyt kun itsekkin tajuaa ettei hänen sanomiset ole se joka riittää näyttää itse viestit ja antaa puhelimen. Tarkistan vaikka päätän että antaa olla. Kuitenkin aina sorrun aukaisemaan. Itken sen jälkeen kun en voi vieläkään luottaa. No olen sanonut että lähteä jos luottamus on se jota haluaa. Sanoi että antaa aikaa minun toipua ja tietää että siihen menee vuosia. Kumma juttu sanoo kun puhutaan asioista niinkuin ne on helpottaa sitä itseäänkin. Mutta näin ei saisi toimia ketään kohtaan. Loukkaavaa on se että salassa yhteyttä pidetään ja se kielletään. Monet itkut itkin ja aina kysyin haluatko eron? Ei vaan haluaa jatkaa kanssani. Nyt kun yhteydenotot ovat vähentyneet ja on soitotkin vähenneet alkaa helpottaa. Mutta onhan siinä aina se että siirtyivät niihin Brebeid liittymästä josta hoitelevat. Vannoi ettei näin ole tehnyt. Mutta on tämä vaikeaa kun tuo toinen ei taas minulle vastaa. No jatketaan mutta hyvältä tunnu. Enkä erota halua mutta kai tänne voin mielipiteeni kertoa kun en saanut osallistua. Jos tämä loukkaa jotain pyydän anteeksi mutta paha olo on ja ei helpota. Mutta paskasti nuo kaksi minua kohtelevat vaikka vannoo ihan muuta. Meillä ei ongelmia ennen tuon kuvioon tullessa. Onpa kokemus ja tyydyn siihen mitä sanoo. En loukkaa enkä muutoinkaan olisi halunnut tätä näin menevän.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

        Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        208
        1676
      2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

        Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
        Kotimaiset julkkisjuorut
        100
        1606
      3. Stepuli itkee facessa

        Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
        Kotimaiset julkkisjuorut
        97
        1520
      4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

        Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        254
        1398
      5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

        Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        134
        1363
      6. Minä menetän sinut kokonaan

        Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
        Ikävä
        48
        897
      7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

        Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
        Kotimaiset julkkisjuorut
        115
        883
      8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

        Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
        Maailman menoa
        437
        870
      9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

        Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
        Maailman menoa
        291
        830
      10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

        Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
        Maailman menoa
        347
        815
      Aihe