Piipahdin eilen sisään Vanhasen vaalitilaisuuteen kahvilassa Helsingissä Esplanadilla. Ministeri Vehviläinenkin oli paikalla. Yllättävän vähän väkeä paikalla. Pieni paikka, joten kyllä se täynnä oli, mutta kaikki mahtuivat kuitenkin istumaan pöytien ääreen. Ja tuntuivat olevan Vanhaselle, ja Vehviläiselle tuttuja suurin osa paikallaolijoista, siis kepulaisia. Minä en ole.
Herää kysymys mitä mieltä on tilaisuudessa jossa parikymmentä henkilöä yleisönä. Vanhasella kertomansa mukaa jo 300 vaalitilaisuutta, ja koville ottaa fyysisestikin. Jos on tavannut muutaman tuhat ihmistä kampanjan aikana, niin ei sillä kyllä vaaleja voiteta hirveältä takamatkalta.
Samassa paikassa n. viikko sitten Haataisen tilaisuus, jolloin tupa oli täysi kuin Turusen pyssy, niin täysi, että lähdin saman tien pois, ei mahtunut sisään. Tosin voi olla että suurempi osa oli tullut paikalle Elisabet Rehnin takia, kuin Haataisen. Tilaisuuden teemana oli RAUHA.
Vanhanen vetosi mm. rokotuskattavuuden puolesta, mutta eutanasian suhteen oli kieli keskellä suuta. Ei ole muodostanut vielä kantaansa, sanoi hän. Pohdiskeli mm. lääkäreiden ja hoitajien kannalta, kuinka vaikeaa mahtaa heille olla osallistua eutanasian toimeenpanoon, kun peruslähtökohtana alalla on aina ollut elämän ylläpito viimeiseen asti?
Jotenkin tuntuu että avoin kanta on myös poliittista tarkoituksenmukaisuutta. Selkeä kanta puoleen tai toiseen voisi viedä ääniä. Epäilenpä että pelkää eniten sitä että myönteinen kanta eutanasiaan voisi karkottaa potentiaalisia Vanhasen äänestäjiä.
Vanhanen muuten mainostaa presidentinvaalikampanjassaan mm. Radio DEI:ssä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.