Kauanko kestää ennen kuin uusi työttömien aktivointimalli alkaa näkyä itsemurhatilastoissa piikkinä?
Aktivointimalli
14
326
Vastaukset
- 747474444
Ehkäpä tasapaino säilyy koska niitä jotka ottavat elämän liian vakavasti aina piisaa. Jos on mielenterveysongelmia esim. epäämääräistä voimakasta ahdistusta tai paniikkioireita, niin niiden kanssa voi oppia elämään ja niihin voi hankkia lääkkietä. Tiedän monia yliopiston käyneitä joilla on lääkitys sellaisiin. Epätäydellisinä etenemme kaikki. Joskus maailma kaatuu päälle selittämättömättä miksi, mutta sekin on vain omassa päässä se asioiden vakavuuden määrä.
- KertooHistoria
Se voi alkaa näkymään viranomaisten pahoinpitelyinä ja murhatilastoina. Harva vihaa kohdistaa itseensä.
- sellaistavaan
Mikäs itsarin aihe töihin,tai koulutukseen meno on?
- cvccvccvcvcvvvv
Ei minnekään vain mennä.
- LahtariPelkääJo
kokoomus ahneet on nyt vapaata riistaa !
- systeemiton
KELA/sosku auttaa, silloin kun elämä on kiinni muutamasta kympistä. Turha hautoa itsariajatuksia moisen takia. Aina voi lisäksi kääntyä mielenterveysammattilaisten puoleen, jos kuuppa alkaa himmetä. Sitä varten ne ovat olemassa.
- sairasta.touhua
Sipilän ja Kokoomuksen toimia mutta kun ruumita alkaa tulla niin Sipilä kääntää huomion Lindströmiin joka ei edes vielä silloinkaan ymmärrä tyhmyyttään. Onko tämän tyyppisissä tapauksissa uhrilla mahdollisuutta hakea oikeuksiaan kun häntä käytetään hyväksi kuten Lindströmiä nyt?
Tyhmähän Lindström on ja selvästi nyt hänen tyhmyyttään käytetään hyväksi. - PieniPiruVasempaan
Ei terve ihminen pelkäää työtä niin paljoa, että tappaisi itsensä.
- Röhkäle
Muistaako nuorempi ikäpolvi, että massatyöttömyys luotiin Suomeen tarkoituksella ja tahallaan?
Taloudellinen ja poliittineneliitti halusi Suomen liittyvän Euroopan unioniin ja sitä varten valtion talous päätettiin ajaa alas.
Suomen pankin pääjohtaja Rolf Kullberg sanoi haastattelussa Länsi Savo lehdessä 3.1.1988
"kysyntä Suomessa on pakotettava alas ja tarpeen niin vaatiessa se on tehtävä luomalla Suomeen keinotekoinen taantuma ja taantuman on oltava melko syvä."
Historia todistaa että poliitikoiden ja talousvaikuttajien suunnitelma toteutettiin. Massatyöttömyys saatiin pysyväksi olotilaksi, savupiipputeollisuus hävitettyä ja pienyritykset kaadettua. Noin 11 000 yrittäjää teki itsemurhan kun yritys ja henkilökohtainen omaisuus ryöstettiin pankin haltuun roskapankki lailla.
Mauno Koivisto oli tuon Suomen historian hirvittämimmän rikoksen arkkitehti. Koiviston konklaavina tunnettu laillistettu rikos tuhosi monen sukupolven tulevaisuuden.
Poliitikot voivat siis työntää aktiivimallinsa sinne minne päivä ei paista, koska itse tuhosivat tämän maan suur-ja pienteollisuuden ja hyvinvoinnin.- PieniPiruVasempaan
Muistaa hyvin, mutt sinä muistat väärin.
Lama johtui siitä, että Suomen pankki vapautti valluuttalainamarkkinat holtittomasti. Sen seurauksena lainaa otettiin ja paljon. Siihen asti oltiinkin oltu tilanteessa, jossa lainaa ei saanut edes kannattaviin hankkeisiin.
Holtiton lainanotto johti markan arvon romahtamiseen puoleen siitä, mitä se oliu. Valuutassa otettujen lainojen arvo nousi samalla kaksinkertaiseksi. Monet yritykset kaatuivat lainakuluihin ja niiden seurauksena syntyi noidankehä, jossa talous romahti ja paljon hyviäkin yrityksiä kaatui.
Suomen pankissa oli johtajana Kullberg, mutta olisi kohtuutonta pistää kaikkea hänen syykseen. Eduskunnalla ja hallituksella oli kuitenkin määräysvalta. Sorsan aikana katastrofi pantiin alulle.
Jos lama ja työttömyys oli tahallaan aiheutettuja, niin jonkun pitäisi olla hyötyjä. Teollisuus ja yritykset eivät hyötyneet lamasta eivätkä tietenkään yritysten omistajat Politiikassa lama siirsi kannatusta vasemmistosta keskustaan, mutta ei hirveän paljon. En keksi kenen intressissä olisi ollut työttömyyden kasvu. - mulkvistille
PieniPiruVasempaan kirjoitti:
Muistaa hyvin, mutt sinä muistat väärin.
Lama johtui siitä, että Suomen pankki vapautti valluuttalainamarkkinat holtittomasti. Sen seurauksena lainaa otettiin ja paljon. Siihen asti oltiinkin oltu tilanteessa, jossa lainaa ei saanut edes kannattaviin hankkeisiin.
Holtiton lainanotto johti markan arvon romahtamiseen puoleen siitä, mitä se oliu. Valuutassa otettujen lainojen arvo nousi samalla kaksinkertaiseksi. Monet yritykset kaatuivat lainakuluihin ja niiden seurauksena syntyi noidankehä, jossa talous romahti ja paljon hyviäkin yrityksiä kaatui.
Suomen pankissa oli johtajana Kullberg, mutta olisi kohtuutonta pistää kaikkea hänen syykseen. Eduskunnalla ja hallituksella oli kuitenkin määräysvalta. Sorsan aikana katastrofi pantiin alulle.
Jos lama ja työttömyys oli tahallaan aiheutettuja, niin jonkun pitäisi olla hyötyjä. Teollisuus ja yritykset eivät hyötyneet lamasta eivätkä tietenkään yritysten omistajat Politiikassa lama siirsi kannatusta vasemmistosta keskustaan, mutta ei hirveän paljon. En keksi kenen intressissä olisi ollut työttömyyden kasvu."En keksi kenen intressissä olisi ollut työttömyyden kasvu."
Tietenkin kaltaistesi mulkvistien, jotka haluavat vain maailman palavan.
- KehitysmaaSuomi
Kannattaa nyt ottaa erityisesti ahneet kokoomus veijjarit maalitauluksi.
Tee kokoomus ahneen elämä aina vaikeaksi....
Älä äänestä kokoomus niinistöä, yms kokoomus korruption edustajia.
1990-2018, kokoomus kepu ja sdp vihreät ovat yksissä tuumin suomea alasajaneet ja pakolla murjaanimaata rakentaneet - tositarinaa
"Presidentti Sauli Niinistö totesi 17.11.2015 ”Jos ei kykene elämään riskin kanssa, on turha ryhtyä yrittäjäksi. Yrittäjyyskoulutus on tärkeää, mutta se on turhaa, jos perusasia, riskinottokyky puuttuu”. S. Niinistön sanat loukkasivat todella syvästi 90-luvun pankkikriisin uhreja ja kaikkien itsemurhan tehneiden yrittäjien omaisia."
http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207366-presidentti-niiniston-viesti-itsemurhan-tehneiden-yrittajien-omaisille - ALMEERA
Työttömyys on ollut ja on politikkojen pelinappula . Sitä käytetään HÄIKÄILETTÖMÄSTI hyväksi tehdessä sosiaalisia tulon siirtoja hyväosasille. Kun , ei uskalleta käydä käsiksi asian ytimeen. Maksimaaliseen tuloksen tekoon, ja miten se tehdään. Vaikka on muka ollut lama aika on sijottajien osinko ja pääoma tulot noussut noin 5 prosentia joka vuosi. Ja siellä on se todellinen työttömyyden syy. Ja tuloerot eikun kasvaa ja rauhattomuus yhteiskunnassa sitä mukaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455150Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1241643Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151519Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501436- 141215
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4111081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol19906Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827