Pandojen matka Kiinasta Ähtäriin kesti 24 tuntia. Kaikki osalliset hoitivat hommansa hienosti, eritysisesti ihailen Tupolevin miehistöä, joka lensi Kiinasta Vantaalle sekä rekkakuskia, joka hoiti turvallisesti loppumatkan. Arjen sankareita oli tietysti muitakin, myös Ähtärin kaupungin edustajat ja Elukkapuiston väki.
Jatkossahan ei ole merkitystä sillä, kuinka laajalevikkisessä lehdessä Kiinassa on kuvia ollut ja kuinka moni on nähnyt Kiinan tv:ssa jonkun porukan jostakin kaukaisesta Suomesta. Pandojen hankkimisprosessi on ollut vaativa ja se on hoidettu melko hyvin. Se kysymys on vielä auki, oliko oikea päätös lähteä hankkimaan pandoja, sen näyttää aika. Jatkossa kansa äänestää jaloillaan ja nimenomaan tavallinen köyhänpuoleinen suomalainen. Ulkomaalaisia ei koskaan tule suuria määriä eikä yleensäkään rahakkaita ihmisiä, he ovat jo pandansa nähneet, jos ne heitä kiinnostavat.
Tänän mennessä pandahankeeseen on käytetty vähintään kymmenen miljoonaa euroa. Rahaa on siis mennyt, nyt pitäisi alkaa tulemaan ja tuleehan sitä, mutta tuleeko riittävästi ja mikä on kertymä esim. siltä 15 vuoden jaksolta, johon on sitouduttu?
Kansanedustajan ajatus siitä, että Zoosta tehdään Pohjoimaiden ykköseläintarha, on pelottava. Voidaan tehdä vaikka maailman paras, jos se tapahtuu tulorahoituksella, mutta sehän ei onnistu ja joka tapauksessa kestää liian kauan. Siis pakottaako se, että on jo otettu mekoinen riski, ottamaan vielä isomman riskin? Pohjoismaiseen kärkeen nouseminen maksaisi jo ihan liikaa. Ehdottaisin tuumaustaukoa.
Pandajuhlat ohi, alkaa arki, mutta millainen?
18
735
Vastaukset
- EiVaan
Kone oli Iljušin.
- tappio.on.taattu
Ähtäriläisten olisi hyvä muistaa ja tietää ykköseläintarhastaan haaveillessaan, että edes eteläsuomalaiset eivät osaa sanoa missäpäin tuo Ähtäri sijaitsee. Parin Pandan takia ei kukaan taatusti halua lähteä Ähtäriin.
- tuumaustauko
"Kansanedustajan ajatus siitä, että Zoosta tehdään Pohjoimaiden ykköseläintarha, on pelottava. "
Maan pinnalle paluu tapahtuu onneksi ajan kuluessa vähitellen itsestään ja ehkä noin vuoden kahden kuluttua tätäkin ajatusta voi miettiä hiukan tarkemmin.
Kannattanee kuitenkin se tuumaustauko kyllä pitää, tai oikeastaan muutama, silloin tällöin... siihen mennessä. - lisäärahaa
Ehdotan että Ähtäri nostaa reilusti veroäyriä, että eläintarhan kohtuullinen rahoitus turvataan.
- enemmänrahaa
Ei voi, tapissa on
- Tykittäjä
http://www.xinhuanet.com/english/2018-01/17/c_136902997.htm tutkimusta
- Pravda1
Onpas upeeta, että Ähtäri mainitaan ihan Kiinan "Pravdan" sivuilla. Siitähän Jarmo ja Mikkokin olivat ihan tohkeissaan. Jarmo oli päässyt kuvaankin. Tämä julkisuus ei tuo Zoon kassaan yhtään euroa, päin vastoin on vienyt monta.
"Xinhua News Agency is the official press agency of the People's Republic of China. Xinhua is the biggest and most influential media organization in China, as well as the largest news agency in the world in terms of correspondents worldwide." - Tykittäjä
Pandat on kiinalaisille kansallisylpeys, kun luovutetaan niin totta kai mainitaan... Tuon tutkimus-sanan takia itse linkkasin tuon. Engl. siis research. 😉
- Härmäläänen
Kun Korkeasaari laski että ei kannata maksaa miljoonia vuokraa pandista niin miten Ähtärillä on varaa?
- Ni.Hao
Johtuu yksinkertaisesti siittä, että Ähtärissä ei osata laskea. Tavalliset kuntalaiset maksavat veroissaan vielä isooon laskun Ähtärin päättäjien kallista pandaseikkailusta.
- Eilutunen
Pojat ajattelevat että kun investoidaan kunnolla niin väkeä alkaa tulla. Tuleehan sitä, mutta mitä jää viivan alle? Sinne jää miinusta, sitä enemmän mitä enemmän investoidaan.
Mitenkähän kotieläintila kannattaa. Onhan se lutunen, mutta taisi maksaa aika lailla ja vaatii henkilökuntaa. - emokas
Kävimme Viimekesänä Oli Pettymys Surkeat eläin tilat .Sitten kävimme RANUALLA siellä oli ihanat paikat eläimet voivat hyvin.Kuusamossa KARHUT AIVAN IHANIA ja SULO .KANNATTA KÄYDÄ
- muutaihmeessä
emokas kirjoitti:
Kävimme Viimekesänä Oli Pettymys Surkeat eläin tilat .Sitten kävimme RANUALLA siellä oli ihanat paikat eläimet voivat hyvin.Kuusamossa KARHUT AIVAN IHANIA ja SULO .KANNATTA KÄYDÄ
Kannattaisko sinun muuttaa sinne Ranualle kun siellä kaikki niin ihanaa.
- mennäänköpikseen
Kannattaa lukea lehtiä Tanskaan tulee pandoja vuoden lopussa.
- Tanskaan
Varaappa ihmeessä sinne Tanskaan lippu jo hyvissä ajoin, mutta muista ottaa pelkkä menolippu.
- eläinparat
Kyllä se matka oli lähinnä kauhistuttava ja traumatisoiva kokemus pandaraukoille, jotka ovat eläviä olentoja eivätkä pehmoleluja :-(
- KaikkiHyvi
Pandoille oli lottovoitto päästä ähtäriin. Paras tarha mitä pandoille tehty. Elintila yli tuplaantui. Ei yhdenpäivän stressi oo mitään verrattuna loppuelämän paranemiseen.
- emokas
Helvettiä tulee heidän elämäolemaan huonoissa oloissa
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081699Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031664Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011576Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541409Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341368Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48906Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii453904Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115890Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293845Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347820