Saako yrittää pokata?

Ulla1000

Käyn säännöllisesti AA palaverissa. Olen tavannut ja tutustunut siellä mielenkiintoiseen mieheen. Kiinnostaa kovasti ja mieskin näyttää kiinnostuneen minusta.
Jostain kuulin, että AA;ssa ei tulisi sellaisia suhteita solmia.
Osaako joku valaista asiaa????

1

671

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kanssalangennut

      En tiiä mistä jostain oot kuullu. Itelläni säännöllinen palavereissa kulukeminen on hankalaa monesta syystä, vaikka haluaisin siellä käyä. Kerran näin siellä komian, suunnilleen itteni ikäsen miehen, johon huomio kiinnitty heti. Ollaan pienellä paikkakunnalla, oltiin ryhmämme kuopukset, vaikka meilläkin ikäeroa varmaan seittemän vee.

      Kerran sitten toisen kerran olin kentällä jälleen. Tämä mies sattu kassajonoon samaan aikaan ja molemmilla oli kaljakeissit. Pyysin hänet luokseni ja hän lähti, kai koska majaili äitinsä luona, joka ei tietenkään kaljankiskonnasta tykännyt. No eihän se lopulta voinut muuhun päätyä, kun miestä komiana pijin, kuin naimiseen, iliman papin luppaa, eli haureuen harjottamisseen. Sillä tämä mies kertoi olevansa uskossa. Minä olin kai houkutellut hänet hurttuuen teille :( . Vein sitte aamulla hänet bussipysäkille ja hän lähti. En oo kuullu hänestä sen jäläkeen, enkä nähäny palavereissa. Oon tuskissain siitä, että johtuuko hänen palavereissa käymättömyytensä siitä, mitä tapahtu minun kanssa ja mitä palavereissa käymättömyys on voinu aiheuttaa... Tosin itekkään kun en oo päässy käymään usein, niin en voi tietää, onko käynyt sillävälin kun minä en.

      Kyllä siinä on tietyt perusteet olla "sekaantumatta ryhmäläiseen". Se taas että "sekaantuu" toiseen a-a-laiseen on lie paljon parempi, kuin sekaantua ongelmattomaan taikka juovaan.

      Vastaukseni tuli myöhään kirjoitukseesi verrattuna, liekkö löysit sen? Jospa löytäsimme selvemmille vesille taas...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      14
      2804
    2. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      276
      1226
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1148
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      84
      980
    5. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      87
      863
    6. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      828
    7. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      72
      775
    8. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      24
      765
    9. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      143
      733
    10. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      731
    11. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      142
      701
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      47
      680
    13. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      656
    14. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      38
      646
    15. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      644
    16. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      643
    17. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      624
    18. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      618
    19. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      574
    20. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      558
    Aihe