Venäläisten viisumit rajussa nousussa

Ulkoministeriön mukaan Venäjältä Suomeen haettujen viisumien määrä kasvoi vuoteen 2016 verrattuna lähes 60 prosenttia.

Ulkoministeriö kertoo tiedotteessaan, että Suomeen tarvittavista viisumeista 88 prosenttia haettiin Venäjällä. Vuonna 2016 Venäjältä haettujen viisumien määrä oli 464 899 ja vuonna 2017 se oli 729 961.

Venäläiset suosivat matkoja etenkin rajan pintaan. Suomeen tullaan mm. ostoksille. Taloussanomat kertoi tapaninpäivänä, että Lappeenrannassa ollaan havaittu venäläisturistien palaaminen kaupunkiin. Huippuvuosiin on kuitenkin vielä matkaa, sillä venäläismatkaajien määrä Suomessa lähti laskuun vuonna 2014. Uusi nousu alkoi vasta loppuvuodesta 2016.

Mitäs suvakki tähän?
799
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Saadaankohan me ihan itse pitää viisumimaksut, vai meneeköhän ne EU:lle, niin kuin tullimaksut?

Äänestä

Venäjältä Suomeen matkaavat juuri ne henkilöt, joilla on ostovoimaa. Ei tänne köyhät venäläiset enimmäkseen tule. Osa vaatimattomimmista venäläisistä matkaajista hakee Suomesta edullisia kauppatavaroita vietäväksi Venäjälle myyntiin. Näihin kuuluvat halpakauppojen tuotteet, mutta myös kirpputoeien eräät tavarat. Kirppareilta ostellaan esimerkiksi hyväkuntoisia urheiluvälineitä ja hieman vaatteita. Sukset, sauvat, monot, luistimet ovat suosittuja ja naisten vaatteet.
Parempi venäläinen kansanosa käy Suomesta hakemassa ohi kaupparajoitteiden suomalaisia elintarvikkeita. Juustoja, muita maitotuotteita, makkaroita, kalatuotteita. Samaisia on myynnissä Venäjälläkin vaikka kuinka paljon marketeissa, mutta kaipa Oltermanni koetaan paremmaksi.
Rikkaimmat venäläiset käyvät Suomessa kylpylöissä, hiihtokeskuksissa ja kulttuurinautinnoissa.
Mutta eipä siinä mitään, tervetuloa vaan tänne!
Minä en käy Venäjällä kovin arvokkaissa paikoissa. Karjalan ja Pietarin kauneus minulle riittää ihasteltavaksi!

Äänestä
  • Oletko tavannut Pietarin viemäri- ja katulapsia?

    1Äänestä

Useat venäläiset hakevat Schengen-viisuminsa Suomen viisumikeskuksista, koska niissä on käsittely nopeampaa ja niitä on useita. Näin, vaikka eivät tulisi Suomessa käymäänkään.

Äänestä

venäläiset tuovat siis suomalaisille matkailu yrittäjille rahaa toiminnan jatkamiseksi. .eu:n pakotteista huolimatta .

Äänestä

Koko itärajalle pitää rakentaa muuri, ei yhtään ryssää maahan.

Äänestä
Aloittaja

Heh kommenttien perusteella vaikuttaa siltä että valtaosa suomalaisista toivottaa venäläiset turistit tervetulleiksi. Mitäs suvakki tähän?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_100320 kirjoitti:

Ulkoministeriön mukaan Venäjältä Suomeen haettujen viisumien määrä kasvoi vuoteen 2016 verrattuna lähes 60 prosenttia.

Ulkoministeriö kertoo tiedotteessaan, että Suomeen tarvittavista viisumeista 88 prosenttia haettiin Venäjällä. Vuonna 2016 Venäjältä haettujen viisumien määrä oli 464 899 ja vuonna 2017 se oli 729 961.

Venäläiset suosivat matkoja etenkin rajan pintaan. Suomeen tullaan mm. ostoksille. Taloussanomat kertoi tapaninpäivänä, että Lappeenrannassa ollaan havaittu venäläisturistien palaaminen kaupunkiin. Huippuvuosiin on kuitenkin vielä matkaa, sillä venäläismatkaajien määrä Suomessa lähti laskuun vuonna 2014. Uusi nousu alkoi vasta loppuvuodesta 2016.

Mitäs suvakki tähän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu