Huhtasaari on eniten Voimakas ja Kekkosmainen

VahvaPersoona

Voimakas persoona kuten Kekkonen, jopa vahvempi.
.
Laittaa rikollisen virkakoneiston ruotuun, kuten esim. oikeuslaitoksen, jossa näyttää olevan rikollisuus pesiytyneen jo aika pahasti.
.
Rajat kuntoon ja vuotamattomiksi.
Onnenonkijat omiin kotimaihinsa.
EU riisto kuriin.
ym. ym.

40

241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aatosss

      Ehdottomasti Laura parhaiten pärjännyt tässä vaalissa. Todella mahtavaa kun edes yksi ehdokkaista puhuu kansalaisten ajatuksia ääneen. Väyryseltä odotin jämäkkyyttä mutta hänhän puhuu ihan samalla epäselvällä kielellä kuin muut epäisänmaalliset ehdokkaat.

      • LurdKussel

        Juurikin näin. Pave alkaa jo nyt kuulostamaan sanojensa syöjältä, eli ei jatkoon. Luuvitonen on rehellisin. Numero viis siis.


    • NÄINSEONOLEVA

      SURKEAT RÄÄHKÄT ovat persettään repien rääkyneet, että Lauralla ei ole kokemusta ulkopolitiikasta,,- ja ei sitä paljon ollut alunperin KEKKOSELLAKAAN, mutta hoiti ulkopolitiikan SUOMEN KANNALTA TODELLA HYVIN, ja oli kaikkien aikojen paras presidentti !

    • Muistan

      Ei Kekkonen ollu rasisisti hänellä oli paljon ulkomaalaisia kavereita.

      • haluaisin-tietää-

        Olisi se vaan kiva tietää, mitä Kekkonen olisi tästä hullunmyllystä mieltä, mitä nykyisin Suomessa tapahtuu. Olisiko perussuomalaisten linjoilla asioista, vai lähtisikö EU-uskovaisten kelkkaan.


      • 65eurthgb
        haluaisin-tietää- kirjoitti:

        Olisi se vaan kiva tietää, mitä Kekkonen olisi tästä hullunmyllystä mieltä, mitä nykyisin Suomessa tapahtuu. Olisiko perussuomalaisten linjoilla asioista, vai lähtisikö EU-uskovaisten kelkkaan.

        UKK olisi aivan varmasti Isänmaallisten perussuomalaisten linjoilla!


      • qåaäzm

        Eikä Laura ole rasisti. Miksi häntä sellaiseksi vihjaat? Ei se tee kenestäkään rasistia kun ihminen haluaa rajat kotrolliin. Onhan rajat kotrollissa jopa äärisuvakki Ruotsissakin.


      • HalooHerätkää

        Laurallakin on paljon ulkomaalaisia kavereita, uskovilla on aina. Hän haluaa vaan islamistit ulos ja rajat kiinni, mutta teitä tyhmiä masokisteja on täällä ihan liikaa.

        Miten edes Turun islamistinen MURHATERRORI -ISKU ei herättänyt teitä ym muut iskut maassamme???


      • LurdKussel

        Eikä Kekkonen ollut myöskään natsi, vaikka kalju kaveri olikin. Kekkonen takas!


      • AmYisraelChai
        LurdKussel kirjoitti:

        Eikä Kekkonen ollut myöskään natsi, vaikka kalju kaveri olikin. Kekkonen takas!

        KUKAHAN tässä natsi on, Laura ei ainakaan??!!
        Hänhän on Israelin suuri ystävä!!!


    • Järkivalintaehdottomasti
      • Viisi-on-parempi

        Käyttäkää nyt jo järkeä.
        .
        VIITONEN sen olla pitää..........Ei ylös-alaisin käännettyä kutosta.


      • VanhaJääräNisse

        Voivoi, Nissekin on vain ylioppilas ja natopoikia, eikä edes poika vaan 72- vuotias vanhus, kaikkein vanhin ehdokkaista.


    • Tiedoksi-Sokeille

      "Ei Kekkonen ollu rasisisti hänellä oli paljon ulkomaalaisia kavereita."
      .
      Onhan minullakin ulkomaalaisia kavereita, eivät tosin terroristeja ja yhteiskuntamme ilmaishyödyntäjiä, vaan täysiä työssäkäyviä veroja maksavia jäseniä.
      .
      Olen silti suvakkien kategorisoima "rasisti", koska en missään nimessä kannata parhaillaan tapahtuvaa maahanmuuttoa, joka tuhoaa Suomen.
      .
      Iso-osa ulkomaalaisista kavereista sanovat tämän hetkisen maahanmuuton pilaavan kaiken sen, mitä aikaisemmin on Suomessa maahanmuuton edistämisessä tapahtunut.
      .
      Työperäiset ja ns. oikeanlaiset maahanmuuttajat ovat erityisen harmistuneita siitä, että heidätkin on nyt sitten kadulla otettu saman käsittelyn ja haukunnan kohteeksi kuin nämä ilmaiselämään hakeutuvat.
      .
      Nykyinen maahanmuutto pilasi edellisten toisin perustein maahantulleiden vuosikymmenien tekemän työn.
      .
      TOSI HARMILLISTA.

      • maalaismoukka

        Aikoinaan päätin etten ikinä äänestä naista presidentiksi, mutta nyt äänestän Huhtasaarta?! näin se mieli vain muuttuu.


      • ygfuguhi
        maalaismoukka kirjoitti:

        Aikoinaan päätin etten ikinä äänestä naista presidentiksi, mutta nyt äänestän Huhtasaarta?! näin se mieli vain muuttuu.

        Pakkohan se on, kun ei parempaa ehdokasta olekaan kuin Huhtasaari.

        Hän on TODELLINEN isänmaan ystävä - siis myös sinun ystäväsi suomalainen, hän haluaa koko kansakunnan parasta - eikä tuhoa, kuten muut. (Paitsi Väykkä, mutta hän rupeaa olemaan jo liian vanha.)


    • kyljenkääntö

      Johan vitsin murjaisit.Kekkonen kääntyisi haudassaan, jos Huhtasaaresta tulisi presidentti! Kyllä Väyrysessä on eniten Kekkosta ja on myös samoilla linjoilla asioissa ja kaiken lisäksi Huhtasaari ihannoi Trumppia, joka ei olisi kyllä Kekkosenkaan mieleen oleva presidentti

      • Kelpaa-Kekkosellekin

        Saattaisi kääntyäkin huokaisten helpotuksesta todeten, Suomi on sittenkin Huhtasaaren hyvissä käsissä.


    • EhhEhhehhEEE

      Toi blondi ei laita edes eskarilaista kuriin, olette kyllä houreissanne kuoliaaksinaurattajia :D

      • suvakin-kade

        Me ymmärrämme vihervasemmistolaisen kateuden......jatka vaan. :)


    • LAURAONOIKEA

      LUU 5!

      • vanharekkari

        Lapin poliisikin olisi parempi vaihtoehto presidentiksi siksi äänestämme Paavoa, vaikka se ei poliisi olekaan


    • muutostulee

      Laura ja Paavo!! Kenestäkään muusta ei juuri mitää kirjoituksia

      • Selvä-asia

        Syystä, ettei muista ole mitään kiinostavaa kirjoitettavaa. !


      • Muistan

        Toisilla on vielä jokseenkin selvän paperit.


      • SipiläPELKÄÄ

        Lauran valovoimainen karisma ja puheet ovat vastustamattoman hyviä ja siksi Sipilä on antanut medialle käskyn boikotoida Lauraa mahdollisimman kovasti kaikkialla, sillä Sipilällä on TOSI suuri HÄTÄ, että LAURA VOITTAA VAALIT!!


    • NiinistöLipooVaan

      Suomalaiset tarvitsevat vahvan presidentin suojelijakseen, eikä mitään mamuperseen nuolijaa.

    • Persuaharmittaa

      Huhtasaaren poliittinen kokemus ja ymmärrys puuttuvat miltei täydellisesti !
      Ei jatkoon.

      • Gimme5

        Sinulta se ymmärrys puuttuu, jos et Lauraa äänestä!!

        38 vuotiaalla ei voi olla vielä kovin paljon kokemusta, mutta onnaksi Lauralla on sitäkin paljon älyä ja oppimiskykyä, että äkkiä hän jotkut pressan hommat oppii!!

        Sitäpaitsi presidentillä on valtavat laumat neuvonantajia, joiden neuvoista presidentti sitten noukkii parhaimmat toimintaansa varten.


      • pettureitaovat

        Se on Timo Soinin suurin ystävä ja osasyylinen miksi meillä on tämmöinen hallitus kuin on, hän on ollut äänestämässä Soinista persujen puh.johtajaa ja päästämässä hallitukseen! loikarithan oli vähemmistö puolueessa, joten olisi heidän pitänyt pystyä vaikuttamaan asioihin hallituksessa toisin, tästä kaikeasta on nykyisetkin persut vastuussa..


      • gfgfgfgf
        pettureitaovat kirjoitti:

        Se on Timo Soinin suurin ystävä ja osasyylinen miksi meillä on tämmöinen hallitus kuin on, hän on ollut äänestämässä Soinista persujen puh.johtajaa ja päästämässä hallitukseen! loikarithan oli vähemmistö puolueessa, joten olisi heidän pitänyt pystyä vaikuttamaan asioihin hallituksessa toisin, tästä kaikeasta on nykyisetkin persut vastuussa..

        Eipä Laura ole Timon ystävä enää sen erityisemmin, kuten ei muidenkaan persujen sen enempää.

        Timohan loikkasi smurffeineen persuista ja petti koko porukan ja Suomen kansan, mistäs me sen petollisuus oltaisiin arvattu??


    • LauraLauraLaura

      Kan5alai5velvolli5uu5 täytetty!!!

      • PS-Kiittää

        Kiitos siitä.


    • SiisViis

      Gimme 5!!!

    • Mentori-Kekkonen

      Jos Kekkonen eläisi, hän tekisi kaikkensa Huhtasaaren Presidentiksi viemiseksi.
      .
      Kepulla kun ei ole ketään muuta kuin Paavo, joka ei jaksa kuin ehkä yhdenkauden, joten Laura olisi varma valinta seuraavaan vaaliinkin katsottuna.

    • Hienoaaaaaaa

      Huhtasaari on selkeä ykkönen!

      • todettavaon

        Kyllä Laura omaa ehdokaista kaikkein vahvimman persoonallisen voiman, se näkyy aivan selvästi. Mielelläni kuitenkin laittaisin Väyrysen tässä vaiheessa korkeimmalle pallille ja antaisin Lauran odottaa ja kypsyä vielä lisää tämän seuraavan 6 -vuotiskauden.


      • Kertaheitolla

        Ei mitään odotteluja, vaan kerta rysäyksellä Huhtasaari presidentiksi.
        Kuudessa vuodessa oppii presidentiksi ja on täysin valmis seuraavalle kierrokselle ilman tarvetta opiskella virkaansa.


    • wsedeg

      5, äänestetään 5! Tässä alkaa olla suomalaisten viimeiset mahdollisuudet torjua Ruotsin kaltainen hävitys ja tuho. Nyt ja eduskuntavaalit 2019. Muuten on Suomi mennyttä.

    • Line-UKK

      Kekkosen linja ei olisi mahdollistanut laisinkaan tälläista matuaaltoa, urkki olisi laittanut rajat kiinni jo samanapäivänä kun tulva oli tiedossas.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1681
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1622
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1535
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1402
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1364
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      898
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      885
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      441
      879
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      832
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      818
    Aihe