Uutta oppia Naton noudatettavaksi

KESKISUOMALAINEN: "Puolustusministeri Mattis: Kiinan ja Venäjän uhka kasvaa. Mattisin mukaan Yhdysvaltojen sotilaallinen ylivoima on heikentynyt viime vuosina ja murenee edelleen.

Yhdysvaltojen puolustusministeri Jim Mattis varoittaa, että Kiina ja Venäjä muodostavat Yhdysvalloille yhä suuremman uhan. Mattisin mukaan Yhdysvaltojen sotilaallinen ylivoima on heikentynyt viime vuosina ja murenee edelleen.

Mattisin mukaan Kiina ja Venäjä pyrkivät rakentamaan maailman, joka on niiden autoritaarisen yhteiskuntamallin mukainen.

Mattis esitteli kansallista puolustusstrategiaa, jolla Pentagon pyrkii kasvattamaan Yhdysvaltojen asevoimia ja sotilaallista voimaa.

Paras tapa estää sota on olla valmis voittamaan se, Mattis kirjoittaa asiakirjassa.

Strategia on jatkoa Yhdysvaltojen uudelle turvallisuusstrategialle, joka esiteltiin joulukuussa. Turvallisuusstrategia suututti sekä Kiinan että Venäjän, jotka syyttivät Yhdysvaltoja imperialismista ja kylmän sodan lietsonnasta."

Ymmärränkö oikein, että suomalaiset natofanit haluaisivat Suomen mukaan Yhdysvaltain aseylivoimaa lisäämään kun Mattis ei puhu mistään rauhanomaisesta rinnakkaiselosta, vaan sodasta, jolla turvataan Yhdysvaltojen ylivalta maailmassa.
14115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

"Ymmärränkö oikein, että suomalaiset natofanit haluaisivat Suomen mukaan Yhdysvaltain aseylivoimaa lisäämään kun Mattis ei puhu mistään rauhanomaisesta rinnakkaiselosta, vaan sodasta, jolla turvataan Yhdysvaltojen ylivalta maailmassa."

Et ymmärrä. Yritäpä uudestaan tavaamalla vaikka tuota lausetta:

"Paras tapa estää sota on olla valmis voittamaan se, Mattis kirjoittaa asiakirjassa."

1Äänestä
  • "Paras tapa estää sota on olla valmis voittamaan se....."

    Kysyisin, että mikä sota? Ajatteleeko natovajakki, että maailman kaikkien maiden rauhantila johtuu siitä, että Yhdysvalloilla on jonkinlainen ylivalta-asema ja jos jossakin on sota, niin se tarkoittaa sitä, että yhdysvallat on siellä palauttamassa omaa ylivaltaansa?

    Äänestä

  • fspi kirjoitti:

    "Paras tapa estää sota on olla valmis voittamaan se....."

    Kysyisin, että mikä sota? Ajatteleeko natovajakki, että maailman kaikkien maiden rauhantila johtuu siitä, että Yhdysvalloilla on jonkinlainen ylivalta-asema ja jos jossakin on sota, niin se tarkoittaa sitä, että yhdysvallat on siellä palauttamassa omaa ylivaltaansa?

    "Kysyisin, että mikä sota?"

    Miksi et lue Mattisin lausuntoa? Tuossahan hän selvästi viittaa sekä kiinaan että venjään.

    "Ajatteleeko natovajakki, että maailman kaikkien maiden rauhantila johtuu siitä, että Yhdysvalloilla on jonkinlainen ylivalta-asema ja jos jossakin on sota, niin se tarkoittaa sitä, että yhdysvallat on siellä palauttamassa omaa ylivaltaansa?"

    Ehkä natovajakki sellaista voisi ajatella, mutta tavallinen NATO-jäsenyyden kannattaja ei niin ajattele. Mutta tavallinenkin NATO-jäsenyyden kannattaja tosiaan ymmärtää, että rauhantila Euroopassa on NATO:n ja USA:n ylivoiman ansiota.

    1Äänestä

"Ajatteleeko natovajakki, että maailman kaikkien maiden rauhantila johtuu siitä, että Yhdysvalloilla on jonkinlainen ylivalta-asema..."

Voi Tiltun tyhmyyttä!

Liittymisen kannattaja uskoo, että rauhantila johtuu eniten siitä, ettei mikään maa hyökkää toisen maan rajan yli !

Ja että kun mahdollinen hyökkääjä tietää teollaan saavansa yhden maan sijasta vastaansa 29:n maan yhteisön niin hyökkääjä miettii asiaa ja jättää tekemättä!

Ei se USA ole mikään olennainen tekijä tässä yhtälössä!

1Äänestä

Yhdysvaltojen puolustusministeri Jim Mattis varoittaa, että Kiina ja Venäjä muodostavat Yhdysvalloille yhä suuremman uhan Naton laajenemiselle lähelle Venäjän rajoja. Se onkin ihan oikein. Jos sota syttyisi EU:n ja Venäjän välille jotakin kautta, mikä Naton mitä todennäköisin tavoite onkin, sieltä Atlantin takaa, "Hitlerin tyttären" avustamana. Suomen tulee pysyä pois Naton kierosta touhusta ja pidettävä huoli ettei Suomen kautta Nato mene Venäjälle.

Äänestä
  • Jenkkien politiikka vaatii tuon uhkakuvan perustelukseen, siksi meitäkin ajetaan Natoon..

    Äänestä

Suomen tulee pysyä pois Venäjän kierosta touhusta ja pidettävä huoli ettei Suomen kautta Venäjä mene länteen.

1Äänestä

Mattis nyt puhuu suulla suuremmalla, missä jenkit ovat sotia voittaneet? Raunioita ja siviiliuhreja mutta voitot, missä?

Äänestä
  • Vaikkapa pari kertaa Irakia vastaan.

    1Äänestä

Suomalaiset eivät Usan persettä lähde puolustamaan. Sotilasvala jo sen estää.

Äänestä
  • MItä sinä LATVA-D tiedät SOTILASSVALASTA? ... ai niin ... onhan se netissä kaikkien luettavissa. ;-)

    IMHO.

    Äänestä

Natossa Suomen pitäisi ajaa jenkkien ylivaltapolitiikkaa.

Äänestä

Suomihan voisi lähettää Natoon haluujista jenkkeihin jo omat jouko-osastot harjoittelemaan,koska ei se Natoon meneminen noin vain onnistu,siellä on eri komentokieli ja taistelutavat,välineet ,kaikki.
He olisi sitten valmiina jos rähinä alkaa ja Suomi sotii Naton mukana,muutama panttipataljoona ,jollainen oli viime sodissa Saksassa.
Sitten jos Suomi liittyy Natoon voisivat tulla muita suomalaisia kouluttamaan samoihin sääntöihin.
Eiks kuulosta hyvältä? Ja jos Suomi ei liitykään,ja sota kuitenkin syttyy,hehän voivat silti mennä sotimaan jenkkien ja Naton rinnalle venäläisiä vastaan.
Vapaaehtoisistahan se viimeksikin koottiin Saksaan lähtijät.
Muuten Naton kannattajien on jo vaikea pysyä kohta housuissaan ja alkavat purkaa turhautumistaan ei niin Nato ihmisiin jo pienestäkin poikkipuolisesta sanasta. Suomesta voisi lähteä jenkkeihin muutama kymmenen tuhatta vapaaehtoista ehkä. Samat oikeudet ja velvollisuudet kuin jenkeillä ja palkka. Varmasti houkuttelisi monia.
Jenkit varmaan mielellään ottaisivat porukkaa harjoittelemaan Naton puolustusta.
Puolustusministeriön kannattaisi jo alkaa selvittää asiaa.
Myös kaikkien ministeriöiden on kunnioitetta ihmisten tahto tilaa ja haluja.

Äänestä
  • Suomen perustuslaki kieltää toistaiseksi suomen kansalaista ja jopa kaksoiskansalaisen statuksesn omaavaa taistelemasta vieraan vallan joukoissa.

    Muuten postauksesi on hauskaa luettavaa ... kuten alle 10-vuotiaan fantasiat tuppaavat olemaan. ;-)

    IMHO.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


fspi kirjoitti:

KESKISUOMALAINEN: "Puolustusministeri Mattis: Kiinan ja Venäjän uhka kasvaa. Mattisin mukaan Yhdysvaltojen sotilaallinen ylivoima on heikentynyt viime vuosina ja murenee edelleen.

Yhdysvaltojen puolustusministeri Jim Mattis varoittaa, että Kiina ja Venäjä muodostavat Yhdysvalloille yhä suuremman uhan. Mattisin mukaan Yhdysvaltojen sotilaallinen ylivoima on heikentynyt viime vuosina ja murenee edelleen.

Mattisin mukaan Kiina ja Venäjä pyrkivät rakentamaan maailman, joka on niiden autoritaarisen yhteiskuntamallin mukainen.

Mattis esitteli kansallista puolustusstrategiaa, jolla Pentagon pyrkii kasvattamaan Yhdysvaltojen asevoimia ja sotilaallista voimaa.

Paras tapa estää sota on olla valmis voittamaan se, Mattis kirjoittaa asiakirjassa.

Strategia on jatkoa Yhdysvaltojen uudelle turvallisuusstrategialle, joka esiteltiin joulukuussa. Turvallisuusstrategia suututti sekä Kiinan että Venäjän, jotka syyttivät Yhdysvaltoja imperialismista ja kylmän sodan lietsonnasta."

Ymmärränkö oikein, että suomalaiset natofanit haluaisivat Suomen mukaan Yhdysvaltain aseylivoimaa lisäämään kun Mattis ei puhu mistään rauhanomaisesta rinnakkaiselosta, vaan sodasta, jolla turvataan Yhdysvaltojen ylivalta maailmassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu