Sauli Niinistö on jo aivan liian vanha!

Kaikella kunnioituksella, mutta Sauli Niinistö on jo yli 70 vuotias seniori. Ei häneltä voi kohtuudella odottaa lapsen hoidon ja isänä olemisen lisäksi enää energiaa presidentin tehtävien hoitoon. Ei Sauli Niinistö ole tälläkään hetkellä ollut kovin innokas ulkosuhteiden hoitaja. Päin vastoin.

Päästäkäämme Sauli Niinistö hyvin ansaituille eläkepäivilleen ja muistakaamme, kuinka taannoin kävi Urho Kekkosen kanssa, kun hän dementoitui vanhoilla päivillään.
10145
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

niinistölle ei kelvannut kansan äänestys . suomea euro valuuttaan viedessäkään, joten en ainakaan sitä äänestä.

1Äänestä

Sauli Niinistö on eriarvoistumisen kannattaja: Rikkaat rikkaammiksi ja köyhät orjiksi!

Nyt vaaleissa kannattaa pohtia tarkoin, onko se myös sinun tavoitteesi?

1Äänestä
  • Eikö voisi jo jäädä eläkkeelle ja viettää aikaansa perheen parissa, vauvakin tulossa. Miksi pitäisi vanhus vielä uudelle kaudelle valita. En taatusti äänestä häntä.

    1Äänestä

  • Sauli Niinistö on 69 vuotias. Paavo Väyrynen on jo 71 vuotias. Ketähän tässä äänestäis, kun nuo ukot on jo noin vanhoja!
    Vissiin pitää äänestää Lauraa, hän on sentää nuorempi, kuin Niinistön vaimo!

    1Äänestä

  • glovnishow kirjoitti:

    Sauli Niinistö on 69 vuotias. Paavo Väyrynen on jo 71 vuotias. Ketähän tässä äänestäis, kun nuo ukot on jo noin vanhoja!
    Vissiin pitää äänestää Lauraa, hän on sentää nuorempi, kuin Niinistön vaimo!

    mutta kun se nuoruus ei tässä tapauksessa tarkoita kuin tyhmyyttä
    ja tietämättömyytä, sekä kokemattomuutta

    Kyllä Presidentin pitää olla kokenut AMMATILAINEN

    Äänestä

  • Glopalisti vanha köpö Sauli toivottelee joskus virallisissa puheissaan Jumalan siunausta, taitaa olla joku kaivoipa arkkitehti jolta toivottelee, Jumalan pilkkaaja Sauli ei tunne Jeesuksen "orjia", jotka ovat vapaita maailman ja Natohillujen valheista.

    1Äänestä

Saahan suomessakin menna naimisiin serkun kanssa, ja jossaain lannessa muistaakseni sisaren tai veljen lapsien kanssa. Ja Egyptissa sai menna naimisiin sisaren tai veljen kanssa.

Kissatkin tekevat huoletta pentuja pentueiden kesken, ja ovat ihan hyvinvoipia.

Turhaa vouhotusta!

Äänestä

Ööö. Toki. Niin tai ei.
Ööö. Luulisin niin.
Kiero kuin korkkiruuvi.
Selittäjämestari ja eläkkeelle joutava
höpö höpö ukko tuo on.

1Äänestä

Sauli Niinistön aika on jo mennyt. Yli 70 seniori kaipaa jo rauhaa ja rentouttavia harrastuksia.

Meillä äänestäjillä on nyt oma vastuumme siitä, että päästämme Sauli Niinistön hyvin ansaittuja eläkepäiviään viettämään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


LubeckR kirjoitti:

Kaikella kunnioituksella, mutta Sauli Niinistö on jo yli 70 vuotias seniori. Ei häneltä voi kohtuudella odottaa lapsen hoidon ja isänä olemisen lisäksi enää energiaa presidentin tehtävien hoitoon. Ei Sauli Niinistö ole tälläkään hetkellä ollut kovin innokas ulkosuhteiden hoitaja. Päin vastoin.

Päästäkäämme Sauli Niinistö hyvin ansaituille eläkepäivilleen ja muistakaamme, kuinka taannoin kävi Urho Kekkosen kanssa, kun hän dementoitui vanhoilla päivillään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu