Kajaanin ikea SUOMI SOFFA TOIMII YHÄ

Miten on mahdollista että vielä rikolliset roistot pyörittää firmaa joka moneen kertaan konkassa
pyöritelty mummojen nimissä vai miten REHELLINEN SUOMI 100 Mauri Pekkarinen yee

”Ovat päätyneet paitsi konkurssiin, niin talousrikoksiin nuo aikaisemmat yritykset.”

Merisalo: ”Siitä minä en osaa sanoa mitään, en ole heidän tästä puolesta selvillä, en tiedä, en pysty sanomaan, te tiedätte niistä asioista varmasti enemmän kuin minä.”
Merisalo oli mukana myös Suomi-Soffan perustamisessa.

Arto Merisalo:

”Niin olen ollut mukana sitä konseptia kehittämässä ja ideoimassa ja liikkeelle laittamassa. Olin konsultin roolissa ja sitten jonkun aikaa markkinointijohtajana.”
Suomi-Soffa oli Toivaisen yrityksistä suurin ja kunnianhimoisin. Soffan Kajaanin tehdas myi kalusteita pääosin Soffan omalle myymäläketjulle. Mutta oli eräs poikkeus.

Taloudellisen alamäen jo alettua tehdas myi yli 400 000 euron arvosta huonekaluja yritykselle nimeltä Suomen Kalustemyynti. Suomen Kalustemyynnillä ei ole lainkaan kiinteää myymälää, vaan yritys kiertää maakuntia rekalla. Helmikuun lopulla kalustemyynti oli asetellut rekan sisällön Vaajakosken Urheilutalolle.
Kalustemyynnin toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja on virallisesti Harri Toivaisen sisko Heidi Toivainen, mutta käytännön myyntityötä pyörittää tuttu mies, Arvo Toivainen.
11203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Samalla lailla se pyörii Oulussakin SUOMI-SOFFA. Ja jatkuva loppuunmyynti vuodesta toiseen.
Siihen aikaan kun minä kouluni kävin, oli laki ettei loppuunmyynti tms alennusmyynti saa olla jatkuvaa vaan sillä oli lakisääteinen maksimiaika, jonka pituutta en muista.
Sitäpaitsi ei ne SUOMI-SOFFAn tuotteet mitään halpoja ole verrattuna toisiin huonekaluliikkeisiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LAHJAHEVOSELLAEIHAMPAITA kirjoitti:

Miten on mahdollista että vielä rikolliset roistot pyörittää firmaa joka moneen kertaan konkassa
pyöritelty mummojen nimissä vai miten REHELLINEN SUOMI 100 Mauri Pekkarinen yee

”Ovat päätyneet paitsi konkurssiin, niin talousrikoksiin nuo aikaisemmat yritykset.”

Merisalo: ”Siitä minä en osaa sanoa mitään, en ole heidän tästä puolesta selvillä, en tiedä, en pysty sanomaan, te tiedätte niistä asioista varmasti enemmän kuin minä.”
Merisalo oli mukana myös Suomi-Soffan perustamisessa.

Arto Merisalo:

”Niin olen ollut mukana sitä konseptia kehittämässä ja ideoimassa ja liikkeelle laittamassa. Olin konsultin roolissa ja sitten jonkun aikaa markkinointijohtajana.”
Suomi-Soffa oli Toivaisen yrityksistä suurin ja kunnianhimoisin. Soffan Kajaanin tehdas myi kalusteita pääosin Soffan omalle myymäläketjulle. Mutta oli eräs poikkeus.

Taloudellisen alamäen jo alettua tehdas myi yli 400 000 euron arvosta huonekaluja yritykselle nimeltä Suomen Kalustemyynti. Suomen Kalustemyynnillä ei ole lainkaan kiinteää myymälää, vaan yritys kiertää maakuntia rekalla. Helmikuun lopulla kalustemyynti oli asetellut rekan sisällön Vaajakosken Urheilutalolle.
Kalustemyynnin toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja on virallisesti Harri Toivaisen sisko Heidi Toivainen, mutta käytännön myyntityötä pyörittää tuttu mies, Arvo Toivainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu