Sinkkuus, elämä, kauneus.

Sisäinen kauneus ilmenee ihmisissä ulkoisena rujoutena. Näin ainakin sinkut-palstalla.

Minusta elämän suurimmat mestariteokset löytyvät luonnosta.

Jäin miettimään, että onko ihmisen kyky luoda sellaisia välineitä, jotka tulevat tuhoamaan elämän - sellaisena kuin sen tällä maapallolla tunnemme - mestaruutta, epätoivoista ja paradoksaalista rimpuilua mestaruuteen ja kuolemattomuuteen tai jotain muuta.

Kaikki suurmiehet on olleet jännämiehiä joilla on naisia. Hitler, stalin ja kumppanit.

Imhotep tais olla se, joka ekan pyramidin suunnitteli ja rakennutti farao Djozerille. Sen jälkeen asia on ollut helppoa, pidetään samat mittasuhteet ja tehdään vaan isompana. Pyramidi sellaisenaan on kaikessa yksinkertaisuudessa aika helvetin nerokas rakennelma. Onko edelleen vahvempaa rakennetta kuin kolmio...? Mistä tietenkin päästään Pythagoraan teoreemaan, joka sekin joidenkin tietojen mukaan sai oppinsa Muinaisesta Egyptistä... :)

Siitä samaa mieltä, että jos hyvän suhteen haluaa, ei pidä etsiä toista etsivää. Siinä parhaimmillaankin kohtaa kaksi etsijää, jotka eivät löydä toisistaan sitä mitä etsivät... :)

Mjaa

Jos tämän nyt oikein ymmärsin, niin kaikki polut vievät naisen jalkojen väliin.

Ei yhtään hullumpi ajatus. Tuli jotenkin Rooma mieleen.

(Hihitystä)

On kauniita paikkoja mutta ei ne kiinnosta jos ei niitä saa tutkia sen oman kauniin kumppani naisen kanssa. Ulkomaille on turha matkustaa yksin koska naiset ajattelee kaikkee negatiivista jos mies on matkalla yksin.

No tässä aloituksessa on sentään sisältöä ja yritystä mitä kommentoida. Toisin kuin palstalla yleensä...

Minusta tuo visuaalisuuden korostaminen on aika miesmäinen juttu. Naiset kun ainakin sanovat tykkäävänsä esim. ei-visuaalisesta eroottisesta kirjallisuudesta enemmän kuin vaikka visuaalisesta pornosta, mistä miehet tykkää. Siitä pornosta varmaan tulee nämä ihmeen harhakuvat, mitä miehillä on "komeuden" suhteen. Luullaan että kaikki riippuu jostain lillukanvarsikomeudesta sen sijaan että keskityttäisiin muihin ammottaviin vikoihin omassa persoonassa ja käytöksessä. Meininki on vähän kuin Titanicin kannella: keskitytään kuuntelemaan kun orkesteri soittaa samalla kun koko helvetin laiva on syöksymässä kohti merenpohjaa.

Aloitukseni vuoksi, ja siitä huolimatta, haluaisin vielä lisätä, että ajoittain ihmisillä esiintyy jopa palavaa intoa tuottaa kauneutta, hyötyä ja arvonlisää ympärilleen, ilman että tekijä saa siitä välitöntä etua itselleen. Ihmistä ei siis tule ajatella pelkästään itsekkäänä olentona, jolle oma hyöty on aina arvokkain, koska yhteisön etu on arvokkaampi kuin yksilön.

Taide ja muut kulttuuriset taidonnäytteet ovat omiaan kerryttämään yhteisöllisyyttä ja sitä kautta vahvistamaan joukon yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Varsinkin suuri rakennushanke, johon osallistuu käytännössä koko yhteiskunta, yhdistää ihmiset vahvasti. Toki taiteella ja sen herättämillä ajatuksilla voidaan rapauttaa vallitsevia käsityksiä yhteisössä, mutta tällöinkin vahvistetaan ryhmää yhteisön sisällä, eli pienempää yhteisöä.

Ihminen elää ja toimii yhteisöissä, vaikka monelta syrjäytyneeltä se saattaakin jäädä huomaamatta. Nykyinen yhteiskunta on kehittynyt niin tehokkaaksi koneistoksi huolehtimaan ihmisten elossa pitämisestä, että koneiston osaset, eli ihmiset, eivät juuri huomaa olevansa sen osasia. Tai jos huomaavatkin, eivät he silti saa koneistolta tarvitsemiaan välittömiä ihmiskontakteja ja kokevat jääneensä yksin.

Yksin jäämisen kokemus tarkoittaa ihmisen mielelle, että yhteisö on hänet hyljännyt, mikä puolestaan aikoinaan käytännössä tarkoitti nääntymistä taikka vihollisten armoille jäämistä. Lopputulos on molemmissa tapauksissa masentava, mitä ihmisen mieli yksin jäädessään ennakoi.

Ihminen voi nykyään olla individualisti ja kulkea omia polkujaan yhteisönsä mielipiteistä välittämättä, koska hyvinvointiyhteiskunta takaa toimeentulon kaikille. Samalla elannon tarjoava yhteiskunta myös vieraannuttaa yksilöt yhteisöstä, koska pakottavaa tarvetta yhteisölliseen käyttäytymiseen ei enää ole siinä määrin kuin pärjäämisyhteiskunnassa oli aikoinaan.

Sinkkuuteen tämä kaikki liittyy siten, että vaikka nykyään ihmisiä on enemmän kuin koskaan aiemmin, arvostetaan ennen kaikkea yksilöllisyyttä ja riippumattomuutta yhteisöstä. Puolisoksi ja kumppaniksi tavoitellaan joukosta positiivisesti erottuvaa yksilöä, vaikka on matemaattinen tosiasia, ettei sellaista voi jokaiselle löytyä.

Yksilöllisyyden ihannoiminen näkyy myös ulkonäöllisessä arvostuksessa. Nykyisessä pulskayhteiskunnassa liikutaan yhä vähemmän ja yhä harvempi yksilö on hoikka, jolloin arvostetaan liikunnallisia ja hoikkia yksilöitä. Samalla yksilöllisyyden ihailu ruokkii myös yksilöiden narsismia, koska omaan kehoon täytyy käyttää valtavasti aikaa ja huolenpitoa, että voisi kokea olevansa haluttu ja parempi kuin muut.

Kenties jokaisella aikakaudella ihmiskunnan historiassa on ollut omat yhteisölliset neuroosinsa, joita myös kauneuskäsityksiksi kutsutaan.

Ihmiskehossa on kauneutta, mikä voidaan taitavan kivenveistäjän käsissä vangita patsaaseen, taikka asiansa osaavan taiteilijan toimesta maalata kankaalle. Ihminen yksinkertaisesti pitää ihmiskehoa kauniina ja jaksaa ihailla sitä loputtomiin.

Puolisosta löytyvä taikka hänestä hehkuva kauneus on erilaista kuin hetkellisellä taltioinnilla saadaan aikaiseksi. Ajan myötä ihmisen keho rapistuu, mutta hänen persoonansa jalostuu, taikka sitten ei.

Minusta olisi järjetöntä etsiä itselleni puolisoa menetelmällä, että ottaisin Mona Lisan muotokuvan taikka Tellervon patsaan esimerkiksi siitä, millaisen tulisi puolisoni olla, ja valitsisin treffikumppanini näiden perusteella.

En tiedä muista, mutta minä ainakin ihastun ihmisissä katseisiin, puheisiin, vihjailuihin ja vaikutelmiin. Toki ulkonäkö vaikuttaa näihin kaikkiin, kun ihmiseen tutustuu, mutta kun hänen kanssaan aikansa elää, ei mikään voisi olla yhdentekevämpää kuin puolison ulkonäkö.

Niin ja kun on hyväksynyt ihmisen rumuuden yleisesti, voikin alkaa sijoittaa mielessään etsimällä seuraavaksi kauniita ja hyviä asioita ympärillä olevista ihmisistä. Minusta se on mielekkäämpää, kuin etsiä rumuutta ulkoa tai sisältä. Kuori on kuori, sisin on sisin eikä ne aina millään tapaa keskenään vihjaile toisistaan. :)