Vain Torvalds voi voittaa Niinistön 2 kierroksella

Kun tässä on kuunnellut ehdokkaiden yksilötenttejä, pohtinut sisältöjä, katsonut vaalitenttejä ja arvoinut eroja ja teemoja yksi asia on käynyt päivänselväksi. Vain Nils Torvalds voi tosiasiassa voittaa Niinistön toisella kierroksella. Miksi näin? Seuraavassa perusteluni.

Nils Torvaldsilla on paljon kokemusta näkemystä ja tietoa Venäjästä ja USA:sta sekä ylivertaisesti enemmän EU:sta europarlamentaarikko taustansa takia. Nämä teemat aivan varmasti ovat isosti esillä kakkoskierroksella. Tässä suhteessa Niinistö ei enää olekaan ylivertainen kilpakumppaniinsa nähden.

Pekka Haaviston äänimäärä ei kasva, koska liian samanmielinen Niinistön kanssa. Hieman erinmielinen, mutta ei riittävän on myös Vanhanen. Hänenkin ongelmaksi muodostuu seuraava sekä Haaviston. Niinistöllä on jo kokemusta presidentin tehtävistä ja suhteita. Miksi suurin osa haluaisi vaihtaa tilalle lähes samanmielisen.

Kun ihmiset joutuvat oikeasti perehtymään ja mediankin ansiosta saavat selvemmin esille Torvaldsin kantoja, äänestäjät huomaavat seuraavan: Voinkin kannattaa Torvaldsia, vaikka kannatin ensimmäisellä kierroksella Haataista, Kyllöstä, Niinistöä, Haavisto tai Vanhasta. Väyrysläisten uskon myös ennemmin menevän Torvaldsin taakse kuin Niinistön (jos oikeasti ovat Niinistön uudelleen valintaa vastaan), vaikkakin Natokanta on ollut päinvastainen. Huhtasaaren kannattaja ovatkin sitten pieni kysymysmerkki.

Haataisen ja Kyllösen ongelma on että yksinkertaisesti asiaosaaminen ei riitä Niinistöä vastaan.
Väyrysen ja Huhtasaaren molempien heikkous toisella kierroksella on, miten saada muita ehdokkaita äänestäneet taakseen. Se on, jos ei mahdottomuus, aika kovan haasteen takana.

Jos haluat jonkun muun presidentiksi kuin Niinistön, käytännössä varmin tapa on ÄÄNESTÄÄ Numeroa 9 Nils Torvaldsia.
23267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Nils Torvalds on viisas ja fiksu mies. Valitettavasti se ei riitä ihmiset katsovat vain menneisyyteen ja luulevat sen pohjalta huonoksi ehdokkaaksi .

Äänestä

Ihimisillä eivät ole kaikki faktat hallussa, siksi Nils Torvaldsia ei nähdä tarpeeksi kyvykkäänä.

Lukekaa tämä alma median teettämä tutkimus aiheesta
https://www.aamulehti.fi/uutiset/jos-lahialueella-syttyy-sota-suomi-ei-jaa-sen-ulkopuolelle-silti-suomalaiset-kavahtavat-sotilaallista-liittoutumista-200684722/

Suomi on jo nyt liittotunut maa koska on osa Euroopanunionia. Liittoutumattomuus juna meni jo 95.

Lukeka myös tämä
Nato-jäsenyyden vastustajat väittävät usein, että jäsenyys pakottaisi Suomen nostamaan puolustusbudjettiaan. Tämä väite ei pidä paikkaansa.
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/suomen-puolustusbudjetti-vastaa-jo-naton-suositustasoa/726172/

Äänestä
  • NATO -jäsenyys olisi ihan eri tason asia . vetäisi Suomen mukaan kriiseihin. Nyt ulkopuolisena voimme pysyä erossa konflikteista ainakin tehokkaammin. Nato-intoilijoilla menee faktat sekaisin.

    Äänestä

  • Perustelisitko vielä. Nyt heität ilmoille vain väitteet ilman mitään perusteluja
    Mistä syystä Nato jäsenyys vetäisi Suomen mukaan kriiseihin?
    Miten Naton ulkopuolelle jääminen takaa ettei Suomi tule vedetyksi mukaan konflikteihin?

    Tätähän läheskaikki ehdokkaatkin toistavat kokoajan. Kukaan ei vaan kerro mistä syystä. Kerrotko edes sinäkään. Pelkkää sanan helinää.

    Äänestä

  • kertalaaki kirjoitti:

    NATO -jäsenyys olisi ihan eri tason asia . vetäisi Suomen mukaan kriiseihin. Nyt ulkopuolisena voimme pysyä erossa konflikteista ainakin tehokkaammin. Nato-intoilijoilla menee faktat sekaisin.

    Hirttäydy vain Nilsin Natokantaan. Minä äänestin häntä ennen kaikkea muiden ajamiensa asioiden ja näkemysten takia. Natoon liittyminen ei todellakaan tarkoita automaatiota konflikteihin. Turha pelotella kansaa aivan turhaan.

    Äänestä

"Väyrysen ja Huhtasaaren molempien heikkous toisella kierroksella on, miten saada muita ehdokkaita äänestäneet taakseen."

Miten aloittaja sitten Torvalds voi saada muita äänestäneiden ääniä????

Asiaosaaminen varmasti laaja, heikkoutena huono ulosanti.

Äänestä
  • Torvaldsilla on paljon sellaisia arvoja, mihin monen muun ehdokkaan kannattajankin on helppo yhtyä. https://nilstorvalds.fi/minun-suomeni/?lang=fi

    Natokanta on ainoa, joka jakaa isomassa määrin mielipiteitä. Kun vastakkain on Sauli ja Nils, Natokantakin hieman hälveneeja tästä syystä Saulinkin kannattajia voi kääntyä Torvaldsin kelkkaan. Asiaosaaminen, tietämys, laajat perustellut näkemykset.

    Näin lyhyesti perusteltuna.

    Äänestä

Thorvalsista näkee,että ois kyllä parempaakin tekemistä, ikinä ei pyydä puheenvuoroa, paitsi pakosta. Melkein makaa siinä tuolilla.

Äänestä
  • Kyllähän Nils Torvalds pyysi puheen vuoroa lukuisia kertoja Maikkarinkin tentissä mutta kun ei sitä annettu. Eikö olisi kiva pysyä totuudessa?

    Äänestä

  • Olisit käynyt Specseiverillä!

    Äänestä

Ainakin saataisiin mielenkiintoinen toinen kierros jos siellä olisivat vastakkain Nils Torvalds ja Sauli Niinistö. Eipä tarvtisisi Saulinkaan vaan nyökytellä lähes täysin saman mielisten Haaviston tai Vanhasen kanssa, saati inttää samoja asioita (samoilla vastauksilla) tiet kuinka montetta kertaa Väyrysen kanssa.

Jos et muuta tee niin ajattele edes Sauli Niinistön ja Suomen etua. Nils Torvaldsin toisen kierroksen paikka höydyttää molempia. Saataisiin erilaista näkemystä ja molempian laaja tietämys, näkemys ja kokemus vastakkain.

Sauli Niinistö ja Suomie tarvitsee Numeron 9 Nils Torvaldsin toiselle kierrokselle.

LUE Iltalehden ERINOMAINEN Analyysi
Itsepetoksen vaara vaanii, mutta kansalaisten enemmistö ei nuku Ruususen unta
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201801212200685812_u0.shtml

Vielä ehtii ennakkoon ja loput vaalipäivänä Sunnuntaina. Kerro kaikille muillekin, jotka eivät näitä palstoja lue, että Suomi ja Sale tarvitsee toiselle kierrokselle Nils Torvaldsin.

Äänestä

Valetta.

Äänestä

Ihan kuka vaan, joka on toisella kierroksella Niinistön kumppanina, saa ääneni.

Äänestä
  • Äänestä siis numero 5.

    1Äänestä

  • Ellet halua Niinistöä toiselle kaudelle siinätapauksessa äänestä Numeroa 9 Nils Torvalds

    Äänestä

  • FINLANDIAforever kirjoitti:

    Ellet halua Niinistöä toiselle kaudelle siinätapauksessa äänestä Numeroa 9 Nils Torvalds

    Uskotkohan itsekään tuohon, vain Paavo pystyy Niinistön syrjäyttämään ja siihen ei tarvita myönteistä Nato kantaa

    Äänestä

  • Uskon ja aloittajallakin on siihen hyviä perusteluja. Kerroppa miten Paavo saa taakseen ne kannattajat, jotka äänestivät ensimmäisellä kierroksella, jotain muuta ehdokasta kuin Väyrystä itseään tai Huhtasaarta. Meinaatko, että näiden kahden yhteenlasketuilla äänillä Väyrynen keräisi enemmän ääniä kuin Niinistö? Eikös Huhtasaari kannata Niinistön ajamaa sotilaallista linjaa. Miten sitten Huhtasaaren kannattajien keskuudessa. Kääntyisikö joku Niinistön puolelle Väyrysen sijaan.

    Väyrynen ei tule syömään Niinistön kannattajien ääniä, mutta Torvalds tekee sen aivan varmasti toiselle kierrokselle päästyään. Jos haluat tämän väittämän yrittää todistaa vääräksi niin varmista raktaiseva toinen kierros Torvaldsille Numerolla 9

    Äänestä

Mitä sää ny meluat?Kyll maar meirä Laura o seuraava resitentti.
Ny tulee sitte Laura_Jytky.

1Äänestä

Mitä sää ny meluat?Kyll maar meirä Laura o seuraava resitentti.
Ny tulee sitte Laura_Jytky.

1Äänestä
  • Jytkyt menivät siinä vaiheessa kun Timo Soini erosi Perussuomalaisista. Kyllä kaikkien suut ammolleen jysäyttää aivan erin ehdokkaan huikean korkea äänisaalis Sunnuntaina siihen nähden mitä on povattu.

    Äänestä

Näitä ihmisiä vain kiehtoo, että tämä entinen kommunisti ja ylen toimittaja on

Linus Torvaldsin isä.

Nuoleskelua.

Pitäisikö valita 73-vuotias pressaksi?

Äänestä
  • Pitäisi ehdottomasti jos on ehdokkaista paras.

    Onhan salellakin Lennukoira ja vaalivauva. Kuinka montaa se kiehtoo

    Äänestä

Nato kannatus on Suomessa noin 22-25 prosenttia. Jos kaikki Natoa kannattavat ovat käyneet antanamassa äänen niin sehän tarkoittaa, että Nils Torvalds olisi menossa selvästi toiselle kierrokselle tai vähintään olisi presidentin vaalien toinen, jos Niinistö valittaisiin ensimmäisellä kierroksella mihin en jaksa uskoa. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005468606.html

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Järkivalintaehdottomasti kirjoitti:

Kun tässä on kuunnellut ehdokkaiden yksilötenttejä, pohtinut sisältöjä, katsonut vaalitenttejä ja arvoinut eroja ja teemoja yksi asia on käynyt päivänselväksi. Vain Nils Torvalds voi tosiasiassa voittaa Niinistön toisella kierroksella. Miksi näin? Seuraavassa perusteluni.

Nils Torvaldsilla on paljon kokemusta näkemystä ja tietoa Venäjästä ja USA:sta sekä ylivertaisesti enemmän EU:sta europarlamentaarikko taustansa takia. Nämä teemat aivan varmasti ovat isosti esillä kakkoskierroksella. Tässä suhteessa Niinistö ei enää olekaan ylivertainen kilpakumppaniinsa nähden.

Pekka Haaviston äänimäärä ei kasva, koska liian samanmielinen Niinistön kanssa. Hieman erinmielinen, mutta ei riittävän on myös Vanhanen. Hänenkin ongelmaksi muodostuu seuraava sekä Haaviston. Niinistöllä on jo kokemusta presidentin tehtävistä ja suhteita. Miksi suurin osa haluaisi vaihtaa tilalle lähes samanmielisen.

Kun ihmiset joutuvat oikeasti perehtymään ja mediankin ansiosta saavat selvemmin esille Torvaldsin kantoja, äänestäjät huomaavat seuraavan: Voinkin kannattaa Torvaldsia, vaikka kannatin ensimmäisellä kierroksella Haataista, Kyllöstä, Niinistöä, Haavisto tai Vanhasta. Väyrysläisten uskon myös ennemmin menevän Torvaldsin taakse kuin Niinistön (jos oikeasti ovat Niinistön uudelleen valintaa vastaan), vaikkakin Natokanta on ollut päinvastainen. Huhtasaaren kannattaja ovatkin sitten pieni kysymysmerkki.

Haataisen ja Kyllösen ongelma on että yksinkertaisesti asiaosaaminen ei riitä Niinistöä vastaan.
Väyrysen ja Huhtasaaren molempien heikkous toisella kierroksella on, miten saada muita ehdokkaita äänestäneet taakseen. Se on, jos ei mahdottomuus, aika kovan haasteen takana.

Jos haluat jonkun muun presidentiksi kuin Niinistön, käytännössä varmin tapa on ÄÄNESTÄÄ Numeroa 9 Nils Torvaldsia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu