Eiköhän näitä oikeiston masinoiva valevaihtoehtoehdokkaita ole jo nähty mihin ne johtaa: eliitin vastaisen opposition hajottamiseen ja työväestön etujen polkemiseen. Ja suuri motiivi Huhtasaaren pitämisestä esille on että Venäjän demonisointi voi jatkua.
Ymmärrä jo että Huhtasaari on pelkkä kupla
Joonas-Castren
13139
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Laura edustaa vastakkaisuutta vihervasemmiston kuplalle. Työväestön etuja polkee globalistit eikä Laura tai persut, siis nykyiset suvakeista puhdistautuneet persut. Vasemmisto ei aja työväen asiaa, vaan on samaa elitististä porukkaa kuin kokkarit. Globalisaation myrkky on tuhonnut heidänkin solidaarisuuden työläisiä kohtaan.
Laura ainoana nostaa kansamme turvallisuuden esille. Hän kantaa huolta naisten turvallisuudesta esimerkiksi. Luulisi että naiset arvostavat tätä huolenkantoa. Kolmasosa naisista on alkanut pelkäämään yksin liikkumista syrjäisillä kaduilla ja kujilla. Tätä ei ole tapahtunut milloinkaan. Ei edes sotien aikaan. Tilanne on kehittynyt vain parin vuoden aikana. Jokainen ajatteleva tietää mistä pelot saavat alkunsa. Ne aiheutuvat näiden ukkojen päästämisestä maahamme. Mikä onkaan tilanne kymmenen vuoden päästä kun ukkoja on maassamme moninkertaisesti?
Laura ainoana puhuu matutuksen kustannuksista, jotka nyt lienevät useita miljardeja vuodessa. Konkurssi on edessä tällä menolla, ja Laura tietää tätäkin varoittaa, muut eivät. Että näin.
Ellei Laura nyt menesty, seuraavissa vaaleissa häntä on vaikea lyödä. Tästä pitää suvakit ja globalistit tavallaan huolen. Mitä enemmän kansaamme sorretaan, mitä enemmän tänne otetaan ukkoja ja rahaa tarvitaan näiden elättämiseen, mitä enemmän päätösvaltaa annetaan pois, sitä enemmän Lauran ja persujen kannatus nousee. Jos suvakit haluatte että persut eivät nousisi, tehkää hyvin omalle kansalle, eikä pahoin.
Kumpaa Lauran kansaa sorretaan Venäjää vai Israelia?
kumpaa salen kaa israilia ?
Älä sekoita. Puhun Suomesta. Teillä suvakeilla on erityinen taito sekoittaa ja väännellä asioita.
Meillä suomalaisilla on toivoa. Joensuussa ilmestyvässä Karjalaisen kyselyssä kysytttiin ketä äänestetään. Niin paljon tuli Lauran kannatuksia, että kysely loppui alta aikayksikön. Eivät siedä nähdä totuutta nämä suvakkitoimittelijat. Tällainen valhemedia meillä.
on lähestymässä kovalla rytinällä. Niin kovalla, että sen vastapainoksi pitää koko mediakentän huutaa "NATSIA" kurkku suorana, ettei sitä mahdollisimman moni huomaisi. Vaikka sen huomaa jo siitäkin, kuinka sosiaalisektoria ajetaan alas kovalla kiireellä.
Todellinen äärioikeisto Kokoomus-Keskusta-RKP tähyää jo suomen valtion lakkauttamisen jälkeiseen aikaan, jossa globaalieliitille tuottamattomat yksilöt voidaan "eutanasioida" pois rahaa kuluttamasta, kun suomen luonnonvarat pohjavesiä myöten on ensin myyty, ja rahat omiin taskuihin sullottu. Tämä sopii Sauli Niinistön "arvoihin" oikein hyvin.
Kupla tai ei, tuntuu siltä, että Laura on ainoa oljenkorsi, muuten näyttää siltä, että kaik. on mänt.
No ei Huhtasaari ole kupla ja sillä selvä!! Että et itse eläisi vaan kuplassasi - poks poks.
Äänestimme porukalla numeroa 5, järkevä ehdokas!
Tämä+on+totta.+
Lauran+leiri+tietää+hyvin+ettei+Laura+voita+mutta+hänet+laitettiin+ehdolle+varastamaan+äänet+Paavo+Väyryseltä,+joka+on+aitoa+oppositiota+järjestelmää+vastaan.
Hölmöläiset+sitten+äänestävät+Lauraa+kun+MV-Lehdet+jne+käyvät+manipuloivassa+galluppeja+näyttämään+siltä+että+99.9999%+äänestää+Lauraa.+
Kyllä+korkealta+putoavat+nämä+Israel+ensin+-kansallismieliset+kun+Laura+kärsii+rökäletappion.+Aion+saada+siitä+edes+jotain+iloa.+Surullista+toki+että+Paavolta+on+nämä+äänet+pois+jotka+huijari+vie+:(
Vassarit ja muut mädättäjäthän ne pahimmat köyhän viholliset on kun tuovat menoerä ihmisiä tänne raiskaamaan.
Ainoa hyvä puoli asiassa on se että osa natohihhuleista vie Torvaldsilta ääniä ja antaa ne Huhtasaarelle. Israel seuraa kiinnostuneena kuinka Lauran anglosiionistinen linja puree vähäpoikien joukossa.
Israel, vähäpoika, maahantunkeutuja, siionisti, Islam, muslimi, Bible, Raamattu, Koraani, Yeshua Ha Maschiah, Ihmisen Poika, Daavidin Poika, Jumalan Karitsa, Juudan Leijeona, Herra Sebaot, Kuningasten Kuningas ja Herrojen Herra, Ikiaaikojen Jumala, Kaikkivaltias Jumala, Psalmi2, Johanneksen Ilmestys, Book Of Daniel, Dan. 9:27, "laittomuus", John 3:16, tiltu, putinisti, trolli, Bätman, suvakki = suvaitsevmaton vajakki, synti, helvetti, Sodoma ja Gomorra, Exodus, Jaakobin pojat, Iiisak ja Ismael, Seirin vuoristo, Psalmi 83, Isaiah 17:1, Israel