Erosimme mieheni kanssa taannoin yhteisestä sopimuksesta, mutta minun aloitteestani. Aikaa on kulunut ja olemme puhuneet asioista. Olen myös tahollani miettinyt paljon kaikkea mennyttä. Paljon huonoja asioita tapahtui liittomme aikana, mutta myös paljon hyvääkin.
Suuri syy eroon oli se etten kokenut yhteyttä mieheni kanssa, emme pystyneet keskustelemaan asioista ennen kuin nyt. Haluaisinkin yrittää mieheni kanssa vielä kerran uudellen ja tavallaan aloittaa kaiken alusta. Mutta häntä ei enää tarpeeksi kiinnosta, koska hän haikaili perääni jo niin kauan, mutta minä en ollut vielä valmis. Ja nyt hänellä on yhteyksiä jo uuteen naiseen.
Miten pystyn unohtamaan hänet ja jatkamaan elämääni? Meillä on nimittäin yhteinen lapsi, joka vierailee isänsä luona säännöllisesti. Vai pitäisikö minun odottaa ja toivoa, että uusi juttu olisi vain seikkailu ja hän haluaisikin minut vielä tosissaan takaisin? Onko aika ainut keino parantua tästä??
Vaikka mietinkin eroa yksin tosi kauan, tuntuu että tässäkin on taas yksi hätiköity päätös..vaikkakin luulen ettei meidän keskustelut olisi auenneet ilman tätä eroa.
Kertokaa, jos herää jotain mielipiteitä tai olette olleet samassa tilanteessa, kiitos!
Suuri syy eroon oli se etten kokenut yhteyttä mieheni kanssa, emme pystyneet keskustelemaan asioista ennen kuin nyt. Haluaisinkin yrittää mieheni kanssa vielä kerran uudellen ja tavallaan aloittaa kaiken alusta. Mutta häntä ei enää tarpeeksi kiinnosta, koska hän haikaili perääni jo niin kauan, mutta minä en ollut vielä valmis. Ja nyt hänellä on yhteyksiä jo uuteen naiseen.
Miten pystyn unohtamaan hänet ja jatkamaan elämääni? Meillä on nimittäin yhteinen lapsi, joka vierailee isänsä luona säännöllisesti. Vai pitäisikö minun odottaa ja toivoa, että uusi juttu olisi vain seikkailu ja hän haluaisikin minut vielä tosissaan takaisin? Onko aika ainut keino parantua tästä??
Vaikka mietinkin eroa yksin tosi kauan, tuntuu että tässäkin on taas yksi hätiköity päätös..vaikkakin luulen ettei meidän keskustelut olisi auenneet ilman tätä eroa.
Kertokaa, jos herää jotain mielipiteitä tai olette olleet samassa tilanteessa, kiitos!
Vastaukset 8
Vanhimmat
voisin kertoa oman tarinani..
me erosimme mieheni kanssa vasta viikko sitten.miehen halusta, minä haluaisin vieläkin yli kaiken jatkaa! hänen tunteensa minua kohtaan ovat kuulemma viilentyneet.meidän ongelma on ollut se, että keskusteluyhteys on ollut heikko ajoittain..tuntuu, että olen tmän viikon aikana saanut sanottua enemmän asioita hänelle kuin puoleen vuoteen.joten meilläkin tarvittiin kunnon pommi, että keskustelu saatiin taas kulkemaan.itse toivon, että vielä joskus palaisimme yhteen, sekä itseni että lapsemme takia.luulen, että mies haluaisi mieluummin vain päästä minusta kokonaan eroon ja yli.
niinkuin tuossa kirjoitit, ei kuulosta kamalan hyvältä, jos miehesi tunteet ovat jo viilenemässä..toisaalta luotan omassa tapauksessani ainakin siihen, että jos/ kun oma mieheni tapaa uuden naisen, hän taas ymmärtää, että yksikään suhde ei ole täysin ongelmaton..kuitenkin meidän molempien tilanteissa on vielä lapsen kokoiset panokset, joten luulisi senkin jotain merkkaavan..en nyt tietenkään tällä tarkoita sitä, että yhdessä pitäisi pysyä vain lapsen takia.tsemppiä sinulle oikein paljon! asioilla on tapana järjestyä!
Kirjoitit minun sanoin!! Minäkin haluaisin takaisin,mutta mies ei..Vaikean ajan jälkeen hän nauttii olostaan. Ja ymmärränhän minä. Toivon, että tämä olisi vain aika...hyväksi kummallekin, aikaa tutustua ja löytää jälleen itsensä,nauttia vastakkaisesta sukupuolesta...mutta että jälleen palaisimme myös löydöksinemme nauttimaan toisistamme.
Niin, monesti tulee mieleen, että omat/parisuhteen ongelmat poistuvat, kun lopetetaan olemassa oleva suhde.
Omasta kokemuksesta miehenä voin sanoa, että on todella vaikea palata takaisin, kun ensin on erottu, puolison aloitteesta, "kun tää ei oo nyt kivaa"
Ajattelette, että olen teini? EI en ole teini, pitkä suhde, 2-lasta.
Itsekkin pyysin/ajattelin, että vielä yhteen palattaisiin, mutta ei. Niinpä aloitin sitten oman elämän. Tapasin ihanan ihmisen, joka arvostaa ja kunnioittaa ja johon minä pystyn luottamaan, niinpä minua ei juuri enää kiinnoosta paluu entiseen. Ajatelkaa itse, jos ensin erotaan, "erotettu" itse yrittää takaisin, torjutaan... jos palattaisiin yhteen, luottamus mennyt, kun taas tulee jokin "kriisi" ja joutuisi lähtemään
olisit mietinyt etukäteen seurauksia, kuin myös mitä oikein haluat. Niin nin, olet miettinyt tietenkin, tarkoitan OIKEASTI.
Minä (Mies) en katsele tuuliviiriä, se joko on tai ei ole se juttu. Kun päätän, se pitää. Kun toinen on päättänyt, se myöskin pitää.
Sulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin toivoa että exäsi uusi on lyhyt juttu eli vuoden pari - ja sen jälkeen luottamuksen takaisin saaminen. Minä en ottaisi, mutta kyse onkin sinun tapauksestasi, ei minun. Onnea yritykseen.
Juuri tuota mieheni sanookin, että mitäs sitten kun tulee seuraava kriisi..ajattelee ja pelkää, että lähden taas. Ymmärrän häntä hyvin!
Tietysti jokainen parisuhde on erilainen ja tässä ei nyt viitsi setviä kaikkia meidän suhteen yksityiskohtia ja tapahtumia.. jolloin olisi ehkä hiukan helpompi ymmärtää mistä on loppujen lopuksi kyse.
Luottamuksen saaminen takaisin on maailman vaikein asia! ja myös tärkein, vaikka emme palaisikaan yhteen. Yritin puhua mieheni kanssa ongelmistamme jo useamman vuoden, mutta hän oli tyytyväinen tilanteeseen ja nyt on sanonut, että kaduttaa ettei osannut keskustella. Ehkä minun olisi pitänyt vielä jaksaa yrittää.. mutta toisaalta, jos selviämme tästä ja joskus palaamme onnellisena yhteen voi melkein sanoa, että selviämme mistä vaan :) Eikä ihan pienet eikä suuremmatkaan kriisit hetkauta parisuhdetta, vaan osaamme käsitellä asiat.
Kiitos todella näistä vastauksista! On aina mukava kuunnella myös miesten kommentointia, koska naisena ei tietenkään voi tietää kaikkia teidän "aivoituksia" =)
joskus sitä toivoisi, että ihmiset eivät olisi niin jyrkkiä, vaan antaisivat elämän tuoda omalla painollaan asioita eteen. Tunneasioita ei pysty järjellä onnellisesti hallitsemaan. Minulla sama tilanne, mies tehnyt päätöksen, että se oli siinä. Itse olen käyttänyt ajan asioiden miettimiseen ja tänäkin aamuna mietin häntä, mutta hän on pistänyt kaikki yhteydet poikki. Yritä siinä sitten ymmärtää, en kuulemma kunnioita, kun en anna olla rauhassa. joo
Ja minä idiootti kadotin exän lopullisesti. Erosimme minun aloitteestani (olimme muka kasvaneet erilleen tms. en tiedä enää..). Olimme silti kavereita, kuten ennen seurusteluamme. Muutama kk muuttoni jälkeen ex taisi yrittää saada minut takaisin, pyysi syömään kun oli itse kokannut (ei tehnyt ruokaa minun aikanan kuin harvoin!), Keskusteli kanssani, siis syvällisistäkin asioista, pohdimme eroa ja syitä.. ja oli muutenkin aina avulias. Yhteiset koiramme jäivät minulle, mutta ex halusi tavata niitä. Sohelsin villiä sinkkuelämää jaaina eri mies kierroksessa, ex kuunteli ja ymmärsi.
Sitten hän alkoi tuoda mukavannäköisiä neitejä luokseni katsomaan meidän koiriamme. Joku ajattelee että mitäs päästin... sitäs että en pitänyt sitä mitenkään outona. Jotenkin liian läpinäkyvää että yritti saada minut mustasukkaiseksi. Etenkinkun hänen paras kaverinsa kertoi ettei hänellä oikein naisten kanssa tunnu onnistuvan. Ja minä pidin pääni. Idiootti.
Kunnes puhelut lähes loppuivat. Vastasi kyllä soittoihini ja viesteihini kuten ennenkin ja otti koiria hoitoon, muttei soitellut itse eikä tullut enää käymään. Syy selvisi kaikessa hiljaisuudessa yli puolen vuoden päästä: uusi nainen, vakavasti otettava. Okei, olin onnellinen hänen puolestaan. He saivat lapsen, olin onnellinen. Sitten toisen...
Sitten oma elämäni kävi läpi jonkinlaista myrskyä. Kyllästyttyäni kaikenmaailman ääliöihin ja yhdeillan juttuihin halusin vetäytyä kärttyisäksi vanhaksi piiaksi. Tapasin elämäni miehen, joka tietysti särki sydämeni ja osoittautui laskelmoivaksi paskaksi. Vuoden ajan ajatuksiini tunki jatkuvasti ex. Ymmärsin vasta neljä vuotta erottuamme mitä olin menettänyt. Muistin myös hänen "huonot puolensa", jotka eivät ole mitään verrattuna niihin ääliöihin, joita olin tapaillut. Mutta, kuten sanottu, peli on menetetty. Ex elää onnellisena uuden perheensä kanssa. Tapaamme harvoin.. ja itse asiassa kerran olin aistivinani ettei heillä ole kaikki hyvin ja että hän olisi kaivannut yhden olkapääni sijasta muutakin. En kuitenkaan antanut muuta kuin rohkaisevia neuvoja, tukea ja kannustusta. Minulle jäi tyhjä olo.
Eli yritän sanoa: eroa halunneet, puhukaa exillenne ajoissa. Ette voi tietää mitä he tosiasiassa ajattelevat, vaikka olisivatkin vähän aikaa tapailleet jotain toista. Vain avaamalla suunsa saa asioihin tolkkua ja varmuutta. Jos peli on menetetty niin sitten se on, mutta on ainakin selvitetty eikä jää kaivelemaan.
lukea kuinka ihmiset tajuavat virheensä myöhään ja sitten vuosia myöhemmin harmittelevat. Itse olen juuri eronnut ja haikailen miehen perään, joka ei korvaansa loksauta. Ei siinä sitten auta kuin elämää yrittää jatkaa päivä kerrallaan. Vaikka toivossa on vielä hyvä elää.Odotan vielä toukokuulle, mutta silmät ja korvat ovat jo auki :):