Vain loogisen ajattelun kieltävä uskoo kretuiluun

TheMainman

Otetaan esimerkiksi sellainen automerkki kuin Mercedes-Benz. Yksikään sen malli ei ole koskaan ilmestynyt itsestään tähän universumiin, kuten kretulainen taikamaahisteoria olettaa. Se olettaa että autot vaan ilmestyvät tyhjästä ja ihminen sitten keksii käyttää niitä liikkumiseen. Metalli vaan ilmestyy kaivoksista puhtaana tehtaalle, jossa siitä tehdään peltiä jne. Järjetöntä, eikö vain?

Sen sijaan jokaisen Mercedeksen taustalla on suuri joukko erilaisia eri konsepteja ja jokainen Mercedes on siis tavallaan evoluution tulosta. Lisäksi Mercedeksen valmistamiseen tarvitaan koneita, jotka ovat aikojen saatossa kehittyneet jakoavaimesta autonomisiin robotteihin, eli kehitystä on tässäkin tapahtunut.

Kretulaisuuteenhan kuuluu se, että taikamaahinen taikoi universumin esiin ihan noin vaan. Kuitenkaan kukaan kretu ei samaista vuoden 1899 Mercedestä nykyiseen S-sarjalaiseen tai oleta että se vaan ilmestyi ihan itsekseen tyhjästä, vaikka heidän tulisi näin uskoa.

Lisäksi pitää huomauttaa ETTEIVÄT MERSUT LISÄÄNNY, vaikka esimerkiksi jyri niin luulee. Muihin jyrin luuloihinhan kuuluvat esimerkiksi että miehellä on vagina ja ettei kerta päivässä homoksi tee.

16

184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Antaastulla

      Mistä syntyi looginen tieteellinen ajattelu? Tai edes epätieteellinen ja epälooginen ajattelu? Elävätkö oppineet juutalaiset vieläkin vanhan uskontonsa mukaan, juutalaisethan ei ihan hännillä keiku älyrankkauksissa?

      • TheMainman

        Ei ainakaan kristinuskosta. Logiikka on hyvin vanha suuntaus, ajalta jolloin juutalaisista oltu kuultukaan. ja oppineet juutalaiset tuppaavat olemaan ateisteja tai agnostikkoja.


      • <<Mistä syntyi looginen tieteellinen ajattelu?>>

        Antiikin Kreikassa se ainakin ensimmäisenä dokumentoitiin.


    • Tieteenhaastaja
      • TheMainman

        Looginen ajattelu on raamattu vanhempaa.


      • toentonkia
        TheMainman kirjoitti:

        Looginen ajattelu on raamattu vanhempaa.

        Loppuun asti ajatellen vain Raamattuun uskova voi pystyä loogiseen ajatteluun.
        Heistäkään suurin osa ei siihen pysty.
        Tieteeseen luottava joutuu lopulta toteamaan että hänen järkensä joutuu umpikujaan ja hän itse häviöön.
        Tieteeseen uskova ei elä reaalitodellisuudessa kokonaisvaltaisesti. Yhden asian nero on pölvästi kaikessa muussa.


      • KasvitEnnenAurinkoa
        toentonkia kirjoitti:

        Loppuun asti ajatellen vain Raamattuun uskova voi pystyä loogiseen ajatteluun.
        Heistäkään suurin osa ei siihen pysty.
        Tieteeseen luottava joutuu lopulta toteamaan että hänen järkensä joutuu umpikujaan ja hän itse häviöön.
        Tieteeseen uskova ei elä reaalitodellisuudessa kokonaisvaltaisesti. Yhden asian nero on pölvästi kaikessa muussa.

        Raamattuun uskova, joka väittää pytyvänsä loogiseen ajatteluun, ei joko ole lukenut Raamattua tai ei ymmärrä mitä logikalla tarkoitetaan.


      • loooogikkko
        toentonkia kirjoitti:

        Loppuun asti ajatellen vain Raamattuun uskova voi pystyä loogiseen ajatteluun.
        Heistäkään suurin osa ei siihen pysty.
        Tieteeseen luottava joutuu lopulta toteamaan että hänen järkensä joutuu umpikujaan ja hän itse häviöön.
        Tieteeseen uskova ei elä reaalitodellisuudessa kokonaisvaltaisesti. Yhden asian nero on pölvästi kaikessa muussa.

        Evokki paljastuu epäloogiseksi alusta alkaen.
        Tyhjän räjäyttäjät ovat ensimmäisiä epäloogisia.
        --Elämän syntyminen elottomasta on toinen epälooginen väittämä.
        --Olemattomiin apinaihmisiin uskominen on epäloogista.
        --Homouden pitäminen luonnollisena on tietenkin epäloogista.
        --Evokin pitäminen älykkäänä on epäloogista.


      • TheMainman
        loooogikkko kirjoitti:

        Evokki paljastuu epäloogiseksi alusta alkaen.
        Tyhjän räjäyttäjät ovat ensimmäisiä epäloogisia.
        --Elämän syntyminen elottomasta on toinen epälooginen väittämä.
        --Olemattomiin apinaihmisiin uskominen on epäloogista.
        --Homouden pitäminen luonnollisena on tietenkin epäloogista.
        --Evokin pitäminen älykkäänä on epäloogista.

        Taas sinulla on vaan apinat ja homostelu mielessä. Mikään noista väitteistäsi ei päde evoluutioon tai alkuräjähdykseen.


    • Luojaan.uskova

      Alottajan olkiukkoilu ei ole kovin loogista.

      • Jos_et_huomannut

        No hyvä. Sehän nimittäin onkin nimenomaan karikatyyri erään tämän palstan älyvapaan jehovahihhulin ja pakkomielteisen vakiovaivan eli Jyri-nimisen paskanjauhajan esittämästä aivopierusta, joka alkuperäisessä muodossaan oli taas varsinainen pohjanoteeraus.


    • toisinsanoen

      Vanhana Mersumiehenä toteaisin että Mersu on oikeastaan huono esimekki loogisesta ajattalusta sillä ei siinä ole huomiotu parhaita ratkaisuja vaan toimittu talouselän ajattelutapaa noudattaen.

    • "Sen sijaan jokaisen Mercedeksen taustalla on suuri joukko erilaisia eri konsepteja ja jokainen Mercedes on siis tavallaan evoluution tulosta. Lisäksi Mercedeksen valmistamiseen tarvitaan koneita, jotka ovat aikojen saatossa kehittyneet jakoavaimesta autonomisiin robotteihin, eli kehitystä on tässäkin tapahtunut."

      Yksikään Mercedes-Benz ei ole syntynyt evoluutioprosessin tuloksena, vaan on edellyttänyt ÄLYLLISTÄ SUUNNITTELIJAA, eli tässä tapauksessa ihmistä. Mercedes-Benz on selkeä todiste siitä, että ilman älykästä suunnittelijaa, ei synny yhtään mitään.

      Maailmankaikkeus ja luonnossa esiintyvät rakenteet ja ilmiöt ovat miljoonia kertoja monimutkaisempia ja paremmin suunniteltuja kuin Mercedes-Benz ja edellyttävät siten yliluonnollisen viisasta ja älykästä suunnittelijaa ja jokainen järjellinen ihminen tietää, että sen takana on kaikkivaltias ja kaikkivoipa Jumala.

      Yksikään atomi ei ole luonut itse itseään olemattomuudesta ja tyhjyydestä minkään evoluution tai muun luonnontieteellisen prosessin tuloksena, vaan ainoa selitys on, että yliluonnollinen Jumala on ne luonut. Kaikki tämä on täysin sopusoinnussa sen kanssa, mitä Raamattu puhuu Jumalasta, Hänen ominaisuudestaan ja luomisesta. Evoluutiolla ei ole Luojan kykyjä eikä ominaisuuksia, ja siten se ei kelpaa miksikään selitykseksi universumin, luonnon ja koko olemassaolon syntyyn ja olemassaoloon.

      "Alussa loi Jumala taivaan ja maan" (1.Moos.1:1)

      • räyhräyh

        Voi tollo raukkaa. Jos jokin on suunniteltu ja suunnitteljankin tiedämme, se ei tietenkään todista, että kaikki olisi suunniteltua. Miten pöljä voi joku olla?
        Vaikka maailmankaikkeudessa esiintyy monimutkaisiakin juttuja kuten Mersu ja Ihmisaivot, maailmankaikkeus sinänsä suuressa mittakaavassa on melko yksinkertainen ja toimii yksinkertaisten ilmiöiden perusteella. Mutta ethän sinä tollo mistään mitään ymmärrä.
        Vaikka sinä yksinkertaisuuden huipentuma miten väität, luominen ei ole ainoa selitys. Selitysmalleja on useita, mutta sinä vajaalla käyvä et niitä ymmärrä.
        Tekeekö noin suuri tyhmyys kipeää? Vai onko vain ontto olo?


    • Jobinpostia

      1Moos.1:1 Alussa loi Jumala taivaan ja maan. Mutta ennen alkua loi itsensä. Sananl.8:22 Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua. Joh.10:30 Minä ja Isä olemme yhtä.

      • läskiposkelle

        Kaikki on saanut alkunsa Jumalasta eli Luojasta.
        Jumala ja Luoja ovat "virkanimikkeitä" eikä itse Luoja.
        Ethän sinäkään ole edes se nimi jonka väität itse olevasi. Jos olisit, et voisi vaihtaa nimeäsi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1688
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1649
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1562
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1408
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1366
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      906
    7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      451
      898
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      889
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      842
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      819
    Aihe