matka-avustus

On olemassa pieni mahdollisuus työllistymisestä lähiaikoina, mutta talous on aika kuralla. Olen kyllä saanut liikkuvuusavustusta työhaastattelumatkoihin, eli niistä ei nyt ole kyse.

Työpaikka edellyttää muuttoa toiselle paikkakunnalle ja kysynkinmitä avustuksia on mahdollista saada että alkuun pääsee? Mikä on tämä matka-avustus, joka löytyy työkkärin sivuilta? Tiedän että saan liikkuvuusavustusta vielä yhteen suuntaan työpaikkakunnalle, mutta ei sillä vielä muuteta. :(
4315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

voit saada muuttoavustusta, joka tarkoittaa, että voit työvoimatoimiston myötävaikutuksella saada yhden/kahden kuukauden työmarkkinatuen suuruisen avustuksen kelasta (Kelan sanomissa on ollut juttua tästä tukimahdollisuudesta). Työttömyystukea saa siis käytännössä samalle ajalle kuin palkkaakin ja tuki maksetaan takautuvasti kuten normaali työmarkkinatukikin.

Suurin este muuttoavustuksen saamiselle on työvoimaviranomaisten haluttomuus antaa tätä tukea työttömälle ja siksi työvoimatoimiston osuus muuttoavustuksen myöntämisessä pitäisi poistaa.

Erään huhun mukaan sosiaalitoimistosta voisi saada tukea muuttokustannuksiin, mutta en tiedä haetaanko sitä lähtökunnasta vai tulevasta asuinkunnasta. Eräissä kunnissa sosiaalitoimistosta on saanut menolipun tulevalle työpaikka paikkakunnalle...

Äänestä
  • Siis haetaan työkkäristä mutta Kela maksaa? Onko kukaan hakenut ja mitä kaikkea paperia ne haluaa? Kyselen tässä kun en turhaa matkaa viitsi luukelle tehdä.

    Äänestä

  • Pekka kirjoitti:

    Siis haetaan työkkäristä mutta Kela maksaa? Onko kukaan hakenut ja mitä kaikkea paperia ne haluaa? Kyselen tässä kun en turhaa matkaa viitsi luukelle tehdä.

    ei työkkäristä saanut mitään uutta tietoa.

    Kelasta tuo korvaus maksetaan, mutta jos työkkärissä ei haluta tai osata asiaa hoitaa, niin työtön ei tasan tarkkaan saa penniäkään.

    Kun työtön hakee työpaikkaa toiselta paikkakunnalta ja saa työpaikan, niin sinne on mentävä taikka työvoimatoimistosta laittavat karenssille. Työpaikasta kieltäytymisen syyksi ei kelpaa "rahavaikeudet estävät muuton".

    Kun lähtee hakemaan työpaikkaa kauempaa kannattaa ajatella, miten saa rahoitettua muuton, mutta työkkärin kautta saatavan muuttoavustuksen varaan on turha laskea yhtään mitään.

    Yritin kelastakin kysellä, mutta he kehottivat kysymään työvoimatoimistosta. Kerroin etteivät työkkärissä osanneet vastata yhtään mitään, johon sain kelasta vastauksen, että muuttoavustusta voi hakea vain työkkärin kautta ja lisätiedot saa sieltä.

    Edes sitä en saanut selville, pitääkö muuttoavustusta hakea ennen työn vastaanottamista vai sen jälkeen...

    Äänestä

  • kunnasta, josta olet pois lähtemässä sosiaalitoimistosta. joko kuitteja vastaan muuttoautosta tai könttäsumma. ja esim. vuokratakuun tulevaan asuntoon myös saa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Työtön paska kirjoitti:

On olemassa pieni mahdollisuus työllistymisestä lähiaikoina, mutta talous on aika kuralla. Olen kyllä saanut liikkuvuusavustusta työhaastattelumatkoihin, eli niistä ei nyt ole kyse.

Työpaikka edellyttää muuttoa toiselle paikkakunnalle ja kysynkinmitä avustuksia on mahdollista saada että alkuun pääsee? Mikä on tämä matka-avustus, joka löytyy työkkärin sivuilta? Tiedän että saan liikkuvuusavustusta vielä yhteen suuntaan työpaikkakunnalle, mutta ei sillä vielä muuteta. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu