Maahanmuuttajien taholta saa jatkuvasti kuulla pilkkaa ettei suomalaiset keskustele vilkkaasti keskenään kaupunkien busseilla matkustaessaan. Mutta missä päin maailmaa toisilleen vieraat ihmiset keskustelevat matkustaessaan busseissa ja junissa ?
New Yorkin tai Tokion metrossa matkustavat esim.eivät puhu keskenään. Tuijottavat vain ilmeettöminä eteensä.
Luultavasti tämä suomalaisten pilkkaaminen johtuu siitä että tänne tuleville ulkomaalaisille nimenomaan kerrotaan että VAIN SUOMALAISET eivät puhu yleisissä kulkuneuvoissa.
Suomalaiset itse siis tekevät itsestään kummajaisia.
New Yorkin tai Tokion metrossa matkustavat esim.eivät puhu keskenään. Tuijottavat vain ilmeettöminä eteensä.
Luultavasti tämä suomalaisten pilkkaaminen johtuu siitä että tänne tuleville ulkomaalaisille nimenomaan kerrotaan että VAIN SUOMALAISET eivät puhu yleisissä kulkuneuvoissa.
Suomalaiset itse siis tekevät itsestään kummajaisia.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Ymmärtääkseni maahanmuuttajille nimenomaan painotetaan että vain suomalaiset ovat puhumattomia muut kansat eivät ole.
Suomalaiset siis itse tekevät itsestään kummajaisia.
Rasistisia kommentteja meitä vastaan sillä yrittävät kaikin tavoin meitä haukkua. Menolippu vain
Viha pitäisikin siis kohdistaa maahanmuuttajia opastaviin suomalaisiin eikä maahanmuuttajiin.
Hölmöähän se olisikin alkaa tuntemattomalle ihmiselle kertoa metrojunassa tai bussissa yksityisasioitaan . Ja jopa vaarallista.
eikä kannata kertoa pankkitunnuksia, asuuko yksin, onko lapsia. osoitetta ei myöskään. kun ei ole asiaa miksi höpöttäisin. maassa maan tavalla. tänne ei ole pakko tulla.
miksi pitää arvostella ilmais oleskelut masksavaa suomen kansaa. jos kaikki on paremmin siellä mistä tulivat menkööt takasin.
täällä on kylmää ja pimeää. luulivatko tulevansa ikikesään. heikot on ollu tiedot.
Juu turha lässytys omista ja etenkin maan asioista pois. Kuulija saattaa olla erään naapurimaan agentti.
Tuntemattomille ei kannata ainakaan kertoa paljonko käteistä on sillä hetkellä mukana. Säästä voi jonkun sanan vaihtaa .
Muistan nähneeni televisiossa miten joku suomalainen opasti maahanmuuttajia että suomalaiset ei puhu toisilleen bussissa .
Maailmallakin on harvinaista että tuntemattomille aletaan puhua mitään busseissa tai junissa.
Temperamenteissa on eroa, ja ulkomaalaisilla on usein tapana ruveta dominoimaan henkisesti hiljaisempia suomalaisia, koska heidän kulttuurissaan (ja perimässään?) omaa kunniaa ja dominanssia suojellaan henkeen ja vereen, usein meidän näkökulmastamme ylikompensoiden.
Muu tulkitaan heikkoudeksi ja tyhmyydeksi; kuten usein myös suomalainen rehellisyys.
Lika barn leka bäst, ihmiset haluavat kommunikoida omalla luontaisella rytmillään ja arvojensa mukaisesti- siinä myös yksi segregaatiota aiheuttava "näkymätön" seikka, jonka helposti pistää merkille myös ulkomailla reissatessa.
Suomalaiset tulevat hyvin toimeen japanilaisten ja intiaanien kanssa. Molemmat arvostavat hiljaisuutta.
Suomalaisia on sanottu Euroopan japanilaisiksi ja japanilaisia Aasian suomalaisiksi. Molemmat arvostavat luontoa ja hiljaisuutta eivätkä vaivaudu ”hiljaisesta hetkestä” keskustelussa tai julkisessa liikennevälineessä.
Jos suomalainen lipuntarkastaja puhuu matujen kanssa sekään ei ole matujen mielestä hyvä, eikö vain hehehe
Eiköhän siinäkin tilanteessa neuroottisesti etsitä täysi uhriutumisvalmius päällä rasistisia mikrovivahteita. Jos etsii vihaa ja syrjintää kaikkialta satakymmenen lasissa, niin silloinhan sitä löytää myös ihan mistä haluaa.
Mitä vittua täällä sitten loisivat tuotakaan"ongelmaa"ei olisi jos olisivat pysyneet täältä poissa.
Tänne tulevat, koska sosiaaliturva ja helpot naiset.
Täytyy muistaa että tänne tulleet matut ovat itse juntteja. Heidän käsityksensä Maailmasta perustuu Irakin, Somalian, Afganistanin tai Syyrian tapoihin. Ehkä siellä huudetaan ja mekastetaan liikennevälineissä.
Suomalaisten hiljaisuus perustuu ruotsinkielisen yläluokan kokemuksiin suomenkielisestä palvelusväestä, nämä olivat hiljaa heidän parissaan, koska eivät osanneet ruotsia. Kyllä ne kotona puhuivat ja juorusivat.
Eräs toinen matujen junttiuden ja perspektiivin puuttumisen esimerkki liittyy suomalaisten ulkonäköön. Levitetään juttua että suomalaiset "kyräilevät kulmiensa alta", siis että meillä olisi silmät erityisen syvällä silmäkuopissa. Näin varmasti näyttää itä-aasialaisten näkökulmasta, mutta katsokaa afgaanien tai arabien silmiä ja kulmia! Näiden mielestä taas suomalaiset näyttävät naaman muodon perusteella mongooleilta!
Suomalaiset ovat rauhaansa arvostavia, maltillisia ja rehellisiä ihmisiä, joiden luottamus täytyy ansaita.
Itsetunto ei ole suomalaisilla aina hyvässä kuosissa, mutta on sekin parempi kuin jatkuvasti itseään korostava ja etenkin itserakas itseään tehostava asenne.
Jos tässä maassa on tapana olla enimmäkseen hiljaa, niin eikö tänne kyläilemään tulleet osaa kunnioittaa sitä.
Edellytetäänhän suomalaiseltakin että kun matkustaa jonnekin eksoottiseen paikkaan, on kunnioitettava paikallisten tapoja.
Tätä en käsitä, meidän on orjailtava muita, mutta meitä ei muiden tarvitse kuin haukkua.
Muutaman venakon lausuma sumalaisista miehistä. Alkuun pitivät tyhminä juuri tuon vaiteliaisuuden johdosta mutta sitten totesivat, että nehän ovat aivan tavallisia ja erittäin luotettavia.
Julkisissa puhuminen on Välimeren maissa aivan eri tasoa kuin meillä.
Kun espanjalaisessa bussissa ilmeni kansallisuuteni niin pari papparaista alkoi kyselemään suomalaisten mielipiteistä heidän sisällisotaansa. Tämä tapahtui kuitenkin niin myöhään kuin 90-luvulla.
Samalla kymmenellä junassa Napoli - Pompei kaksi papparaista kysyi kansallisuuttamme ja koska espanja on siellä käyttökelpoinen kieli niin vaihdettuamme muutaman sanan alkoivat tiukata, että onko se Zapatero hyvä ministeri.
Lontoolaisessa pubissa jouduin mukaan keskusteluun jossa englantilaiset Thatcheriläinen, labourilainen ja anarkisti riitelivät politiikasta. Meillähän moinen johtaisi nokkapokkaan. Tuossakin uusliberalisti hikeentyi niin paljon, ettö tumppasi juuri sytyttämänsä savukkeen lattiaan.
Kyllä eroja on Euroopassakin.
Italiassa millään espanjalla pärjää.....Kyllä suomalalaisetkin junassa juttelevat parin kaljan juotuaan. Etelän maissa ollaan kokomajan pienessä hiprakassa viini lipityksen vuoksi.
Menin metrossa naamarilla varustetun kaapuakan vireen istumaan ja sanoin että on pidellyt ilmoja....... lähti kävelemään samantien, olisikohan pitänyt kätellä ja esittäytyä ensin....... oli ilmeisesti näitä avararakatseisia, vapaamielisiä, suvaitsevaisia, Islamilaisia rauhanuskojia jolla ei ilmeisesti ollut mitään sanottavaa... niin että yritetty on useammankin kerran......
Kaapuakkaa ei saa uskontonsa mukaan puhutella tai edes hipaista
Piipahdin taannoin päiväseltään Tallinnassa. Lounaan yritin nauttia erään ravintolan terassilla.
Kuinka ollakaan, viereiseen pöytään majoittui puolen tusinaa italialaisia, iältään n. 30v.
Voi hyvä tavaton sitä mekkalaa - kaikki huusivat samaan aikaan suoraa huutoa toisilleen. Kai se oli heidän tapansa keskustella?
Ruoka oli kyllä hyvää, mutta nautinnosta ei puhettakaan. Kai minä tästä syystä sitten olen rasisti tai natsi tai jotain...
Eikun olet rauhaa rakastava sivistynyt suomalainen. Ei mekkalasta kukaan nauti.
Huutamisessa espanjalaiset päihittävät reippaasti italialaiset.
Täydessä bussissa on pakko peittää korvansa kämmenillä.
Samalla puiston penkilläkin istuvat, keski-ikäiset kiljuvat toisilleen kuin eläimet.
Muuten hiljaisessa yössä, ulkokuppilan saman pöydän ääressä istuvat jätkät huutavat toisilleen siinä määrin, että yritin heittää niiden niskaan vedellä täytetyn muovipussin. En osunut mutta viesti meni perille vaikkakin tehosi hitaasti.
60-luvulla Södertäljessä, meitä suomalaisia kokoontui Domuksen kahvioon 10 - 20 heppua tarinoimaan. Kun kaupunkiin saapui krekuja jotka keksivät saman paikan, niin muutaman viikon mittaan loetimme lauantaiset tapaamiset krekujen tuottaman perkeleellisen huutamisen vuoksi.
Muutenkin krekut pitivät itseään joka suteessa etuoikeutettuina eivätkä esimerkiksi jonotusperiaatteet koskeneet heitä. Erään sellaiseen liittyvän tapahtuman jälkimainingit johtivat parakkialueella joukkotappeluun jossa suomalaiset olivat ylivoimaisia jo pelkän lukumääränsä perusteella. En päässyt tapahtumapaikalle koska poliisit olivat eristäneet alueen.
Kaupunki järjesti krekuille tilapäismajoituksen.
Ei ainakaan Benalmadenassa espanjalaiset huuda. Ovat hillittyjä. Ovatko ottaneet oppia turisteista. Asunut olen siellä 2 vuotta.
Joko 31:n vuoden aikana kuuloni on herkistynyt tai kaupunkimme espanjalaisten äänen käyttö on voimistunut mutta havaintoni on yksiselitteinen.
Eivät kaikki kilju mutta kun sakkia on enemmän niin joukkoon majhtuu huutajia.
Tyypillinen tilanne esimerkiksi täydessä bussissa.
Bussin eri päissä olevat tuttavat seurustelevat kiljuen joten kierre on valmiina. Kaikkien on huudettava.
Rantakadullamme useat vanhatkin ihmiset huutavat samalla penkillä toistensa korviin häiriten kauempanakin olevia.
Terveyskeskuksen aula on karmea paikka. Paljaat seinät voimistavat kiljumisen sietämättömään tasoon.
Koulun välitunnin kuulee katumelun yli usean korttelin päähän.
Jne.
Siis nämä tapahtuvat kaupungin keskustassa eikä missään suomalaisten reservatiossa.
Toistam. Havaintoja 31:n vuoden ajalta.
Suomalaiset ovat oppineet olemaan vaiti maahanmuuttajien läsnäollessa,koska kaikki mitä sanotte voidaan tulkita vihapuheeksi.
Aika jännää, että juuri niistä maista missä huudetaan ja molotetaan jatkuvasti lähdetään sankoin joukoin muualle.Eikö juuri niissä mölymaissa ole suurimmat ongelmat? Mitä se mökä on auttanut.Ei ainakaan demokratian kehittynustä.En totisesti kaipaa sitä mölykulttuuria tänne.
Pitää olla: demokratian kehittymistä
hehe totuus alkaa paljastua paskoille ja ylimielisislle suomalaisille :D tätä minä yritin aina kertoa mutta sain osakseni vain pilkkaa ja hyljeksimistä. nyt Jumala kostaa suomalaisille pilkan ja syrjintäni :D
Länsimaista tulleet maahanmuuttajat ovat sellaisia ihmisiä jotka sulautuvat kantaväestöön siten kuin normaalisti oletetaan. Toisin on kuitenkin näistä Lähi-idän maista tulleitten kohdalla. Ensinnäkin heille ei mikän tunnu olevan tarpeeksi ja he valittavat kaikesta ja panevat kaiken muiden kuin itsensä syyksi.
Sitten tulee se tärkein kysymys, että miksi heitä kuitenkin tuppaa tänne sankoin joukoin ja miksi he kuitenkin ovat tyytymättömiä, vaikka luulisi, että, niin kuin he itse sanovat, sotaa pakoon lähtenyt olisi tyytyväinen jo yksistään siihen, että saa sitä turvallisuutta. Ajattelen itse niin, että jos joutuisin lähtemään Suomesta sotaa pakoon, olisin jo siihen erittäin tyytyväinen, että pääsin johonkin turvalliseen paikkaan. Vuosina 1917 ja -18 suomalaiset olivt osittain siinä tilanteessa, mutta hankkivat itse ilanteelle ratkaisun eivätkä lähteneet maailmalle mesomaan.
Aivan eri asia on sitten se, kun suomalaisia lähti Yhdysvaltoihin ja Ruotsiin työn perässä rikastuttamaan kohdemaan taloutta monella tavalla.
Tähän on pakko kommentoida ettei valitettavastiei kaikki Suomalaisetkaan osaa olla kovin fiksuja ja hillittyjä. Itseäni ärsyttää ihmiset jotka möykkäävät esim.kaupoissa toisten kanssa kovaan ääneen niinkuin muita ei olisikaan. Nuoret myös usein ryhminä erittäin äänekkäitä. Jotenkin se porukassa tyhmyys tiivistyy. Itse karsastan ihmisiä jotka esiintyvät korostetun itsevarmasti ja äänekkäästi keräten kai jotenkin huomiota . Näitä löytyy paljon myös Suomalaisista.
Eräs öyhötystrolli esimerkiksi joka alati mölisee outoja...