Miten pärjätä kun kaverit jättää

En tiiä minne muuallekkaan tai kenelle oisin tän laittanut, niin laitan tänne. Onko muilla kokemuksia siitä että kaverit jättää? Suhteellisen uudet kaverit siis.

Sain meinaan viime vuonna kavereita yliopistosta kun aloitin (oon nyt 20v) joiden kanssa vietin paljon aikaa. Oltiin paljon yhdessä, nähtiin sekä koulussa että vapaa-ajalla ja somessakin viestiteltiin. Nyt kulu aikaa, hypättiin kesän yli (ei nähty kertaakaan 4 kuukauteen) ja syksyllä alko helvetti. Ei kuulunut mitään kenestäkään vaikka monet kerrat itse kysyin ulos jne. Kesälläkään ei kukaan ottanut yhteyttä vaikka kysyin ulos ja yllätys he näkivät toisiaan (somesta näin). Koko vitun syksyn olin yksin paitsi sitten kun pikkujoulukausi alkoi. Silloin kyllä nähtiin bileissä ties kuinka monta kertaa. Olin koko syksyn _täysin_ yksin jos perheen luona käymisiä ei lasketa. Itkin äidille joka ilta puhelimessa. Kerran kysyin sitten kaveripiirini "johtohahmolta" joskus syyskuun lopulla että mitä tämä meinaa. Ollaanko vielä kavereita. No hän vastasi että tietenkin, on ollut tenttikiireitä ja poikaystävän kanssa myös. Mikään ei kuitenkaan muuttunut; koskaan ei sovi edelleenkään nähdä, ja mä tiedän että jokaisella on sen verran vapaa-aikaa jossain vaiheessa viikkoa että ehtii puolen tunnin lenkille/opintopiiriin silloin kun sitten itselle sopii. Mutta ei. Kukaan mun 4-5 kaverista ei ota muhun vapaa-ajalla yhteyttä muuten kuin bileiden sopimiseen. Ja ei niitä bileitäkään joka viikko ole. Tiivistys: olen siis koko ajan yksin opiskelija-asunnossani. Käyn harrastuksissa, mutta niissä minulla ei ole kavereita.

Tää mun kaveriporukka koostuu siis minä kuusi muuta, joista kolmen kanssa olin läheisin. Me oltiin vittu kavereita! Mun ainoot kaverit mulla ei ole täällä vittu ketään muuta! Rupesinko mä ärsyttämään niitä niin paljon että piti hylätä? Aina kiemurrellaan ja keksitään tekosyitä kun ehdotan jotain, se on niin surkuhupaisaa kun aina tiedän että vastaus on ei. Mä tiedän että mun pitäis jättää nää paskapäät mutta mä oon niin lamaantunut tästä tilanteesta että en kykene olemaan iloinen ja hankkimaan uusia kavereita. Yksinolo on ihan kauheeta kun ei oo ketään eikä mitään. Opiskelukin kärsii kun ei oo motivaatioo. Saan kamalia ahdistuskohtauksia tän takia. Haluaisin hankkia poikaystävänkin, mutta mitäs sitten kun se huomaa että oon yksinäinen luuseri?

Jos teille on sattunut samanlaista, miten ootte diilannu asian kanssa?