Hoikkia juttuja

Teknodonna

Kirkko minussa



Muistan kuvasarjana kävelyretken kirkolle isoäitini kanssa. Asuimme silloin Meritullinkadulla ja olin hyvin pieni, niin kuin olivat pieniä kaikki hyönteiset maassa. Tästä huolimatta tunsin olevani valtavan suuri, sillä maailman suuruus ja mittaamattomuus teki minusta sellaisen, kokemuksena suuren. Oli äärimmäisen kaunis kesäpäivä, lämmin ja vienotuulinen, ja kävelimme sen yhdessä pitkin katuja ja siltoja, ala- ja ylämäkiä.
Oudolla tavalla en muista keskusteluistamme mitään, mutta muistan meidän keskustelleen koko matkan. Isoäidilläni oli luja ote, ja hän jopa kiskaisi joskus niin, että luulin hänen haluavan repiä käteni irti. Mutta luultavasti kysymys oli autoista ja suojateistä, ja tämän sellaisista asioista. Lapsen parhaaksi. Valkoista paksua maalia ja kuuma asvaltti, lintuja. Isoäitini yläsointuinen ja selvä ääni, kauniit sanat, jouduttivat lie matkaa. Muistan olleeni innoissani.

Minua suurempia asioita oli paljon: olivat suuret jutut, kuten autot ja ikkunalasit, vastaantulijat. Sitten oli jäätelötötterö, joka oli aivan jättisuuri. Lisäksi en pitänyt suurista merilokeista. Sellaisilla oli kammottavat silmät, sieluttomat, piittaamattomat ja herpaantumattoman tarkkaavaiset, keskittyneet, valppaat ja kammottavat, röyhkeät. Ihmisten silmät olivat kauempana ja toisenlaisia. Linnut olivat lähellä. Linnut tulivat lähelle. Linnut olivat pelon oppitunti, syvälle nokkiva.

Katajanokalla oli hiljaista. Vielä hiljaisempaa oli kirkon sisällä. Täällä asui meidän Jumala. Ja käteeni annettu kynttilä oli valtava, ja se tuoksui hyvälle. Oli tahmea, liekki tahmeuden yllä koko elämä.

Se oli minussa. Minulla.

(Hihitystä)

5

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Teknodonna

      Uspenskin katedraalin sisätilat ovat jotain sellaista, jota ei kykene kuvailemaan, koska kaikki mahdollinen kuvailu asuu sen seinillä.

      Siellä vain ollaan ja elellään vaitonaisesti vailla ulkomaailman valoa. Eräänlainen harmonia.

      (Hihitystä)

      • Teknodonna

        Neko


        Pitkällisen pohdinnan jälkeen mulle tuli mieleen vain Rosa LIksom, joka osaisi viedä tällaisen kuvailuoperaation sen menestykselliseen ilmiasuun.

        Olisin varsin ilahtunut, sillä luettuani eilen lapselleni Rosan tekstiä, niin huomasin, että en ymmärrä Suomen kielen kaikkia mahdollisuuksia lähes lainkaan.

        Sietämättömän kaunis käsi naisella, lähes murskaava.

        (Naurua)


      • Teknodonna
        Teknodonna kirjoitti:

        Neko


        Pitkällisen pohdinnan jälkeen mulle tuli mieleen vain Rosa LIksom, joka osaisi viedä tällaisen kuvailuoperaation sen menestykselliseen ilmiasuun.

        Olisin varsin ilahtunut, sillä luettuani eilen lapselleni Rosan tekstiä, niin huomasin, että en ymmärrä Suomen kielen kaikkia mahdollisuuksia lähes lainkaan.

        Sietämättömän kaunis käsi naisella, lähes murskaava.

        (Naurua)

        Mjoo

        No siis mun "pitkälliset pohdinnat" (jotka kestävät muutaman minuutin) ovat siinä mielessä opettavaisia allekirjoittaneelle, että tämä saattaa sanottuaan nähdä omat pikku kuoppansa kaikkeuskäsityksessään.

        Minä, joka en vertaile ketään enkä mitään mihinkään, olen pahin mahdollinen vertailija suhteessa itseeni. Ei ole toista yhtä katalaa.

        (Naurua)

        https://www.youtube.com/watch?v=B86SPeAw4iI&list=RDB86SPeAw4iI


    • Teknodonna

      Perfektionistina katsoisin ajattelemattomuuttani ja lapsellisuuttani tehneeni taas virheen.

      Mutta mihin, niin se on luettavissa.

      Suomen kieli on niin kaunis kieli, että on aivan käsittämätöntä, että sitä ei käytetä. Tämän jälkeen tulee jokin kirjaimellisesti masentunut Donna, joka ei sitä edes osaa, ja tekee kaikki virheensä, joita vain kieli itse myötäilee tai todentaa, allekirjoittaa.

      Hyvä Suomi on kaiken lähtökohta Suomessa itsessään. Mikä tahansa voi olla mitä tahansa muuta.

      Kieli on sen liekki lapsen kädessä.


      (Hihitystä)

    • Teknodonna

      Donna Donatello ja Suuri Karhu


      Venäjän kansallissankarina virkaansa toimittanut karhu on mielestäni harhaanjohtava määritelmä tai tiivistelmä oleellisesta. Venäjällä ei ole mitään tekemistä karhujen tai mursujen kanssa. Minulle Venäjä on kuin Jupiter jossain tavoittamattomissa, mutta silmin nähtävissä, koettavissa. Venäjän voi tuntea, mutta sitä ei voi koskaan saavuttaa. Tämä siksi, että Venäjä itse ei ole tavoittanut itseään, tai tuntenut itse Venäjällä ketään.

      Jos minulta kysyttäisiin, että mikä ja millainen on Venäjä, niin en osaisi vastata sen paremmin kuin osaisi kysymykseen vastata kuka tai mikä poiminta tahansa. Venäjä tarvitsee aina ja poikkeuksetta rautasaappaan, jonka alla se makaa, niin valtava se on.

      Periaatemietelauseissa tämä tarkoittaa sitä, että Venäjän maatessa sohvallaan, kaikki on hyvin. Venäjällä ei ole kiire. Se on nähnyt niin kammottavia asioita historiansa aikana, että sillä ei ole tulevaisuutta siinä merkityksessä, jossa me tulevaisuuskäsitteeen ymmärrämme. Kuitenkin Venäjä aina haluaa tulevaisuuden, tulevaisuutta ja olemassaolonsa, jollaista kukaan meistä ei tahdo.

      Silti me laulamme sille lauluja ja juomme sen kunniaksi, syömme hyvin ja rakastamme toisiamme vailla huolta siitä, että olisimme jollain tasolla kaikesta tästä jääviä sanomaan.


      (Naurua)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      162
      12387
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      152
      5436
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4640
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      139
      3659
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2758
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1656
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      364
      1617
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      102
      1516
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1461
    Aihe