Väyrynen päästi sammakon suustaan

Voiko olla räikeämpää äänten kalastelua? "Väyrynen ilmoitti täysin yllättäen, että jos hänet valitaan presidentiksi, hän lahjoittaa ensimmäisen vuoden palkastaan 50 000 euroa ruoka-apua antavalle Heikki Hurstill"

Väyrysestä ei tule presidenttiä, mutta tuo 50 000 euroa ruoka-apua Heikki Hurstille on kyllä syytä antaa siitä huolimatta. Voisi edes puolittain näin pestä kasvojaan, sen verran räikeä "oma lehmä ojassa"- heitto oli tuo 50 000 euron ruoka-apu.

https://yle.fi/uutiset/3-10041980
8115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hieno ilmoitus. Nosti heti Väyrysen osakkeita. Toivottavasti valitaan nyt presidentiksi. Niinistö olisi voinut varmistaa valintansa, jos olisi ilmoittanut heti perään antavansa Hurstille 50 000 euroa tämän vuoden palkkiostaan. Saita oikeistolainen ei anna kuitenkaan omistaan, varsinkaan köyhimmille. Hyville kavereille hän voi lahjoittaa kuitenkin 20 000 euroa, eikä verottajakaan siihen puutu.

Äänestä

Jos Kyllönen lupaisi 100 000 niin olisi varma seuraava residenssi.

Äänestä

Väyrynen on ainoa ehdokas, joka ajattelee myös köyhiä vähäosaisia.

Äänestä

mikä siinä nyt on mahdotonta?

Tekisin poliitikkona saman

Onko 50 000 jokin summa, ottakaa huomioon että Väyrynen on piensijoittaja ja kiinteistösijoittaja myös ulkomailla ja myynyt mm. mukeja - jaa-a - paljon yli 500 000 eur siis vuosien aikana

KYSYMYS MYYKÖ PAAVO MUKEJA MILJOONALLA SUOMALAISILLE voi olla aivan mahdollista

YKSINKERTAISESTI Väyrynen on hyvä tyyppi ja voimakas persoona ja kävelevä politiikan hakuteos, mutta kovan paikan tullen hän sammuu (kannatti Lissabonin sopimusta jossa EU:ssa päätökset tehdään äänestämällä eikä yksimielisesti joten Saksa ja Ranska jyräävät suomalaiset edut vähitellen roskiin), Väyrynen loukkaantui kun Huhtasaari paljasti tämän. Ja Huhtasaari (Hahon avustuksella) huomautti, että Väyrynen äänesti eu-parlamentissa PELOKKAASTI TYHJÄÄ, kun Halla-aho AINOANA suomalaisena meppinä äänesti pakollista MATUJEN TUONTIA ELI taakanjakomekanismia vastaan

Äänestä
  • turha pyristellä mitä persut teki 2015, kun suuri joukko turvapaikanhakijoita tuli maahan? Olitte hallitusvastuussa ja edelleen vastussa tästä asiasta, johon palaa rahaa miljoonia ja vuosia, ennen kuin asia saadaan korjattua

    Äänestä

Äänestääkö enää kukaan Patea?
Nyt tulee kaikkien aikojen jytky.LAURA_JYTKY..!!!

1Äänestä
  • Häpeäisin käyttää Timon lanseeraamaa Jytkyä, kun se loikkasi puolueesta pois tekemään maanpetosta, vai annatteko tuen Timolle

    Äänestä

Lupasihan eräs pääministerikin asuntonsa "pakolaisille".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voi.paavo.parka kirjoitti:

Voiko olla räikeämpää äänten kalastelua? "Väyrynen ilmoitti täysin yllättäen, että jos hänet valitaan presidentiksi, hän lahjoittaa ensimmäisen vuoden palkastaan 50 000 euroa ruoka-apua antavalle Heikki Hurstill"

Väyrysestä ei tule presidenttiä, mutta tuo 50 000 euroa ruoka-apua Heikki Hurstille on kyllä syytä antaa siitä huolimatta. Voisi edes puolittain näin pestä kasvojaan, sen verran räikeä "oma lehmä ojassa"- heitto oli tuo 50 000 euron ruoka-apu.

https://yle.fi/uutiset/3-10041980

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu