Vapaa-ajattelijoiden ja ateistien maailmankatsomus ei tunnusta Jumalan olemassaoloa. Heidän mukaansa ihmisen järki, äly ja tiede pystyvät ratkaisemaan maailman ongelmat ja antavat vastauksen maailmankaikkeuden syntyyn ja olemassaolon tarkoitukseen.
Tämän katsomuksen ongelma on siinä, että se perustuu vajavaisen ihmisen uskomuksiin. Ihminen ei ole absoluuttinen totuus. Hänen tietonsa on aina rajallinen ja pysyy rajallisena.
Vaikka ihminen opiskelisi yliopistoissa tai muissa oppilaitoksissa kuinka monta vuotta tahansa, hänen tietomääränsä, älynsä ja viisautensa ei koskaan ylitä ihmisviisautta ylemmäksi. Hän pysyy aina ihmisen tasolla. Omalla viisaudellaan hän ei koskaan pääse sille tasolle, joka on ihmisviisauden yläpuolella. Sekulaarinen tiede on vain vajavaisen ihmisen raameissa pyörimistä.
Tieteeseen luottava ihminen ei koskaan tiedä, mitä on siellä, mihin tieteellisin keinoin ei ole mahdollista päästä.
Uskovan ihmisen maailmankatsomus sen sijaan perustuu ihmistä korkeampaan tietoon ja viisauteen. Hän ei ole oman viisautensa varassa, vaan kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan varassa. Jumalalla on absoluuttinen totuus, koska Hän on kaiken Luoja.
Siksi emme perusta tietoamme mihinkään ET-opetukseen, joka on vain elämään liittyvien asioiden selittelyä vajavaisen ihmisen viitekehyksessä.
Sekulaarisuus ei ulotu ihmisviisauden yläpuolelle
17
146
Vastaukset
Kirjoitat kovasti mielelläsi uskonnostasi. Luulenpa, että sinä et dekäänny ateistiksi, kirjoitanpa minä tai muut mitä vain. Sama pätee kääntäen.
Mutta me elämme samassa maailmassa. Syödä pitää kaikkien, osa pystyy leipänsä itse hankkimaan ja osa ei. Tähän maailmaan kuuluvat myös uskonnot -- olemme samaa mieltä siitä, että erilaisia uskoja ja uskontoja on olemassa.
Keskustelisimmeko niistä? Esimerkiksi ketju negatiivisesta uskonnonvapaudesta jäi vaille vastaustasi.- antivaparinnumero.666
"Uskovan ihmisen maailmankatsomus sen sijaan perustuu ihmistä korkeampaan tietoon ja viisauteen. "
Uskovan ihmisen kuvitelma jumalansa viisaudesta perustuu tietämättömyyteen. Esim. raamatun monet ns. viisaudet ovat peräisin muilta kansoilta, siis ihmisiltä."Uskovan ihmisen kuvitelma jumalansa viisaudesta perustuu tietämättömyyteen. Esim. raamatun monet ns. viisaudet ovat peräisin muilta kansoilta, siis ihmisiltä."
Missä kohden Raamatussa niin sanotaan?- Japp3rvokk1
Mark5 kirjoitti:
"Uskovan ihmisen kuvitelma jumalansa viisaudesta perustuu tietämättömyyteen. Esim. raamatun monet ns. viisaudet ovat peräisin muilta kansoilta, siis ihmisiltä."
Missä kohden Raamatussa niin sanotaan?Ei missään. Raamatusta uupuvat kokonaan ulkoiset lähdeviitteet. Kirjoittajat eivät varmaankaan pitäneet tärkeänä mainita, mistä lähteestä he kulloinkin olivat "lainanneet" ideansa.
Japp3rvokk1 kirjoitti:
Ei missään. Raamatusta uupuvat kokonaan ulkoiset lähdeviitteet. Kirjoittajat eivät varmaankaan pitäneet tärkeänä mainita, mistä lähteestä he kulloinkin olivat "lainanneet" ideansa.
"Ei missään. Raamatusta uupuvat kokonaan ulkoiset lähdeviitteet. Kirjoittajat eivät varmaankaan pitäneet tärkeänä mainita, mistä lähteestä he kulloinkin olivat "lainanneet" ideansa."
Raamatun lähde on Jumala, eikä se ole salassa pidetty asia.
Jos jossain ulkopuolisessa lähteessä on samoja asioita, niin se ei todista, että Raamattu olisi niistä kopioitu. Jumala on voinut puhua muillekin, kuin Raamatun henkilöille samoista asioista.
Toiseksi, se, että Raamatun tapahtumista kertovat myös Raamatun ulkopuoliset lähteet, vahvistaa vain sitä, että Raamattu on totuus.- antivaparinnumero.666
Mark5 kirjoitti:
"Uskovan ihmisen kuvitelma jumalansa viisaudesta perustuu tietämättömyyteen. Esim. raamatun monet ns. viisaudet ovat peräisin muilta kansoilta, siis ihmisiltä."
Missä kohden Raamatussa niin sanotaan?Raamattu ei toki mainitse sitä, että esim. sanalaskut ovat vahvaa lainausta egyptiläisiltä ja vedenpaisumustarinat perua paljon vanhemmista kertomuksista Lähi-Idän alueelta. Eihän nyt toki, estääkseen plagioimisen paljastumisen, raamatun kirjoittajat stigmatisoivat ja tuomitsevat näitä kansoja, ja yleensäkin kaikkia jotka ovat kirjoittajien edustaman juutalaisuuden kanssa eri mieltä.
Raamatun kirjoittajat eivät yleensäkään ole piitanneet turhasta rehellisyydestä, mahtipontinen liioittelu ja osatotuudet mielikuvien luomiseksi ovat valehtelua, panettelua ja ihmisten hallintaa, jonka johdosta on aivan pascan haileeta mitä raamattu sanoo.
Noin niin kuin muuten, pidät varmaan itseäsi tosi uskovaisena? Toki sinulta sujuu Mark. 16:17-18? - antivaparinnumero.666
Mark5 kirjoitti:
"Ei missään. Raamatusta uupuvat kokonaan ulkoiset lähdeviitteet. Kirjoittajat eivät varmaankaan pitäneet tärkeänä mainita, mistä lähteestä he kulloinkin olivat "lainanneet" ideansa."
Raamatun lähde on Jumala, eikä se ole salassa pidetty asia.
Jos jossain ulkopuolisessa lähteessä on samoja asioita, niin se ei todista, että Raamattu olisi niistä kopioitu. Jumala on voinut puhua muillekin, kuin Raamatun henkilöille samoista asioista.
Toiseksi, se, että Raamatun tapahtumista kertovat myös Raamatun ulkopuoliset lähteet, vahvistaa vain sitä, että Raamattu on totuus."Raamatun lähde on Jumala, eikä se ole salassa pidetty asia"
Raamatun lähde on ihminen. Ihmisen taikauskoisuus ja hallinnan tarve.
"Jos jossain ulkopuolisessa lähteessä on samoja asioita, niin se ei todista, että Raamattu olisi niistä kopioitu. Jumala on voinut puhua muillekin, kuin Raamatun henkilöille samoista asioista."
Ja miksi ei todista? Jos joku teos on vanhempi kuin raamattu ja sama tavara löytt raamatusta, niin silloin ne on kopioitu raamattuun tästä teoksesta. On ihan yleisesti tunnettu tosiasia, että ainakin Lähi-Idän alueella on ollut tapana kierrättää legendoja sopivasti tarpeen mukaan. Olet varmaan kuullut tarinan Sargon Suuren lapsuudesta? Siis siitä kaislajutusta joessa vai miten se nyt meni. Sargon eli 1000 vuotta ennen Moshea, jonka olemassaolosta ei edes ole takeita.
Kuka siis kopioi ja keneltä?
Ja jos lähdet tuolle linjalle, että jumalasi on puhunut muillekin, on aika erikoista, että olet kuitenkin kiivaasti tuomitsemassa näitä muita helvetin esikartanoihin. Millä oikeudella jos jumalasi puhuukin heille muuta kuin sinulle.
"Toiseksi, se, että Raamatun tapahtumista kertovat myös Raamatun ulkopuoliset lähteet, vahvistaa vain sitä, että Raamattu on totuus."
Tarkoitatko sitä, että Jeesus on syntynyt sekä 4eaa. että myöskin jälkeen 6yaa.? Varsin yliluonnollista, jess. Tai sitä miten kuolleet nousivat haudoistaan ja näyttäytyivät monille Jeesuksen kuoleman jälkeisessä kertomuksessa?
Raamattu kertoo paljon sellaista, mikä ei kestä historiallista tutkimusta, ei tiedettä eikä omia aivoja.
- UpUp
Ihmisviisaus pitäytyy ihan vaan ihmiskunnan piirissä. Nousee kuitenkin yhden (jokaisen) yksilön viisauden yläpuolelle.
"Ihmisviisaus pitäytyy ihan vaan ihmiskunnan piirissä. Nousee kuitenkin yhden (jokaisen) yksilön viisauden yläpuolelle"
Mutta se ei ratkaise itse asiaa. Ihmisviisaus, olipa se yksilöihmisen tai ihmiskunnan viisautta, se on aina vain ihmisviisautta. Apostoli Paavali julistaa:
"....ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista, ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.
Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat, vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme...." (1.Kor.2:4-7)- Japp3rvokk1
Raamatunkin viisaus on vain ihmisviisautta päinvastaisista ja todistamattomista väitteistä huolimatta. Ne ovat pelkkää myyntipuhetta. "En puhu pelkästään viisaita, vaan jumalallisen viisaita." Raamatun ovat ihmiset kirjoittaneet ihmisistä ihmisille. Kirjassa ei ole mitään yliluonnollista; siinä on vain loputtomasti väitteitä yliluonnollisuudesta.
"Raamatunkin viisaus on vain ihmisviisautta päinvastaisista ja todistamattomista väitteistä huolimatta."
Raamattu on kiusallinen kirja ateisteille, koska se todistaa Jumalan olemassaolosta ja yliluonnollisista asioista.. Tästä syystä ateistit yrittävät ilman todisteita väittää, että se olisi vain ihmisten kirjoittama.
Kuitenkin tiedämme, että Raamattu on Jumalan sanaa ja siinä on yliluonnollinen Jumalan voima, joka on muuttanut lukemattomien ihmisten elämän positiivisella tavalla.
Ateistien kirjat ovat kokonaan ihmisten kirjoittamia ja niiden viisaus ei ulotu ihmisviisautta ylemmäksi. Siksi niillä ei ole mitään totuusarvoa Raamatun rinnalla. Ei ihme, että Raamattu on maailman luetuin kirja ja sitä on painettu yli 6 miljardia kpl ja noin 474 eri kielelle.- Japp3rvokk1
Mark5 kirjoitti:
"Raamatunkin viisaus on vain ihmisviisautta päinvastaisista ja todistamattomista väitteistä huolimatta."
Raamattu on kiusallinen kirja ateisteille, koska se todistaa Jumalan olemassaolosta ja yliluonnollisista asioista.. Tästä syystä ateistit yrittävät ilman todisteita väittää, että se olisi vain ihmisten kirjoittama.
Kuitenkin tiedämme, että Raamattu on Jumalan sanaa ja siinä on yliluonnollinen Jumalan voima, joka on muuttanut lukemattomien ihmisten elämän positiivisella tavalla.
Ateistien kirjat ovat kokonaan ihmisten kirjoittamia ja niiden viisaus ei ulotu ihmisviisautta ylemmäksi. Siksi niillä ei ole mitään totuusarvoa Raamatun rinnalla. Ei ihme, että Raamattu on maailman luetuin kirja ja sitä on painettu yli 6 miljardia kpl ja noin 474 eri kielelle.Se, että Raamattua on painettu noin monta kappaletta noin monella kielellä, todistaa, että se on pelkkä ihmisten tekele. Jumalallinen viisaus kulkisi suoraan ihmismieleen ilman välikappaleita.
Mark5, älä pidä ihmisviisauden rajana sitä, mihin itse kykenet. Eli muista, että vaikka et itse jotain kykenisi ymmärtämään, niin muut, sinua huomattavasti fiksummat, kykenee.
Et ymmärrä esim. Einsteinin yleistä suhteellisuusteoriaa, vaikka älykännysi navigaattori toimii vain koska tiede tuntee ja soveltaa tuota teoriaa.
Myönnä siis, edes itsellesi, ettet kykene ymmärtämään sellaista, mihin sinua huomattavasti fiksummat kykenee. Koita ymmärtää, että olet poikkeuksellisen yksinkertainen ihminen, etkä todellakaan mikään välkky.- Japp3rvokk1
Mark5 on kieltämättä kautta linjan osoittanut samanlaista pyhää yksinkertaisuutta, joka sai eräänkin mummon kantamaan lisää puuta Jan Husin polttoroviolle. Hän tarjoaa helppoja vastauksia vaikeisiin kysymyksiin, eikä suostu täsmentämään niitä edes erikseen kysyttäessä. Mark5 on jakanut koko maailman mustaan ja valkoiseen, hyvään ja pahaan, oikeaan ja väärään ja sattumoisin seisoo itse valkoisen, hyvän ja oikean puolella ilman sen kummempia perusteluita kuin hänen oma uskonsa.
Japp3rvokk1 kirjoitti:
Mark5 on kieltämättä kautta linjan osoittanut samanlaista pyhää yksinkertaisuutta, joka sai eräänkin mummon kantamaan lisää puuta Jan Husin polttoroviolle. Hän tarjoaa helppoja vastauksia vaikeisiin kysymyksiin, eikä suostu täsmentämään niitä edes erikseen kysyttäessä. Mark5 on jakanut koko maailman mustaan ja valkoiseen, hyvään ja pahaan, oikeaan ja väärään ja sattumoisin seisoo itse valkoisen, hyvän ja oikean puolella ilman sen kummempia perusteluita kuin hänen oma uskonsa.
>> Hän tarjoaa helppoja vastauksia vaikeisiin kysymyksiin, eikä suostu täsmentämään niitä edes erikseen kysyttäessä <<
Mark5 ei suostu tarkentamaan, koska hän ei kykene.
Luin, että noin 5% väestöstä ei kykene tekemään eroa ympäröivän todellisuuden ja oman ajattelunsa välillä. Liekö kyse siitä.
Joka tapauksessa yksinkertaisilla ihmisillä ei ole useinkaan kykyä edes kyseenalaistaa omia ajatuksiaan. Bertrand Russel sanoi asian suurin piirtein niin, että
"Maailman kiusana on se, että typerykset ovat täynnä varmuutta ja viisaat täynnä epäilyä".
Lisäksi ihmisen luontainen tarve saada ymmärrettäviä vastauksia johtaa siihen, että nuo itsevarmuutta tihkuvat neropatit täräyttelevät meille toinen toistaan uskomattomampia yksinkertaisia "totuuksia" ja tuntuvat odottavan, että me taputtaisimme heidän neroudelleen.
>> ateistien... mukaan... ihmisen järki, äly ja tiede pystyvät ratkaisemaan maailman ongelmat ja antavat vastauksen maailmankaikkeuden syntyyn ja olemassaolon tarkoitukseen. <<
Jo tuo Mark5:n aloitus saisi ketuttamaan, jos sen olisi tehnyt joku muu kuin Mark5. Tyylissään on sellainen ajatuksenlukija-besserwisser-yhdistelmä, ettei paremmasta väliä.
Mutta Mark5:een suhtautuu kuin kehitysvammaiseen eli sitä ymmärtää, ettei toinen ymmärrä yhtä paljon. Ja ihan kunnioittaen toisen erilaisuutta.- Japp3rvokk1
Se lienee paras suhtautumistapa. Ei edes yrittää osoittaa hänelle argumenttien virheellisyyttä, koska se ei kuitenkaan menisi perille. Mark5:ttä pitää vain kehua siitä, että hän edes yrittää keskustella järkevien ihmisten lailla, niin metsään kuin yritykset aina menevätkin. Hymyillään ja nyökytellään ymmärtäväisesti.
Japp3rvokk1 kirjoitti:
Se lienee paras suhtautumistapa. Ei edes yrittää osoittaa hänelle argumenttien virheellisyyttä, koska se ei kuitenkaan menisi perille. Mark5:ttä pitää vain kehua siitä, että hän edes yrittää keskustella järkevien ihmisten lailla, niin metsään kuin yritykset aina menevätkin. Hymyillään ja nyökytellään ymmärtäväisesti.
Ei se erota edes väitettä perustelusta eli aineksia keskusteluun ei ole.
Ja totta, Mark5 (lempinimeltään MarkS), ainakin se yrittää keskustella.
ps kerran se kumosi evoluution kertomalla, ettei kahdesta kivestä synny yön aikana sammakkoa. Ymmärsin, että se oli tehnyt asiasta oikein empiirisen kokeenkin eli se oli vakavissaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke332173- 1181846
- 771581
Mitä harrastuksia kaivatullasi on?
Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?671207- 1601202
- 611036
- 481033
- 64994
Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi
Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂62917Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?
Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t28900