Putin onnistunut luomaan karmaisevan omaisuuden

Venäjän presidentti on onnistunut luomaan itselleen ja lähipiirilleen karmaisevan omaisuuden, mutta ei ole onnistunut vähentämään tippaakaan korruptiota, ei nostamaan elintasoa, ei monipuolistamaan maan taloutta, ei hoitamaan ympäristöasioita kuntoon, eikä tuomaan eläkeläisten pöytään leipää. Kaiken lisäksi Putin on onnistunut järjestämään maailmanhistorian kalleimmat olympialaiset. Tulevia jalkapallon MM-kisoja ei uskalla edes ajatella. Niin ja se sotiminen ja asevarustelu...

Luojan kiitos tuo tuholainen ei ole Suomen presidentti!!!
19216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Eläkeläiset elää ilman sähköä maaseudulla, Putin lomailee kullalla vuoratuissa huviloissaan.

Äänestä

Ja kansa äänestää.

Tosin, ihaileehan ne nykyjään kovasti erästä georgialaista, joka toimitti miljoonia venäläisiä pois päiviltä. Ihmeellistä orjamentaliteettiä.

1Äänestä

Putin ilmoittaa virallisesti omistavansa vain ladan ja pienen asunnon ja elävänsä pienehköllä palkallaan.

Harva siihen uskoo Venäjälläkään. Miksi Putin sitten näyttelee vähävaraista. Ilmeisesti siksi että hänen todellinen omaisuutensa on hankittu jotenkin lainvastaisesti ja sitä siksi piilotellaan.

Muutaman Putinin lähipiirin miehen tiedetään omistavan 20 miljardia joita arvellaan Putinin piilottelemiksi rahoiksi.

Eihän Putin tiettävästi harjoita mitään yritystoimintaa tai sijoitustoimintaa jolla olisi voinut rikastua laillisesti.

Hän on siis käytännössä varastanut kansallisomaisuutta itselleen valta-asemansa avulla.

Siksi hän niin pelkää oppositiotoimintaa ja pyrkii tukahduttamaan sellaisen alkuunsa. Valta ei niin ollen voi vaihtua Venäjällä kuin väkivaltaisella kumouksella.

Ensi töikseen uudet vallanpitäjät panisivat Putinin vankilaan tai tekisivät pahempaakin.

Äänestä

Ja samaan aikaan Pietarin trollit joutuvat trollaamaan paskalla palkalla. Ei ihme, että vodka maistuu, ainakin viesteistä päätellen.

Äänestä

Sen takiahan Putin käy ahkerasti ortodoksisessa kirkossa. Synnit painavat rinnassa? Ainoa vaan että se harhaopikirkko ei ketään pelasta. Käänny Putin synnin tieltä vielä kun on aikaa!

Äänestä
  • Siinä ei jesset Putinia auta, jos Putin syrjäytetään palatsivallankaappauksella tai kansannousulla ja sen jälkeen päätyy vastustajiensa kynsiin ilman vallan tuomaa turvaa...

    Äänestä

  • Olisikin mielenkiintoista tietää, missä maassa on köyhä, koditon presidentti. Ehkä niitä on muuallakin, kuin Suomessa? Trumppkin vaikuttaa jotenkin vauraalta, vaikka majaileekin Valkoisessatalossa.

    Äänestä

  • hohoijaa kirjoitti:

    Olisikin mielenkiintoista tietää, missä maassa on köyhä, koditon presidentti. Ehkä niitä on muuallakin, kuin Suomessa? Trumppkin vaikuttaa jotenkin vauraalta, vaikka majaileekin Valkoisessatalossa.

    Trumppi ja Putleri ovat äärimmäisen huonoja vertailtavaksi keskenään. Trumppi on tehnyt omaisuutensa bisneksillään ennen presidenttikauttaan ja tiettävästi ihan laillisin keinoin. Sen sijaan Putin omisti Dresdenistä vakoiluhommista palatessaan vain Ladan ja pesukoneen, kunnes pääsi virkamieheksi ensin Pietarin kaupunginhallintoon ja sitten Jeltsinin presidentinhallintoon. Ja virkamiehenä ollut siitä asti. Kumman suuri on omaisuus siihen nähden, että on virkamiehen palkoilla elellyt suurimman osan aikuisuuttaan.

    En usko, että yhdessäkään länsimaassa on sellaista presidenttiä, joka voisi omasta pussistaan pyörittää Suomen valtiota vuoden verran vaivatta, vaikka tietysti valtioiden korkeimmilla virkamiehillä ja poliitikoilla kivat tulot onkin tavan duunariin nähden.

    Mistä näitä Putten puolustelijoita oikein sikiää? Vieläkö siellä Pietarin trollitehtaalla joku jaksaa päivystää?

    Äänestä

  • tsydftr kirjoitti:

    Sinun kaltaisista paskan puhujista niitä sikiää ja ihan syystä. Sinä olet sairaus ja Cobra on hoito, se sopisi sinulle. Sinä olet virus joka sairastuttaa etkä lääke, sinä olet jatke joka kopioi, sinä olet sairaus.

    Äänestä

Aloittajankin pitäisi ehkä lukea historian kirjat huolellisemmin, kun Valtion nimeltä Venäjä irottauduttiin aikoinaan laittomasti Suomen valkoisten oikeistolaisten toimesta laittomasti. Jos Venäjä nyt haluaisi, niin Suomi niminen Valtio olisi kyseenalainen sen silmissä, noin niin kuin laillisesti. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi sitä? Etpä tietenkään....,

Äänestä
  • Ryssäntrollien todellakin pitäisi opetella sekä suomea että historiaa, niin luikurin laskettelu sujuisi sujuvammin.

    Äänestä

  • Lasketaanko kaikki valtion omaisuus aina hallitsijan omaisuudeksi? Suomen presidentilläkin on melkoinen lukaali! Kun virka päättyy, niin sitten vasta siirrytään omann luxusasuntoon, joka on hankittu kovilla ansiotuloilla. Eikös Halosellakin ollut niitä sijoitus asuntoja Hesassa ja omakotitalo lähellä maaseudulla?
    Tuskinpa kukaan kovapalkkainen eläkkeelle jäätyään muuttaa jonnekin Möhkön kylään sotavetesaanilta perittyyn omakotitaloon!

    Äänestä

  • "Jos Venäjä nyt haluaisi, niin Suomi niminen Valtio olisi kyseenalainen sen silmissä, noin niin kuin laillisesti. "

    Mitä helvettiä se meitä kiinnostaisi, vaikka Venäjä alkaisikin väittää Suomen itsenäisyyttä kyseenalaiseksi tai peräti laittomaksi? Siinäpähän väittää. Ei se väittäminen kuitenkaan meidän itsenäisyyttämme millään tavalla poistaisi.

    Äänestä

Siinä se taas nähdään, kun ahkerasti käy töissä ja nuukasti elää, niin miljardi miljardin päälle vaan kasautuu!

Äänestä

Paljonko se saa noista miljoonista hautaansa?

Äänestä
  • Tiä mikkä faaraohautajaiset sille järjestetään. Tosin, diktaattoreilla on ollut tapana kohdata karmea loppu.

    Äänestä

  • "Käärinliinassa ei ole taskuja".

    Äänestä

Putin on köyhä maailman rikkaiden valtiomiesten rinnalla.

Äänestä
  • Eipä ole kymmenien miljardien omaisuuksia kuin muutaman muun öljymaan diktaattoreilla Putinin lisäksi.

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta

OnneksEiSuomenPressa kirjoitti:

Venäjän presidentti on onnistunut luomaan itselleen ja lähipiirilleen karmaisevan omaisuuden, mutta ei ole onnistunut vähentämään tippaakaan korruptiota, ei nostamaan elintasoa, ei monipuolistamaan maan taloutta, ei hoitamaan ympäristöasioita kuntoon, eikä tuomaan eläkeläisten pöytään leipää. Kaiken lisäksi Putin on onnistunut järjestämään maailmanhistorian kalleimmat olympialaiset. Tulevia jalkapallon MM-kisoja ei uskalla edes ajatella. Niin ja se sotiminen ja asevarustelu...

Luojan kiitos tuo tuholainen ei ole Suomen presidentti!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu