Eräs sadistinen "virkailija" K.....-akka Tikkurilan TE-toimistosta pätkäisi karenssin päälle ja haki vielä kahden kuukauden takaisinperinnän lisäksi.
Joko tekisin jutusta maanlaajuisen levittämällä asian mediaan ja toisaalta, olen harkinnut lakimiehen palkkaamista jotta selvittäisimme kyseisen duunarin mielivaltaisten päätösten lainvoimaisuuden. 🤔
Ei yli vuoteen työmarkkinatukea!
12
294
Vastaukset
- pitkänlinjan_yrittäjä
Jos olet oikeutettu työmarkkinatukeen, tottakai pidät oikeudestasi kiinni kynsin hampain.
- kokemustakerännyt
Joo, pitää olla varovainen. Velvoite olla työssä tai jossain muussa puuhassa paukahtaa kun kaksi kertaa kieltäytyy tai jättää hakematta kun määräys tulee. Toivottavasti pistit valituksen menemään johonkin instanssiin, en muista mihin piti laittaa, mutta KELA:n päätöksessä oli ohje. Voi olla myöhäistä kun puhut vuodesta ja se kai pitää tehdä muutaman kuukauden sisällä.
Silloin kun olen saanut työnhakumääräyksen (oisiko viitisen kertaa) olen katsonut parhaimmaksi hakea, vaikka en halunnut yhteen ja kahteen ei ollut osaamista. Kahdessa tärppäsi. Ihan hyvä prosentti.
Onko sulla mitään keinoa saada ikikarenssia puretuksi? Huolittaisiinko kouluun tai kurssille vaikka? Älä tästä pahastu, mutta kun katselee ei-pääkaupunkilaisen vinkkelistä, niin siellä näyttää olevan haussa jos minkälaista duuniakin. Kaikkea hyvää sinulle. - HauskaaHommaa
Kaikki valitukset ja oikaisupyynnöt päälle, mitä keksit. Näin työllistät.
- Vali_Taja
Itsesi...?
- Asiathoidettava
Mikset mene sen kotiin juttelemaan. Saatte asian selväksi.
- ghfdghgj
Luulin, että ikikarenssikäytäntö oli jo poistettu.
Tee tosiaan jutusta vaikka blogi. Jos sinua on kohdeltu väärin, tuo esille virkailijan nimi ja yhteystiedot, käymiesi keskustelujen litterointi (kai äänitit?), tarkat selostukset tapahtumista, kirjeenvaihto, kaikki. Jos taas olet vihainen siitä, että jäit kiinni epärehellisyydestä, se on toinen juttu. - JuuuSoooS
Retostelu ei auta. Tee valitus, jos valituksen aihetta on. Jos olet itse aiheuttanut karenssisi, mieti tykönäsi.
Takaisinperinnässä sopii toivoa, että sinulla itselläsi oli puhtaat jauhot pussissa. Kela ei lähde takaisinperintään leikin päiten. - NiinKuka
Voit julkistaa nimen ja päätöksen. Viranomaispäätökset ovat julkisia. Oman nimesi voi salata.
- Keihäsmatkaaja
Ei mkulla ole ollut kuin kaksi about 2kk karennsia 20 vuoden ajalta.Jos joku kärsii niin löytyykö solidaarisuutta?Mielenosoitus ja multa löytyy fyffeä matkakuluihin ja mielenosoituksiin.Tuun vantalle jos tarvitaa.
- sipori
Sä et oo varmaan ite syyllinen yhtään..voi voi..
- Sossupummi-
Minä en saanu työmarkkina tukea kesäkuun 2006- joulukuu 2016 välisenä aikana. Oli karenssi päällä koska en mennyt työkokeiluun koska olin palkkatöissä. Sitten kun palkka työ loppui kesäkuussa 2006 niin iski karenssi heti. 2008-2010 välisenä aikana olin palkkatöissä, työharjoittelussa ja kursseillakin 18 kuukauden ajan mutta karensi jatkui aina vuoden 2016 loppuun.
- nhgndgfhrghf
Tuttu oli hyväpalkkaisessa töissä.
Työkkärin täti soitti sen pomolle ja käski antaa tälle tutulle potkut.
No pomo antoi potkut ja työkkärin täti antoi tutulle ikikarenssin.
Työkkärin täti tuli hyvin iloiseksi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081683Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011635Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011544Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541405Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341365Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48901Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii448885Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293835Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818