Taasko kariutui

Niin taasko suhde loppui. Kenen vika tai mikä oli mielestäsi syy. Mikä mätti, eikö mennyt pillin mukaan. Oliko toisellakin ajatuksia elämän menosta.

Mitä teit seuraavaksi suhteen loputtua, menitkö surua hukuttamaan vai uutta etsimään. Tai jäitkö syvään huokaisten kotiin. Huokaisit helpotuksesta ja kietouduit oman peittosi alle ja nukuit ilman viinilasillista siis täysin selvänä kahdeksan tunnin helpottavat yöunet.

Niin mitähän mielessäsi pyörii, kun on ainakin neljäs kokeilu ja mikään ei onnistu, on tainnut tulla jo aika kalliiksikin nuo kokeilut.
Osaatko jo nyt olla muutaman kuukauden ilman etsintää ja kapakoita ja vähän mietiskellä, mitä on tullut tehdyksi, sanotuksi ja mitä on jäänyt jäljelle.
Osaatko edes ajatella , että ehkä joku näkee sinussakin vikaa ja monet jo alkavat karttamaan seuraasi.
Kerää voimia ja mene juttelemaan asiantuntijan kanssa, ehkä hän saa koottua vielä sinusta ehjän ja ajattelevan ihmisen.
371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olipas se,, piiloaggressiivista ja tylyä. Aloittaja lienee mahtava henkilö.

Äänestä

�😂� Trolli eli Mr Täydellinen huutelee. Tekee diagnooseja kaikista kirjoittajista, arvelee, kuvittelee ja kehittelee mielessään. On siinä harrastus. Ja ehdottomasti jännempää kuin tylsä kotielämä.
Olet suoli24 piristys <3

Äänestä

Ei ollut tarkoitus kuin saada ajattelemaan, sillä jos saman henkilön suhteet jatkuvasti ajavat karille, silloin pitää kyllä alkaa todella miettimään sitä omaa osuuttaan asiaan.
Kukaan ei pysty elämään jatkuvien vaatimusten tai myöskään vaatteissa riippuvan ehtojen mukaan.

Ei tässä tarvitse sen enempää, arvella, kuvitella tai kehitellä mielessään, sillä tämä paistaa niin monen kohdalla täysin läpi ja on tiedossakin. Ei tässä kirjoittaja mitään mahtavuutta hae tai kerjää itselleen, enemmän kärsii näkemästään ja kuulemastaan.
Tässähän se ristiriita taitaa ollakin, että kun joku uskaltaa sano ihan suoraan jotakin, silloin siellä nämä ärhentäjät tulevat sanallisen arkkunsa kanssa "lyömään", siksi koen nuo kirjoitukset.

Mutta sinä, joka arvelet kirjoittavan kuvittelevansa oleva mahtava, tuskin ymmärrät?? Jos sinulla näitä kariutumisia on jo takana, ajattele tarkkaan, mitä saat aikaan levottomalla elämäntyylilläsi. Uskon sinun olevan ihan hajalla, mutta nyt on noustava jo tuosta suosta ja ajateltava järkevästi. Sinä nääs et kärsi yksin . Onko tullut mieleenkään. Maailma ei pyöri napaisi ympärillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kurlum kirjoitti:

Niin taasko suhde loppui. Kenen vika tai mikä oli mielestäsi syy. Mikä mätti, eikö mennyt pillin mukaan. Oliko toisellakin ajatuksia elämän menosta.

Mitä teit seuraavaksi suhteen loputtua, menitkö surua hukuttamaan vai uutta etsimään. Tai jäitkö syvään huokaisten kotiin. Huokaisit helpotuksesta ja kietouduit oman peittosi alle ja nukuit ilman viinilasillista siis täysin selvänä kahdeksan tunnin helpottavat yöunet.

Niin mitähän mielessäsi pyörii, kun on ainakin neljäs kokeilu ja mikään ei onnistu, on tainnut tulla jo aika kalliiksikin nuo kokeilut.
Osaatko jo nyt olla muutaman kuukauden ilman etsintää ja kapakoita ja vähän mietiskellä, mitä on tullut tehdyksi, sanotuksi ja mitä on jäänyt jäljelle.
Osaatko edes ajatella , että ehkä joku näkee sinussakin vikaa ja monet jo alkavat karttamaan seuraasi.
Kerää voimia ja mene juttelemaan asiantuntijan kanssa, ehkä hän saa koottua vielä sinusta ehjän ja ajattelevan ihmisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu