Näin on tehnyt esimerkiksi presidenttiehdokas Pekka Haavisto. Samaan aikaan joukkosieluiset laumat eroavat. Vapaasti ajattelevat liittyvät, lauman mukana menevät eroavat. Näin on tilanne nykyään.
Itsenäiset ajattelijat liittyvät nyt kirkkoon
VapausAjatella
32244
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Haavistolla olikin mielenkiintoinen perustelu: Ylivieskan kirkon tuhopoltto.
Polttajahan oli syyntakeeton. Loogisempaan olisi kai Haaviston liittyä Mielenterveysseuraan, tai tukea vapaapalokuntaa tms.
Höpistä. Kirkon poltto vain oli se mikä sai hänet toimimaan. Olihan hänen syynsä varsinaisesti muuta. Olennaista on huomata, että näin toimii itsenäisesti ajatteleva ihminen.
Ja esimerkiksi Torvalds sittenkö ei ajattele itsenäisesti, koska aikanaan kirkosta erosi eikä ole vieläkään liittynyt?
Jos katsoo tämänhetkistä liikennettä, laumasielu menee tietysti lauman mukana eli eroaa kirkosta. Torvalds ei sitä voi tehdä, koska ei voi nyt erota. Hänen laumasieluisuudestaan on vaikea sanoa mitään. Haavisto menee kuitenkin laumaa vastaan. Se on ilmeistä. Siispä Haavisto ei ole laumasielu.
Oliko Mooses Lipponen kanssa näitä Kirkkoon Konttaajia?
Siis pillun perässä, mistä ei voi syyttää humupekkaa muotisetteriä eikä Haloskaa.
Joko Heinämies konttaa 6 vuodessa vaaleihin vai seisooko ryhdikkäänä?
Eikös se ole juurikin lauman mukana menemistä, jos liittyy koska muitakin liittyjiä on? Antivapari taas sekoilee.
Tietysti on, mutta jos katsoo, minne laumat nyt menevät, niin pois kirkosta. Kirkostaeroajat ovat siis laumasieluisia.
Jos heidän syynsä eroon on se että muutkin eroavat. Ei ole näkynyt sellaista perustetta eroakirkosta.fi-palvelun palautteissa.
Olemme kuitenkin samaa mieltä olennaisesta asiasta: Virta vie poispäin kirkosta, liittyjä ui vastavirtaan. Onneksi sentään liittyjien määrä vähentyy.
Hetkinen... Tämä kirkostaerolukujen äärellä lämmittely vaikuttaa aika valhelliselta, kun samalla silmät suljetaan vapaa-ajattelijayhdistysten jäsenkadosta. Suhteellisesti vaparien määrä vähenee kovempaa vauhtia kuin kirkon jäsenten. Viime vuoden lukuja salataan jälleen, mutta totuus tulee kyllä ilmi, kiitos Kimmo Sundströmin. On se silti outoa, ettei liitto itse halua tuloksia julkaista vaan se jätetään Kimmolle. Miksi ihmeessä?
Jäseneksi voit liittyä osoitteessa http://vapaa-ajattelijat.fi/liity-jaseneksi/
Mutta se nyt on joka tapauksessa asia erikseen. Jäsenmäärän kasvu ei ole tavoite itsessään.
Mitä tulee tiedotukseen, ei pääpaino tietenkään ole sisäisissä asioissamme vaan tavoitteissa ja tuloksissa.
Jos ajatuksena on jäsenmäärän lisääminen, jäsenluvut ovat tietysti olennainen osa tiedottamista. Paitsi jos se heikentää jäsenmäärän lisäämistä. ja niinhän nyt taitaa olla. Onko viime vuoden luvut niin murskaavia?
Milloin viimeksi olet nähnyt esimerkiksi Tapparan, Vegaaniliiton, Kissojen katastrofiyhdistyksen tai Suomen shakkiliiton tiedottavan jäsenmäärästään? Liittyisitkö johonkin järjestöön sen jäsenmääriä koskevan tiedotteen perusteella?
No ainakin shakkiliitolta löysin heti. Muilta en jaksanut edes etsiä. Näistä jäsenmääristä on kuitenkin jatkuvasti ollut puhetta. Miksi siitä ei sitten kerrota, kun kiinnostusta on? Onko viime luvut niin murskaavia?
Shakkiliitolla on2016 toimintakertomus verkossa. Niin on va-liitollakin, ks. http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2017/08/14/toimintakertomus-2016/2007/ Kumpikaan ei ole erikseen tiedottanut jäsenmäärästään vaan toiminnastaan.
Sisäisestä toiminnasta tiedottaminen on sivuseikka. Tärkeämpää meidän on kertoa mihin liitto pyrkii, ja mitä ulospäin näkyvää on tehty. -- Ihan kuten muidenkin vastaavien järjestöjen.
Jos toiminta vetää paljon uusia jäseniä ja jäsenmäärä kasvaa, siitä tiedotetaan. Tätä voi tietysti perustella myös sillä, että merkittävä muutos jäsenmäärässä on merkittävä asia mainittavaksi. Mutta jos niin on, merkittävä jäsenmäärän vähennyskin olisi maininnan arvoinen asia.
Vapariliitossa on todistettavasti tapahtunut viime vuosina romahdusmainen kato jäsenistössä. Em. kriteerillä katsottuna siitä pitäisi tiedottaa. Eipä ole kuulunut. Luultavasti vuoden 2017 toistaiseksi (ja vain toistaiseksi) salatut jäsenluvut ovat karmeaa katsottavaa vaparien näkökulmasta. Muuten en voi ymmärtää salaamista.
Kiitokset nimimerkille NytJärkeäPeliin tärkeän asian nostamisesta esiin.
Vaparien jäsenet, liittykää trendiin: erotkaa vapareista.
Jos vapareista eroaminen on trendikästä, niin aloitusviestin mukaan se sitten on epäitsenäistä ajattelua ja lauman mukana menemistä. Täten itsenäisesti ajattelevat liittyvät nyt vapareihin, jos eivät jo ole jäseniä.
Yhtä järkevää on väittää että ilmaa hengittävät ihmiset ovat laumasieluisia koska moni ihminen hengittää ilmaa ja oikeasti itsenäiset ajattelijat käyttävät hengityskonetta tai tekokeuhkoja.
Se että moni ihminen tekee samalla tavalla koska niin on järkevää ei tarkoita että se liittyisi "laumasieluisuuteen" tai mihinkään muuhun vastaavaan.
Nimenomaan. Itsenäinen harkitsija huomaa hyvin pian, ettei vapareihin kannata liittyä tai, jos kuuluu jo vapareihin, huomaa, että kannattaa erota.
Ymmärrän että lukeminen on vaikea taito, mutta yritä vielä kerran niin äidinkielenopettajasi ei ole liian surullinen :)
Nythän vapareista eroaminen on vauhdikasta. Joku voisi syyttää eroajia laumasieluisuudesta, mutta siitä ei ole kysymys. On järkeviä syitä erota vapareista ja monet ovat sen huomanneet. Fiksut eroavat nyt vapareista.
Mutta jos liityt kirkkoon, koska muutkin liittyvät, on se laumasieluista, eli horinasi ovat sisäiesti ristiriitaisia.
Siis kyse on laumasieluisuudesta vain kun se sinun asiaasi palvelee?
Mielenkiintoista. Hyvä syy liittyä yhdistykseen on se, että muutkin liittyvät, ja hyvä syy erota se, että muutkin eroavat?
Vai koskeeko tämä vain va-liittoa?
Kaikki syyt ovat hyviä, kun vapariliitosta erotaan. Tärkeintä on, että eroaa.
Kaikki syyt erota kirkosta ovat hyviä, tärkeintä on että erotaan.
Mihin+perustat+väitteen+että+eroajat+joukkosieluja+ja+liittyjät+itsenäisesti+ajattelevia?+Aika+korkealle+arvostat+vastasyntyneiden+itsenäistä+ajattelua!+Ja+70%+väestöstä+kuuluu+vielä+evl.+kirkkoon.+Enemmistöön+kuuluvat+ovat+kaiketi+joukkosieluisempia?
Sodomistin liittyminen luterilaisuskonnolliseen valtion säätelemään yritykseen nimeltä kirkko ei kerro kristityksi kääntymisestä, vaan on poliittista propagandaa. Ja pelkurikirkko ei uskalla kieltäytyä ottamasta julkisodomistia jäsenekseen. Homottajakirkkoon liittyminen on melkein synti sinänsä. Tai onkin. Raamatussa kehotetaan lähtemään sellaisista yhteisöistä, jottemme tulisi osallisiksi sen synteihin. Jätetään lutheric-kirkko homoille ja globalisti-ekumeenikoille ja ollaan kristittyjä.
Vauvan liittäminen valtiokirkkoon ei häntä pelasta.
Istuva ja uudelle kaudelle valittu tasavallan presidentti on ilmoittanut uskovansa Jumalaan ja olevansa kirkon jäsen. odotan vapareiden vihaisia julkilausumia. Miksei kuulu?
Miksi pitäisi? Kyllä jokaisella on oikeus uskoa tai olla uskomatta, ja saa myös vapaasti kuulua uskontokuntaan tai olla kuulumatta. Mutta jos presidentti alkaisi perustellä päätöksiään ja toimintaansa jumalien tahdolla tai uskonnolla, niin asia olisi toinen.
Näkyykö uskonto ja jumalat jotenkin tasavallan presidentin toiminnassa ohjaavana tekijänä/onko näkynyt Niinistön 1. kaudella? (Juu,jokin uuden vuoden toivotus ehkä, mutta se on aika harmitonta. Sen lisäksi siis mitään?)
Aika vähän noita itsenäisesti ajattelevia Suomessa kun kirkkoon liittyneiden määrä oli viime vuonnakin laskussa sitä edelliseen vuoteen verrattuna. Vaikka ekstraliittyjiä saatu jonkin verran pakolaiskäännynnäisistä. He kyllä ajattelevat mitä ilmaisimmin itsenäisesti omaa etuaan evl. kirkkoon liittyessään, eli miten varmimmin saisivat myönteisen turvapaikkapäätöksen.
Itsenäinen ajattelu on usein vaikeaa. Vapareissa on paljon sellaisia, joille itsenäisyys on hankalaa. Siksi he hakeutuvat oikein sääntöjen ohjaamaan vapaa-ajatteluun. Mielenkiintoista vapaata ajattelua :D :D :D
Idiootit kuuluu kirkkoon ei muut. Paitsi jos haluaa sen kautta jotain harrastustoimintaa. Toiset ihmiset haluaa kuulua johonkin yhteisöön. Ehkä Haavisto halusi meenä johonkin seurakuntakerhoon. Mutta kai ihmisille löytyy muutakin kerhotoimintaa. Ei h*****ti ole itsenäisen ihmisen paikka. Ai mut siellä saa jotain ilmasta kahvia ja pullaa. Oli joskus joku kaukainen tuttu joka kävi hautajaisissa siksi et sai kakkua ilmaiseksi sunnuntaisin. Harrasti hautajaisia. Tai bongasi niitä. Kun nehän on usein ihan avoimia tilaisuuksia.