Riku Aalto teki virheen

Lundheitykkää

Riku Aalto oli alkanut jo sulamaan ja osoitti arvostetun johtajan merkkejä Teollisuusliiton syntymisessä ja syksyn 2017 liittokierroksella. Vientiliitot pääsivät komeasti sopimukseen esimerkiksi muille.

Nyt Riku Aalto teki suuren virheen viemällä Teollisuusliiton populistiseen poliittiseen lakkoiluun. Hän osoitti jäätymisen merkkejä ja vajosi Piiraisen tasolle. Kyllä vuosien 1918, 1992 ja 2015 opit olisi pitänyt mennä jo perille, mutta ei niin sitten ollut käynytkään.

Kunnioitusta ei saada öykkäröimällä ja kiristämällä kuten koulukiusaajat tekevät. Heitä ei uskalleta vastustaa, kun pelätään, että tulee itse kiusatuksi. Heitä ei kuitenkaan kunnioiteta vaan halveksitaan. Kiusaajat elävät itse tunnontuskissa loppuelämänsä. Lakoilla uhkaajat ja kiristäjät yhtälailla. Paria porukkaa.

SAK:n johtajan tehtävä vaatii korkean tason johtajan ominaisuuksia. Koulukiusaajat eivät siihen kykene. Vuoden 2018 tapahtumat taitavat viedä Riku Aallon mahdollisuudet tuohon tehtävään.

5

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • enarvosta

      Todellakin SAK:n kärkipaikka ei ole mikään öykkärin paikka.

    • valtavelvoittaa

      Aalto ja Piirainen samanlaisia öykkäreitä, kansan kiusaajia. Ei ne ainakaan työtnekijöiden asioita aja. Työpaikat ei lisäänny lakkoilulla ja työnantajia kiristämällä.

      • aktivistimalli

        Mielenilmaus on tarkoitettu hallituksen ajaa aktiivimallia vastaan. Ei työnantajilta olla vaatimassa mitään.

        Toki hallitus voi vielä estää mielenilmauksen jättämällä esityksen aktiivimallin perumisesta.


      • laitontauhoa

        Teollisuusliiton järjestämät lakot ovat perustuslain vastaisia ja kiristys Suomen demokraattisesti valitun Eduskunnan säätämän lain kaatamiseksi. Miten sellainen toiminta voi olla laillista? Ei mitenkään. Tosiasiassa tämä on SDP:n ay-siiven masinoima uho. jossa mopo
        on karannut käsistä. Tällainen puoluetoiminta todistaa, ettei SDP ole hallituskelpoinen. Toiminta lähestyy liivijengien toimintaa. Rinteen kausi on SDP:n historiassa samanlainen kuin oli Suomen itsenäistyessä, 1990-luvun alun laman alkuunpanijana ja syksyn 2015 mielenosoitusten järjestäjänä. Yhteistä näille kaikille on ollut, että SDP on ollut oppositiossa ja toimintapäivien keinoin yrittänyt kalastella kannatuksen nostoa. Vuonna 1918, 1992, 2015 ja nyt 2018 mopo on karannut käsistä. Seurauksena on laittomuuksia. Miten sellaista puoluetoimintaa pitäisi arvioida?


    • niinseonpoijaat

      Hallitus tässä öykäröi, katsolooy Sipilä peiliin omia tekosia

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1665
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      90
      1576
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1488
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1394
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1362
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      892
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      880
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      414
      853
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      824
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      809
    Aihe