Työministeri lahtari Lindström pysäytti Suomen

Valtakunnan pelle Jari on aiheuttanut tyhmyydellään lakkoaallon.
Suomen kolme keskeistä vientialaa − kemianteollisuus, metsäteollisuus ja teknologiateollisuus − sulkevat tehtaat ja vienti ja tuonti pysäytetään ensi perjantaina mielenosoituslakoilla. Tavalliset kansalaiset ja yritykset joutuvat kärsijöiksi lakoissa, jotka on aiheuttanut kaksi dorkaa Lindström ja Sipilä.

SAK järjestää myös mielenilmauksen valehallituksen hyväksymästä aktiivimallista. Hallituksessahan on henkilöitä, joita ei ole sinne edes valittu puolueen kautta.

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT ilmoitti, että mielenosoitusta vauhditetaan pysäyttämällä tuonti ja vienti vuorokaudeksi. Uusi teollisuuden suurliitto, SAK:lainen Teollisuusliitto, päätti puolestaan erittäin laajoista lakoista teollisuuden sopimusaloillaan. Lisäksi toimihenkilöliitoissa on kannustettu osallistumaan mielenilmaukseen myös työaikana.
32377
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Riistäjät saa sitä mitä tilasivat. Ensi perjantai voi olla vasta alkua lakoille. Se on nyt hallituksen kanistereista kiinni perutaanko aktiivimalli vai pitääkö lakkoilla lisää.

2Äänestä
  • Siihen loppui huijarihallituksen taival.

    Äänestä

Persujen trollaus jatkuu.

1Äänestä
  • Eipä täällä muita trolleja näytä olevan kuin sinä itse.

    1Äänestä

Taitaa olla lindströmin pihvillä taas sairasloman paikka? Ressiä pukkaa ja sydämmestä ottaa. Nitroja ja sinisiä pilleritä, pameja kuluu. No sininen on jabban koplan väri.

1Äänestä
  • Päästään sairauslomalla olo on tuttu asia pelleministerille.

    1Äänestä

  • Kannattaa kattoo, mitä peiton allaon

    Äänestä

Lindström LYKKÄSI lakot nokkelasti vaaliviikolta helmikuuhun. Kokoomus kiittää ja antaa varmaan karkkia palkaksi.

1Äänestä

Dorka tuhoaa työpaikkoja oikein urakalla.

1Äänestä
  • no on toi vähän liian läpinäkyvää. laittaneet tollaisen pikkaisen yksinkertaisen äijän sätkynukeksi liian isot saappaat jalassa.

    Äänestä

On hauskaa olla sipen luottomies.

Äänestä

Jallituskoplan seuraava suunnitelma aktiivimalli kakkonen on vielä huonompi. Pakkohaut tekee sen ettei kukaan ehdi/jaksa lukea niitä satojatuhansia hakemuksia mitkä työttömät velvoitetaan tekemään.

On siinä se hyvä puoli että jos ei halua töihin niin laittaa niitä hakemuksia sinne tuhansien sekaan niin ei pelkoa että joutuisi töihin. Nämä tunarit jallituksessa ei tajua oikeasta elämästä mitään.

Äänestä

Lahtari lahtaa rahhaa saa viinaa ostaa ja oksentaa.

Äänestä

Persujen trolliarmeija ilmestyy paikalle kuin rottalauma.

Äänestä

Muutama ideologinen työtön pysäyttää koko Suomen. Halvemmaksi olisi heidänkin mennä töihin kuin sinnitellä kapuloina yhteiskunnan rattaissa.

Äänestä
  • Kerro mihin pääsee 200 000 työtöntä niin ne muutamat ideologisesti työttömät ei kansantaloutta kaada. Olet juuri niin tyhmä ettet tajua työpaikkoja olevan kuin 1 joka kymmentä työtöntä kohden.

    Äänestä

  • jhgfdss kirjoitti:

    Kerro mihin pääsee 200 000 työtöntä niin ne muutamat ideologisesti työttömät ei kansantaloutta kaada. Olet juuri niin tyhmä ettet tajua työpaikkoja olevan kuin 1 joka kymmentä työtöntä kohden.

    Voi niitä töitä vuoronperäänkin tehdä. Eikä aktiivimallissa vaadita kuin se 18 tuntia kolmen kuukauden aikana. Ei pitäisi olla mahdoton tehtävä laiskallekaan henkilölle.

    Äänestä

  • Onhan ne linström ja kumppanit tavallaan työttömiä kun eivät mitään ainakaan järkevää suojatyöpaikassaan tee, eikä tuo läski ole eläissään mitään oikeaa työtä tehnytkään, samanlainen velttopaska kuin vartiainen. Saavat sentään teollisuuden pysäytettyä ja kohta yleislakot, kohta ovat sitten oikeastikin työttömiä seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.

    Työpaikkailmoitukset näyttää olevan aina samoja, vaikka vuokratyöpaikoissa eivät kerro edes yrityksen nimiä mihin hakevat. Kierrättävät halpatyövoimaa vuokrafirmojen kautta ettei maine menisi, yli 50v ei kelpaa enää mihinkään, turha niitä hakemuksia aina laittaa, mutta jos kokkarekepulit haluaa tukkia yritysten postit niin siitä vaan. Nuorillekin toimisi paremmin porkkana kuin keppi ja sosiaalituet työttömille Suomessa todettu jo muutenkin EU:ssa liian pieniksi.

    Samaan aikaan suunnittelevat rankaisuja ja kansalaispalkkaa, ei mitään johdonmukaisuutta, mutta mitä kyvyttömilt'ä voi odottaakaan, omaa etuaan vaan ajavat.

    Äänestä

Työministeri kyykyttää työttömiä että syyttömiä, siinä on moniosaamista , osaa pyörittää dominopalloa. EK:n asialla. Saadaan lisää tappelu-aiheita. Saatiin aikaan Kyvyttömyys-sopimus hyväntahdon eleillä.

Äänestä

Sätkynukke maksaa kalliisti ministeripestistään. Vanhat ketkut, pääpiruna huijari Sipilä, valitsivat eduskunnan ahneimman ja tyhmimmän huoran.

Lindstöm on halpa sätkynukke. Verovaroja eli ministerin palkkioita maksetaan vuosi ja sätkyukko on historiaa lopullisesti. Vaikuttaa nyt jo mielenterveyspotilaalta avohoidossa.

Äänestä
  • TEM:in seniilit sota-aikoja elävät "kansa pidettävä nöyränä ja kurissa" virkamiehet ovat tämänkin sotkun keksineet.
    Tyhmä ministeri uskoo kaiken, ei omia ajatuksia.

    Äänestä

" Kaupassa.hauska.juttu

27.1.2018 14:45
Tänään kaupassa käydessä sattui mukava "aktivointijuttu".
Oli oikein komea jono jo valmiiksi kun eräs asiakas maksoi antamalla kassalle pussillisen sekalaisia kolikoita, mikäs siinä sitten kun laskemaan vaan, yksi raha kaksi eiku kolme eiku... :D

Jono kasvoi ja alkoi olla tuskaisia ilmeitä kun kolikot antanut asiakas tokaisi jonoon: Jos alkaa jonotus ahdistaa niin voi laittaa Jari Lindströmmille sähköpostia, osaa nauratti ja oli hengessä mukana.

Itseäni ei ollenkaan pikku viivytys haitannut, ja suosittelenkin tuota samaa "aktivointia" kaikille jotka ovat joutuneet tuon mielipuolisen aktivointilain vainon kohteeksi.

Itse aion maksaa kolikoilla ainakin kesään asti näin aluksi.

Ps. Kun nostaa pankista käteistä omalta tililtä vaikka €100,- sen voi saada c10,- kolikoina veloituksetta, eihän sillä suomi pysää mutta kummasti hidastuu kun menee ruuhka-aikaan isoihin marketteihin niiden kolikoiden kanssa ostamaan päivän sapuskat.

Muistakaahan päähänpotkitut pysyä aktiivisina :D"
-
Ehkä tuolla voisi vaikuttaa?

Äänestä

Ei niitä siis tarvikkaan viedä pankin kolikkolaskuriin?

Äänestä

leipäjonot ja köyhien kyykytys on kansallinen häpeä suomessa?

Äänestä

tilastokeskuksen (vääristetyillä) työttömyysluvuilla aktiivimalli säästää 90 miljoonaan (30€ x 12kk x 250 000 työtöntä).
kannattaako noin pienen summan takia aiheuttaa lakon takia satojen miljoonien tappiot työnantajille?

Äänestä
  • Pitää saada tilastoihin HUUTAVAA TYÖVOIMAPULAA että mamutushuijausbisnes voi pyöriä.

    Niin kuin Jykä sanoi "Me tehdään tällä rahaa"

    Äänestä

  • kikkakolmonen2 kirjoitti:

    Pitää saada tilastoihin HUUTAVAA TYÖVOIMAPULAA että mamutushuijausbisnes voi pyöriä.

    Niin kuin Jykä sanoi "Me tehdään tällä rahaa"

    Jygä vaan jätti kertomatta ketkä me tienataan. Tarkoitti tietenkin hyviä veljiä. Osaa se jyrkiboy muutakin kuin väärentää asiakirjoja. Esim. valehdella ihan sujuvasti.

    Äänestä

Veikkauksia kestääkö lindströmin pumppu vaalikauden loppuun asti? Se on niin fifti-siksti että juipin kannattaisi suosiolla vetäytyä sairaseläkkeelle.

Äänestä

Tätä paska hallitusta muodostattessa sanottiin ettei ketään jätetä ulkopuolelle yhteiskunnasta ja juurikin sitä ulkopuolelle jättämistähän tässä ollaan osalle kansaa järjestämässä.

Oihan Natsi-Saksakin yhteiskunta jossa oli järjettömiä lakeja, sama taantuminen on täälläkin menossa, Niinistö samaa porukkaa hallituksen kanssa.

Toivottavasti tänään vaihtuu pressa tai ainakin tulee toka kiekka jossa se vaihto tapahtuu viimeinkin.

Äänestä
  • Tuo on niin uskomaton rosvokopla että mafiakin jää toiseksi. Säätivät pokkana lain jolla omistuksen voi piilottaa. Antaa ihan järjettömät mahdollisuudet väärinkäyttöön. Esim. joku ministeri omistaa x firman osakkeita ja järjestää sille firmalle valtion tilauksen tai muuta vastaavaa.

    Äänestä

  • Työttömät nimenomaan patistetaan takaisin yhteiskuntaan. Vasemmistohan on heidät hylännyt, ja tuhannet työttömät vasemmiston vuoksi syrjäytyneet yhteiskunnasta.

    Äänestä

  • päinvastoin.juurikin kirjoitti:

    Työttömät nimenomaan patistetaan takaisin yhteiskuntaan. Vasemmistohan on heidät hylännyt, ja tuhannet työttömät vasemmiston vuoksi syrjäytyneet yhteiskunnasta.

    Patistetaan mihin? Pupuleikki kursseille ja 9 euron orjiksi. Ne on suurempia todennäköisyyksiä kuin löytää edes niitä lyhyitä työsuhteita. Patistelu muuttaa työn perässä on melkoinen vitsi. Ihan kuin ei joka puolella suomea olisi jo työttömiä.

    Vatulaattorin kopla ei osaa kuin syyllistää työttömiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Valeministerit kirjoitti:

Valtakunnan pelle Jari on aiheuttanut tyhmyydellään lakkoaallon.
Suomen kolme keskeistä vientialaa − kemianteollisuus, metsäteollisuus ja teknologiateollisuus − sulkevat tehtaat ja vienti ja tuonti pysäytetään ensi perjantaina mielenosoituslakoilla. Tavalliset kansalaiset ja yritykset joutuvat kärsijöiksi lakoissa, jotka on aiheuttanut kaksi dorkaa Lindström ja Sipilä.

SAK järjestää myös mielenilmauksen valehallituksen hyväksymästä aktiivimallista. Hallituksessahan on henkilöitä, joita ei ole sinne edes valittu puolueen kautta.

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT ilmoitti, että mielenosoitusta vauhditetaan pysäyttämällä tuonti ja vienti vuorokaudeksi. Uusi teollisuuden suurliitto, SAK:lainen Teollisuusliitto, päätti puolestaan erittäin laajoista lakoista teollisuuden sopimusaloillaan. Lisäksi toimihenkilöliitoissa on kannustettu osallistumaan mielenilmaukseen myös työaikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu