Hyväksikäytöstä selviytyminen

Minkä ihmeen takia et ikinä kertonut kellekkään...
En ikinä ymmärrä tätä...
Ymmärrän sen et lapsi pelotellaan....ei kerrota...
Mut yleensä lapset alkaa itkemään kun tapahtuu..jotain pahaa...
Kerrotaan äideistä ketkä sulkee silmät. ..vaik näkee...
Karkaisin sellaisesta kodista....kadullakin helpompaa..mut onhan poliisit..lapset tietää...
Silti mahdotonta käsittää...😯😑

Ota esim Tukinaiset nimiseen yhteyttä, saat vertaistukea..
Muista se häpeä, jota kannat, ei ole sinun, se on tekijän häpeä,
Lapsi ajattelee, et mitä tekee väärin, mut ei lapsi osaa sellaisia tilanteita tai hallita tai tietääniitä, jos tulee takautumia, unia yms. On aika alkaa käsittelemään niitä,
Voi kysyä myös taide ja musikkiterapioita, jolloin syviin tunteisiin taiteen kautta on ehkä helpompi päästä.. Varsinkin jos puhuminen on vaikeaa, mut puhu asiat niinkuin ne on tapahtuneet, kaunistelematta, ihan itsesi toipumista ajatellen.
Joo itse jouduin 10v tilanteeseen, jossa oli kaikki vakavan hyväksikäytön merkit
näin aikuisenakin ajatellen, mut pääsin melkein säikähdyksellä tilanteesta ulos..
Vasta aikuisena alkoi unimaailmaan tulla siihen liittyviä asioita, itse pääsin rukouksen ja Herran avulla vapaaksi niistä.
Ole rohkea ja mene avun piiriin, siunausta ja johdatusta elämääsi ja tämän asian prosessointiin ...

Hei. Ei siitä pääse koskaan yli. Olen 60 vuotias nyt ja minua käytettii hyväksi ensi kerran ollessani viisi vuotias veljeni toimesta ja siihen loppui lapsuus. Olen usein mittinyt, että minusta olisi tullut hyvä huora, että olisi voinut ottaa elämän varrella maksun siitä mitä inhosi. Jos olet nuori, nykyään on monenlaisia terapioita ja ehkä jotain niistä saat. Minä en ole saanut ja muistan ne ajat kuin eilisen vaikka muuta lapsuudesta en muista, tai no ne kun sain selkääni. Elämä ei enää anna eikä ota mutta kun luen näitä raiskaus uutisia niin aina ajattelen surullisena, heidänkin lapsuus loppui siihen.

En tiedä? Olen joskus miettinyt syytä pahaan olooni. Lapsuudesta kannettu seliitämätön kova viha, outoja muistoja. Joitaki aukkoja, myös iso muutos 13v:nä eri persoonaksi.

Kysyin taivaanisältä että onko? Ja näin seuraavana yönä unen jossa mahdollinen hyväksikäyttäjä tunnusti oikeudessa tekonsa.

Terapiassa ja mielisairaalassa asiaa olen puinut.

Nyt häpeän että puhuin, elän yksin enkä ajattele asiaa. Selitän ongelmat muulla tavoin.

Minulla diag. skitsofrenia, mutta olen liian viisas hulluksi. Jos en olisi puhunut minua ei olisi diagnosoitu. Ongelma oli silloi itsetuhoisuus.

Ota pv kerrallaan, anna tunteide tulla luontaisella tavalla. Elimistö säätelee milloin antaa asioiden tulla esille käsiteltäviksi. Vähän kerralla.

Aloittajalle lämmin rohkaisu! Olet saanut täällä hyviä neuvoja, kuten alkaa maalata, musisoimaan ja itselläni on käsin kirjoitus, ääneen puhuminen, kun se sopii.
Myös niiltä, jotka ovat itse kokeneet samaa, saa parasta ymmärtämystä, kuuntelua ja neuvoa,
sillä koko ajan tulee uusia tapoja tukea toista.
Tiedäthän, miten vaikeaa on saada lääkäreiltä, terapeuteilta aikaa apuun.
He ovat stressaantuneita, kylmän asiallisia, ajattelevat usein omiaan.
En ole saanut heiltä koskaan apua muuhun kuin analyysiin tarvittaessa.
Se on vapauttanut vaikeimpina aikoina, kun en kyennyt työskentelemään, opiskelemaan.
Muuta hyötyä heistä ei ole kuin sopimattomien lääkehuumeiden kirjoittamiseen,
mikä sinänsä on riippuvaisuutta aiheuttamaa, estää ajattelemasta, aikaansaa muita ongelmia.

Tämä on minun kokemukseni omissa olosuhteissani.
Voit hoitaa haavasi, niin että verenvuoto loppuu, mutta märkää se voi vuotaa
koska tahansa arpi avautuu. Sen elämä meille antoi evääksi.
Meidän asiamme on kantaa nyyttimme parhaalla mahdollisella tavalla.
Auttaa toisia samassa tilassa kuunnellen ja rohkaisten on paras lääke.

Kun joku kohtelee meitä huonosti, niin meidän tulee kohdella itseämme sitäkin
kunnioittavammin, arvostaen, suojellen vastaavista.
Kukaan muu ei tiedä haavaamme yhtä hyvin kuin itse.
Lääkäritkin sanoivat, että olen itse omien asioitteni spesialisti! Totta oli!

Olisikohan näistä linkeistä jotain hyötyä:

https://www.nettitukinainen.fi/materiaalipankki/seksuaalirikoksen-uhrille/kun-olet-kokenut-raiskauksen

https://tukinainen.fi/

Kyllä sinä tästä selviät, - vahvempana.

Ota yhteys noihin kahteen paikkaan, saat neuvoja ja tukea!
Lämmin halaus minulta, toivon sydämeni pohjasta saakka että saat onnellisen elämän!

Löytyi vielä

http://www.suomendelfins.fi/apua-mita-teen/jouduitko-lapsena-uhriksi

Jos googlailet vaikka "lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö kokemuksia", niin löytyy paljon lisää linkkejä.

Täällä myös yksi uhri. Olin yhdeksän vuotias, kun isäni siskon mies kuskasi metsäajelulle, ja alkoikin lähentelemään.ja esittelemään miestenlehtiä. Ei onneksi kuitenkaan mitään raiskausta tapahtunut. Hän vaan käski pitää tämän meidän metsäretken salaisuutena. Häpesin kauheasti asiaa ja itseäni. Aivan kuin minä olisin ollut jotenkin saastunut pikkutyttö. Kerroin äidille joskus aikuisena asiasta ja hän ei oikein uskonut juttua. Edelleen ällöttää ja havettää. Nyt kun olen tutustunut serkkuihini aikuisena, sain kuulla että tämä sama sika, on kähminyt muitakin serkkujani. Olen jotenkin jo päässyt asian yli ja antanut sialle anteeksi. En niinkään hänen, vaan itseni vuoksi. En aijo kantaa kaunaa ja myrkyttää elämääni tuon ällön äijän vuoksi.

Kannattaa hakea apua myös kirjoista.

Tässä yksi kirja:
Teo van der Weele: "Häpeästä rauhaan",
Tommy Hellsten suosittelee
Seksuaalista hyväksikäytettyjen auttaminen, hyväksikäytetyn uhrin ymmärtäminen.

Jos googlaat "Seksuaalista hyväksikäytettyjen auttaminen", niin löytyy muitakin neuvoja.

sitten on Helena Molanderin kirjoittamia kirjoja että miten suojella lasta.

Vastaajat tällä palstalla ovat olleet todiste minulle siitä, että
ne vaikeat epäoikeudenmukaisuudet, joita joudumme kokemaan,
saavat uuden merkityksen, kun käytämme niistä oppimamme
toisten tukemiseen ja rakentamiseen.
Kukaan ei voi ymmärtää toista yhtä hyvin kuin se, joka on samaa kokenut.
Lämpimät kiitokset teille kaikille.

yhtä hyvin voisi kysyä,mikä on siepattujen ja tappouhkausten alla eläneiden tyttöjen ja lastenkin elämää usein vedotaan siihen ettei yhteisöiden ihmisten mainetta saa mustata törkypuheilla
- kaupallisuus nais- ja lapsikaupoissakin tärkeämmäksi koettu asia kuin esm kenenkään hyvinvointi --- - ovatko uskonnotkaan millään saralla eri lahkoissa yhteisöjen vai ihmisyksilöiden asiaa
- tärkeää kaikille on raha ja maallinen mammona hencissäselviytymisen kannalta ajateltuna
-- taivaita tavoittelematta tai maanpäällisiä paratiisiolojakaan - työssäolovuosina sai kyllä tottua siihen - että missään todellisissa asioissa saanut mitään apua oikeastaan koskaan - vammaisihmisenä eläkeläisenä taas siihen että ihmiisenä ei olemisenä minkään arvoinen - vain varat ja pankkitalletukset on jotain tavoittelemisen arvoista kanssaihmisille .
Sekään mikään ihme ole että syvästi velkaantuneita ihmisiä ja nuoria perheitä lie ainakin pian jo liki miljoona maassa - yrittämisestä ja korkeasta verotuksesta huolimatta.
Kallita ovat laulujen lunnaat edelleenkin - viheliäisyydessään. jos miettii erilaisten ihmisten hyväksikäytön eri muotöja - jumaloitua kirkkauden hehkua vailla olevana kinttupolkujen tavistallaajana.

Ihmeellistä mutta tuollainen menneisyyteni ei vaivaa minua . Elän eteenpäin tulevaisuutta en syytä ketään menneestä . En ryve säälin tarpeessa , olen aikuinen .

- on aika erikoista kunnallista toimintaa että hiippaillaan yön pimeyttä hyväsikäyttäen ihmisten koteihin hiippaillaan kuin raamatun lehdillä mainitut varkaat, murhaajat ja raiskaajat - kenenkähän pelivelkoja taas maksateltiin näkövammaisella invamummulla - niin kuin tiedätte - julkinen totuus on että paranoidisuutta ja skitsofreniaa sairastavilla invalideilla ei tässä maassa ole koskaan ollut ihimisoikeuksia eikä -arvoa.

mulla on hieman dirty story. mun äiti oli jo kotonaan hyljeksitty lapsi, joka oikeasti sai kokea, että ei ollut mitään!! Kahden veljen varjossa kasvanut, mutta silti pimahtanut ja mielisairaaksikin sanottu. Mun isä taas sai lähteä kotoaan sekusuaalisen hyväksikäytön takia. Kun saavuin maailmaan näkövammaisena niin soppa oli valmis. Oli aivan sama vanhempieni mielestä, miten mua kohdeltiin. Mua sai vetää jalasta ja mulle sai puhua rumia ja mua sai hyväksikäyttää seksuaalisesti. myöhemmällä lapsuus- iällä jouduin myös antamaan hedelmällisyyteni leikkauspöydälle. tänäkin päivänä mun isä on mustasukkainen mun miehistä ja tekee kaikkensa, että en saisi ketään miestä itselleni. Siis yks styranki. Tämän kaiken keskellä mun äiti on yhä mielisairaampi. Mun on erittäin vaikea ennustaa, että kuinka tämä tulee päättymään, että onko se työnnettävä mielisairaalaan.

Sillä tavalla voi selviytyä, että muuttaa pois siltä paikkakunnalta, missä hyväksikäyttö on tapahtunut. Eli muuttaa pois kotiseudulta. Samalla tietysti katkaisee välit hyväksikäyttäjään. Eli jos esim. hyväksikäyttäjä ollut vaikka lähisukulainen, niin välit poikki lopullisesti. Ei mitään yhteydenottoja siis enää ikinä, ei pienimmäistäkään. Jos hyväksikäyttäjä yrittää ottaa yhteyttä, niin ei minkäänlaista reagointia tähän. Samalla saattaa joutua katkaisemaan välit myös muihin läheisiin henkilöihin, koska he eivät usko, eivät ymmärrä, ja saattavat asettua hyväksikäyttäjän puolelle. Välien katkaiseminen kaikkiin läheisiin voi olla raskasta, ja vaikeaa, mutta se hinta on omasta mielenterveydestä maksettava. Esim. jos hyväksikäyttäjä ollut vaikkapa isäpuoli, ja oma äiti ei usko, eikä ymmärrä, niin silloin pitää katkaista välit omaan äitiinkin, ja sillä hyvä. Uudella paikkakunnalla voi sitten ajatella kutakuinkin niin, että "mulla on oma elämä täällä, ja täällä olen turvassa, eikä kukaan voi tehdä täällä mulle pahaa." Tällä tavalla voi lopulta unohtaa kaiken, ja mennä elämässä eteenpäin. Toisaalta pitää olla hyvin vahva luonne. Heikompi saattaa "heltyä", ja mennä vaikka käymään kotiseudulla, jos esim. vanha äiti melkein rukoilee käymään. Vielä heikompi saattaa "heltyä" jopa tapaamaan hyväksikäyttäjänsä, jos kyseessä lähisukulainen. Sitten vanhat haavat repeävät auki taas. Ei niin. Välien katkaisemisen on oltava lopullista.

Lääkäriin ehdottomasti kun takaumat ja ahdistus vaikuttaa elämään, ja nehän vaikuttaa silloin kun niitä on. Lääkärin kautta lähete terapiaan. Jos joku ei osaa nimetä pahaa oloa, niin voi vaikka kirjata oireita ylös ja tutkia sanastoa mitä ahdistukseen ja pelkoon liittyy. Lääkärille on hyvä osata kertoa oireista jotta he ymmärtävät missä mennään. Täällä on paljon kritisoitu terapiaa, mutta kyllä siitä useimmille apua on. Ja sehän on pitkä prosessi, turha siitä on valehdella. Eikä terapia ole mikään kaikki on hyvin nyt-keskus, vaan sieltä saa eväitä asian kanssa elämiseen, parantumiseen, ja apua kokonaistilanteeseen. Lääkitystä ei ole pakko aloittaa, vaikka sitä suositellaan. Itse en aloittanut, koska ajattelin että lääkitys piilottaa huonoa oloani, jonka halusin ns voida pahoin ulos itsestäni. Nyt on terapiaa takana puolitoista vuotta, ja voin paremmin, toisinaan jopa todella hyvin. Mutta kyllä tällainen asia pilaa edelleen monia hetkiä lähes päivittäin. Mutta olen oppinut työstämään asiaa, eikä se enää pilaa koko päivääni joka päivä. Aina voidessani huonosti, tiedän että tuo asia muuttuu pienemmäksi ja pienemmäksi. Ajattelen myös tuolloin lähettäväni kaiken tuon huonon olon sinne minne se kuuluu, hyväksikäyttäjälle. Miettikää miten paljon nykyään on otsikoissa kuinka lapsille kerrotaan aiheesta kouluissa ym. Minulle tuottaa suurta iloa, kun voin sieluni silmin nähdä pedofiilien vapinan pelosta jäädä kiinni. Ajat muuttuu ja ihmiset joutuu vastuuseen.