Nyt vasta tajuan, miksi olen ollut

tässä avoliitossa yli kaksikymmentä vuotta.
Avoliittomme on ollut myrskyisä ja välillä hienoja aikoja.
Nyt olemme tilanteessa, ettei ole muuta kuin toisistaan erkaantuneet mies ja nainen.
Kumpikin ärsyttää toista ja pienikin asia voi aloittaa riidan.
Olen kertaalleen muuttanut erilleen, mutta manipuloimalla olen muuttanut takaisin.
Jälkeenpäin asioita kertaamalla ymmärrän että raha oli suurin asia jonka vuoksi minulle kävi näin.
Olen itse työelämässä, suurimmaksi osaksi maksan melkeen kaiken.
Pelkään, jos jatkan tätä minua alkaa ahdistamaan ja elämäni menee huonompaan suuntaan.
Vaikka olen viisikymppinen olen hyvässä fyysisessä kunnossa ja usein saan imartelevia kommentteja ulkonäöstäni sekä miehiltä että naisilta.
Haluaisin aloittaa uuden elämän, katsoa mitä minulle on vielä jäljellä tässä elämässä.
Saanko olla vielä onnellinen, löydänkö ystäviä ympärilleni, kun ne aikaa sitten jouduin jättämään avomiehen käytöksen vuoksi.
92519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mites parisuhde leirit yms. Sillä toisen tuomia asioita pääsee pakoon kun laittaa välissä oven kiinni, mut ne omat jutut vie mahdolliseen Uuteenkaupunkiin suhteeseen.. oisko hyvä katsoa kaikki mahdollisuudet ja kortit ekaks , ja kääntää kaikki kivet... jospa se yhteys löytyisi sittenkin..
Hakemaa apua yhdessä ja kerro hänelle toiveistasi, pettymyksiätä, kaipauksistasi syyttelemättä hälle, ja anna hänen kertoo omat sinulle...

Erilaiset tarjoaa avioliitto ja parisuhde apua, älkää pettyy jos ei heti eka anna oikeita vastauksia, etsivä löytää

Äänestä

Miksi ihmeessä manipuloit itsesi huonoon liittoon takaisin?

Äänestä

Samaa mietin manipuloit itsesi takaisin? Ehkä kannattaisi olla ihan sinkku. Tuollaista tuuliviiri hommaa kannata enään tuossa iässä kovin paljoa harrastaa. Kohta huomaat olevasi tosi yksin. Onko tuolla avoliittossa mitään enään jäljellä? Sanot sen käytöksen olevan syynä. Siis kohteleeko sua rumasti? Nyt vasta tajuat olleesi huonossa suhteessa siis miksi? Kyllä tuossa iässä pitäisi jo osata suhteilla oikein ja kunnioittaa toista. Tee nyt paperille plussat ja miinukset kumpi lista voittaa otat sen suunnan. Mutta tuo itsensä manipulointi kannattaa lopettaa.

Äänestä

Aloitus on lähes kopio omasta pitkästä avoliitosta, samoja asioita paljon, mekin oltiin kumppanin kanssa erillään pienen hetken ja taas yhteen ja ongelmat jatkui osittain. Silloin nuorempina hyvä ja kiihkeäkin seksi piti meidät kuitenkin yhdessä mutta sekin sitten hiipui loppujen lopuksi, Nyt kun seksiäkään ei nää ole ollut 2-3 vuoteen tuntuu että avoliitto vetää viimeisiään. Nainen kuitenkin tuntuu haluavan pitää "kulissiavoliittoa" jostain syystä pystyssä. Olisin kyllä itse valmis jatkamaan omillani ja katsella vähän "tarjontaa". Uutta parisuhdetta en kyllä haluis mutta treffi ja seksiseura olisi tervetullutta.

Äänestä

Yksinparisuhteessa ja eroa_haikaileva.

Teidän laisia vastuun pakoilijoita löytää paljon. Ei haluta ottaa vastuuta omasta onnesta, vaan syytetään sen puutteesta toista.

Äänestä

Kuuleppa Yokamies, SE EI MENE niin kunka kirjoitit. Vastuuta onnesta voi ottaa, mutta se ei aina voi olla niin yksinketaista kuin sinä kuvittelet. Jokainen jollainlailla haluaisi kuitenkin onnistua. Mutta toista ihmistä ei voi muuttaa. Ihan varmasti kaikkensa yrittäneenä, vihdoin on luovutetta ja jatkettava matkaa elämässä. Jokisella on onnen mahdollisuus, kaikki ei vaan saa sitä helpolla. Jos vielä löytää uuden onnen, sitä haluaa suojella ja entisestä viisaampana .

Äänestä
  • "Onni" ei tarkoita uutta ihmissuhdetta kuin niille, jotka eivät ymmärrä mitä onni oikeasti tarkoittaa ja että se asuu omassa taskussa eikä kenenkään toisen tuluspusseissa.

    Äänestä

  • Muutavainitsesi kirjoitti:

    "Onni" ei tarkoita uutta ihmissuhdetta kuin niille, jotka eivät ymmärrä mitä onni oikeasti tarkoittaa ja että se asuu omassa taskussa eikä kenenkään toisen tuluspusseissa.

    Onni vois olla hyvät yhtävät ja perhe ympärillä ei siihen mitään avioliittoja tarvita. Mitä enemmän tulee ikää sitä enemmän pidän yksinolosta ja harrastuksistani vaikka olen perheellinen ei tarkoita että pitää olla jatkuvasti läsnä. Kerran yksi nainen oikein lohkaisi, sanoi että perheellisen miehen paikka on kotona sohvalla puolison vieressä, no siinähän se mielenrauha järkkyisi, ei ihme jos tuolla mallilla mennään niin eroja tulee.

    Äänestä

  • Juurikin noin; me olemme yksilöitä, meidän ei tarvitse muuttua toisen kylkiluuksi ja / tai sohvaperunaksi toisen viereen. Aviosuhdekaan ei sellaiseen velvoita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksinparisuhteessa kirjoitti:

tässä avoliitossa yli kaksikymmentä vuotta.
Avoliittomme on ollut myrskyisä ja välillä hienoja aikoja.
Nyt olemme tilanteessa, ettei ole muuta kuin toisistaan erkaantuneet mies ja nainen.
Kumpikin ärsyttää toista ja pienikin asia voi aloittaa riidan.
Olen kertaalleen muuttanut erilleen, mutta manipuloimalla olen muuttanut takaisin.
Jälkeenpäin asioita kertaamalla ymmärrän että raha oli suurin asia jonka vuoksi minulle kävi näin.
Olen itse työelämässä, suurimmaksi osaksi maksan melkeen kaiken.
Pelkään, jos jatkan tätä minua alkaa ahdistamaan ja elämäni menee huonompaan suuntaan.
Vaikka olen viisikymppinen olen hyvässä fyysisessä kunnossa ja usein saan imartelevia kommentteja ulkonäöstäni sekä miehiltä että naisilta.
Haluaisin aloittaa uuden elämän, katsoa mitä minulle on vielä jäljellä tässä elämässä.
Saanko olla vielä onnellinen, löydänkö ystäviä ympärilleni, kun ne aikaa sitten jouduin jättämään avomiehen käytöksen vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu