Nukkuva, äänesi on tosi tärkeä!

Jos haluat muutosta nykymenoon, tee se tiettäväksi ja äänestä vaikka Huhtasaarta 5 tai Väykkää. Muutoin elämme jossain Pohjois-Koreassa, jossa eliitti ja media voi gallupeillaan uskotella tajuttomia kannatusprosentteja tai esittää, että enemmistö tukee heidän aatteitaan. Tee palvelus ja äänestä, jotta toisetkin tietävät, etteivät ole yksin. Muutoin suvakit tai kokkarit hyppivät silmille ja esittävät olevansa enemmistöä.
Jos haluat antaa äänesi kuulua esimerkiksi maahanmuutosta, pakkoruotsista, Eu:sta, Natosta, köyhien kyykyttämisestä, niin äänestä Lauraa.
Ja punaiset, Haavisto ei pääse läpi, kuten ei viime kerrallakaan, koska kansa on niin homofoobista, joten kannattaa antaa kannatuksensa omalle ehdokkaalle.
Jos haluat näpäyttää Sipilää, äänestä Väyrystä, jotta hän saa enemmän ääniä kuin Vanhanen. Tai natoilijan valinta: Torvalds. Joka alkaa muuten vaikuttaa sympaattiselta.
7117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Nukkuvat herätkää. Nyt tarvitaan muutosta. Siis 5 paremman Suomen puolesta.
Suomalaiset ensin.

Äänestä

Taidat olla se yksi ja sama , joka postaa epätoivoisesti Huhtasaaresta aloituksia.
Huhtasaaresta ei tule presidenttiä. Numero 8 on äänestetty.

2Äänestä
  • numero 8 on unohdettu

    Äänestä

En jaksanut käydä äänestämässä. On parempaakin tekemistä.

Äänestä
  • Ei Niilokaan aikonut äänestää, valittaa kyllä osaa.

    Äänestä

Nukuin nämäkin vaalit, kuten kaikki muutkin vaalit vuodesta 2000 lähtien.

Äänestä

Hukkaan menee ääni Paavo menossa toiselle kierrokselle jäitte jo kyydistä ajat sitten.....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Xyxy kirjoitti:

Jos haluat muutosta nykymenoon, tee se tiettäväksi ja äänestä vaikka Huhtasaarta 5 tai Väykkää. Muutoin elämme jossain Pohjois-Koreassa, jossa eliitti ja media voi gallupeillaan uskotella tajuttomia kannatusprosentteja tai esittää, että enemmistö tukee heidän aatteitaan. Tee palvelus ja äänestä, jotta toisetkin tietävät, etteivät ole yksin. Muutoin suvakit tai kokkarit hyppivät silmille ja esittävät olevansa enemmistöä.
Jos haluat antaa äänesi kuulua esimerkiksi maahanmuutosta, pakkoruotsista, Eu:sta, Natosta, köyhien kyykyttämisestä, niin äänestä Lauraa.
Ja punaiset, Haavisto ei pääse läpi, kuten ei viime kerrallakaan, koska kansa on niin homofoobista, joten kannattaa antaa kannatuksensa omalle ehdokkaalle.
Jos haluat näpäyttää Sipilää, äänestä Väyrystä, jotta hän saa enemmän ääniä kuin Vanhanen. Tai natoilijan valinta: Torvalds. Joka alkaa muuten vaikuttaa sympaattiselta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu