kirjoitan viimeisen kuukauden aikana tapahtuneisiin tosiasioihin vedoten. Olen 52-vuotias nainen joensuusta. Asun kahdein koiran kanssa. Vuonna 94 olin kotona, kun ovikello soi. Minut hakivat poliisimiehet sisaren ja tämän miehen ilmoitukseen nojaten. Minut vietiin seurantaan paiholaan ja pääsin lievä häiriö diagnoosilla kuukauden kuluttua pois. Syyksi ei ilmoitettu muuta, kuin että ilmoitus vainoharhoista on tullut. Tässä huomioitavaa on se, että ilmoittaja asuu oulussa miehineen ja käy silloin, kuten nykyäänkin kerran vuodessa joensuussa. Tämän jaksoin äitini pyyntöön nojaten antaa anteeksi. Mutta joka kerta, kun soitin, jostain sivulta puhelimesta kuului miehen ääni "kerrotaan jarille". Sama toistui aina, kun olin käymässä oulussa. Sisareni puhui vieressä olevalle miehelleen"puhutaan jarille". No, jari paljastui korvalääkäriksi kuopiosta ja hänenenonsa on sisareni mies. Nähtävästi korvalääkäri konsultoi psykiatria ja puhelun perusteella, joita vuodessa yhdistyi 1-5, tiesi kertoa kaiken, mitä milloinkin oli sattunut. Kun sisareni käy kerran vuodessa joensuussa ja tämän mies on vieraillut joensuussa yhdeksän vuoden aikana arviolta 1-3 kertaa, minun tietooni on tullut yksi kerta, hän voi kuitenkin nykyäänkin tietää asiani tunnon tarkasti. Jouduin nimittäin sisareni soittelun takia, joita tämä jarille kuopioon soittelee, 3 viikoksi tarkkailuun. Syyksi ilmoitettiin taas sisaren miehen ja sisaren soittelu, jjoka luultavimmin kohdistui jarille kuopioon, joka konsultoi psykiatria joensuussa. No, tehon hoitajat tulivat käymään kotonani, ja kysyivät "eihän sinulla ole enää sellaisia ajatuksia?". No, mitäpä minä. Pudistin päätäni ja sanoin, että eihän minulla. Harmi vain taas kerran, minä en ole koskaan saanut tietää, mitä vainoharhaisia ajatuksia minulla ritvan ja kalevin mielestä on, eikä hoitajat tai lääkärit koskaan niitä ole minulle kertoneet. Kuuntelin totuuteen vedoten ihmisiä ja sain kuulla, että muuallekin psykiatrian klinikoille on soiteltu. Psykiatri on lopulta huomannut useiden kymmenten puhelujen jälkeen, että henkilö näkee aina syitä sisaressaan ja toinen vaimonsa sisaressa ja toisesta on tehty diagnoosi, pakon omainen tarve nähdä syy sisaressaan tai sitten tämä toinen" pakon omainen tarve puhua vaimonsa sisarwsta. Kun omat ongelmat kasautuvat kunkin elämässä, syitä näkee usein toisessa ihmisessä. Tämänkin asian psykiatri oli huomannut joensuussa, helsingissä, oulussa tai joensuussa, joihin kaikkin puheluita on kuulemani mukaan nämä kolme soitelleet. Kun psykiatri antoi minulle harhoihin skitsofreenikoille ja spykooseihin tarkoitetun lääkkeen, se oli piikki. Kävi ilmi, että sisareni ja tämän mies olivat väittäneet, etten syö lääkkeitäni, jos ne ovat tabletteja. Tämän ilmi antoi sisareni puhelussaan. Tämä päättyi minun kohdaltani odotetusti: käyn lopun elämääni avoterveyden huollon hoitajan juttusilla ensin kerran viikossa, sitten kerran kuukaudessa, sitten puoli vuosittain ja sitten vuosittain. En halua tämän kielijäporukan eli jarin kuopiosta, ritvan ja kalevin oulusta kanssa olla missään tekemisissä. Ritva puhuikin viimeisessä viestissään: no, joko olet antanut anteeksi. Me ainoina välitämme sinun terveydestäsi.
Tähän hän laittaa todisteeksi 89- vuotiaan vanhuksen kertomukset ja uskoo tämön tietävän kaiken elämästäni. Käyn hänen luonaan kerran viikossa tunnin olemassa ja soitan tai hän soittaa kerran päivässä, mutta en kerro omista asioistani koskaan, vaan annan hänen puhua jatkuvasti keskeyttämättä jopa tunnin yhtä mittaa. Näunkin ihmisiä viedään hullun kirjoihin. Toiset tekee senomaisuuden vuoksi, osa vallan halusta, bisnesten, ihmissuhteiden ynnä muun sellaisen takia. Tämö kertomus on tosi ja perustuu tositapahtumille joensuussa. Eräs henkilö vain ei kolmem kymmenen vuoden kuluttuakaan huomaa olevansa tossu.
tosiasioihin vedoten palautetta
tosionvesiwesiä
0
1309
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081665Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai901576Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961488Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48892Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115880Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii414853Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290824Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347809