Väyrysellä vankka kannatus Lappajärvellä

Väyrysellä oli Lappajärvellä ja Evijärvellä Pohjanmaan suurin kannatus. Noin 14 % äänistä. Oikeistopopulistinen Huhtasaari sai Lappajärvellä noin 10 % äänistä. Niinistön kannatus oli Lappajärvellä ja Evijärvellä Pohjanmaan alhaisinta. Mitä tästä voi päätellä?
8246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Väyrysen valtakuntaa

Äänestä

Toivottavasti PV pääsee puolueen puheenjohtajaksi.

Äänestä

Hyvä mies ajamaan maaseudun asioita kuitenkin.

Äänestä

nyt väyrysellä on mahdollisuus asettua keskustan puoluejohtajavaaliin, koska hänet on erotettu perustamastaan kansanpuolueesta.

Äänestä

Ovaska luulee olevansa puolueessa se Väyrystä parempi, en ole kyllä kuullut kenenkään kehuvan, en usko että tuollainen loppi pystyy mitään tekemään. Toivottavast hän saa itse kenkää. Kannattaa olla nyt vähän hiljenpaa. Pioluekokous taitaa jäädä muuten torsoksi.

Äänestä

Eiköhän Väyrysen kannattaisi laittaa ensin itsensä jonkinlaiseen ruotuun.

Äänestä

Väyryselle puuhataan näköispatsasta Lappajärvelle.Patsas sijoitetaan kivitipun pääsisäänkäynnin eteen,mikäli omistajat antavat luvan pystyttää patsas,muussa tapauksessa patsan pystytetään uuden osuuskaupan eteen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


njahtaaja kirjoitti:

Väyrysellä oli Lappajärvellä ja Evijärvellä Pohjanmaan suurin kannatus. Noin 14 % äänistä. Oikeistopopulistinen Huhtasaari sai Lappajärvellä noin 10 % äänistä. Niinistön kannatus oli Lappajärvellä ja Evijärvellä Pohjanmaan alhaisinta. Mitä tästä voi päätellä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu