Erotakko vaiko ei?

Olen seurustellut nykyisen poikaystäväni kanssa 2 ja puoli vuotta. Seurustelumme aikana olen käynyt näitä samoja ajatuksia läpi, monia monia kertoja. Syynä siihen on miehen jälkeenjäänyt käytös niin sanotusti. Mies on suoraan sanottuna tyhmä. Hän ei ymmärrä arjen tavallisista asioista mitään, ei osaa käytöstapoja. Minä joudun hänen luona käymään siivoamassa, pesemässä pyykit, laittamassa ruokaa koska hän ei osaa itse tehdä mitään.

Ja toinen häiritsevä asia on miehen ylipaino. Aiemmin hän söi sipsiä ja karkkia joka päivä ja joi sokerilimpparia, kävi hakemassa pizzoja ja hampurilaisia grilliltä ja pizzeriasta. Nykyisin hän ei niin tee, mutta ylipaino on ja pysyy. Olen yrittänyt kannustaa häntä liikkumaan, mutta asiaan ei tule muutosta. Eli me emme siis asu yhdessä. Olen kuitenkin saanut hänet jättämään karkit vähemmälle ja olen kannustanut ruuanlaittoon ja antanut vinkkejä terveelliseen ruokailuun. Aina on sama vastaus, että hän alkaa nyt tekemään itse ruuat ja syö enemmän kasviksia jne. Ja joka kerta kun soitan ja kysyn mitä hän on syönyt niin vastaus on joko makkaroita tai hampurilainen.

Alkaa pikku hiljaa suututtamaan että opit ei mene päähän. Ilmeisesti se on miehelle niin haastavaa aloittaa elämäntapamuutos vaikka kuinka lupailee muuttuvansa. Tupakanpoltonkin hän on varmaan jo 43 sanonut lopettavansa mutta ei. Ja alkoholin käyttöäkin hän on luvannut vähentää. En ole huomannut mitään muutosta.

Olemme olleet lähellä eroa, koska en jaksa tätä enää. Vihapäissäni olen häntä haukkunut epäsuorasti tyhmäksi, saamattomaksi ja laiskaksi. Olen maininnut myös sen, että hän lupaa asioita, joita hän ei pysty pitämään. Harmittaa olla näin itsekäs ja ilkeä, että eroaisin näin "vähin perustein" mutta tämä asia vaivaa minua ja saa minut hermostumaan useasti. Rakastan kuitenkin miestäni, hän on paras ystäväni ja nautin seksistä hänen kanssa. Hän on luonteeltaan todella kiltti, koska hän kuuntelee minua kun minulla on huolia, hän (selvinpäin) on luotettava eikä juoruile asioista, hän haluaa auttaa minua minun ongelmien kanssa, kehuu minua. Sellaista en ole koskaan kenenkään muun kanssa kokenut, en koskaan. Se pitää meitä yhdessä vielä, mutta tuntuu että minulta palaa pinna tämän miehen junttimaisen käytöksen, epäterveellisten ruokatottumuksien kanssa.

Tunnen itseni todella ilkeäksi ja pinnalliseksi ihmiseksi. En itsekään ole täydellinen, ei kukaan ole. Mutta en kuitenkaan voi itselleni mitään, että nämä asiat minua häiritsevät. Olen kyllästynyt odottamaan sitä että mieheni olisi joskus fyysisesti hyvässä kunnossa. Sitä tuskin koskaan tulee tapahtumaan.

Mieheni on niin rapakunnossa, ettei pysty itse edes varpaankynsiään leikkaamaan, hän ei huolehdi hygieniastakaan, joka myös on ällöttävää. Minä en tiedä mitä tekisin? Olemme kokeilleet ottaa etäisyyttä välillä, mutta ikävä kuitenkin aina iskee. Minun on tarve päästä puhumaan hänelle niin usein. Olen myös todella mustasukkainen, joka myös saa minut aina soittamaan hänelle "tauon" aikana. Tuntuu, että en pysty seurustelemaan hänen kanssaan, en ainakaan koskaan perustamaan perhettä, mutta en kuitenkaan pysty olemaan erossa. Mitä minä teen? :(