seksipalveluyrittäjiksi.
Mitä oikeasti moderni tietoyhteiskunta pystyy tarjoamaan kouluttamattomille nuorille miehille. Seksipalvelukauppa on merkittävä monikulttuurinen teollisuudenala. Siis kyse ei ole mistään puuhastelusta vaan ala on merkittävä taloudellinen vaikuttaja. Seksipalvelujen myynnin tärkein asia (turvaseksin jälkeen) on verotus ja yhteiskunnan maksujen kerääminen.
Tosiasia on se että hämmästyttävän moni suomalainen nainen, jos ei vihaa, niin halveksuu suomalaisia miehiä ja unelmoi ulkomaalaisesta orista. Näistä ei vielä moni ole valmis maksamaan mutta riittävän moni että rattopoikien elämä on taloudellisesti turvattua. Tässä olisi lopulta kouluttamattomille mamumiehille työsarkaa jos sanavalinta sallitaan. Ongelma on verottajan huono suhtautuminen seksipalvelutyrittäjien valvontaan ja maksujen keräämiseen. Mikäli kihertelyn ja hihityksen jälkeen osataan suhtautua seksipalveluyrittäjien toimintaan tietoyhteiskunnan mukaan asiallisesti, tuomitsemisen, kiertelyn tai kieltämisen sijaan sitä nopeammin voidaan puuttua seksipalvelukaupan haittavaikutuksiin.
Mitään muuta Laillista työtä minun on vaikea keksiä nuorille mamumiehille joille ei ole jo saapuessaan työpaikkaa valmiina.
Kouluttamattomien mamumiesten työllistyminen
16
2695
Vastaukset
Moni näyttää toimivan ravintola-alalla ja dösäkuskeina. Ne nyt on muutenkin näkyviä aloja.
- ne.eivät.käytä
En usko että suostuisivat käyttämään kondomia
- 101prosHetero
Kondomi on homoille
- vaatii.ammattitaitoa
Rattopoikien suurin asiakaskunta lienee ehdottomasti homomiehet.
Eiköhän se ammattilainen hoida homma ja hoitele asiakkaat sukupuolesta riippumatta vaikka itse sattuisi olemaan esimerkiksi hetero.
Pakko antaa vähän rispektiä niille rattopojille kun ovat ilmeisesti todellisia panomiehiä. Itse en suoraan sanottuna pystyisi jos pitäisi joltakin papparaiselta alkaa ottamaan poskeen tai kakkoseen vetäistä pappaa. Ja yhtä vaikea se olisi kun asiakas olisi jotenkin vaikeasti vammainen tai olisi isoja ongelmia henkilökohtaisen hygienian kanssa.'
Ammattilaiset on ammattilaisia. ;D - sinä_maksat
Tämähän on todellisuutta jo nyt. Seksisuhteita syntyy keski-ikäisten vastaanottokeskuksessa työskentelevien naisten ja nuorten turvapaikanhakijamiesten välille. Naiset saavat palkkioksi sekä munaa että rahaa (palkkaa) ja miehet vastaanottorahan, oleskeluluvan ja loppuelämän kestävän ilmaisen elatuksen.
Maksajana tässä verorahoitteisessa seksiturismissa olet sinä, arvoisa suomalainen veronmaksajamies. Vituttaako?- muistelen
Seksisuhdehan ei ole koskaan ilmainen. Ei parisuhteessakin. Näinhän täällä opetetaan.
- VittuuntunutATM
No vituttaahan se. Aika tollo pitäisi olla, jos ei vituttaisi. Lisätään vähän vitutusta kertomalla, että lisäksi elätämme myös isänmaamme sankan yh-lauman äpäräkatrasta.
- ruoko.maksuja
VittuuntunutATM kirjoitti:
No vituttaahan se. Aika tollo pitäisi olla, jos ei vituttaisi. Lisätään vähän vitutusta kertomalla, että lisäksi elätämme myös isänmaamme sankan yh-lauman äpäräkatrasta.
Höpö höpö. Lapsilla on isä joka maksaa elareita
- troijan.hevoset
ruoko.maksuja kirjoitti:
Höpö höpö. Lapsilla on isä joka maksaa elareita
Kuinkahan moni tänne tunkeutunut kulttuurinrikastaja maksaa ruokkoja? Lomasiittäjä rikastajista puhumattakaan.
- Kaisanoasaa
Työttömien naisten pitää alkaa myydä itseään jotta ovat aktiivisia.
- kokemusta.on
Nuo arabityypit eivät ole hyviä rakastajia. Vain oma nautinto on niillä mielessä.
- Lisa_27
Ikävää, jos kokemuksesi ovat olleet tuollaisia. Itselleni on kohdalle osunut vain loistavia rakastajia, jotka ovat todella panostaneet minun nautintooni. Omat rakastajani ovat ollet Iranista ja Kurdistanista.
Lisa_27 kirjoitti:
Ikävää, jos kokemuksesi ovat olleet tuollaisia. Itselleni on kohdalle osunut vain loistavia rakastajia, jotka ovat todella panostaneet minun nautintooni. Omat rakastajani ovat ollet Iranista ja Kurdistanista.
Kurdit ja iranilaiset eivät ole arabeja.
- Nainen39vee
En oikein usko tämän idean kantavan pitkälle.
- suloinenmuskelipoika
AIJAI KUN SAISI MUSTAA MOKKAKYRPÄÄ PERSEESEEN, SE OLISI NAMIA.
- sinäköseoot
Darkisko se siellä?
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081660Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai841566Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961463Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541392Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341361Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48892Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115880Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii414852Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290822Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347807