Milloin kertoa tyttöystävälle lapsesta jota et näe

JaloSidu

Hei, olen kolmekymppinen mies. Minulla on lapsi, jota en ole syystä tai toisesta koskaan tavannut, enkä todennäköisesti tule koskaan tapaamaankaan. Minulla on naisystävä, jonka kanssa ollut parisuhde noin vuoden verran.

Meillä on tässä puolen vuoden aikana ollut kaikennäköistä parisuhteessa ja ja vähän on epävarmuutta siitä, että jatkuuko meidän suhde vielä vai ei ( ei oo siis mitään epttämisii tai muuta vastaavaa ollut). Tottahan toki, ennemmin tai myöhemmin minun täytyy kertoa siitä naisystävälle, jos suhde jatkuu.

Siitä lapsesta ei tiedä kuin kourallinen ystäviäni, enkä mielelläni siitä kerro kaikille. Ajatuksena on se, että jos suhde on epävarma, niin näen parhaaksi olla siitä kertomatta vielä. Haluan katsoa että johtaako tämä esimerkiksi joskus yhteenmuuttoon jne. Mutta kuitenkin ihan viimeistään silloin pitäisi kertoa kun ajatellaan yhteenmuuttoa, se on selvä.

Lisäksi minulla on toinen lapsi, jota näen jatkuvasti ja se vierailee mun luona jatkuvasti. Naisystävä on sen asian kanssa ok, ja kerroin siitä sille heti tavattuamme. Toki se vähän oli epävarma aluksi asiasta koska ei ollut ennen suhteessa jolla miehellä on jo lapsi. mutta se asia sopi sille.

Pyydän asiallisia vastauksia kiitos.

13

2468

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • zziaahaa

      Mikäli naisesi on sulle tärkeä ja haluat että hän luottaa suhun, niin kerrot heti toisesta lapsesta. se tulee ennen tai myöhemmin saamaan tietää. sitten kun saa, niin jättää sut heti kyllä. voin sen taata.

      Jos taas kerrot, sulla on mahdollisuus syventää suhdetta ja luoda turvallista ilmapiiriä, jossa tosiasiat kerrotaan. Mikäli tyttö ei ole asian kanssa sinut, sillä on oikeus päättää suhteen jatkosta. Mutta vielä huonommalta se näyttää, jos alat salaamaan asioita.

      Ehkä sitä pelottaa, että sä et halua enää sen kanssa lapsia. Onhan tuo aika turnoff jos miehellä on 2 tai 3 naisen kanssa lapsia. Ei sitä moni sulata. Tsemppiä

    • naurettavaatouhua

      Näin on näppylät. Itse dumppaisin sinut pihalle saman tien. Mies joka tuikkii paljaalla joka puolella eikä uskalla kertoa kuinka monta kakrua on duunannut, on aika raukkis. Oletko nyt oppinut käyttämään ehkäisyä, jos kerran vuoden mittaisessa suhteesta puolet on ollut kaikenlaista säätämistä, niin eipä hyvältä näytä tämäkään hoito sulla.

    • PidäPimennossa

      Ei koskaan. Jos oltte onnellisia näin, jätä kertomata.

    • gjirspigiszhh

      Taidat olla joku perseaukinen tuuliviiri, joka paneskelee surutta lapsia yhteiskunnan maksettavaksi. Dumppaisin sinunlaisesi luuserin heti!
      Sen verran pitää miehessä olla selkärankaa, että lapsia tehdessä lähtee edes siitä, että lapset hoidetaan ja kulut maksetaan ihan itse se oma vastuu kantamalla.
      Toimit kuin alkuasukkaat pimeässä Afrikassa, jotka alkuasukkaat vain panevat ilman huolta huomisesta.
      Osallistumattomuutesi lapsen kasvatus ja lapsen kanssa läsnä olemisesi on ala arvoista.
      Olet oksettava sika. Ei muuta kuin dupattava ja heti!

    • 4.kysymystä.naiselta

      Miksi et saa nähdä toista lasta ikinä?
      Maksatko hänestä kuitenkin elareita?
      Sinulla on oikeus lapseesi ja lapsella sinuun.
      Oletko tunnustanut isyytesi?
      Mistä olet varma, onko lapsi edes sinun?

    • öowijowe

      Minun mielestäni tuollainen asia pitäisi kertoa heti siinä vaiheessa, kun käydään keskustelu "onko sinulla lapsia?". Vastaus: "Jep, minulla on kaksi lasta. Toinen on luonani aika paljon, mutta valitettavasti toista lastani en ole koskaan tavannut."

      Kas näin. Miksi olet tehnyt asiasta ongelman pimittämällä merkittävää tietoa?

      Miltä sinusta tuntuisi, jos nainen kertoisi sinulle joskus, että "Hei, en muuten ole aiemmin viitsinyt sanoa... Mutta sain lapsen muutama vuosi sitten. En ole lastani synnytyksen jälkeen koskaan tavannut, enkä varmaankaan koskaan tapaa, joten en oikein siksi ole pitänyt asiaa tärkeäksi kertoa heti alussa."

    • kärpäsestähärkänen

      Ehdottomasti pitää kertoa nyt tosin voi olla myöhäistä ,lopeta suhde jos et ole itsekään varma tästäkään suhteesta.Uuden suhteen alkaessa kerro rehellisesti että lapsi on.Itselleni kävi niin että kaveri jonka kanssa seurustelin kertoi 5v seurusteltuamme kertoi että hänellä on 5v lapsi mies 50v,luotto meni ajattelin että mitähän muuta salattavaa kun salasi oman lapsensakin,erosimme1v jälkeen.

    • ddddddd2

      Hyi mikä mies, vastuuton alkuihminen! Toivottavasti nykyinen naisesikin ymmärtää häipyä.

    • luottotärkein

      Minä seurustelin miehen kanssa 5v ja vieras ihminen kertoi että miesystävälläni on tarhaikäinen lapsi oli nähnyt tarhan tilaisuudessa,Luotto meni kerralla en voinut luottaa kun salasi tämän asian niin mitä muuta sitten salasi.En olekatunut päätöstäni päivääkään.

    • miksisalasit

      Minulle selvisi vahingossa, että miehellä on lapsi johon ei pidä yhteyttä. Siihen loppui se suhde, en vain hyväksy tuollaista.

    • vbvnnbvbnbvbbn

      Miksi pitäisi kertoa? Eihän lapsi ole sen uuden naisen vaan sinun ja entisen. Ei uudelle kuulu sun menneisyys ja sun lasten ja exien asiat mitenkään. Sinä tapaat tai et uusi nainen ei kuulu siihen mitenkään. Sotkisi vaan asiat pahemman kerran niinkuin täällä on käynyt. Pidä erossa lapsesi uusista naisista, jos olet isä sen teet.
      Paljon pahaa saa uudet naiset toisten lapsille, että on sääli jos sun lapset kokisi sen että uusio haukkuu ja kiusaa ja estää sua heitä näkemästä.

    • oppeliini1

      Sinun tärkein tekosi ihan ensiksi on steriloida itsesi. Olet jo tarpeeksi kylvänyt siemeniäsi sinne tänne. Nyt viimeistään on aika lopetta se!

      On täysin sama milloin kerrot lapsistasi naisystävällesi. Sinun valintakriterialla valisemasi naiset jättävät sinut jokatapauksessa, kuten kerrot meille.

      Mitähän jos keskittäytyisit täysillä jo aikaansaamiisi lapsiisi. Tee kaikkesi että voit viettä vapaa-aikasi heidän kanssaan. Naiset tulevat ja menevät, heistä sinulle ei jää paljon mitään. Kun taas lapsesi ovat osa sinua hautaasi saakka.
      Ole nyt heille opas, isä turva ja tukija. Heiltä sinä saat kaiken sen takaisin myohemmin. Korkojen kanssa.

    • hhhhhhhhhh

      On sitä naisillakin salattavaa. naisetkin voivat käydä luovuttamassa sukusolujaan. Ap. ei ole nähtävästi niitä kaikkein tasottomimpia miehiä,kun sperma on kelvannut :D
      Elämä ei ole reilua, ei ole reilua, että näkee usein vastuullisilla ja asiansa hyvin hoitavilla vammaisia lapsia :( ja taas sitten vastuuttomat rentut saa aikaan kauniita,terveitä ja hedelmällisiä jälkeläisiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1302
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      77
      1263
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1211
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      995
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      8
      985
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      72
      916
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      85
      831
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      692
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      682
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      667
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      584
    12. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      579
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      578
    14. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      577
    15. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      53
      550
    16. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      538
    17. 46
      533
    18. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      529
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      526
    20. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      21
      520
    Aihe