Kun SAK tekee kiusaa kansalaisille pönkittääkseen omaa egoaa ja pohjamudissa rämpivää SDP:tä saa se tavalliset ihmiset RAIVOIHINSA sillä kellä on varaa menettää päivän-palkka näiden takia ? Varsinkin kun ottaa huomioon sen että SAK ,AKT kuin mikään muukaan liitto EI KORVAA menetettyä ansiota "lakkopäivältä" työntekijöille vaikka samaan aikaan LIITTOJEN omat hyvinpalkatut JOHTAJAT NOSTAVAT kylläkin PALKKAANSA lisien kera ,että tällaista SOLIDAARISUUTTA . Ihmetyttääkin miksi SAK ym eivät KORVAA menetettyä ansiota jäsenilleen vaikka omaavat jäsenistön ansiosta satojen-miljoonien jopa miljardien omaisuuden ???
SAK politikoi kansan kustannuksella !!!
joukkoEroamisia
683
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Palstan kokoomustrollit taas aivopieremässä porukalla.
Kun lyödään toiselle poskelle oikein kunnolla SAK ei saa reakoida. Maasamakaavia saa hakata, sadismia.
Hyvä että edes jokin taho nousee noita hallituksen typeriä päätöksiä vastaaan. Meillä toimii oikea täystuhohallitus. Muutoksia tehdään vain muutoksien vuoksi vaikka mentäis sydestä saveen. Liikenneministeri pystymetsästä revästy mistään tietämätön tollo. Sote vyörytys yksityisille ulkolaisille sijoittajille rahasammoksi. Koulutuksesta leikkaaminen juuri kun niitä koulutuspaikkoja tarvittaisiin. Kiky kyykyttämään köyhintä kansanosaa. Valehteleva ja päätöksistään lipeävä laittomia lakeja sorvaava pääministeri.
Kyllä tähän on joku stoppi saatava ennenkuin loputkin suomesta lahjoitetaan Brysseliin.
Hallitushan saa tehdä kansan kustannuksella aivan mitä sylki sadistin suusta suoltaa, kuten nähty. Kansaa kupattu nyt n. 3 mrd. edestä, tavoite 4 mrd. Ja kaikki vieläpä HEIKOMPIOSAISILTA.
Persut/sinipersut ovat erittäin innostuneina ollu mukana noissa kuppaus-/mamutustalkoissa. Kyllä irtoo, eikä tarvii takkii käännellä, ei taida audinkaan takapenkilt läskilt onnistuu.
Eräänä päivänä tuli lukihäiriö uutista lukiessa. Luin että "Soini kuoli sähköaitaan. Mutta se olikin vain sonni.