Ystävyyden aiheuttamat kiemurat

Mä en tiedä mitä mun pitäisi ajatella. Mulla ei koskaan ole kovinkaan paljon ollut ystäviä, mutta yksi ystävä on ollut jonkin aikaa. Tää on semmonen ystävä, että vaikka kaikki muut ovat kadonneet niin tää on jäänyt mun elämään. On ollut läsnä jne. Viime vuosina kaverini on jotenkin etääntynyt kuitenkin musta, kun ikää on tullut ja mua on alettu ehkä pitämään itsestäänselvyytenä. Tai näin ainakin koen. Näemme kyllä aina silloin tällöin ei siitä, mutta ehkä se henkinen yhteys on kadonnut.

Osallistuin tässä kerran arvontaan, jossa pysty voittamaan palkinnon itselle ja ystävälle. Minä sen tietenkin voitin ja laitoin arvontaan, että haluan antaa sen ainoalle ystävälleni. Nyt kuitenkin tuntuu, että ystäväni pitää mua jo niin epäystävänä (tai näin ainakin musta tuntuu), ei ees kunnolla osannut olla mielissään taino oli mielissään mutta ei niin mielissään kuin itse olisin hänen sijassaan ollut.

Tuntuu pahalta antaa palkinto hänelle, vaikka hänelle se kuuluukin, koska niitä lahjoja tuli kaksi. Tiedän, että jos en anna lahjaa ystävyys on tuhoontuomittu. Mä vaan mietin, kannattaako tuollaista ystävyyttä elvyttää vielä vai pitääkö se mua jo itsestäänselvyytenä, tein mitä tahansa.

Elämäni on ollut aika rankkaa ja myös henkiset voimavarat ovat uupuneet. Haluaisin ajatella, että yhden ystävyyden avulla, pystyisin jatkamaan elämää. Itsetuhoiset ajatukset ovat läsnä. Puolisokaan ei tue aina halutulla tavalla. Ehkä toivon jotenkin ystävästäni elämäni tukipilaria.