Hirveä ruikutus siitä kun N-liitto joutui

pikkasen paimentamaan Suomen oikeistoa sodan jälkeen muistuttaen, että hävityn hyökkäys-, valloitus- ja tuhoamissodan jälkeen jotain on muuttunut, entinen rotuvihaan ja raivoon perustuva politiikka pitää painaa taka-alalle.

Jokaisen möykkääjän pitäisi mennä itseensä ja kysyä ovatko läntiset suurvallat eli "hyvät" maat olleet aina sekaantumatta pienimmälläkään tavoin muiden kansojen elämään, sellaistenkin jotka eivät ole näitä läntisiä valtoja kohtaan koskaan vihaa osoittaneet eivätkä pahaa tehneet.

Siksi tuo vollottajien kuoron vollotus ns. suomettumisesta on peräti inhottavaa koska se on niin valheellista ja niin oksennuttavan kaksinaamaista. Itketään sitä kun äärioikeiston oli pikku pakko hillitä menoaan mutta ei itketä sitä mitä länsivallat tekivät valtaamalla lähes koko maailman siirtomaikseen ryöstäen ne tyhjiksi ja murhaten niissä kymmenet miljoonat ihmiset.
876857
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 87

Vanhimmat

Tarkkis kirjoitti vaihteeksi avauksen, jossa kieltää suomettumisen ilmiönä? Oletko oikein viisas?

Jukka Tarkka: Suomettuneisuuden määritelmä

”Suomettumisen olemus oli tunnepitoista kuvitelmaa siitä, että suurvaltaa miellyttämällä ja omaa nöyryyttä korostamalla se saataisiin tekemään jotain sellaista, jota se ei rationaalisin perustein tekisi.

Suomettuminen oli ’sinisilmäistä’, mutta samalla laskelmoitua roolipeliä. Sitä pelattiin uutterasti, vaikka läheskään aina ei ollut varmaa, näyttivätkö roolit uskottavilta niiden silmissä, joille niitä näyteltiin. Suomettuminen oli Neuvostoliiton oletettujen intressien mielistelevää ennakointia, joka menee ohi normaalin omaan etuun perustuvan reaalipolitiikan yli ja ohi. Suomettuminen ei siis ollut enää politiikan sisältöä vaan sen tarkoituksellista paisuttelua. Sen takana oli illuusio siitä, että alastoman keisarin vaatteiden kehuja kyllä palkitaan, kunhan pitää huolen siitä, että keisari näkee, kuulee ja tunnistaa ylistäjänsä.

Suomettuminen on ulkopolitiikalla tehtyä sisäpolitiikkaa. Se ei vaikuttanut todennäköisesti siihen asiaan, johon sillä sanottiin vaikutettavan, nimittäin Neuvostoliiton suhtautumiseen Suomeen. Ellei se sitten aiheuttanut lievästi säälivää hymyilyä Kremlin perimmäisissä kammareissa.”

Tuo vaihe oli taloudellisesti menestyksekäs, mutta henkisesti katastrofi. Alkaen 50-luvulta ja huipentuen 70-lukuun naapurin painostus ja puuttuminen Suomen sisäisiin asioihin leimasi kaikkea toimintaa Suomessa! Naapuri päätti sisäpolitiikassamme presidentin henkilöstä, hallitusratkaisuista ja yksittäisistä politiikoista. Jotkut puolueet eivät olleet koskaan mukana ja toiset aina... vaalimenestyksestä riippumatta. Jouduimme alistumaan sensuuriin ja itsesensuuriin! Naapuri puuttui jopa historiaamme, kirjallisuuteemme ja TV-ohjelmien sisältöön!

Demokratian ja parlamentarismin kannalta tuo aika oli maan alennustilaa ja sen jatkumiselta meidät pelasti naapurimaan romahdus.

Äänestä
  • Siinä taas yksi oikeistotarkkis jatkaa vollotuksiaan kun oli pakko jonkunverran suitsia sitä hillitöntä elämöintiä mihin oli totuttu vuodesta -18. Voi voi sentään, kun tuli oikeistotarkkisten sieluun ikuinen vamma.

    Äänestä

  • ----painostus ja puuttuminen Suomen sisäisiin asioihin leimasi kaikkea toimintaa Suomessa------

    Älä nyt liiottele, ei määrännyt meidänkään kylällä katuvalotolppien paikkoja. Ei siis määrännyt kaikkea toimintaa, valehtelit jälleen.

    Äänestä

  • voih.kun.vollotuttaa kirjoitti:

    Siinä taas yksi oikeistotarkkis jatkaa vollotuksiaan kun oli pakko jonkunverran suitsia sitä hillitöntä elämöintiä mihin oli totuttu vuodesta -18. Voi voi sentään, kun tuli oikeistotarkkisten sieluun ikuinen vamma.

    Sodan jälkeen koko Suomen puolinatsistinen porvaristo tunsi alemmuudentunnetta, kun pitkän ja komean Hrustshevin kanssa käytiin idänkauppaa. Neuvostoliitossa kaikki kaupankäyntiin liittyvä oli niin suurta, että suomalaisilta loppui numerot. Lisäksi tuotteet oli ennätyksellisen laadukkaita. Nyt sitä venäläistä vollotetaan vaikka saatiin valtavia lahjoituksia sieltä. Tuli viljaakin Suomen nälkäiselle kansalle.

    Onneksi kuitenkin Suomen kansa on ymmärtänyt ihailla ja arvostaa neuvostokansaa ja sen suuria saavutuksia.

    Äänestä

  • Jos kerran NL kaiken Suomessa määräsi niin miksi ei muuttanut Suomea kommunistiseksi diktatuuriksi, poliisivaltioksi? Suomi oli kuitenkin pohjoismainen hyvinvointivaltio, oikeusvaltio, demokratia. Sille NL ei voinut mitään joten ei pidä liioitella Kremlin käskyvaltaa.

    Äänestä

  • porvari.ei.pärjännyt kirjoitti:

    Sodan jälkeen koko Suomen puolinatsistinen porvaristo tunsi alemmuudentunnetta, kun pitkän ja komean Hrustshevin kanssa käytiin idänkauppaa. Neuvostoliitossa kaikki kaupankäyntiin liittyvä oli niin suurta, että suomalaisilta loppui numerot. Lisäksi tuotteet oli ennätyksellisen laadukkaita. Nyt sitä venäläistä vollotetaan vaikka saatiin valtavia lahjoituksia sieltä. Tuli viljaakin Suomen nälkäiselle kansalle.

    Onneksi kuitenkin Suomen kansa on ymmärtänyt ihailla ja arvostaa neuvostokansaa ja sen suuria saavutuksia.

    ” Neuvostoliitossa kaikki kaupankäyntiin liittyvä oli niin suurta, että suomalaisilta loppui numerot. Lisäksi tuotteet oli ennätyksellisen laadukkaita. ”

    Ja niihin kauppoihin ja laatutuotteisiin voi itse kukin käydä vieläkin omakohtaisesti tutustumassa!

    https://www.youtube.com/watch?v=jWTGsUyv8IE

    Äänestä

Kuka sitä on venäläisten lisäksi täällä kieltänytkään, että länsi sekaantui Suomen asioihin ruokkimalla musikat 1921 ja teollistamalla kehitysmaa Venäjän. Venäläisillähän sellainen käsitys on, että Suomea pomittaneisiin koneisiin tuli moottorit Stalinin pyhästä perseestä. Sandersin vasemmistoa halveksin myös, koska se on trotskilainen ja hyväksyy ilmeisesti venälöisten Suomessa tekemän kansanmurhankin turvallisuustakuna. Ruotsin kanssa kannatan yhteistyötä, vaikka hekin nuolivat Stalinia ja selittelivät.

Äänestä
  • ----- hyväksyy ilmeisesti venälöisten Suomessa tekemän kansanmurhankin.---

    Millä vuosiluvulla tuokin tapahtui ?

    ----- Ruotsin kanssa kannatan yhteistyötä, vaikka hekin nuolivat Stalinia ja selittelivät. ---

    Ruotsin kanssa ehdotettiin valtioliittoa eli Suomen itsenäisyys lakkautettavaksi. Estämässä sitä oli myös Saksa mutta muistitkin mainita vain Stalinin. Sillai sitä pitää historiaa kirjoittaa uusiksi.

    Äänestä

  • unohtuikos-jotakin kirjoitti:

    ----- hyväksyy ilmeisesti venälöisten Suomessa tekemän kansanmurhankin.---

    Millä vuosiluvulla tuokin tapahtui ?

    ----- Ruotsin kanssa kannatan yhteistyötä, vaikka hekin nuolivat Stalinia ja selittelivät. ---

    Ruotsin kanssa ehdotettiin valtioliittoa eli Suomen itsenäisyys lakkautettavaksi. Estämässä sitä oli myös Saksa mutta muistitkin mainita vain Stalinin. Sillai sitä pitää historiaa kirjoittaa uusiksi.

    No nytkö se ei ollutkaan hyvä ratkaisu. Sinustahan aiemmin olisi pitänyt tehdä mitä tahansa sodan uhrien välttämiseksi. Todellisuudessa jatkosotaa ei voinut välttää. Revanssihenkinen Suomen kansan enemmistö ei olisi hyväksynyt sodan estävää valtioliittoa Ruotsin kanssa.

    Äänestä

  • "Todellisuudessa jatkosotaa ei voinut välttää. Revanssihenkinen Suomen kansan enemmistö ei olisi hyväksynyt sodan estävää valtioliittoa Ruotsin kanssa."

    Todellisuudessa ajatuksen Puolustusliitosta torjui Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov, joka väitti sitä Välirauhansopimuksen vastaiseksi!

    Äänestä

  • TodellisuusJaHarhat kirjoitti:

    "Todellisuudessa jatkosotaa ei voinut välttää. Revanssihenkinen Suomen kansan enemmistö ei olisi hyväksynyt sodan estävää valtioliittoa Ruotsin kanssa."

    Meinaako, että ei haluttukaan revanssia. Kyllä se oli natseilla melko helpo vetää Suomi mukaan juuri talvisodan takia. Talvisota suisti Suomen lähelke nälänhätää ja ajoi valtion vararikkoon.

    Äänestä

  • ;elkoisen moni halusi. Linnan Tuntemattoman sotilaan alussa oli lause: jo toista vuotta olivat suomalaiset puristaneet nyrkkiä taskussaan! Jokainen maa, jolla oikeudetta anastetaan alueita haaluaa niitä takaisin Lisäpontta asiaan antoi itse N-Liiton UM Molotov, joka marraskuussa 1940 Berliinissä ilmoitti NL:n haluavan "saattaa Talvisota päätökseen"!

    Suomessa ei ollut nälänhätää eikä valtio vararikossa!

    Äänestä

  • TodellisuusJaHarhat kirjoitti:

    "Todellisuudessa jatkosotaa ei voinut välttää. Revanssihenkinen Suomen kansan enemmistö ei olisi hyväksynyt sodan estävää valtioliittoa Ruotsin kanssa."

    Todellisuudessa ajatuksen Puolustusliitosta torjui Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov, joka väitti sitä Välirauhansopimuksen vastaiseksi!

    -----Todellisuudessa ajatuksen Puolustusliitosta torjui Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov---

    Kaksi valetta sinulla yhdessä virkkeessä:
    - kyseessä ei ollut puolustusliitto vaan valtioliitto, siis yhdeksi valtioksi Ruotsin kanssa pääkaupunkina tietenkin Tukholma
    - annat väärän kuvat, että sen valtioliiton torppasi vain neukku. Myös Saksa kielsi sen ankarasti

    Lapsi, puhu aina totta.

    Äänestä

  • TiltuValehteleeAINA kirjoitti:

    ;elkoisen moni halusi. Linnan Tuntemattoman sotilaan alussa oli lause: jo toista vuotta olivat suomalaiset puristaneet nyrkkiä taskussaan! Jokainen maa, jolla oikeudetta anastetaan alueita haaluaa niitä takaisin Lisäpontta asiaan antoi itse N-Liiton UM Molotov, joka marraskuussa 1940 Berliinissä ilmoitti NL:n haluavan "saattaa Talvisota päätökseen"!

    Suomessa ei ollut nälänhätää eikä valtio vararikossa!

    ------Jokainen maa, jolla oikeudetta anastetaan alueita haaluaa niitä takaisin---

    Juuri noin teki N-liittokin MR-sopimuksessa mutta sepä ei palstan oikeistolle kelpaakaan vaan oli kuulemma mitä kauhein rikos. Vain Suomen tekemänä maitten palautus voitiin hyväksyä !

    Äänestä

  • aijaiaijai kirjoitti:

    Viipuri ei ollut venäläistä maata edes tsaarin aikana.

    Äänestä

  • TiltuValehteleeAINA kirjoitti:

    ;elkoisen moni halusi. Linnan Tuntemattoman sotilaan alussa oli lause: jo toista vuotta olivat suomalaiset puristaneet nyrkkiä taskussaan! Jokainen maa, jolla oikeudetta anastetaan alueita haaluaa niitä takaisin Lisäpontta asiaan antoi itse N-Liiton UM Molotov, joka marraskuussa 1940 Berliinissä ilmoitti NL:n haluavan "saattaa Talvisota päätökseen"!

    Suomessa ei ollut nälänhätää eikä valtio vararikossa!

    Norjan ja Tanskan miehityksen jälkeen Petsamo oli Suomen ainut yhteys Itämeren ulkopuolelle. Stalin halusi kovasti sulkea senkin, vaikka muka oltiin rauhanomaisia maaliskuun 40 jälkeenkin. Neuvostoliiton painostus Suomea kohtaan hellitti viime hetkillä ja silloin oli jo liian myöhäistä.

    Äänestä

  • älä-valehtele kirjoitti:

    -----Todellisuudessa ajatuksen Puolustusliitosta torjui Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov---

    Kaksi valetta sinulla yhdessä virkkeessä:
    - kyseessä ei ollut puolustusliitto vaan valtioliitto, siis yhdeksi valtioksi Ruotsin kanssa pääkaupunkina tietenkin Tukholma
    - annat väärän kuvat, että sen valtioliiton torppasi vain neukku. Myös Saksa kielsi sen ankarasti

    Lapsi, puhu aina totta.

    No nytkö sinä tuetkin Natsi-Saksan kieltoja. Stalin ja Molotov suostuivat viime metreillä Suomen ja Ruotsin liittoon, mutta silloin oli jo liian myöhäistä. Hitler ja kumppanit kielsivät liiton, koska ulkopolitiikasta siinä määräsi Ruotsi. Ruotsalaiset demarit eivät olisi lähteneet natsien kelkkaan. Eikö sinun nimenomaan silloin olisi pitänyt puolustaa liittoa. Tahdottomat Suomen neukkumyötäilijät noudattivat Stalinin tahtoa tässä. Stalin laski pahasti pieleen kaikessa paitsi YYA-sopimuksessa. YYYA-sopimuskin vahvisti ryssävihaa, vaikka piti molemmat maat rauhantilassa.

    Äänestä

  • outoaa kirjoitti:

    ”Suomettumisen olemus oli --OIKEISTON-- tunnepitoista kuvitelmaa siitä, että suurvaltaa miellyttämällä ja omaa nöyryyttä korostamalla se saataisiin tekemään jotain sellaista, jota se ei rationaalisin perustein tekisi."

    Korjataampa Tarkan liian yleistävää määritelmää. Finlandizierung oli jenkkisaappaan alla litistyvän Baijerilaisnatsin katkeruuden purkaus. Jonka kokoomus ja muu äärilaita riemuiten omaksuivat. IHANAA SUOMI MAINITTU! Siitälähtien sitä mainosti nimenomaan SUOMALAINEN äärioikeisto, F.J.Straussia ei otettu missään muualla maailmassa vakavasti.

    Kokkelit tappeli kyynärpäävoimin paikasta Moskovan junassa ja Tehtaankadun vastaanotoilla. Tällainen oli Suomen oikeiston moraali silloin.

    Äänestä

  • aijaiaijai kirjoitti:

    ------Jokainen maa, jolla oikeudetta anastetaan alueita haaluaa niitä takaisin---

    Juuri noin teki N-liittokin MR-sopimuksessa mutta sepä ei palstan oikeistolle kelpaakaan vaan oli kuulemma mitä kauhein rikos. Vain Suomen tekemänä maitten palautus voitiin hyväksyä !

    ” Vain Suomen tekemänä maitten palautus voitiin hyväksyä !”

    Kukin valitsee, minkä hyväksyy.

    Suomen kansalainen hyväksyi Karjalan palautuksen kun taas suomalainen stallari sitä vastusti ja vastustaa yhä!

    Äänestä

Anni-Ketele.Valcosoturi pässin yksinäinen ristiretki muita vastaan jatkuu. Valtakunnassa kaikki hyvin :)

Äänestä

Ilmeisesti kokoonpano on Anni H./Ketale/Valcosoturi/Tarkkispoika eli yksi ja sama henkilö, jonka intohimona on vääristellä historiaa!

Äänestä

Palstahäirikkö on taas käynyt kylillä valehtelemassa rinnakkaisavauksessaan:

-----Sodan alkoi NL liitossa natsien kanssa 30.11. 1939.---

Tuon sodan jälkeen käytiin vielä toinen sota josta et ilmeisesti ole kuullutkaan koska se ei alkanut 30.11.39. Avaus puhui siitä sodasta, että kysy iskältä tai äiskältä lisätietoja.

-----Rotuvihaa ja raivoa edusti NL vainoamalla koko historiansa ajan vähemmistöjä, uskontoa ja yleensä kansalaisvapauksia.----

Nyt ei puhutakaan valitettavasti sinun isänmaasi tapahtumista vaan Suomesta missä lahtari vainosi köyhiä ja työväkeä syyskuuhun -44 asti. Sitten oli pakko lopettaa ja sekös kyrsii vieläkin.

------Länsimaat ovat yleensä olleet pienten kansojen itsenäisyyden ja vapauden kannalla.---

Hulluin ja sairain vitsi moneen vuoteen. Senkö takia ne "yleensä " valtasivat koko maailman ehkä Japania lukuunottamatta siirtomaikseen ja kävivät jopa katkeria sotia itsenäisyysmielisiä vastaan saatettuaan ensin hengiltä jopa kymmeniä miljoonia ihmisiä ja vietyään miljoonia orjiksi Atlantin yli.

----Suomettumista on oikeus arvostella, koska se johti NL:n lipomiseen ja Suomen arvostuksen heikkenemiseen.---

Juu, täällä saa puhua mitä pckaa tahansa, kiitos N-liiton joka toi tännekin sananvapauden -44 koskemaan kaikkia, jopa köyhiä. Saa jopa kehittää mielikuvitustermejä ja niistä sitten revitellä satujaan.

--------"Itketään sitä kun äärioikeiston oli pikku pakko hillitä menoaan"
Äärioikeisto oli pantu kuriin jo 1930-luuvn alussa.---

Suur-Suomi kahjuja ja venäläisten kansanmurhasta ja hävittämisestä aivan avoimesti himoitsevia ei pantu kuriin ennen kuin vasta 9.1944.

------" mutta ei itketä sitä mitä länsivallat tekivät valtaamalla lähes koko maailman siirtomaikseen ryöstäen ne tyhjiksi ja murhaten niissä kymmenet miljoonat ihmiset."
Mitähän tällä on tekemistä suomettumisen kanssa muualla kuin stallarin höpinöissä?----

Sellaista ei siis sinun mielestäsi tapahtunut länsivaltain toimesta. Mutta on aika hyvä vertailukohde kun katsotaan mitä läntiset suurvallat ovat pienemmilleen tehneet ja miten niitä "suomettaneet". Ymmärrän kyllä, että sinua eivät tällaiset vertailut miellytä ja siksipä niitä ei saisi esittää.

Äänestä
  • "kiitos N-liiton joka toi tännekin sananvapauden "
    AHAHAHHAAHAHH!!!!!! AKV taas iskussaan :)

    Äänestä

  • Huttila: "Tuon sodan jälkeen käytiin vielä toinen sota josta et ilmeisesti ole kuullutkaan koska se ei alkanut 30.11.39. Avaus puhui siitä sodasta, että kysy iskältä tai äiskältä lisätietoja."

    Sekin sota päättyi Suomen säilymiseen itsenäisenä, mikä on stallareille edelleen sietämätön.

    "Nyt ei puhutakaan valitettavasti sinun isänmaasi tapahtumista vaan Suomesta missä lahtari vainosi köyhiä ja työväkeä syyskuuhun -44 asti. Sitten oli pakko lopettaa ja sekös kyrsii vieläkin."

    So-so. Suomi oli demokraattinen tasavalta toisin kuin SINUN Isänmaasi Neuvostoliitto, joka aloitti sodat liitossa natsien kanssa.

    #Hulluin ja sairain vitsi moneen vuoteen. Senkö takia ne "yleensä " valtasivat koko maailman ehkä Japania lukuunottamatta siirtomaikseen ja kävivät jopa katkeria sotia itsenäisyysmielisiä vastaan saatettuaan ensin hengiltä jopa kymmeniä miljoonia ihmisiä ja vietyään miljoonia orjiksi Atlantin yli."

    Miksi sotket siirtomaavallat asiaan, johon ne eivät kuulu. Tosin purat aina katkeruuttasi lännen edistyksestä ja demokratiasta sekä NL:n ja kommunismin katoamisesta. Olet muiden stallarien kanssa viimeisä kommunistimohikaaneja.

    "Juu, täällä saa puhua mitä pckaa tahansa, kiitos N-liiton joka toi tännekin sananvapauden -44 koskemaan kaikkia, jopa köyhiä. Saa jopa kehittää mielikuvitustermejä ja niistä sitten revitellä satujaan."

    Suomessa on aina ollut sananvapaus. Tosin sitä YYA-aikana hieman rajoiteltiin, kun totuutta NL:sta ei saanut kertoa.

    "Sellaista ei siis sinun mielestäsi tapahtunut länsivaltain toimesta. Mutta on aika hyvä vertailukohde kun katsotaan mitä läntiset suurvallat ovat pienemmilleen tehneet ja miten niitä "suomettaneet". Ymmärrän kyllä, että sinua eivät tällaiset vertailut miellytä ja siksipä niitä ei saisi esittää."

    Suomessa on sananvapaus. Siitä on hyvä todiste huttiloiden tälläkin palstalla vapaasti levittämät valeet.

    Äänestä

  • Tietoa-huttilalle kirjoitti:

    Huttila: "Tuon sodan jälkeen käytiin vielä toinen sota josta et ilmeisesti ole kuullutkaan koska se ei alkanut 30.11.39. Avaus puhui siitä sodasta, että kysy iskältä tai äiskältä lisätietoja."

    Sekin sota päättyi Suomen säilymiseen itsenäisenä, mikä on stallareille edelleen sietämätön.

    "Nyt ei puhutakaan valitettavasti sinun isänmaasi tapahtumista vaan Suomesta missä lahtari vainosi köyhiä ja työväkeä syyskuuhun -44 asti. Sitten oli pakko lopettaa ja sekös kyrsii vieläkin."

    So-so. Suomi oli demokraattinen tasavalta toisin kuin SINUN Isänmaasi Neuvostoliitto, joka aloitti sodat liitossa natsien kanssa.

    #Hulluin ja sairain vitsi moneen vuoteen. Senkö takia ne "yleensä " valtasivat koko maailman ehkä Japania lukuunottamatta siirtomaikseen ja kävivät jopa katkeria sotia itsenäisyysmielisiä vastaan saatettuaan ensin hengiltä jopa kymmeniä miljoonia ihmisiä ja vietyään miljoonia orjiksi Atlantin yli."

    Miksi sotket siirtomaavallat asiaan, johon ne eivät kuulu. Tosin purat aina katkeruuttasi lännen edistyksestä ja demokratiasta sekä NL:n ja kommunismin katoamisesta. Olet muiden stallarien kanssa viimeisä kommunistimohikaaneja.

    "Juu, täällä saa puhua mitä pckaa tahansa, kiitos N-liiton joka toi tännekin sananvapauden -44 koskemaan kaikkia, jopa köyhiä. Saa jopa kehittää mielikuvitustermejä ja niistä sitten revitellä satujaan."

    Suomessa on aina ollut sananvapaus. Tosin sitä YYA-aikana hieman rajoiteltiin, kun totuutta NL:sta ei saanut kertoa.

    "Sellaista ei siis sinun mielestäsi tapahtunut länsivaltain toimesta. Mutta on aika hyvä vertailukohde kun katsotaan mitä läntiset suurvallat ovat pienemmilleen tehneet ja miten niitä "suomettaneet". Ymmärrän kyllä, että sinua eivät tällaiset vertailut miellytä ja siksipä niitä ei saisi esittää."

    Suomessa on sananvapaus. Siitä on hyvä todiste huttiloiden tälläkin palstalla vapaasti levittämät valeet.

    Kekkoslovakia oli bysanttilaista virkamiesrälssiä ja talonpoikia hyödyttävä ehdonalainen helvetti. Tennilä, Laakso ja Väyrynen saivat kaikki isot muhkeat eläkkeet neukkua lipomalla. Yksi hyvä puoli K-slovakiassa oli se, että sillä estettiin Suomen muuttuminen kansandemokratiaksi. Neukku nakersi samalla omaa uskottavuuttaan Ruotsissa ja Norjassa. Skandinavian punaiset kasvoivat lopulta Wahlrooseiksi. Kysyttiin Ruotsin vasemmistossa, että miten porvari Kekkonen oli niin suosittu Kremlissä.

    Äänestä

Toinen räpättää siellä häirikön rinnakkaisavauksessa että:

-----Mitään äärioikeistoa ei ole ollut enää sotien jälkeen, eikä ole oikein vieläkään. ----

Oli se silloin ja on vieläkin. Sotien jälkeen sen oli vain pakko olla tuomatta esiin väkivaltaisimpia toimintatapojaan mutta varsinkin Kokoomuksen äänenkannattajissa se loisti läsnäolollaan, niin karseita tekstejä niissä lehdissä vedeltiin. Mutta asialliset puolueet totesivat vain, että "koirat haukkuvat mutta karavaani kulkee". Sellaisia lahkeessa roikkuvia piskejä ne lehdet ja niiden taustavoimat olivat. Tosin kukaan ei halunnut sellaisen telaketju-Kokoomuksen kanssa samaan hallitukseen ja sitäkös vieläkin niin kovin vollotetaan.

Äänestä
  • kun koulussa puhuttiin lahtareista oliko ne kokoomus puoluetta vai tammisaaren kommareita

    Äänestä

  • ”Tosin kukaan ei halunnut sellaisen telaketju-Kokoomuksen kanssa samaan hallitukseen ja sitäkös vieläkin niin kovin vollotetaan.”

    TODELLISUUDESSA halusi kovastikin (erityisesti Kepu), koska omat jatkuvat vaalitappiot ja Kokoomuksen toistuvat vaalivoitot jurppivat! Kuitenkin ”yleiset syyt” (=NL:n vastustus) sen estivät!

    Äänestä

Todellisuudessa varsin moni olisi halunnut, koska paitsiossa ollessa Kokoomuksen kannatus jatkuvasti kasvoi ja se on tuon kauden jälkeen ollut varsin usein eniten kannatettu (= suurin) puolue Suomessa.

Paitsion johtui, kuten Virolainen ilmaisi "yleisistä syistä" eli Neuvostoliiton kiellosta. Kun N-Liiton ote kirposi niin Kokoomus on vuodesta 1987 lähtien ollut toistuvasti hallituksessa!

;pnella silloin kukkoilleella puolueella vastaavana aikana kannatus laski kuin lehmän häntä! Esim. kommunistit (SKDL) 'eteni' yli 20 prosentista alle kymmeneen!

Äänestä

Kyllä se oli ihan paikallaan että tappioon päättyneen sodan jälkeen Neuvostoliitto vähän niisti niitten kiihkeimpien suursuomalaisten nokkia noin opiksi ja ojennukseksi. -Kovin moni suursuomen rakentaja tosin pakeni väsäämään unelmaansa ihan ulkomaille asti! :) sic!

Äänestä
  • Ja röyhkeiden balttien kouluttaminen oli myös paikallaan. Lopulta Neuvostoliitto onnistui luomaan sinnekin vähän kehitystä.

    Äänestä

  • "-Kovin moni suursuomen rakentaja tosin pakeni väsäämään unelmaansa ihan ulkomaille asti! :) sic!"
    Bubi, katsos kun rintamalla tarvittiin MIEHIÄ pysäyttämään ryssäsaastan invaasio. Et ole kuullut talvisodasta, mutta sen verran paljastan että se oli osa toista maailmansotaa. Ryssä yritti vallata maan, mutta MIEHET estivät sen. Samoin siis kesällä -44. Tiukille meni. Mutta, ilmaiseksi miehitystä ei torjuttu. Osa parhaiten toimineista MIEHISTÄ joutui maasta lähtemään. Valtaan tai jonkinlaisiin johtotehtäviin tai vaikka ilmiantajiksi pääsi näet myös muutama BUBI. Ja nämä BUBIT eivät ole miehiä. He ovat isäntiään mielisteleviä, omaan ajatteluun kykenemättömiä, selkärangattomia niljakkeita. Antaisivat vodkapullosta, Pravdan vuosikerrasta, tai vaikka Ladan pakarista ilmi vaikka oman äitinsä. Tai pelkästä isännän taputuksesta päälaelle. Se oli kuule synkkää aikaa. Nykyisin BUBEJA ei enää onneksi niin esiinny.

    Äänestä

  • bubin_fantasiat kirjoitti:

    "-Kovin moni suursuomen rakentaja tosin pakeni väsäämään unelmaansa ihan ulkomaille asti! :) sic!"
    Bubi, katsos kun rintamalla tarvittiin MIEHIÄ pysäyttämään ryssäsaastan invaasio. Et ole kuullut talvisodasta, mutta sen verran paljastan että se oli osa toista maailmansotaa. Ryssä yritti vallata maan, mutta MIEHET estivät sen. Samoin siis kesällä -44. Tiukille meni. Mutta, ilmaiseksi miehitystä ei torjuttu. Osa parhaiten toimineista MIEHISTÄ joutui maasta lähtemään. Valtaan tai jonkinlaisiin johtotehtäviin tai vaikka ilmiantajiksi pääsi näet myös muutama BUBI. Ja nämä BUBIT eivät ole miehiä. He ovat isäntiään mielisteleviä, omaan ajatteluun kykenemättömiä, selkärangattomia niljakkeita. Antaisivat vodkapullosta, Pravdan vuosikerrasta, tai vaikka Ladan pakarista ilmi vaikka oman äitinsä. Tai pelkästä isännän taputuksesta päälaelle. Se oli kuule synkkää aikaa. Nykyisin BUBEJA ei enää onneksi niin esiinny.

    Oletpa sie kiihoittunut äärimmillesi ikivanhoista tapahtumista. Nuo rumat puheesi suuresta naapuristamme asettavat koko historiakäsityksesi perin epäilyttävään valoon ja ovathan juttusi muutenkin melkoista korvienvälistä mannapuuroa. Terkkuja: Bubi <3

    Äänestä

  • Hyvin tuntuvat vanhat asiat kiihoittavan myös Bupia itseään?

    Tosin Bupin muisti aina pätkii tietissä khdissa! Talvisodan aloittaja ei yleensä muistu mieleen ja Jatkosodassakin Bupin muisti loppuu Viipurin valtaukseen ja Torjuntavoitot eivät vain ”muistu mieleen”!

    Äänestä

  • historiallinen.oikeus kirjoitti:

    Ja röyhkeiden balttien kouluttaminen oli myös paikallaan. Lopulta Neuvostoliitto onnistui luomaan sinnekin vähän kehitystä.

    Ja se ”baltian kehitys” oli suunnaltaan alaspäin!

    Lopulta kun iso haiseva pskatunkio kaikkien iloksi romahti 1991 ja baltian maat vapautuivat niin lähti niidenkin talous ilosesti pyörimään kun neukkukäsijarru kirposi taloudesta!

    Äänestä

N-liitto sekaantui Suomen äärioikeiston asioihin mikä on eri asia kuin että olisi sekoillut Suomen asioihin. Normaali Suomi eli normaalia elämäänsä miten parhaiten kykeni turhan sodan kärsimysten jälkeen mutta vapautuneena äärioikeiston kahleista ja pelosta.

Äänestä
  • Suomessa ei ensiksikään ole mitään 'äärioikeistoa'!

    Siksi toiseksi! Kun katsot luetteloa niin:

    Tuona aikana naapuri otti melkoisia 'vapauksia' Suomen suhteen:

    - se painosti ja uhkaili
    - puuttui presidentin valintaan ja hallituksen kokoonpanoihin
    - jotkut puolueet olivat aina hallituksessa ja toiset eivät vaalituloksesta riippumatta
    - Suomessa vallitsi sensuuri ja itsesensuuri
    - muutimme jopa historiaamme naapurille sopivaksi
    - naapuri puuttui kirjallisuuteen, uutisiin, elokuviin ja TV-ohjelmiin

    Niin kerrotko, että MITEN tuo liittyi oikeistoon? Kyllä tuo koski nimenomaan KOKO SUOMEA!

    Äänestä

  • TiltuValehteleeAINA kirjoitti:

    Suomessa ei ensiksikään ole mitään 'äärioikeistoa'!

    Porvarit ja taistolaiset solvasivat tuolloin Veikko Vennamoa ja Ele Aleniusta Pravdan säestämänä.

    Äänestä

  • TiltuValehteleeAINA kirjoitti:

    Suomessa ei ensiksikään ole mitään 'äärioikeistoa'!

    Siksi toiseksi! Kun katsot luetteloa niin:

    Tuona aikana naapuri otti melkoisia 'vapauksia' Suomen suhteen:

    - se painosti ja uhkaili
    - puuttui presidentin valintaan ja hallituksen kokoonpanoihin
    - jotkut puolueet olivat aina hallituksessa ja toiset eivät vaalituloksesta riippumatta
    - Suomessa vallitsi sensuuri ja itsesensuuri
    - muutimme jopa historiaamme naapurille sopivaksi
    - naapuri puuttui kirjallisuuteen, uutisiin, elokuviin ja TV-ohjelmiin

    Niin kerrotko, että MITEN tuo liittyi oikeistoon? Kyllä tuo koski nimenomaan KOKO SUOMEA!

    Sinä tuot monta kertaa viikossa esille tuon saman spämmilistan mutta esimerkkejä ei tule vaikka kuinka pyytäisi. Anna nyt konkreettisia esimerkkejä vaikka heti eka kohtaan. Siis muutakin kuin toistat vain saman väitteen, että "uhkaili se ja kaikki sen tietää".

    Teesisi on muuten moneen kertaa kumottu kuten tuokin miksi Kokoomus ei päässyt hallitukseen. Kun mikään puolue ei halunnut olla sen harjoittamaa telaketjupolitiikkaa ja köyhän sortoa tukemassa.

    Äänestä

  • "Sinä tuot monta kertaa viikossa esille tuon saman spämmilistan mutta esimerkkejä ei tule vaikka kuinka pyytäisi."

    Tulee kyllä KUN VAIN pyydät! Ja selista on totta eikä mikään spämmi!

    "Anna nyt konkreettisia esimerkkejä vaikka heti eka kohtaan. Siis muutakin kuin toistat vain saman väitteen, että "uhkaili se ja kaikki sen tietää"."

    Painostus ja uhkailu ilmeni molempien maiden johtohahmojen kanssakäymisissä eikä niitä suinkaan sanomalehtiin painettu! Sen sijaan niiden seuraamukset näkyivät kaikille!

    "Teesisi on muuten moneen kertaa kumottu kuten tuokin miksi Kokoomus ei päässyt hallitukseen."

    Ei ole vaan päinvastoin! Asiasta on niin PALJON diokumenttia että yksittäisen Tarkkispojan ruikutus asiasta on täysin turhaa! Et sinä ole eläissäsi 'kumonnut' muuta kuin korkeintaan kolpakoita!

    "Kun mikään puolue ei halunnut olla sen harjoittamaa telaketjupolitiikkaa ja köyhän sortoa tukemassa."

    Asia ei tullut edes esille juuri "yleisten syiden" takia ja ne syyt tiesivät ja tunsivat kaikki!

    Kerrotko tarkemmin, että millaista on se Kokoomuksen "telaketjupolitiikka"? Meni taas mielenkiintoiseksi!

    Äänestä

  • TarkkispoikaKuutamolla kirjoitti:

    "Sinä tuot monta kertaa viikossa esille tuon saman spämmilistan mutta esimerkkejä ei tule vaikka kuinka pyytäisi."

    ------Painostus ja uhkailu ilmeni molempien maiden johtohahmojen kanssakäymisissä eikä niitä suinkaan sanomalehtiin painettu!----

    Jaahas, sinulla olikin sitten mystilliset tietolähteet jotka sinulle kertoivat sen mitä kansalle ei kerrottu. Mutta tuollainen läkätys tyyliin "minä kyllä tiedän vaikka muut eivät tiedäkään" ei kyllä ole mikään todiste. Siis todisteita esim. neukun harjoittamasta uhkailusta sinulla ei ole, koetat vain vihjailla ja keksiä kaikenlaista.

    Äänestä

  • Jopas käy Tarkkispoika taas kuumana! Toki voit väittää, että ME ITSE keksimme vääreentää historiaamme, muutella tv-ohjelmia, lakkauttaa järjestöjä, sensuroida kirjoja jne.

    Järin uskottavahan sinä et ole muutoinkaan, joten ei tuollaisen väittäminen sinua enää pahenna!

    Äänestä

  • TarkkispoikaKuutamolla kirjoitti:

    "Sinä tuot monta kertaa viikossa esille tuon saman spämmilistan mutta esimerkkejä ei tule vaikka kuinka pyytäisi."

    Tulee kyllä KUN VAIN pyydät! Ja selista on totta eikä mikään spämmi!

    "Anna nyt konkreettisia esimerkkejä vaikka heti eka kohtaan. Siis muutakin kuin toistat vain saman väitteen, että "uhkaili se ja kaikki sen tietää"."

    Painostus ja uhkailu ilmeni molempien maiden johtohahmojen kanssakäymisissä eikä niitä suinkaan sanomalehtiin painettu! Sen sijaan niiden seuraamukset näkyivät kaikille!

    "Teesisi on muuten moneen kertaa kumottu kuten tuokin miksi Kokoomus ei päässyt hallitukseen."

    Ei ole vaan päinvastoin! Asiasta on niin PALJON diokumenttia että yksittäisen Tarkkispojan ruikutus asiasta on täysin turhaa! Et sinä ole eläissäsi 'kumonnut' muuta kuin korkeintaan kolpakoita!

    "Kun mikään puolue ei halunnut olla sen harjoittamaa telaketjupolitiikkaa ja köyhän sortoa tukemassa."

    Asia ei tullut edes esille juuri "yleisten syiden" takia ja ne syyt tiesivät ja tunsivat kaikki!

    Kerrotko tarkemmin, että millaista on se Kokoomuksen "telaketjupolitiikka"? Meni taas mielenkiintoiseksi!

    ------Asiasta on niin PALJON diokumenttia ----

    Äärioikeiston laatimia poliittisia pamfletteja on pilvin pimein mutta ainuttakaan puolueetonta todistusta neukun osuudesta ei ole. Ja miten voisi ollakaan todisteita asiasta mitä ei ole tapahtunut.

    Äärioikeiston täyttämän Kokoomuksen tahtoon taipuminen niin sisä- kuin ulkopolitiikassa ja sen pito hallituksessa vain äärioikeiston mieliksi olisi ollut ääliömäisyyden huippu, vailla mitään järkeä. Ei siihen mikään puolue halunnut taipua. Ilman Kokoomusta taattiin rauha ja normaali elää kaikkien rajojemme yli, maa nousi ja ihmisten elämä vapautui. Siirryimme tunkkaisista lapualaisvuosista lopultakin länsimaiseen demokratiaan.

    Äänestä

  • Esimerkiksi Ele Aleniusta uhkailtiin suoraan 'toimenpiteillä', vai väitätkö omiasi valehtelijoiksi. Toimenpiteet rajottuivat onneksi hallituksessa pois pitämiseen, vaikka musikalla varmasti paloi halu murhata alempana pitämänsä.

    Äänestä

  • taantumuksen.loppu kirjoitti:

    ------Asiasta on niin PALJON diokumenttia ----

    Äärioikeiston laatimia poliittisia pamfletteja on pilvin pimein mutta ainuttakaan puolueetonta todistusta neukun osuudesta ei ole. Ja miten voisi ollakaan todisteita asiasta mitä ei ole tapahtunut.

    Äärioikeiston täyttämän Kokoomuksen tahtoon taipuminen niin sisä- kuin ulkopolitiikassa ja sen pito hallituksessa vain äärioikeiston mieliksi olisi ollut ääliömäisyyden huippu, vailla mitään järkeä. Ei siihen mikään puolue halunnut taipua. Ilman Kokoomusta taattiin rauha ja normaali elää kaikkien rajojemme yli, maa nousi ja ihmisten elämä vapautui. Siirryimme tunkkaisista lapualaisvuosista lopultakin länsimaiseen demokratiaan.

    "Äärioikeiston laatimia poliittisia pamfletteja on pilvin pimein mutta ainuttakaan puolueetonta todistusta neukun osuudesta ei ole. Ja miten voisi ollakaan todisteita asiasta mitä ei ole tapahtunut."

    Tuskin sellaista todistetta edes löytyy, joka sinulle kelpaisi. Tässä kuitenkin yksi niistä:

    "Suomessa Solženitsynin kirjoja aikaisemmin julkaissut kustantamo Tammi torjui kohutun suomennoksen Vankileirien saaristo julkaisemisen ulkopoliittisista syistä. Tammessa tiedettiin kirjan olevan poliittista räjähdysainetta heti, kun oli tutustuttu sen englannin- ja ruotsinkielisiin käännöksiin. Kirjan pelättiin vahingoittavan Suomen virallista neuvostoystävällistä ulkopolitiikkaa vuonna 1974. Tällöin elettiin kaikkein voimakkainta suomettuneisuuden aikaa, jolloin lehdistö ja myös kirjakustantamot taipuivat itsesensuuriin aiheissa, joiden oletettiin olevan Neuvostoliitolle kiusallisia.

    Tammi joutui painostuksen alaiseksi ja luopui hankkeesta. Pääministeri Kalevi Sorsa oli ruotsalaisen kustantajan Wahlström & Widstrand:n kustantajan Per Gedinin muistelmien Förläggarliv mukaan sanonut Hellemanille: "Tämä ei tietenkään ole painostusta, vaan kustantaja päättää itse julkaistako vai ei. Hän antoi myös ymmärtää, ettei tätä keskustelua heidän välillään ollut koskaan käyty."

    Ja turha väittää, että asia olisi ollut lähtöisin Sorsdan omasta päästä! Suomi oli tuolloin varmaan AINOA LÄNSIAA, jossa kirjaa EI JULKAISTU!

    Äänestä

  • TarkkisJauhaaSkeidaa kirjoitti:

    Miten tuo todistaa, että NL esti kokoomusta pääsemästä hallitukseen?

    Ja mitä merkitystä tuolla muutenkaan on? Jo 1950-luvulla julkaistiin Parvilahden Berijan tarhat, jossa on suurin piirtein samat jorinat. Suomi oli silloin ainoa länsimaa, jossa kirja julkaistiin. Jokaisella normaalilla suomalaisella nuo asiat olivat tiedossa ilman Solsenitsiniakin.

    Puheet suomettumisesta ovat naurettavaa itkuvirttä. Osa ilmiön vaikutuksista oli pelkästään positiivisia ja se siinä juuri eniten tuntuu "länsimaista" höpöttäviä ja "länsimaalaisiksi" itseään julistavia tutisevia papparoisia eniten kypsyttävän.

    -----Suomi oli tuolloin varmaan AINOA LÄNSIAA, jossa kirjaa EI JULKAISTU! ----

    Puhut kirjasta jota ei muka julkaistu eli mistähän kirjasta. Itse olen nimittäin lukenut suomenkielellä kirjat Vankileirien saaristo ja Puskipa vasikka tammeen. Siis ON julkaistu.

    Toisekseen, sinulta on kyselty todistetta väitteellesi, että Nliitto uhkaili Suomea. Tuo itsesensuurista päkittäminen ei mitenkään todista sitä väitettä, huom! Että yritä uudelleen.

    Mutta jos Suomi otti Nliiton huomioon ja siten kaupankäynnillä työllisti kymmeniä tuhansia ihmisiä niin olipa viisas teko. Olisiko äärioikeiston reuhuamis- ja vihanpuhumisoikeus ollut muka tärkeämpi kuin kymmenettuhannet työpaikat, EI OLLUT ? Ihan oikein kun ääriainesten turpaa pikkasen tukittiin, mutta EI TUKITTU PALJOAKAAN. Kyllä sai Kokoomuksen lehdissä ja muuallakin rähjätä ihan niin paljon kuin halusi ja kyllä se halusi.

    Äänestä

  • No tarkennetaan! Ei julkaistu pian ilmestymisensä jälkeen suomeksi SUOMESSA!

    Jonkun ajan kuluttua se tosin julkaistiin suomeksi RUOTSISSA (sic!)!

    Pari vuotta sitten (lopultakin) kirja julkaistiin suomeksi myös Suomessa!

    Äänestä

  • LänkkisKäyKuumana kirjoitti:

    Miten tuo todistaa, että NL esti kokoomusta pääsemästä hallitukseen?

    Ja mitä merkitystä tuolla muutenkaan on? Jo 1950-luvulla julkaistiin Parvilahden Berijan tarhat, jossa on suurin piirtein samat jorinat. Suomi oli silloin ainoa länsimaa, jossa kirja julkaistiin. Jokaisella normaalilla suomalaisella nuo asiat olivat tiedossa ilman Solsenitsiniakin.

    Puheet suomettumisesta ovat naurettavaa itkuvirttä. Osa ilmiön vaikutuksista oli pelkästään positiivisia ja se siinä juuri eniten tuntuu "länsimaista" höpöttäviä ja "länsimaalaisiksi" itseään julistavia tutisevia papparoisia eniten kypsyttävän.

    "Puheet suomettumisesta ovat naurettavaa itkuvirttä. Osa ilmiön vaikutuksista oli pelkästään positiivisia ja se siinä juuri eniten tuntuu "länsimaista" höpöttäviä ja "länsimaalaisiksi" itseään julistavia tutisevia papparoisia eniten kypsyttävän."

    ENITEN aihe tuntuu kuumentavan Tarkkispoikaa itseään! Olet tehtaillut lukemattomia avauksia sekä suomettumisesta että Kokoomuksen hallituspaitsiosta ja yleensä kiellät niissä neukkulan osuuden!

    Montako avausta luulet minun noista aiheista tehneen? Kerronko!? Tasan nolla! Sinua nämä asiat eniten kuohuttaa täällä... ei muita!

    MUTTA tämä ON keskustelupalsta ja minulla on tapana oikaista valheellisia väittämiä! Ja sinähän suutut oikaisuista ja käyt koko ajan kuumana. Vastineesi killuvat aina tekstiasultaan sillä rajalla, ettei osaa mode laske edes läpi!

    Suomettuminen oli fakta, jota on turha kieltää. Siitä löytyy suurehko selvitys Wikipediassa ja siitä on kirjoitettu kirjoja, joista Vihavaisen "Kansakunta rähmällään" lienee paras! Myös Iltalehti ja Ilta-Sanomat ovat muistaneet ilmiötä kokonaisilla Historia-sarjan erikoisnumeroilla!

    Ei minua häiritse tai kuumenna nämä avauksesi vaan päinvastoin! Ne huvittaa suuresti!
    Jos aihe sinua noin kovasti korventaa niin miksi sitten tehtailet niistä avauksia, joissa otat säännöllisesti nekkuusi.

    Sama tilanne on Muna-armeijan vuosien 1944-1945 massaraiskausten suhteen! Hienoa tietenkin, että pidät näitä asioita esillä ja että niitä ei sinun avullasi unohdeta:-D

    Äänestä

  • PitkäTie kirjoitti:

    No tarkennetaan! Ei julkaistu pian ilmestymisensä jälkeen suomeksi SUOMESSA!

    Jonkun ajan kuluttua se tosin julkaistiin suomeksi RUOTSISSA (sic!)!

    Pari vuotta sitten (lopultakin) kirja julkaistiin suomeksi myös Suomessa!

    En tiedä mistä puhut mutta ainakin minä luin molemmat kirjat suomeksi Suomessa jo vuosikymmenet sitten kun oli leikkauksen jälkeen sairaslomalla. Ja kirjat hain erään kunnan kirjastosta.

    Äänestä

Minua hämmästyttää suuresti kuinka joillain on kova hinku ja kyty tanssia viimeistä tangoa yhä tänäpänäkin sotien aikaisilla haudoilla muka itse marttyyreina ja siitä nykyaikaan vihaa sylkevinä asiantuntijoina. Hautarauhan rikkojiahan te tomppelit olette vaikkette sitä itse varmaan ymmärräkkään. -Eiks vaan?

Äänestä
  • Miten niin? Me sentään kunnioitamme ja arvostamme sekä sakarivainajiamme että veteraanejamme!

    Sinä sen sijaan viimeisenä komureliikkinä lähinnä ilkut heille ja arvostat vain ja ainoastaan raiskaaja-armeijan aika velikultia!

    Äänestä

"Hirveä ruikutus siitä kun N-liitto joutui pikkasen paimentamaan Suomen oikeistoa sodan jälkeen muistuttaen..."

EI neukkula orjavaltio mitään JOUTUNUT tekemään vaan se HALUSI puuttua pienen valtion sisäpolittiikkaan ja osin myös ulkopolitiikkaan!

Kyse oli silkasta "voiman oikeutuksesta" ja samaa valtaa yritti tuon ajan neukku käyttää laajalti! Esim. tuolloiset Itä-Blokin maat olivat sille täysin alistettuja!

Kun iso höyryävä pskatunkio Neuvostoliiton nimellä lopulta romahti talouteensa vuonna 1990 niin Euroopassa ja koko maailmassa pyyhkäisivät vapauden tuulet ja kymmenet miljoonat ihmiset ja kansat vapautuivat orjavaltion ikeestä!

Myös edesmenneen N-Liiton OMAT kansalaiset voittivat, sillä vihdoinkin oli myös tavallisella kansalla mahdollisuus halutessaan toteuttaa halunsa nähdä Pyramidit tai Eifferl-torni!

Suremaan jäivät vain Tiltut ja erän tuntematon KGB-mies!

Äänestä
  • Älä kitise. Suomi vaihtoi äärioikeiston lapualaispolitiikan ja vihapuheet ystävällisiin suhteisiin ja kymmeniin tuhansiin työpaikkoihin. Voiko älykkäämpää ja mielekkäämpää vaihtokauppaa olla olemassakaan?

    Äänestä

  • Suomessa ei ollut äärioikeistoa ja sodan jälkeen jouduttiin suomettumiskaudella taipumaan siihen, että naapurin orjavaltio sotkeentui todella pahasti Suomen sisä- ja ulkopolitiikkaan! Onneksi iso kituva pskatunkio romahti 1991 koko maailman riemuksi aiheuttaen Tarkkispojalle ikuisen angstin!

    Äänestä

  • ÄärivasurinTuska kirjoitti:

    Suomessa ei ollut äärioikeistoa ja sodan jälkeen jouduttiin suomettumiskaudella taipumaan siihen, että naapurin orjavaltio sotkeentui todella pahasti Suomen sisä- ja ulkopolitiikkaan! Onneksi iso kituva pskatunkio romahti 1991 koko maailman riemuksi aiheuttaen Tarkkispojalle ikuisen angstin!

    -----Suomessa ei ollut äärioikeistoa-----

    Lapsi kun vielä olet niin et tiedä. Minne se äärioikeisto lapualaispackoineen olisi muutamassa vuodessa hävinnyt, ei minnekään. Kyllä se tunkio täällä pesi mutta ei pitänyt enää diktatuurivaltaa Suomessa. Sen takia typerin sakka koettaa väittää, ettei sitä muka ollutkaan.

    ------ Onneksi iso kituva pskatunkio romahti ----

    Niin teki 1945 !

    Äänestä

  • Nikille VapausKoitti:

    Tekstisi on kohtuullisen oikein kunhan kunhan se käännetään tarkoittamaan natsi-Saksaa. Sitä hirviötä joka tappoi lyhyessä ajassa Euroopassa lähes 40 milj. ihmistä ja tuhosi maanosan melkein kivikauteen kaiken hävittäen. Se oli pahin peto joka koskaan on Euroopassa riehunut, hunnejakin pahempi.

    Neukku ei täällä ihmisiä tappanut eikä kaupunkeja ja kyliä maan tasalle pannut, ei vienyt miljoonia ihmisiä orjiksi tehtaisiinsa eikä nyysinyt maitten rahoja ja ruokia. Juttusi on niin sakeaa natsi-pckaa kuin olla ja voi !

    Äänestä

  • natsi-packalle kirjoitti:

    Nikille VapausKoitti:

    "Neukku ei täällä ihmisiä tappanut eikä kaupunkeja ja kyliä maan tasalle pannut, ei vienyt miljoonia ihmisiä orjiksi tehtaisiinsa eikä nyysinyt maitten rahoja ja ruokia."
    Kun on tarpeeksi tyhmä, kuten stallarit poikkeuksetta ovat, voi päästellä pokkana tällaista. Riemukasta viihdettä aamuksi tarjoaa vanha kunnon Ketale :)

    Äänestä

  • ketaleen_aamuyrjö kirjoitti:

    Joo, tappoihan se hirveät määrät väkeä ja vei ruumiit kuuhun kun niitä ei täältä ole mistään löydetty. Ja vei miljoonia ihmisiä orjiksi Siperiaan mutta vei yöllä niin kukaan ei sitä huomannut, on pysynyt salassa tähän päivään asti. Nyt Suomen lahtispojat paljastelevat asioita tai mitä mahtanevatkaan paljastella, buaaah.

    Kyllä äärioikeisto edustaakin todellisia järjen jättiläisiä, huoh.

    Äänestä

  • Tämä on tietenkin Tarkkispojalle aivan uutta asiaa:

    Helsingin suurpommitukset olivat jatkosodassa helmikuussa 1944 Neuvostoliiton suorittamat kolme massiivista suurpommitusta Helsinkiin. Niiden tavoitteena oli murtaa suomalaisten puolustustahto ja pakottaa suomalaiset rauhaan. Pommitukset toteutettiin 6.–7., 16.–17. ja 26.–27. päivien välisinä öinä.

    Äänestä

".. hävityn* hyökkäys-, valloitus- ja tuhoamissodan jälkeen jotain on muuttunut, entinen rotuvihaan ja raivoon perustuva politiikka pitää painaa taka-alalle."
(* Neuvostovenäjä - Natsisaksa: tappiot 7:1 )
En kyllä huomannu että Neuvostovenäjä olisi mitenkään ottanut tuosta opikseen missään vaiheessa. Sitten toki tapahtui väistämätön eli Neukkulan tuhoutuminen, mikä tunnetusti on vuosisadan suurin humanitaarinen onnistuminen. Kiitämme mm R Reagania. Valitettavasti Putin-boy yrittää epätoivon vimmalla kasata taas yhtä huonoilla eväillä lapsuutensa aikaista palapeliä.

Äänestä

Neuvostoliitto ja USA ja Iso-Britannia, tuolloisen NATOn sisäpiiri, sotivat suomea vastaan melko huonolla hyötysuhteella. Ei pelkästään N-liitto, vaan myös USA osallistui Suomen ryöstökyykytykseen sodan jälkeen.

Kiitti vitusti NATO 1939-1945

Äänestä
  • Älä munaa taas itseäsi!

    Nato perustettiin vuonna 1949 ja Neuvostoliitto (tai Venäjä) ei ole koskaan olluy sen jäsenmaa!

    Äänestä

http://www.magneettimedia.com/wp-content/uploads/2014/05/holocaustfraud1.jpg
http://www.magneettimedia.com/wp-content/uploads/2014/05/RedCrossRecordsShowHolocaustDeathTollFRAUD.jpg

-Pitkään salassa pidettyjen Punaisen Ristin asiakirjojen mukaan keskitysleirien kuolonuhrien kokonaismäärä oli vain 271 301 henkeä. Kuusi miljoonaa juutalaista ei kuollut, väite oli huijausta!

Vuosikymmenien ajan juutalaiset ovat kertoneet heistä kuuden miljoonan joutuneen murhatuiksi saksalaisilla ”keskitysleireillä” toisen maailmansodan aikana. Jokainen tätä väitettä arvostellut on joutunut ilkeän mustamaalauskampanjan kohteeksi ja syytetyksi vihapuheista juutalaisia vastaan. Useissa maissa on jopa ihmisiä tuomittu vankeuteen heidän kyseenalaistettuaan väitteen 6 miljoonasta kuolleesta.

Äänestä

Se seikka kun neukku piti äärioikeiston kurissa Suomessa koitui Suomen kansan kaikenpuoliseksi parhaaksi. Ollaan iloisia kun piti. Edes hävitys sodan jälkeen ei ollut leipäjonoja. Nyt on kun äärioikeisto on taas voimissaan.

Äänestä
  • Suomessa+ei+ollut+äärioikeistoa,+mutta+äärivasemmisto+meillä+OLI!+Suomettuminen+koitui+lopulta+Kokoomuksen+voitoksi+(kannatus+kasvoi+10+—->+21+%)+ja+äärivasemmiston+(SKDL+kannatus+20+—->+9%)+tuhoksi!+Ja+lopulta+romahti+myös+itse+pskatunkio+1991!

    Äänestä

  • SuomenOnni kirjoitti:

    Suomessa+ei+ollut+äärioikeistoa,+mutta+äärivasemmisto+meillä+OLI!+Suomettuminen+koitui+lopulta+Kokoomuksen+voitoksi+(kannatus+kasvoi+10+—->+21+%)+ja+äärivasemmiston+(SKDL+kannatus+20+—->+9%)+tuhoksi!+Ja+lopulta+romahti+myös+itse+pskatunkio+1991!

    ------Ja lopulta romahti myös itse pskatunkio 1991----

    Väärä tulkinta historiasta. Pskatunkio romahti 1945 kun Berliinin menetti.

    Äänestä

  • Riippuu näkökulmasta! Toki Neuvostoliitto oli yhtenä mukana vapauttamassa Eurooppaa natsismista, mutta toi samalla mukanaan Itä-Eurooppaan tasan yhtä pahan ja julman sortojärjesyelmän 45:n vuoden ajaksi!

    Onneksi lopulta Euroopalle ja koko maailmalle tapahtui suuri geopoliittinen onnenpotku kun iso höyryävä pskatunkio Neuvostoliiton nimellä romahti viimein 1991 ja raikas vapauden tuulipuhalsi.

    Romahdus auttoi myös entisiä neukkukansalaisia, sillä vihdoin tulikauppoihin tavaraa ja kansalainen saattoi matkustaa!

    Äänestä

----- mitä länsivallat tekivät valtaamalla lähes koko maailman siirtomaikseen ryöstäen ne tyhjiksi ja murhaten niissä kymmenet miljoonat ihmiset.-----

Euroopan suurvaltojen raivo on ollut ihmiskunnan pahinta, ylittänyt hunnit, mongolit ja kaikki muut mitä historiassa on koettu.

Äänestä
  • Eivät tehneet, eivät ryöstäneet eivätkä murhanneet, eikä ollut myöskään pahinta eikä ylittänyt kaikkea muuta.

    Äänestä

!Siksi tuo vollottajien kuoron vollotus ns. suomettumisesta on peräti inhottavaa koska se on niin valheellista ja niin oksennuttavan kaksinaamaista. Itketään sitä kun äärioikeiston oli pikku pakko hillitä menoaa"

TODELLISUUDESSA 'suomettuminen koski kaikkia suomalaisia kaikilla elämänaloilla!

Tuo vaihe oli taloudellisesti menestyksekäs, mutta henkisesti katastrofi. Alkaen 50-luvulta ja huipentuen 70-lukuun naapurin painostus ja puuttuminen Suomen sisäisiin asioihin leimasi kaikkea toimintaa Suomessa! Naapuri päätti sisäpolitiikassamme presidentin henkilöstä, hallitusratkaisuista ja yksittäisistä politiikoista. Jotkut puolueet eivät olleet koskaan mukana ja toiset aina... vaalimenestyksestä riippumatta. Jouduimme alistumaan sensuuriin ja itsesensuuriin! Naapuri puuttui jopa historiaamme, kirjallisuuteemme ja TV-ohjelmien sisältöön!

Demokratian ja parlamentarismin kannalta tuo aika oli maan alennustilaa ja sen jatkumiselta meidät pelasti naapurimaan romahdus.

Äänestä
  • Oli oikein mukava, että suomettuminen koski myös meidän perhettämme, joten vaurastuimme ja pystyimme ostamaan kaikkea kivaa, kuten jääkaapin, pakastimen, väri-TV:n, auton ja vaikka mitä. Ja Kekkosen ansiosta myös muut pystyivät, ei näkynyt kerjäläisiä kaduilla eikä kylänraiteilla eikä kerjäläislapsia myyty huutokaupiolla kuten oikeistolaisessa valkoisessa Suomessa, jota niin monet tuntuvat haluavan takaisin puhuessaan hyvin halveksivasti sosiaaliturvasta.

    Suomettuisipa Suomi taas takaisin siksi hyväksi ja onnelliseksi Suomeksi, jota se Kekkosen aikaan oli.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oli oikein mukava, että suomettuminen koski myös meidän perhettämme, joten vaurastuimme ja pystyimme ostamaan kaikkea kivaa, kuten jääkaapin, pakastimen, väri-TV:n, auton ja vaikka mitä. Ja Kekkosen ansiosta myös muut pystyivät, ei näkynyt kerjäläisiä kaduilla eikä kylänraiteilla eikä kerjäläislapsia myyty huutokaupiolla kuten oikeistolaisessa valkoisessa Suomessa, jota niin monet tuntuvat haluavan takaisin puhuessaan hyvin halveksivasti sosiaaliturvasta.

    Kaipaat takaisin tilannetta, jossa sadattuhannet työttömät pakenivat ulkomaille?

    "Suomettuisipa Suomi taas takaisin siksi hyväksi ja onnelliseksi Suomeksi, jota se Kekkosen aikaan oli".

    Sieltä Kekkosen aikaisesta onnellisesta Suomesta pakeni kurjuutta karkuun Ruotsiin ihmisiä joilla ei ollut muuta vaihtoehtoa päästä kurjuudesta irti.
    Tämä tosiasia jää näiltä Kekkosen ajan ylistäjiltä kertomatta. Sinne joutui menemään minun veljenikin.
    Pahimpana vuotena 1970, Ruotsiin muutti 43000 suomalaista. Kaikkiaan 230000 suomalaista, sinä Kekkosen loistavana aikana.
    Oli Kekkosen onni, että Ruotsiin pääsi se ylimääräinen työttömien joukko, niin Kekkonen sai ansaitsemattoman kunnian hyvästä valtiontalouden hoidosta.

    Näitten Kekkosen ajan ylistelijöiden sietäisi tutustua tosiasioihin ennen kuin alkavat puhua aiheettomasti sitä loistavaksi ajaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaipaat takaisin tilannetta, jossa sadattuhannet työttömät pakenivat ulkomaille?

    Porvareitahan ne työttömät tuntuvat niin kovasti ahdistavan ja juuri porvarit ovat vaatineet sosiaaliturvan purkamista, että työttömät lähtisivät taas liikkeelle.

    Kekkosen aikana juuri luotiin se sosiaaliturva, joka nykyisin mahdollistaa edes jonkinlaisen selviytymisen myös työttömyydestä.

    Sosiaaliturvahan olisi voitu rakentaa jo aiemmin, mutta kun eduskunnassa oli porvarienemmistö, se ei onnistunut ennen vuoden 1966 vasemmiston suurta vaalivoittoa. Nyt porvarisläkärät sitten täällä syyttävät Kekkosta ja vasemmistoa omista tekemisistään. 20 vuotta vasemmistovaltaa ilman kokoomusta ja vuonna 1987 Suomi oli maailman huipulla vähän kaikilla mittareilla ja sosiaalidemokraattien johtaman Ruotsin etumatka lähes kurottu kiinni.

    Jokaisella maalla pitäisi olla oma kansallinen Kekkonen ja vahva sosiaalidemokraattinen vasemmisto. Tosin tylsää siinä olisi se, että lähes kaikki ongelmat poistuisivat ja ihmisten pitäisi keksiä muuta tekemistä kuin ainainen murehtiminen ja muiden syyttely.

    Sairausvakuutus tuli kyllä jo pari vuotta aikaisemmin, eli 1964. Sairausvakuutuslain valmisteli Ahti Karjalaisen hallitus 1963 ja se toteutettiin Kyllikki Pohjolan toimesta. Pohjola oli kokoomuslainen ja toimi sosiaaliministerinä. Tel-eläke tuli voimaan 1.7.1962 ja silloinkin oli Karjalainen pääministerinä, edellinen hallitus valmisteli lain , eli Miettusen hallitus. Kunhan selaat tietoja oli porvarit asialla.

    Kun näyttää niin ahdistavan perempi pitää turpansa kiinni loputtomalta valehtelulta.

    Äänestä

(ääri)Oikeisto samoin kuin suuri enemmistö muita suomalaisia inhosi viimeisen päälle kommunistisen punanatsi-Neuvostoliiton törkeää sekaantumista Suomen sisäisiin asioihin. Näin se vaan oli.

Suuri joukko Euroopan valtioita joutui alistumaan punanatsi-neuvostoliiton tyrannian alle toisen maailmansodan jälkeen. Näin se vaan oli.

Äänestä
  • Höpö höpö. Juuri mitään sekaantumista ei ollut. Se, että kokoomus ei päässyt hallituksiin, pelasti Suomen kuten pelasti välittömästi sodan jälkeenkin.

    Jos maassa itsessään ei ole riittävän tomeraa vasemmistoa pitämään porvarisnulikat kurissa, ei ole mikään rikos pyytää siihen apua ulkomailta. Maalle porvariston kurissa pitäminen on niin tärkeä asia, että kannattaa liittoutua vaikka itse paholaisen kanssa. Eikä yleensä mikään sitä miedompi liittolainen autakaan, ovat ne porvarit ihan perusluonteeltaan sellaisia perk*leitä ja ihmisten kiusaajia. Eivätkä ne muuta olekaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpö höpö. Juuri mitään sekaantumista ei ollut. Se, että kokoomus ei päässyt hallituksiin, pelasti Suomen kuten pelasti välittömästi sodan jälkeenkin.

    Jos maassa itsessään ei ole riittävän tomeraa vasemmistoa pitämään porvarisnulikat kurissa, ei ole mikään rikos pyytää siihen apua ulkomailta. Maalle porvariston kurissa pitäminen on niin tärkeä asia, että kannattaa liittoutua vaikka itse paholaisen kanssa. Eikä yleensä mikään sitä miedompi liittolainen autakaan, ovat ne porvarit ihan perusluonteeltaan sellaisia perk*leitä ja ihmisten kiusaajia. Eivätkä ne muuta olekaan.

    ”+Höpö+höpö.+Juuri+mitään+sekaantumista+ei+ollut.+Se,+että+kokoomus+ei+päässyt+hallituksiin,+pelasti+Suomen+kuten+pelasti+välittömästi+sodan+jälkeenkin.”PELASTI+MILTÄ?+Neuvostoliiton+miehitykseltä?+Ei+kai+siitä+ollut+pelkoa+muutoinkaan,+koska+a)+Kokoomus+oli+pikkupuolue+b)+”Yleiset+syyt+(=NL:n+mielipide)+sen+esti!”Jos+maassa+itsessään+ei+ole+riittävän+tomeraa+vasemmistoa+pitämään+porvarisnulikat+kurissa,+ei+ole+mikään+rikos+pyytää+siihen+apua+ulkomailta.+Maalle+porvariston+kurissa+pitäminen+on+niin+tärkeä+asia,+että+kannattaa+liittoutua+vaikka+itse+paholaisen+kanssa.+Eikä+yleensä+mikään+sitä+miedompi+liittolainen+autakaan,+ovat+ne+porvarit+ihan+perusluonteeltaan+sellaisia+perk*leitä+ja+ihmisten+kiusaajia.+Eivätkä+ne+muuta+olekaan.”Niinkö?+Eli+stallarin+logiikan+mykaan+jos+oma+aate+ei+saa+äänestyksissä+(riittävää)+kannatusta+on+apua+haettava+ulkomailta,+jos+sitä+on+tarjolla?Onko+ihme,+että+tuolla+ajatustavalla+n+stallarin+oma+aate+vaaleissa+vain+0,01:n+prosentin+kannatuksella+kun+taas+porvareiden+kannatus+on+75-80+%.Vaikka+olen+pesunkestävä+porvari+niin+mielestäni+on+syytä+AINA+antaa+parlamentarismin+eli+kansan+vaaleilla+esittämän+kannanoton+toteutua,+VAIKKA+lopputuloksesta+en+pitäisikään!Ja+minulle+ei+tulisi+mieleenkään+etsiä+hallituksen+muodostukseen+”ulkopuolista+apua”!Stallari+tunnustautuu+näemmä+julkisesti+ketkuksi+maanpetturiksi!+Onko+ihme,+että+oma+kannatuksesi+on+mitätön?

    ----+kun+taas+porvareiden+kannatus+on+75-80+%.------Älä++yritä+niputtaa+kaikkia+porvareeita+samaan+nippuun,+niitä+on+joka+junaan.+Sinunlaisia+äärioikeistolaisia+ei+ole+edes+sitä+0,01+prosenttia+mitä+on+stalinisteja.+Tosiasiassa+heitä+on+luokkaa+5+%.

    ”Älä+yritä+niputtaa+kaikkia+porvareeita+samaan+nippuun,+niitä+on+joka+junaan.”Voi+olla,+mutta+jos+katsomme,+että+henkilö,+joka+ei+vaaleissa+kannta+kumpaakaan+vasemmistopuoluett+niin+silloin+kannatus+on+likipitäen+mainittu+luku!”Sinunlaisia+äärioikeistolaisia+ei+ole+edes+sitä+0,01+prosenttia+mitä+on+stalinisteja.+”Ei+sinun+aatteesi+vastustaminen+edellytä+miään+”ääri”-sanaa.+”Tosiasiassa+heitä+on+luokkaa+5+%.”Stalinisteja?+Ei+todellakaan+ole!+Teillä+on+ollut+peräti+kaksi+äärivasemmistolaista+puoluetta+Edusuntavaaleissa+ja+Kunnallisvaaleissa:-++++Suomen+Kommunistinen+Puolue+(SKP)Ja-++Suomen+Kommunistinen+Työväenpuolue+(STKP)Ja+näiden+yhteenlaskettu+äänisaalis+on+ollut+mainittu+0,01+%Millä+perustelet+väitteesi+viidestä+prosentista?

    ------Millä+perustelet+väitteesi+viidestä+prosentista?------Sinun+määräyksesi,+että+ns.+stalinistien+pitää+äänestää+vain+näitä+kahta+mainitsemaasi+puoluetta+on+kumottu.+Stalinisteja+on+mm.+Vasemmistoliiton+ja+Vihreitten+äänestäjissä+pilvin+pimein.+Todennäköisesti+tuo+5+%+on+reilusti+alakanttiin,+lie+15+%.

    Se+on+pelkkä+luulo,+ei+näyttö!Tarkoitat,+että+kommunistit+eivät+ITSE+HALUA+äänestää+omia+nimellisiä+puolueitaan?+Miksiköhän!+Ei+pelkkä+äänestäminen+muuta+näitä+puolueita+kommunistisiksi+ettekä+te+puoluetoimintaan+osallistumalla+jaa+Vas.Liittoa,+Vihreitä+tai+SDP:tä+hievahtamaan+piirun+vertaa+vasempaan+äärilaitaan,+KOSKA+SITTEN+NE+VASTA+alkaisivat+menettämään+omia+kannattajiaan!Kyllä+rehellisemmälle+oletukselle+vaikuttaa+se,+että+Tarkkispojan+kannatus+on+tuo+0,01+%+eikä+missään+nimessä+mikään+15+%.+Lohduttaako+keksityt+luvut+sinua+kun+aatteesi+n+konkurssissa?

    -----Tarkoitat, että kommunistit eivät ITSE HALUA äänestää omia nimellisiä puolueitaan? Miksiköhän! -----

    Miksiköhän se olisi sinun päänsärkysi ? Omapahan on asiansa eikä siitä tarvitse tehdä tiliä oikeistolaisille, usko pois.

    -----Tarkkispojan+kannatus+on+tuo+0,01+%+eikä+missään+nimessä+mikään+15+%.+------Onko+tuo+loputtomien++herjaustesi+kohde+ollut+jossain+vaaleissa+ehdokkaana,+että+tiedät+hänen+kannatuksensa+?+Mikähän+olisi+oma+kannatuksesi+?+Veikkaan,+että+tasan+1+ääni+koko+maassa.+Revi+siitä+prosentteja+jos+osaat.

    ” -----Tarkoitat, että kommunistit eivät ITSE HALUA äänestää omia nimellisiä puolueitaan? Miksiköhän! -----
    Miksiköhän se olisi sinun päänsärkysi ? Omapahan on asiansa eikä siitä tarvitse tehdä tiliä oikeistolaisille, usko pois.”

    Kaikki keskusteluasiat kiinnostaa jo yksin siksi, että Tarkkispojan väittämä on huvittava ja ilmeisen epätosi! Suomesta ei löydy 15 prosenttia stallareita vaikka kuinka haluaisit! Jos löytyisi niin he TIETENKIN MYÖS ÄÄNESTÄISIVÄT omiaa puoluettaan!

    Mikä hyvänsä viidentoista prosentin puolue OLISI MERKITTÄVÄ TEKIJÄ, mutta sellaista ei vaan ole ja Tarkkispoika on kykenemätön katsomaan totuutta omasta tilastaan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    -----Tarkkispojan+kannatus+on+tuo+0,01+%+eikä+missään+nimessä+mikään+15+%.+------Onko+tuo+loputtomien++herjaustesi+kohde+ollut+jossain+vaaleissa+ehdokkaana,+että+tiedät+hänen+kannatuksensa+?+Mikähän+olisi+oma+kannatuksesi+?+Veikkaan,+että+tasan+1+ääni+koko+maassa.+Revi+siitä+prosentteja+jos+osaat.

    ”Onko+tuo+loputtomien+herjaustesi+kohde+ollut+jossain+vaaleissa+ehdokkaana,+että+tiedät+hänen+kannatuksensa+?+”En+tiedä,+eikä+kiinnosta.+Sen+sijaan+hän+on+mielipiteiltään+ilmeinen+stallari+ja+kun+meillä+on+peräti+kaksi+kappaletta+kommunistisia+puolueita+niin+NIIDEN+kannatus+vaaleissa+on+tuo+0,01%”Mikähän+olisi+oma+kannatuksesi+?”En+ole+pulue,+jota+kannatetaan+ja+olen+eläissäni+äänestänyt+ainakin+neljää+puoluetta...+mm.+SDP:tä.”+Veikkaan,+että+tasan+1+ääni+koko+maassa.+Revi+siitä+prosentteja+jos+osaat.”Jokainen+toki+itseään+kannattaa.+Elo+on+surkeaa+ellei+edes+sitä:-D

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

aivottomille.terkkuja kirjoitti:

pikkasen paimentamaan Suomen oikeistoa sodan jälkeen muistuttaen, että hävityn hyökkäys-, valloitus- ja tuhoamissodan jälkeen jotain on muuttunut, entinen rotuvihaan ja raivoon perustuva politiikka pitää painaa taka-alalle.

Jokaisen möykkääjän pitäisi mennä itseensä ja kysyä ovatko läntiset suurvallat eli "hyvät" maat olleet aina sekaantumatta pienimmälläkään tavoin muiden kansojen elämään, sellaistenkin jotka eivät ole näitä läntisiä valtoja kohtaan koskaan vihaa osoittaneet eivätkä pahaa tehneet.

Siksi tuo vollottajien kuoron vollotus ns. suomettumisesta on peräti inhottavaa koska se on niin valheellista ja niin oksennuttavan kaksinaamaista. Itketään sitä kun äärioikeiston oli pikku pakko hillitä menoaan mutta ei itketä sitä mitä länsivallat tekivät valtaamalla lähes koko maailman siirtomaikseen ryöstäen ne tyhjiksi ja murhaten niissä kymmenet miljoonat ihmiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu