Kansalaisaloite aktiivimallin kumoamiseksi

Äänten kerääminen on päättynyt. Yhteensä aloite keräsi yli 140 000 ääntä, mikä on pienoinen pettymys, olisin olettanut vähintäänkin yli 150 000 tammikuun loppuun mennessä. Aikaa äänten keräilyyn olisi ollut vielä monta kuukautta, mutta aloite halutaan kiireellisenä käsittelyyn jo tässä kuussa, kun kansanedustajat palaavat lomiltaan.
9238
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Persettä sillä tullaan pyyhkimään niin kuin kaikilla muillakin kansalaisaloitteilla. Ok, yhdellä ei ole pyyhitty. Mut silloin olikin kyse Helvetin Tärkeästä Asiasta, eli homoliitoista.

Mutta hyvä juttu silti, että keräsi niin paljon kannattajia. Voi toimia hyvänä esimerkkinä seuraaville kansalaisaloitteille. Kansanedustajien sopeuttamiseläkkeen poistoa vaativan aloitteen kävin kans allekirjoittamassa. Joku voisi väsätä seuraavaksi vaikkapa sellaisen, että tulevalle lastensairaalalle pitäisi löytyä rahoitus julkisista varoista. Siksihän me veroja maksetaan, ettei tällaisia tarvi keräyksillä rahoittaa...

Äänestä

Verorahat tosiaan menevät sellaisiin kohteisiin, mikä ei olisi suotavaa. Esim. miljardeja veroeuroja menee monikansallisten firmojen tukemiseen, siitäkin huolimatta että ne on todettu tutkimusten perusteella haitallisiksi. Kertoo paljon siitä miten paljon näillä monikansallisia firmoja omistavilla eliiteillä on valtaa meidänkin politiikassa. Samaten maahanmuuttajia tuetaan runsain mitoin, viimeinen päätöshän koski paperittomien ilmaista terveydenhuoltoa, mikä meni läpi.

1Äänestä
  • Toinen hyvä tapa vaikuttaa kansalaisaloitteiden kautta olisi se, et jengi kävis kannattamassa myös niitä huonojakin aloitteita. Et dorkatkin aloitteet sais sen 50 tuhatta ääntä ja eekoon olis pakko ottaa ne käsittelyyn. Olis hyvä näpäytys, että kyllä kansakin osaa tehdä typeriä päätöksiä ja ehdotuksia, ettei se ole ainoastaan 200 dorkan etuoikeus. Olisi mielenkiintoista nähdä, et kuin kauan kestäisi et laki muuttuu ja kansalaisaloitteet kielletään... :D

    Äänestä

Aktiivimallin suosio on yllättävän suurta, edes työttömien enemmistö ei allekirjoittanut sitä.

Äänestä
  • Kaikkein köyhimpiin se ei vaikuta.

    Äänestä

Ei sitä tulla kumoamaan ennen kun SDP on hallituksessa. Eikä se minua edes haittaa se aktiivimalli. Siinähän pitää vaan olla töissä sen 18 tuntia mutta kun töitä ei edes saa mistään niin lyhyeksi aikaa niin ei se elämääni mitenkään muuta. Otan suosiolla 32 euron alennuksen työttömyystukeen. Ei se 32 euroa tunnu missään mun elämässä. Sen 32 euroa saa toimeentulotuessa takaisin joten mitään ei edes menetä. Turhaa papereiden täyttämistä ja turhaa työtä kelan virkailijoille.

2Äänestä
  • Itsekin todennäköisesti sanon työkkärin tädille että leikatkoon suosiolla. Tosin sitähän hallitus vain tavoittelee että pääsee leikkaamaan sadoilta tuhansilta, porvarisikojen pienessä mielessä syy sälytetään työttömille itselleen ja heillä parempi omatunto mukamas.

    Äänestä

Aktiivimalli on täysin susi. Täysin epäreilu koska töitä ei ole läheskään kaikille työttömille tarjolla. Työttömän pitäisi saada töitä kuukaudeksi vähintään kohtuu palkalla. 18 tunnista työtä ei saa tienata yli 300 euroa edes ja harvalla on niin vähän töitä. Kesällä voi olla kun festareille voi päästä hommiin pariksi päiväksi. Itsekkin olen lähettänyt 30 hakemusta kuukaudessa ja nykyään työn saaminen tehty erittäin vaikeaksi.

Äänestä

.. Eipä sillä ole muuta tarkoitusta, kuin heikentää Turvaa ja AlentaaPalkkoja jne.. ;P

.. UusLiberalismin Kukkanen siis.. ;D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asiantuntijaa kirjoitti:

Äänten kerääminen on päättynyt. Yhteensä aloite keräsi yli 140 000 ääntä, mikä on pienoinen pettymys, olisin olettanut vähintäänkin yli 150 000 tammikuun loppuun mennessä. Aikaa äänten keräilyyn olisi ollut vielä monta kuukautta, mutta aloite halutaan kiireellisenä käsittelyyn jo tässä kuussa, kun kansanedustajat palaavat lomiltaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu