Huomioitavaa

Sen enempää ei kannata kaliiberera miettiä, ottaa sen mikä on helpoiten saatavilla. Voisi lähteä siitä, että käytetty kivääriase on vähintään 222 ja panoksena lyijypää. Laukaus korvan taakse ristiin aivojen yli, siten että kuti tulee ulos vastakkaisen silmän puolelta. Järeillä kaliibereilla 308 ja 306 voisi harkita myös lapa- ts. sydänosumaa, mutta vain jos on varma osumasta ja käytetään puolivaippaa (eli lyijypäistä panosta). Puolivaippaluodit tekevät usein aika pahaa jälkeä, joten ampujan tulee varautua siihen, että veri lentää.

Jos verenroiske ei häiritse ja haluaa olla satavarma siitä millisekunnissa tulevasta kuolemasta, niin haulikko ja laukaus takaraivoon alle metristä siten, että ulostulopiste on jossakin kielen kohdalla. Jälki on hirveää, mutta tulos on muilta osin varma. Mutta vain jos ampuja ei hutiloi ja hermoile sen ampumisen suhteen. Tosin haulikko antaa melko paljon ampujalle anteeksi verrattuna kivääriin.

Ampumisepisodia voisi helpottaa siten, että maahan aetetaan jokin erityisen mielenkiintoinen esine ja kumartuessa niskan- ja korvanseutu on tavallaan ihannehollilla ampumista varten.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


MuitakinTapojaOn kirjoitti:

Sen enempää ei kannata kaliiberera miettiä, ottaa sen mikä on helpoiten saatavilla. Voisi lähteä siitä, että käytetty kivääriase on vähintään 222 ja panoksena lyijypää. Laukaus korvan taakse ristiin aivojen yli, siten että kuti tulee ulos vastakkaisen silmän puolelta. Järeillä kaliibereilla 308 ja 306 voisi harkita myös lapa- ts. sydänosumaa, mutta vain jos on varma osumasta ja käytetään puolivaippaa (eli lyijypäistä panosta). Puolivaippaluodit tekevät usein aika pahaa jälkeä, joten ampujan tulee varautua siihen, että veri lentää.

Jos verenroiske ei häiritse ja haluaa olla satavarma siitä millisekunnissa tulevasta kuolemasta, niin haulikko ja laukaus takaraivoon alle metristä siten, että ulostulopiste on jossakin kielen kohdalla. Jälki on hirveää, mutta tulos on muilta osin varma. Mutta vain jos ampuja ei hutiloi ja hermoile sen ampumisen suhteen. Tosin haulikko antaa melko paljon ampujalle anteeksi verrattuna kivääriin.

Ampumisepisodia voisi helpottaa siten, että maahan aetetaan jokin erityisen mielenkiintoinen esine ja kumartuessa niskan- ja korvanseutu on tavallaan ihannehollilla ampumista varten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu