Kolme viikkoa sitte multa vietiin kaikki! Silloin päättyi viiden vuoden suhteeni omasta mielestäni maailman ihanimpaan mahdolliseen tyttöystävään! Maailmani romahti kun hän sanoi että nyt on ero edessä! Elikkä...noin vuosi sitte,juuri kun oltiin oltu yhes neljä vuotta,tyttöystäväni halusi pitää taukoa meidän suhteessa koska oli jo pitkään ollut ahdistunut oloonsa,halusi saada omaa rauhaa ja mennä niinkuin mieli teki tarvitsematta olla vastuussa mistään kenellekään!! Olimmehan olleet koko nuoruutemme yhdessä,niin kai se villi ja vapaa nuoruus oli jäänyt elämättä....No sitten kului pari kuukautta ja hän halusi jälleen olla mun kans,sanoi että oli ymmärtäny ettei voisi elää ilman mua!! Tämähän tyydytti mua,ja tottakai halusin palata yhteen...rakastinhan häntä suunnattomasti!! Siitä alkoi koko viiden vuoden suhteemme ihanimmat ajat,jotka kestivät loppuun asti! Yhdessä olo oli ihanaa,viihdyimme toistemme seuras,viimein opimme tietämään kaiken siitä mitä toinen haluaa...eli löysimme toisemme!! Ja tuossa ennen joulua hän olis halunnu mun kans kihloihin tai siis ehdotteli sitä usein,niimpä sovimme menevämme ens kesänä kihloihin...mutta toisimpa kävi!! Tammikuun puoles välis huomasin hänen olevan vähän outo,ja kun kului muutama päivä niin siitäpä häneltä sitten kysyin....Ja sieltähän se sen pommin pudotti...oli tulleet joululoman aikaan ne samat ahdistuksen tunteet taas takaisin,parikolme viikkoa se piti niitä tunteita sisällään ja sitte sano et ei oo varma enää että haluaako tätä koko loppuelämänsä olevan ja että rakastaako mua enää!! Siinä sitten kun puhuimme niin eipä siinä muuta ratkaisua ollu ku erota..ja lopullisesti tällä kertaa!! Ku voishan sitä taas pian ehkä yrittää,mut ne tunteet tulis sille taas kumminki takasi...Että mä en kyllä tätä enää koskaa halua kokea uudestaan,jos tästä ikinä edes yli pääsen!! Ku se oli mun kaikkeni!!!!! Mä rakastan sitä niin paljon että sydän aivan huutaa hoosiannaa!!!! Kuinka tästä ikinä voi selvitä? Ku kaikki oli niin hyvin ja mä olin niin onnellinen ja sitte se kaikki otetaan kerralla pois...siinä lähtee pohja koko elämältä!! Mä olisin halunnut olla sen kans lopun ikäni,olin siihe täysin valmis,mutta sepä ei näköjänsä ollu!! Ei vain jaksaisi enää murehtia,eikä itkeä...tää on niin kauheaa.. autolla ajaessa joskus tullu sellanen ajatus mieleen,että kuinka helppo sitä olis vain ajaa vastaantulevan rekan eteen..olis kaikki murheet kerralla ohi!! Onneksi ne ny on ollu kuitenki aika ohimeneviä ajatuksia...ollaan täs ny kuitenki aika nuoria vielä,että täytyy vain toivoa että tästä joskus vois päästä yli! On vain niin ikävä ja haluaisin niin halata vielä tuota ihaninta asiaa,mitä mun elämässäni on ikinä ollu.... :(
Voittaako elämä koskaan?
Murtunu mies
71582
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Koita ihmeessä pitää vielä yhteyttä teillä vaikutti olevan jotain huippua niin kehottaisin jos vain pystyt niin yritä vielä =( Jospa teidän kannattas mennä parisuhdeterapiaan??
tsemiä!
Mä pidän peukkuja pystyssä!!
Koita kestää.. Enpä tuohon nyt muutakaan pysty sanomaan.. Me erottiin tyttöystävän kanssa samoihin oireisiin, joten tiedän tunteen liiankin hyvin.. Mikähän sen tekee että ensin on kaikki täydellisesti ja lopulta vedetään matto alta ennen kuin huomaakaan.. Paras keino olisi varmaan unohtaa, mutta se ei tule olemaan helppoa.. Aika kuluu ja auttaa..
Ero tuntuisi loogiselta, jos tyttöystäväsi ahdistuksen syy olet sinä. Jos ahdistuksen syyt on kuitenkin muualla eikä, ei eroaminen ole järkevä veto. Suosittelen terapiaa ennenkuin teette äkkiliikkeitä.
olen myös joskus menettänyt itselleni silloin rakkaan ihmisen ja tiedän miltä se tuntuu. Mutta uskon että teillä on vielä mahdollisuus. Kehottaisin myös parisuhdeterapiaa. Mutta muista aina että se ei ratkaise ongelmaa tekemällä itselle jotain. Sinulla on vielä elämä edessä ja parempaa varmasti luvassa joko entisen tyttöystäväsi tai jonkun toisen kanssa. Tsemppiä sulle!
"Kun yksi jättää, toinen jo ottaa". Sitä kun mies joskus luulee että maailmassa on vain yksi nainen.
Niin et ole yksin suruisi kera.. Meitä kohtalotovereita riittää. Tunnen aivan samoin kuin sinä :(
Voimia ja jaksamista!!!
Mulla vaikuttaa tilanne tosiaan aika samalta kuin sulla, paitti me ei olla pidetty taukoa, se loppu samantien. 6 vuotta, ja kihloissa... Tänään otin sormuksen pois sormesta, yritän sopeutua tilanteeseen, mutta koko ajan sormet hiplaa tyhjää nimetöntä; tilanne on aivan sietämätön!
Tämä oli tosin muutaman viikon tulos, en edes muista milloin viimeeksi olisin ollut aidosti onnellinen. Se oli varmasti jouluna tyttöni kanssa...
Nyt tuntuu siltä, että radiosta ei tule mitään muuta kuin rakkauslauluja ja nimenomaan särkyneen sydämen lauluja! Kuulin tossa pari päivää sitten Yön "Rakkaus on lumivalkoinen", joka kyllä osu ja upposi! Empä tiedä kuinka tästä jatkaa, mutta pakko se on!!!
Yritän tässä kai kertoa, että tunnen samoin kuin sinä. Se ei ole kivaa, se on yhtä helvettiä! Olen aina ollut sitä mieltä, että itsetuhoisesti ei saa/voi elää/ajatella, joten kai tästä on jotenkin selvittävä. Kaikki kaverit sanoo, että saattaa mennä useampikin kuukausi, mutta lopussa aika kultaa muistot ja elämä kirkastuu. Elän nyt hetken kerrallaan. Kun hetkestä selviän, yritän kokonaista päivää, siitä viikkoa jne.....
Tsemppiä sulle, olen samassa liemessä!