Oletko jännittäjätyyppiä

Jännittäjätyyppiä, joskin ikä tekee joistan asioista helpompaa ja vähemmän jännittävää. Laitanpa runokin, kun tuli mieleen.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän pidän pienistä asioista ja yksinkertaisista totuuksista. Hymystä, joka tulee suoraan sydämestä, yksinäisyydestä joka antaa levon ja rauhan kiireeseen, hiljaisuudesta, joka on kauneinta musiikkia väsyneelle.

Ei kukkien eikä lahjojen tarvitse olla suuria, ei unelmien tosia ja taoteutuvia, ei ystävien nuoria ja terveitä. Miten kauan kannoin harteillani turhan tavoittelun taakkaa ennen kuin huomasin, että olin itse seinä todelliseen elämään.

Seija Lindfors

Noista kahdesta vaihtoehdosta ehdottomasti sosiaalinen seurapiirihai. Iän myötä olen kuitenkin muuttunut siten etten oikeastaan välitä suurista joukoista, vaan vietän aikaani mieluummin parin ihmisen kanssa keskustellen.
Sellaiset tilaisuudet joissa on sata ihmistä ja sanot jokaiselle pari ystävällistä sanaa, kuten muistaisit jokaisen erittäin hyvin, ovat hirvittävän tyhjiä. On hauskempaa jutella vaikkapa jonkun täysin tuntemattoman kanssa, mutta vaihtaa mielipiteitä sen verran syvällisemmin että saa siitä jotain irti.

Sekä että. Jos olen jossakin isommassa tapahtumassa niin ei jännitä vaan ihan sulaudun joukkoon ja pystyn jopa rentoon jutusteluun.

Sitten kun olen treffeillä niin kyseessä aivan eri tyyppi. Jännitän enkä yhtään osaa olla luonteva. Tuo kyllä vähän ihmetyttää koska esim työhaastatteluissa ei ole jännittänyt eikä koulussa vaikka olen esitelmiäkin pitänyt. Treffit vaan on ihan oma mailmansa minulle.

No yleensä en juurikaan jännitä. Mutta se riippuu tilanteesta. Esiintyminen isommalle porukalle sai joskus naaman punaseksi ja senat meni sakaisin...
Ja yhdet treffit kattelin miltei kattoon, kun nainen vaikutti niin intensiiviseltä ja aidolta. Sain maistaa ns. omaa lääkettä 100-0.

Mutta itsevarmuudesta kaikki jännitys hyvin pitkälti minun kohdalla ainakin johtuu. Ei se aina ole tapissaan, mutta en minä siitä enää huoli niin, kun tiedän, että sillä ei ole täällä niin suuri merkitys. Ihmiset ymmärtää, että tietyt tilanteet jännittää ja se voi mennä ohi.

Eikä tarvitse olla seurapiirihai, että tutustuu ihmisiin. Siis tarkoitan, että ei tarvitse ollakkaan supliikkimies ja aina iloinen, tai koppavan tyyni. Oman itsensä kun pystyy kaivamaan ja olemaan rento, sekä hyväksymään itsensä sellaisena kuin on, voi nauttia muista ihmisistä ympärillään jännittämättä.

Sehän riippuu ihan tilanteesta. Jos on sovittu treffit ja kyseessä on ensimmäinen tapaaminen, niin jännittää varmaan enemmän kuin kaupan tomaattihyllyllä jutustelu ja siitä lähtevä tutustuminen. Jos tilanteeseen on ladattu odotuksia, niin silloin jännittää, koska pitää itsekin yrittää tehdä mahdollisimman positiivinen vaikutelma. Yleensä nämä tilanteet muuttuvat äärimmäisen kiusallisiksi, jos se toinen jännittää huomattavasti enemmän kuin minä. Minä kun uskon, että jos homma toimii, se toimii jo ensihetkistä asti jännitti tai ei. Mutta palstaa lukeneena luokittelen itseni seurapiirihaiksi, sen verran onnetonta nysväämistä tuntuu treffailu olevan tällä palstalla.

Jännitän tosi paljon, voi puhua sosiaalisten tilanteiden pelosta. Käyn silti paljon treffeillä.
Yleensä saatan ottaa ennen treffejä tai jotain työkokousta diapamia ja propralia eli bentsoa ja beetasalpaajaa, tulee aika rento olo sen jälkeen. Monesti vain sitä harmittelee lääkkeiden vaikutuksen alaisena, että tältä varmaan tavallisesta ihmisestä tuntuu aina. Kyllä elämä jää vähän elämättä kun kaikkea jännittää..

En ole jännittäjä. Naiset on jännittäjiä. Nainen tulee parin metrin päähän vilkuilemaan ja yrittää keksiä jonkun avaus spiikin ja sitten kun ei keksi niin alkaa näprää kännykkää hermostuneesti tai lähteekin pois kun ei uskaltanut sanoa mitään. Selvästi nainen halusi lähestyä mutta ei osannut sanoa mitään hyvää iskulausetta.