Ilman Ruotsista saatua apua Suomen kyky vastarintaan olisi romahtanut ja Neuvostoliitto olisi vallannut Suomen.
Koska Suomi aikoo kiittää saamastaan avusta?
Koska Suomi aikoo kiittää saamastaan avusta?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Toki kaikenlaista saatiin, mutta miten se menikään?
Ruotsi viivytti kaikella mahdollisilla tavoin ruotsalaisten vapaaehtoisten pääsyä Suomen rintamille. Suomen silloinen ulkoministeri Tanner sanoi, että sotaa on käyty jo yli 2 kuukautta eikä ensimäistäkään avuksi ilmoittautunutta miestä ole rintamalla.
Tuota samaa viivytystaktiikkaa harrastettiin aseavun muodossa. Ruotsi yritti viivästyttää kaikkia asekuljetuksia parhaansa mukaan. Tämä tykistökranaatteja koskeva esimerkki on hyvä ymmärtää juuri tätä taustaa vasten.
"Onneksi ulkomailta saapui maaliskuun alussa 157 000 laukausta!"
Talvisodan historia 1-4, osa 4, s. 302-304
s. 302 taulukossa lukee huomautuskohdassa 8 näin: "Maaliskuussa saatiin 157 700"
Ja sitten sivulla 304 lukeekin näin: "Onneksi ulkomailta saapui maaliskuun alussa 157 000 laukausta, mutta niistäkin sytyttimt saapuivat vasta 12.3, koska ne oli kuormattu eri vaunuihin kuin kranaatit ja niiden lähettäminen oli myöhästynyt."
Ruotsistahan ne kranaatit tulivat ja naapuri teki luultavasti tahallaan tuon sytytintempun. Saksaa ja NL:a ei haluttu ärsyttää liiallisella asemyynnillä Suomeen. Viivästämällä sytyttimet sattiin haluttu tulos eli ammukset ei vaikuttaneet sodan kulkuun! Rauha kun tehtiin heti seuraavana päivänä eli 13.3.1940.
Mitäs se Ruotsin kuningas puhuikaan siitä "Ruotsin kunniasta"...
Talvisodasta muistamme kuinka Ruotsin kunnia vaati sitä pysymään erillään sodasta.
Kuningas Kustaa V:n itse koolle kutsumassa valtioneuvoston istunnossa 19.2.1940 hän antoi seuraavan lausuman pöytäkirjaan:
http://www.histdoc.net/historia/1940-02-19.html
"Ruotsin elintärkeät edut, sen kunnia ja sen rauha, ovat niitä tavoitteita, jotka minulla ovat aina silmien edessä. Toivon Jumalan avulla, että me voimme valitsemallamme tiellä välttää sodan kaikki onnettomuudet."
Hyvä kirja aiheesta kuinka pysyä irti sodasta:
Suominen Tapani (toim.) Itsekkyyttä vai valtiomiestaitoa - Ruotsin idänpolitiikka ja Suomi vuodesta 1812 vuoteen 2002, Tammi, 2002, 289 s., 1. painos
Täälläkin on aiheesta jotain:
http://agricola.utu.fi/keskustelu/viewtopic.php?t=1879
Ruotsalaisten turkeista tulikin mieleeni tällainen juttu Marski läheltä ja kaukaa -kirjasta sivulta 86:
"Erään esittelyn aikana Talvisodan alussa puhelin soi päämajassa. Kun toisessa päässä oli puhuttu aikansa, marski vastasi: - Ajattele nyt, meidän miehemme menivät sotaan, eräät kulkevat siviilikengissä, toisilla on siviilihattu tai -takki ja niin poispäin. Lyhyen keskustelun jälkeen marski huudahti puhelimeen: -Onko niillä edes housut jalassaan. Sen sanottuaan hän löi puhelimen kiinni. Läsnäolijoiden puoleen kääntyen hän hieman suuttuneena murahti: - Siellä oli Linder, joka valitti, etteivät ruotsalaiset vapaaehtoiset ole vielä valmiina, kun heiltä puuttuvat turkit."
Toim. Marski läheltä ja kaukaa
Kirjayhtymä, 1964, 197 s., 1. painos
Oliko sitten turkeista vai mistä kiinni, mutta vasta helmikuun lopulla siis siirryttiin Sallan rintamalle...
Ruotsi auttoi Suomea ainoana maana todella merkittävästi.
Se antoi aseapua omista varastoistaan suunnilleen yhden divisioonan varustuksen verran.
Vapaaehtoiset tulivat oman harkintansa mukaan. Heidät oli järjestettävä yksiköihin, varustettava ja koulutettava, Se ei käy edes viikoissa.
Sytytinten eksyminen muusta kranaattilähetyksestä oli inhimillinen virhe, joka korjattiin nopeasti.
Joillakin on kumma tarve väheksyä Ruotsin todella merkittävää apua.
Ruotsissahan oli joukko natsismin kannattajia ja ihailijoita. Ehkä he tosiaan sabotoivat Suomen auttamista?
natsit jotakin vastustivat, niin Neuvostoliittoa ja kommunismia.
Ei niillä Suomen avustamisessa ollut mitään roolia puoleen eikä toiseen.
Talvisodan aikaan Saksa ja NL olivat liittolaisia. Ainakin kommunistit noudattivat Moskovan tahtoa ja lakkasivat solvaamasta Saksan uutta hallintoa. Käsitykseni on, että myös natsien peesaajat Saksan ulkopuolella vastaavalla tavalla sopeutuivat Saksan uuteen linjaan ja osoittivat sille tukeaan.
Eniten Suomen auttamista sabotoivat Ruotsin hallitusta johtaneet demarit.
Onko näyttöä tästä?
Vai tarkoititko Ruotsi-demokraatteja, jotka nykyisin yrittävät sabotoida Ruotsia niin, ettei siitä tulisi nykyaikaista monikulttuurista valtiota?
Tage Erlanderin muistelmissa on oma lukunsa Suomen Talvisota, s. 239-262.
Sivulla 246-247 kerrotaan kuinka Ruotsin puolustusvoimain esikuntapäällikkö Rappe oli 22.2.1940 pidetyssä Ruotsin hallituksen istunnossa esittänyt Hanssonille, miten Ruotsin 200 000 miehen joukot yhdessä suomalaisten kanssa turvaisivat pohjoisen rajan ja valtaisivat Karjalan kannaksen takaisin. Tällöin oli Hansson kysynyt, että mitä Ruotsin joukot tämän tehtävän suoritettuaan tekisivät. Hiukan epäröityään Rape oli vastannut: - No sitten kai sota on päättynyt. Per Albin Hansson oli kommentoinut esittelyä sanoilla "Helvetin paskapuhetta". Erlanderin mukaan Hanssonin analyysi vaikuttaa täysin tyhjentävältä.
Erlander Tage Muistelmia 1901-1941
Tammi, 1973, 288 s., 1.p
Avun merkitystä korostaa vielä se, miten Tanskalle ja Norjalle sitten huhtikuussa kävikään. Myös Ruotsilla oli täysi syy pelätä Saksaa ja jopa länsivaltoja, eikä omakaan armeija varsinaisesti kylpenyt aseistuksen ja varustuksen yltäkylläisyydessä. Siitä huolimatta apu Suomeen oli näin suurta.
Ruotsin vasemmiston viha Suomea kohtaan vuoden 1918 takia on hyvin dokumentoitu. Kumma kun vihaa ei ollut äärimmäisyyksiin menneitä omia kohtaan. Ruotsin vasemmisto halusi sovittelijaksi ja joutui kansanvaltuuskunnan torjumaksi. Norjassa homma meni niin pitkälle, että vasurit uhkasi rähinällä, jos Mannerheim päästetään maahan. Väinö Tanner yritti sitten säälittävästi matelemalla paikkailla Suomen niin sanottua mainetta. Tannerin matelut päättyivät lopuöta Per Albinin keskisormeen hätää kärsineille.
Suomihan kiittää taivaan tappiin saakka ja nuolee Ruotsia sekä Suomen ruotsalaisuutta!
Tiesitkö, että Ruotsi "kuittasi" vanhat sotalainat loppuosiltaan maksetuiksi kun Suomi perusti (varmastikin Ruotsin aloitteesta ja sopimuksen mukaisesti) Hanasaaren kulttuurikeskuksen ja sitoutui ylläpitämään sitä ikuisesti vastaten kaikista sen kuluista.
Kyllä olisi ollut halvempaa maksaa noin sata miljoonaa markaa ja jättää tuo ikuinen rahareikä perustamatta.
https://www.hanaholmen.fi/kulttuurikeskus/
https://www.hanaholmen.fi/kulttuurikeskus/hanasaari/historia/
Kun Ruotsin valtio antoi Suomen juhlavuonna 1967 maalle anteeksi 100 miljoonaa kruunua sodanaikaisia velkoja, päätti Suomen hallitus vastata eleeseen vastalahjalla ja perustaa yhteisesti hallinnoidun kulttuurikeskuksen, jonka tehtävänä olisi kehittää maiden välisiä suhteita.
Tulevan kulttuurikeskuksen sijainti herätti laajaa keskustelua sekä Suomessa että Ruotsissa. Presidentti Kekkonen esitti, että keskus sijoitettaisiin Suomenlinnaan, jonka ruotsalaiset aikoinaan rakensivat linnoitukseksi. Ruotsissa Suomenlinnaan sijoitukseen suhtauduttiin kielteisesti, ja eduskunta hyväksyi sen sijaan keskuksen sijoittamisen Hanasaareen luvuin 93–67.
Hanasaaren tontin omisti Åbo Akademin säätiö, jolle sen oli testamentannut panimosuvun poika Nicholas Sinebrychoff. Suomen hallitus neuvotteli sopimuksen ja osti tontin. Kulttuurikeskus aloitti työnsä Helsingissä Mechelininkadulla sijaitsevissa toimistotiloissa jo ennen uuden rakennuksen valmistumista.
Hanasaaren kulttuurikeskuksen vihkivät käyttöön 1. kesäkuuta 1975 kuningas Kaarle XVI Kustaa ja presidentti Urho Kekkonen. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti Veikko Malmio ja alkuperäisen sisustuksen professori Yrjö Sotamaa.
Paljonko ruotsalaisia vapaaehtoisia oli Suomessa 1940 tai 1941-1944? Paljonko oli rintamalla ja paljonko niitä tuli Suomeen kaiken kaikkiaan?
Kahta samansuuruista lukemaa ei eri kirjoista löydy, mutta tässä on eräs näkemys asiasta:
Suomen asiasta tuli omani -kirjassa on esitetty suuntaa antavia lukumääriä Talvisodan rintamalla olleista ruotsalaisista vapaaehtoisista.
Orvar Nilsson kertoo kirjassaan sivulla 30 kuinka "Lopulta Ruotsalaiseen vapaaehtoisjoukkoon kuului 8260 ruotsalaista, 727 norjalaista ja 60 suomalaista tulkkia." - "Noin 200 ruotsalaista vapaaehtoista palveli Vaasan tykistössä, runsaat satakunta Turun ilmatorjuntajoukoissa ja melkein yhtä monta Pellingin rannikkopuolustuksessa."
Sisältyikö ruotsalainen lentolaivue F 19 henkilökuntineen tuohon lukuun, ei sattunut löytymään tuosta Nilssonin kirjasta. Lisäksi oli vapaaehtoisia mekaanikoja ja asentajia siviilipuolella.
Nilsson kertoo kirjassaan sivulla 55, kuinka Mannerheim vieraili Märkäjärvellä Talvisodan päätyttyä. 26.3.1940 olivat kaikki ruotsalaiset SFK:n vapaaehtoiset joukot I ja II taisteluosastoista ryhmittyneet Paikanselän kukkulan länsiosaan suureen avoneliöön. "Taisteluosasto SFK:n päällikkö, eversti Arthur Nordenswan ilmoitti ylipäällikölle. Mannerheim tervehti meitä: "Hyvää päivää, ruotsalaiset vapaaehtoiset." Noin 4000 kurkusta kajahti mahtava vastaus: "Hyvää päivää, herra sotamarsalkka."
Samassa kirjassa kerrotaan sivulla 270 luvussa Muistomatkoja, kuinka kahden Ruotsalaisen vapaaehtoisjoukon yhteisvahvuus öisillä siirtomarsseilla Märkäjärvelle 1940 oli 3000 miestä. Taisteluosastojen kokonaislukumääräksi on siis sanottu 3000, mikä vastaa hyvin monissa kirjoissa kerrottua mielikuvaa kahdesta vahvennetusta pataljoonasta.
I Taisteluosasto kulki 22.2.1940 alkaen 3 yömarssin kuluessa Kemijärven Isostakylästä Märkäjärven rintamalle.
II Taisteluryhmälle tuli sotareissun kovimmat tappiot paleltumisina, kun 1500:sta miehestä paleltui 70 miestä kokonaan pois muonavahvuudesta. (s. 35-38)
Pakkasmarssiksi ristityllä siirtomarssilla 24.-25.2.1940 pakkasen kerrotaan olleen aluksi -18 ja sitten kiristyneen, ollen jopa -49 astetta ja matka olikin alkuperäisen 28 km:n sijasta liki 40 km. Tuo virhearvio matkan pituudesta vei monelta mieheltä sormia, varpaita, raajan tai jopa nenänkin. Vaikka turkit päällä hiihdettiin, niin Nilsson kertoo siltikin palelleensa.
Ruotsalaisten tulo Lappiin salli JR 40 siirtämisen Säkkijärvelle. Puna-armeija oli jo katkaissut Viipuri-Hamina maantien ja Hamina sekä Kotka olisivat olleet
vain muutaman päivämarssin päässä. Rauhantulo ja JR 40 palastivat Suomen.
Tämäkin asia on käsitelty perusteellisesti monta keraa mutta aina vain joku äälö teke uuden aloituksen samasta aiheesta!
Kenellä se suomenkieli nyt tökkii? Vähemmälle sitä suomalaisten kansallisjuomaa siellä.
Ainakin Viipurinlahdelle Lapista lähetettiin joukkoja kriittisillä hetkillä. Ruotsin vapaaehtoiset ottivat rintamavastuun. Wallenius ei kylläkään itse suoriutunut kunnialla enää Viipurinlahdella.
Kyllä ne oli ne Ranskasta saadut de Bange-jäykkälavettiset tykit,jotka pelastivat Suomen!
Niihin oli paljon ampumatarvikkeita!
Niitä käytettiin jopa panssarintorjuntaan,putken läpi tähdäten!
ostettiin vanhentunutta tykkikalustoa, kun ei muuta saatu. Niitä tuli Suomeen sodan loppuvaiheissa.
Niillä ei ollut sodassa mitään todellista merkitystä.
Panssarintorjuntaan ne olivat täysin sopimattomia.
"ostettiin vanhentunutta tykkikalustoa, kun ei muuta saatu. Niitä tuli Suomeen sodan loppuvaiheissa. Niillä ei ollut sodassa mitään todellista merkitystä. Panssarintorjuntaan ne olivat täysin sopimattomia."
Niistä lähbti 10 cn:n kranaatti, joka maahan tullessaan räjähti. Ei se kohdealueella poikennut muusta tykistöammunnasta ja Talvisodasn niukkoina aikoina niistä oli paljon apua tykistötulen muodossa. Jopa niin paljon, että niitä yhä käytettiin suomalaisten toimesta Jatkosodassa!
Turha niiden merkitystä on mitätöidä tai vähätellä. Pst-hommiin ne eivät kyllä sopineet!
Näitä tykkejä ehdittiin saada rintamalle 32 kpl.
Omaa vastaavaa kalustoa jaettiin joukoille 73 kpl, pääasiassa raskaita.
Jatkosotaan näistä muodostettiin linnoitustykistöä.
>>Näitä tykkejä ehdittiin saada rintamalle 32 kpl.
Omaa vastaavaa kalustoa jaettiin joukoille 73 kpl, pääasiassa raskaita.
Jatkosotaan näistä muodostettiin linnoitustykistöä. <<
Totta. Ranskalaiset tykit oli useinmiten huonossa kunnossa, etenkin vetokalusto. Olihan Ranska tietääkseni osan malleista hylännytkin nuo tykit jo 1. Maaailmansodastakin vanhanaikaisina. Tykit piti kunnostaa ennen rintamalle vientiä ja yksi haitta oli tykkien suuri paino yhdistettynä hevosvetoisuuteen. Tosin Suomessa niitä vedettiin mm. kuorma-autoilla yms.
Tykit ostettiin, mutta sittemmin Ranska lahjoitti ne Suomelle. Ammuksia saatiin runsaasti eli n. 1000 per tykki ja Jatkosodan aikana ostettiin Saksasta lisää eli Ranskasta saatua sotasaalista.
http://www.jaegerplatoon.net/ARTILLERY2.htm
Täällä tosin kerrotaan eräitten mallien olleen 1. Ms:ssa mukana.
90 K/77
"This gun was still one of the French favourites during World War 1."
<< Wallenius ei kylläkään itse suoriutunut kunnialla enää Viipurinlahdella. >>
Lentämällä sen piti mennä Lapista etelään, mutta kone rikkoontui ja joutui automatkalle ja alkoi ryyppäämään. Perillä oli holtti pois kun oli 3 päivää juopotellut. Oesch pantiin tilalle ja Walleniusta ei enää sotahommiin otettu, ei edes sotamieheksi Jatkosotaan.
Niinpä KMW alkoi satukirjailijaksi ja kämppäerakoksi Lappiin.
Sekaantuminen kyydityksiin vaikutti myös varmasti.
"Koska Suomi aikoo kiittää saamastaan avusta?"
KIITOS! Nyt se on tehty! Pääsit tuskastasi:-D
Ruotsi auttoi Suomea, eikä apu ollut vallan vähäistä.
"Kolmasosa Ruotsin ilmavoimista puolusti Pohjois-Suomea talvisodassa"
https://yle.fi/uutiset/3-7866695
http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/233324-ruotsalaiset-vapaaehtoiset-talvisodassa-muistoja
https://www.youtube.com/watch?v=p72C-vDgAJo
Ruotsi kielsi oman maa-alueensa käytön, kun Suomi olisi saanut vapaaehtoisia tukijoukkoja länsimaista. Esim. Kekkonen olisi halunnut jatkaa sotaa, koska venäläiset olivat tosi ahtaalla.
Suomi oli juuri tekemässä läpimmurron Uralille, mutta Ruotsi tuli väliin
Ei oltu menemässä Uralille. mutta Venäjä oli taloudellisesti ja moraalisesti todella heikoilla 1930-luvulla, sattuneesta syystä, eli lähes kaatumassa oleva Venäjä pelasi vain bluffikortilla, ja voitti rauhanteossa. Tosin Göring oli jo luvannut Suomelle myöhemmin kunnon hyvityksen, jos rauha tehtäisiin niillä kovilla ehdoilla. Länsimaiden runsaat tukijoukot ja aseapu olisivat taanneet Suomelle varman puolustusvoiton, ja ehkä muuttaneet koko historian kulkua, mikäli Neukkula olisi romahtanut sisäisesti.
Niinhän se Molotovi totesi Ruotsin suurlähettilälle, että 'Sehän oli teidän sotanne'. Viha ja tarve vähätellä tsushia oli pohjaton. Lavrovilla ei onneksi ole samanlaisia antipatioita suomalaisuutta kohtaan, vaikka onkin Putinin äänitorvi.
Millaista sitten apu on ollut kun Suomeen tilatut sotatarvikkeet ei sitten ehtineet talvisotaan kun jätettiin satamaan.Saksa kyllä sitten korvasi osan sitten paremmalla sotasaalis kalustolla.
niin myöhään, että Saksa ehti vallata Norjan satamat ja alukset jäivät sinne.
Saksa kyllä vapautti elokuussa -40 sen materiaalin, jota ei itse ollut ottanut käyttöön.
Ruotsin satamista materiaali saatiin.
Saksan myymä sotasaalismateriaali Ranskasta ja Puolasta oli heikkokuntoista ja yleensä peruskorjausta vaativaa, Hinta oli uuden kaluston tasoa.
Saksa tarvitsi valmistamansa uudenaikaisen sotamateriaalin itse, eikä piisannutkaan.
Suomi sai sitä hyvin vähän.
Koko sen aikainen "vapaa länsimaailma" antoi lehdistössä poliittisen tukensa Suomelle. Tämä asenne oli ratkaisevan tärkeää, ettei Suomi romahtanut. Valitettavasti suurvaltapoliittinen tilanne sitoi valtioden kädet materiaaliavun nopealta toimittamiselta. Yksityisiltä henkilöiltä ja järjestöiltä tuli apua ja Ruotsilta sodan lopussa.