Missä veli Johanneksen Poika

Minne on kadonnut espoolainen veli Johanneksen Poika, joka joutui uskonsa ja vakamuksensa johdosta seurakunnanvanhimpien valekaapuun pukeutuneiden demoneiden ja pelsebuubien vainon kohteeksi 10 vuotta sitten eräässä espoolaisessa seurakunnassa? Väärintekijät ja vilpilliset erottivat hänet lopulla seurakuntayhteydestä. Saatana oli silloin ottanut jo tuon seurakunnan haltuunsa.
Moni tuohon seurakuntaan kuuluva luopui käynneistä kokouksissa ja moni vaihtoi seurakuntta noiden vainojen aikana, jotka eivät kohdistuneet pelkästään Johanneksen Poikaan.
6640
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat
  • Hyvä Johanneksen Poika!!!!!
    Jatka samaa rataa.
    Moni on tiedottamisiesi ansiosta nähnyt lahkon mädännäisyyden ja nostanut kytkintä "mökötystuomioista huolimatta".
    Jehovan todistajat ovat yksi lopunajan eksytyksistä. Sen hallintoelin ja enemmistö vanhimmista toteuttaa valkeuden enkeliksi tekeytyvän taktiikkaa.
    Hallintoelin ja enemmistö vanhimmistosta on valkeaksi kalkitun haudan kaltainen. Ulkoa kyllä valkoinen ja puhdas, mutta sisältä kuolleiden luita.

    Äänestä

  • Olen ymmärtänyt, että Jehovan Todistajat kastetaan seurakunnan jäseneksi. Vai mihin yhteyteen kaste liittyy?
    Joka tapauksessa kaste on tapahtunut ja henkilö on sen kokenut ja otettu yhteisön jäseneksi Jehovan nimeen.
    Jos henkilö erotetaan, niin miten kaste pyyhitään pois? Hänethän on kastettu arvokkaassa tilaisuudessa Jehovan silmien alla.

    Jos henkilö uskoo kasteeseen, mutta joutuu erotetuksi, niin hän ei voi lakata uskomasta kasteen voimaan. Hän on sen kokenut. Ei sitä kokemusta voi pois ottaa, vaikka hänet erotettaisiin seurakunnasta.

    Äänestä

Henkilökemiat aiheuttavat ihmisten välille hankaumia, ja niiden johdosta jotkut jättävät seurakunnan taakseen eivätkä enää tottele raamatullista käskyä kokoontua yhteen.

Mutta tulehtuneista väleistä huolimatta eivät kaikki jätä seurakuntaa taakseen, koska he ajattelevat saamastaan opetuksesta samoin kuin Pietari: "Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat. " Kirkkoraamattu 1938.

Äänestä
  • Vai henkilökemiat :) No, nekin joissain tapauksissa.

    Äänestä

  • harmi.kun 9.2.2018 21:29

    <>Mutta tulehtuneista väleistä huolimatta eivät kaikki jätä seurakuntaa taakseen, koska he ajattelevat saamastaan opetuksesta samoin kuin Pietari: "Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat. " Kirkkoraamattu 1938. ><

    Pietari ei tietenkään tuossa vaiheessa tiennyt, että Jeesus tekisi heille oharin. noilla ikuisen elämän sanoillaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SaatanallisetSäkeet kirjoitti:

Minne on kadonnut espoolainen veli Johanneksen Poika, joka joutui uskonsa ja vakamuksensa johdosta seurakunnanvanhimpien valekaapuun pukeutuneiden demoneiden ja pelsebuubien vainon kohteeksi 10 vuotta sitten eräässä espoolaisessa seurakunnassa? Väärintekijät ja vilpilliset erottivat hänet lopulla seurakuntayhteydestä. Saatana oli silloin ottanut jo tuon seurakunnan haltuunsa.
Moni tuohon seurakuntaan kuuluva luopui käynneistä kokouksissa ja moni vaihtoi seurakuntta noiden vainojen aikana, jotka eivät kohdistuneet pelkästään Johanneksen Poikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu