Mitä tehdä?

Olen seurustellut tyttöystäväni kanssa lähes 10 vuotta. Ainakin pari vuotta minusta on tuntunut, että en enää ole varma rakastanko häntä. Hän ilmeisesti rakastaa yhä minua. Meillä menee välillä huonommin ja välillä paremmin. Lisäksi olen hieman yli vuosi sitten tutustunut Facebookissa aivan ihanaan naiseen, joka asuu 500 km päässä. Emme ole tavanneet, mutta tunteet ovat molemminpuoliset ja vahvat. Tuntuu kuitenkin väärältä mennä pitemmälle, kun olen vielä varattu. Olen miettinyt tilannetta jo vuoden, mutta en vain tiedä mitä haluan. Mitä mieltä olette tästä?
106273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

kannattaa keskustella tyttöystävän kanssa,mitä mieltä hän on suhteenne tilasta,meneekö teillä hänen mielestään hyvin vai oletteko yhdessä vain siksi että on vaan joku jakamassa kulut.Eli pitää olla sellainen tunne että toista ajattelee lähes päivin ja öin ja toista ikävöi kun ei näe.

Äänestä

Aina kannattaa olla itselleen ja kumppanilleen rehellinen tunnepuolen asioissa. Jos suhteesi on tullut tiensä päähän, sun on aika mennä eteenpäin.

Mieti ensin itseksesi mikä teidän suhteessa on lässähtänyt, Kyllä siihen joku syy on miksi tuntuu siltä ettet rakasta. Erilainen elämäntapa, ei henkistä yhteyttä, seksielämä huonoa, riitoja vai mikä mättää.

On todella vaikea keskittyä omaan parisuhteeseen jos on ihastumisen tunteita johonkin toiseen. Etäsuhteessa on etenkin vaarana että heijastat siihen virheellisesti parisuhdetoiveita jotka nyt eivät tyydyty.

Tätä ohjetta et varmaan noudata mutta kuitenkin. Pistä etäsuhteesi jäähylle ja sano ottavasi yhteyttä kun olet selvittänyt nykyisen suhteesi tilan. Se olisi reilua kaikille ja sulle helpoin tie arvioida oma nykysuhteesi realistisesti ilman tämän ”ihanan naisen” värittämää tunnetta. Aikaa tähän ei mene kauan, enintään pari kuukautta. Jos päädyt eroon, se johtuu vain siitä että parisuhteesi ei toimi, ei toisesta naisesta.
Voit sitten aloittaa puhtaalta pöydältä etänaisen kanssa jos vielä siltä tuntuu. Voi myös olla, että kunnon ravistus herättää oman parisuhteesi eloon ja päätät lopettaa facenaisen kanssa.
Kävi miten kävi, älä kerro naisellesi etäsuhteesta, se on tarpeetonta eikä johda mihinkään hyvään.

Äänestä

Aikamoinen petturi on ap. Hän on varattu ja silti suhteessa toisenkin kanssa, jota vielä rakastaa kaiken lisäksi. Koska tunteenne ovat molemminpuoliset tuon etäsuhteilijan kanssa niin sinun on varmaan helppo hänen kanssakin puhua ja purkaa ajatuksia. Sinun täytyy nyt vain punnita kumpiko heistä on sinulle tärkeämpi tai sitten voit tehdä kuten edellinen kirjoittaja neuvoo eli laitat etäsuhteesi poikki ja katsot toimiiko suhde ja jos ei toimi niin laitat senkin poikki. Ennen uuteen suhteeseen hyppäämistä olisi nykypäivänä tärkeä käydä läpi useita vaihtoehtoja seurustelu-ja seksikumppaneista, jotta voi olla varma että kuka sitten on se oikea. Voisithan sitten eri naisia treffaillessasi ja pannessasi vielä havaita, että se facebook juttu onkin hyvä. Otat sitten yhteyttä häneen ja aloitatte sitten suhteen. Hänenkin on hyvä tietää ettei ole pelkkä laastari sinulle vaan sinulla on lukuisten naiskokemusten jälkeen aito halu olla yhdessä hänen kanssaan.

Äänestä

Minullakin oli erittäin vahvat tunteet Bratt Pittiin, Kyle Chandleriin ja Matt Damoniin ja muutamaan muuhunkin etätyyppiin. Oli myös erittäin vahvat tunteet muutamaan isoveljieni kavereihin.
Muistaakseni olin 6 vee kun eka kerran yksi isoveljeni kaveri tuli käymään. Ihastuin heti ja vuosien ajan katsoin sitä tyyppiä ylöspäin ja unelmoin. Punkkaan mentiin tän tyypin kanssa kun olin about 22 vee. Ne mun syvemmät tunteet loppuivat siihen yhteen naintikertaan. Eipä löytynytkään syvempää synergiaa vaikka kuvittelin tuntevan kundin perinpohjin ja olin tyyppiä palvonut mielessäni ikuisesti.

Äänestä
  • Eli miehet on oikeessa! Kannattaa naida muiden kanssa ennenkuin ottaa uuden. Sellanen koeajo, kyllähän sen rakastava kumppanikin ymmärtää, sillä rakastamalleen ihmiselle haluaa hyvää ja tottakai varmistuksen, ettei toinen lähde olemattoman vuoksi suhteesta, eiks jee. Lisäksi oon aina ihmetellyt näitä vsrattuihin ihastuneita, jotka haluaa varatulle hyvää ja haluaa heidän jatkavan suhteessaan. Siis mitä helskuttia, niillehän voi olla huono juttu jatkaa vanhassa suhteessa. Mun pointti on siinä, että kukaan toinen ei voi tietää mikä toiselle on parasta. Samoin ihmetten ihmisiä, jotka paheksuu kun joku vaihtaa parempaan. Siis mitäh? Kuka helsvetti huonompaan vaihtais. Ei urheilijakaan, joka on voittanut kisoissa jo kultaa totea seuraavien kisojen jälkeen, että mulla on jo kultaa, että hopeaa lähdin nyt hakemaan. Kyllä kulta vaihdetaan kultaan. Ja jos on saanut jo sen mitä hakee niin silloin on jo tyytyväinen saamaansa kultaan eikä lähdekään hakemaan uutta kultaa.

    Äänestä

  • Tietty on myös jonkun verran sellaisia hyväntekijöitä, jotka vaihtaa huonompaan ja laittaa vanhan, paremman kumppanin kiertoon ajatellen, että saavat muillekin tuottaa noin iloa.

    Äänestä

Miksi seurustelu on kestänyt 10 vuotta? Mieti onko jotakin perustavaa ollut vialla jo pitempään, kun ette ole jo kihloissa. Mieti mitä hyvää suhteessa on ollut, kun olette vieläkin yhdessä, vaikka ette edes ole kihloissa. Mieti mitä menetät, jos eroatte. Mieti mitä saat vastapainoksi, jos eroatte. (Ja se ei ole se facenainen, häntä et tunne vielä - hän on puhdas arpa.) Kaikki suhteet väljähtyvät joskus, toiseen kyllästyy, toinen muuttuu, suhteesta tulee yhdentekevä. Onko nyt käynyt niin? Mieti sitä. Myös uusi suhde väljähtyy joskus. Mieti haluatko juosta tavoittamattoman ikuisen onnen perässä seuraavat kuusi vuotta vain huomataksesi ettei tämäkään kestänyt ikuisesti. Ehkä sinun kannattaa olla sinkku ja olla sitoutumatta. Nainen joka sormelle, niin ei tarvitse miettiä parisuhdetta. Jos se tuntuu hyvältä ajatukselta, tee se. Muussa tapauksessa saatat haluta parisuhteen jostakin kumman syystä. Silloin on syytä rakentaa parisuhde kunnolla. Sitä ei ole se, että seisot jalat kahdessa veneessä. Jos pidät vararengasta, et rakenna parisuhdetta. Hoida yksi suhde kerrallaan, pidä tai jätä. Itsesi vuoksi, ettei tunnu väärältä.

Äänestä

Kannataisiko vähän aikaa olla yksin ja miettiä tilannetta,ennenkuin ryntäät uuteen tuttavuuteen? Tuo välimatkakin aika haasteellinen...Sitä luo tietyn mielikuvan henkilöstä ja sitten,kun nähdään livenä niin voi olla suuri pettymys? Sori,mutta itsellä tästä kokemusta ,kun toinen ei vastakkaan niitä mielikuvia. Et tuonut esille,että mikä teidän suhteessa mättää? Olisiko terapiasta apua? Jos rakkaus loppuu niin silloin parempi lähteä eri teille..kunhan muistat,että arki tulee.joka suhteeseen kuvioihin.

Äänestä

Lähde nätisti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


säälittäväkö kirjoitti:

Olen seurustellut tyttöystäväni kanssa lähes 10 vuotta. Ainakin pari vuotta minusta on tuntunut, että en enää ole varma rakastanko häntä. Hän ilmeisesti rakastaa yhä minua. Meillä menee välillä huonommin ja välillä paremmin. Lisäksi olen hieman yli vuosi sitten tutustunut Facebookissa aivan ihanaan naiseen, joka asuu 500 km päässä. Emme ole tavanneet, mutta tunteet ovat molemminpuoliset ja vahvat. Tuntuu kuitenkin väärältä mennä pitemmälle, kun olen vielä varattu. Olen miettinyt tilannetta jo vuoden, mutta en vain tiedä mitä haluan. Mitä mieltä olette tästä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu