Hokee, että ei hän voi tunteitaan noin vain sammuttaa.
Mutta pinnallistahan se vain oli, piristävää peliä työajalla. Ei kumpikaan ollut oma oikea itsensä.
Hokee, että ei rakastumista voi lopettaa.
Mutta keneen hän luulee rakastuneensa? Luuleeko tosiaan että kukaan mies on samanlainen kotioloissa kuin töissä?
Tuleeko tähän muuta loppua kuin työpaikan vaihto?
Se on sitten nainen joka lähtee, koska hän se työntekoa nyt häiritsee.
Mutta pinnallistahan se vain oli, piristävää peliä työajalla. Ei kumpikaan ollut oma oikea itsensä.
Hokee, että ei rakastumista voi lopettaa.
Mutta keneen hän luulee rakastuneensa? Luuleeko tosiaan että kukaan mies on samanlainen kotioloissa kuin töissä?
Tuleeko tähän muuta loppua kuin työpaikan vaihto?
Se on sitten nainen joka lähtee, koska hän se työntekoa nyt häiritsee.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Naiset ovat siis tyhmiä ihastuneena ja siten myös toisinaan rakastuneenakin vielä. Vailla totuuden häivää todellisesta ja tulevasta arjesta kenties.
"Hokee, että ei hän voi tunteitaan noin vain sammuttaa."
Aivan niin, eivät tunteet ole tahdonalaisia, eivät silloinkaan, kun on vahingossa rakastunut täydelliseen paskiaiseen.
"Mutta keneen hän luulee rakastuneensa?"
Ei kukaan nainen sen paremmin kuin mieskään luule, että toinen olisi eri rooleissaan samanlainen. Hän on vain erehtynyt luulemaan, että paskiainen olisi kelvollinen aviomies. Erehtymien on inhimillistä.
Komppaan tätä. Erehtyä voi. Menneisyyteni esihistoriassa on itsekin tullut elettyä elämää, enkä olisi voinut kuuna päivänä uskoa millainen ihmisjäte paljastui eräästä työpaikalla kaikin puolin ihan fiksulta vaikuttaneesta. Se on se julkinen rooli mitä työpaikalla vedetään, suhteessa paljastui ihan muunlaiseksi, todellakin oli alle kaiken arvostelun. Ja ei, en sano tätä katkerana, kunhan totean. Oppini saaneena: kuormasta ei syödä, eikä edes vilkuilla sinne. Onneksi tästä tapahtuneesta on jo aikaa ja työpaikkakin vaihtunut ... kokemus oli joltisenkin kamala kyllä. Läheiset elämään on onneksi löytyneet ihan muista ympyröistä kuin töistä, tätä suosittelen lämpimästi kaikille.
Höpö höpö, ettei työpaikalta voi löytää kunnon kumppania. Itse löysin maailman ihanimman naisen työpaikalta. On valtavasti sähkö ilmassa, kun yhdessä vielä työskennellään :)
no onnea sitten vaan!! itse en voisi alkaa työkaverin kanssa seurustelemaan. ihastua voin mut onneksi tunteet menee nopeasti ohi!!
Varmasti tietää että on kunnollinen aviomies. On vaimonkin tavannut!
Siitä jo luulisi että osaisi pitää etäisyyttä ja ymmärtää ettei enempää tule tapahtumaan.
Tosiaanko naiset miettii heti avioliittoa kun vähän silmillä pelataan ja pöyhitään itsetuntoa? Kyllä sen vaimomateriaalin kanssa käyttäydytään aivan toisin.
"tunteet menee nopeasti ohi!!" =D
No kaitpa näinkin? Omat tunteeni kesti 4,5 vuotta, kidutusta ja hajoilemista. Mutta se oli nainen joka lähti ja vaihtoi sitä työpaikkaa, kuulemma 3 viikon itkemisen jälkeen.
"Mutta pinnallistahan se vain oli, piristävää peliä työajalla"
Näin ajattelin tästä naisesta, hän varattu ja minä sinkku! Taisin olla hänelle vain iltapäivien virkistys ja hupiukko. Oi että kun olisin pitänyt pääni viileänä enkä mennyt ihastumaan hänen flirtteihinsä, ainakaan siihen asti että olisin hänen statuksen selvittänyt.
No tästä opin sen etten suina päin mene enää ihastumaan. Muutama nainen tullut tämänkin jälkeen joista nyt tiedän että ovat varattuja, kyllä se naamari on vaan happamaksi mennyt kun en lähde näihin hiton leikkeihin mukaan, pahimmillaan ei edes katsota kävellessä vastaan tai huomenia sanota. Mutta mulle on paljon parempi olla työpaikalla ilman tämmöisiä pelejä.
Minä ainakin uskon. Siviilissä ei ole enää yhtään ystävää. Kaikki muuttaneet satojen kilometrien päähän. Työssä 2 vuoden aikana olen viihtynyt kolmen ihmisen kanssa erityisen hyvin. Joltakulta oli tulossa mökkeilykutsua, toinen halusi lähteä viettämään iltaa. Ihan ystävyyspohjalta. Eräälle ehdotin itse, että ois kliffaa käydä vaiks leffassa, syönässä, tutustua. Olisi ihanaa saada ihanista ihmisistä ystäviä. No, lupauksista huolimatta mökkikutsuja ei tullut koskaan, leffaanmenot peruttiin jne. Enkä, siirryttyäni muualle 2 v jälkeen, kuullut näistä ihmisistä - joiden kanssa oli synkannut ja ollut aidosti mukavaa - enää koskaan. Yhdelle tekstasin kerran, sanoi haluavansa lähteä iltaa viettämään kanssani joku kerta. En hänestäkään enää ikinä kuullut. Yksinkin viihdyn, ei siinä mitään, mutta olisi ihanaa omata ystävä arjessa. Edes yksi. Työpaikoiltakaan niitä ei näemmä löydy, baareissa taas en laukkaa. Olen jo vajonnut niin lapselliselle tasolle että otaksun itsessäni olevan jokin hirveä valuvika, jota vain en itse tajua. Etten kenellekään edes kaveriksi käy koska minussa on tämä ruma vikapiste, jolle itse olen sokea.
Olkaa onnellisia, kiitollisia ystävistänne, rakkaistanne, tärkeistä ihmisistä elämissänne.
Kaunista kesää kaikille.
Sellaisia ne työkaveruudet ovat pitkälti. Muutamia ystäviä on tullut 30 vuoden takaa. ei nykyisin enää. Muuttuneet ovat ihmiset ilkeiksi.