Tarinani on seuraavanlainen.
Tapasin noin 10 vuotta sitten kivan tytöntyllerön, jonka kanssa oli kiva viettää aikaa.
Puuhastelimme kaikkea kivaa ja vietimme aikaa kahden vuoden aikana, mutta suhdetta välillemme ei missään vaiheessa syntynyt, ei edes seksisellaista. Joskus tapailimme tiiviisti, joskus taas oli pidempiä taukoja, ettemme toisistamme kuulleet. Podin jonkinlaista sitoutumishaluttomuutta, ja olin siinä vaiheessa vielä liian vauhdikkaalla ja menevällä päällä pysähtymään. Olimme toisillemme silti olemassa.
Elämä jatkui, ja menimme ajan kanssa eri suuntiin elämiemme kanssa. Yhteydenpito loppui.
Sitten se tapahtui.
Tapasimme monen vuoden jälkeen, ja se oli heti menoa. Sukat pyörivät jalassa, tämä oli SE mun juttu.
Ikinä elämässään ei tule tämä poika tuntemaan tällaista tunneskaalaa(toivottavasti olen väärässä), jonka olen tänä kyseisenä aikana kokenut.
Paljon pahaa, mutta niin paljon hyvää että se sumentaa tajunnan, ja estää näkemästä sen pahan.
Ne asiat, jotka yhteisinä asioina olivat niitä kaikkein ihanempia,vain meidän yhteisiä asioita, ovat mielessäni edelleen sellaisina säilyneet, ja eivät ole missään vaiheessa lakanneet olemasta yhtä tärkeitä, kun olivat alkuaikoina. Tytön tyllerölle taas kaikki ennen niin kiva yhteinen oli muuttunut arjen harmaaksi p:ksi.
Kun ihminen on päässyt tarpeeksi lähelle, se pystyy satuttamaan niin pahasti, että arvet jäävät pahimmassa tapauksessa ikuisiksi ajoiksi, ja silloin on piru irti, kun tässä tilanteessa haluaa satuttaa.
Ongelmiin tarvitaan mielestäni kaksi, yksin ei voi riidellä. Riitoihin on olemassa mielestäni tapa, jolla niitä voi ehkäistä. Puhuminen. Puhuminen ongelmien aiheuttajista ja yritys ehkäistä niitä ovat mielestäni merkki siitä, että on halua pyrkiä olemaan riitelemättä. Jos toisen ajatus asiasta on sellainen, ettei onelmia ratkota puhumalla, mikä avuksi.
Olen muuttunut.
Ennen olin sellainen päälisin puolin eloisa veikkonen, jota ei mikään hetkauttanut päälle päin, ja ihmiset eivät nähneet pahaa oloani, enkä itsekään sitä niin vahvaksi kokenut. Oikeastaan vastoinkäymiset voitettiin aina lopulta.
Enää ei ole niin.
Minua kaikelta pahalta suojaava verho oli katkaistu.
Minusta on tullut tunteellinen, en ole elämäni aikana yhteensä onnistunut valuttamaan niin monia kyyneliä, kun tänä puolen toista vuoden aikana olen joutunut.
Ne monet kerrat, kun ihminen makaa lattialla, krokotiilin kyyneliä itkien, armoa anoen ja toivoen että toinen lopettaisi, toinen vaan lyö lyötyä, ovat jotain sanoinkuvaamatonta. Tämä edellinen on sitten henkistä väkivaltaa, jonka tunnustan ainakin itse sitä kokeneena tulevan tuhoseuraukseltaan aika lähellä fyysisen väkivallan perässä. Meillä ei ole nyrkit heilunut. Sanan säilä uppoaa aika hyvin palleaan myös.
Tämä tyttö sanoo minulle, että olen tärkeä. Miten voin olla, kun teot puhuvat sanoja vastaan. Teot puhuvat puolestaan, sanat ovat vain sanoja.
Minä haluaisin unohtaa tämän kyseisen tytön, mutta miten. Tänä päivänäkin näen ne hyvät asiat hänessä, joiden vuoksi häneen rakastuin ja rakastan häntä edelleen.
Olen yrittänyt keksiä syitä hänen käytökselleen, milloin lasisesta lapsuudesta, milloin mistäkin, mikä häntä on runnellut, mutta ei. Minä varmaan olen se syypää, mutta miten muuttaa asiota, joista ei edes voi keskustella. Tarvitsin vain kristllipallon, josta katsoa suuntaa, etten ainakaan pimeämpään metsään joutuisi, koska pelkään, etten löydä sieltä pois.
Jos ei puhumista siedä, miten voi yrittää kommunikoida, ei varmaan mitenkään.
Tuntuu että olen umpikujassa.
Hän soitti juuri.
Lähdemme syömään, olen ahdistunut.
Rakastan häntä yli kaiken, en saa vastarakkautta.
Tekee mieleni sanoa: häivy elämästäni, kun kerran halusit vain käydä rikkomassa sen, ja häipyä vähin äänin ilman pienintäkään pistoa omassatunnossa, mutta en voi. Olen tyhmän toiveikas. Yritän sytyttää kastunutta tulitikkua. Yksin ei voi rakastaa.
Tapasin noin 10 vuotta sitten kivan tytöntyllerön, jonka kanssa oli kiva viettää aikaa.
Puuhastelimme kaikkea kivaa ja vietimme aikaa kahden vuoden aikana, mutta suhdetta välillemme ei missään vaiheessa syntynyt, ei edes seksisellaista. Joskus tapailimme tiiviisti, joskus taas oli pidempiä taukoja, ettemme toisistamme kuulleet. Podin jonkinlaista sitoutumishaluttomuutta, ja olin siinä vaiheessa vielä liian vauhdikkaalla ja menevällä päällä pysähtymään. Olimme toisillemme silti olemassa.
Elämä jatkui, ja menimme ajan kanssa eri suuntiin elämiemme kanssa. Yhteydenpito loppui.
Sitten se tapahtui.
Tapasimme monen vuoden jälkeen, ja se oli heti menoa. Sukat pyörivät jalassa, tämä oli SE mun juttu.
Ikinä elämässään ei tule tämä poika tuntemaan tällaista tunneskaalaa(toivottavasti olen väärässä), jonka olen tänä kyseisenä aikana kokenut.
Paljon pahaa, mutta niin paljon hyvää että se sumentaa tajunnan, ja estää näkemästä sen pahan.
Ne asiat, jotka yhteisinä asioina olivat niitä kaikkein ihanempia,vain meidän yhteisiä asioita, ovat mielessäni edelleen sellaisina säilyneet, ja eivät ole missään vaiheessa lakanneet olemasta yhtä tärkeitä, kun olivat alkuaikoina. Tytön tyllerölle taas kaikki ennen niin kiva yhteinen oli muuttunut arjen harmaaksi p:ksi.
Kun ihminen on päässyt tarpeeksi lähelle, se pystyy satuttamaan niin pahasti, että arvet jäävät pahimmassa tapauksessa ikuisiksi ajoiksi, ja silloin on piru irti, kun tässä tilanteessa haluaa satuttaa.
Ongelmiin tarvitaan mielestäni kaksi, yksin ei voi riidellä. Riitoihin on olemassa mielestäni tapa, jolla niitä voi ehkäistä. Puhuminen. Puhuminen ongelmien aiheuttajista ja yritys ehkäistä niitä ovat mielestäni merkki siitä, että on halua pyrkiä olemaan riitelemättä. Jos toisen ajatus asiasta on sellainen, ettei onelmia ratkota puhumalla, mikä avuksi.
Olen muuttunut.
Ennen olin sellainen päälisin puolin eloisa veikkonen, jota ei mikään hetkauttanut päälle päin, ja ihmiset eivät nähneet pahaa oloani, enkä itsekään sitä niin vahvaksi kokenut. Oikeastaan vastoinkäymiset voitettiin aina lopulta.
Enää ei ole niin.
Minua kaikelta pahalta suojaava verho oli katkaistu.
Minusta on tullut tunteellinen, en ole elämäni aikana yhteensä onnistunut valuttamaan niin monia kyyneliä, kun tänä puolen toista vuoden aikana olen joutunut.
Ne monet kerrat, kun ihminen makaa lattialla, krokotiilin kyyneliä itkien, armoa anoen ja toivoen että toinen lopettaisi, toinen vaan lyö lyötyä, ovat jotain sanoinkuvaamatonta. Tämä edellinen on sitten henkistä väkivaltaa, jonka tunnustan ainakin itse sitä kokeneena tulevan tuhoseuraukseltaan aika lähellä fyysisen väkivallan perässä. Meillä ei ole nyrkit heilunut. Sanan säilä uppoaa aika hyvin palleaan myös.
Tämä tyttö sanoo minulle, että olen tärkeä. Miten voin olla, kun teot puhuvat sanoja vastaan. Teot puhuvat puolestaan, sanat ovat vain sanoja.
Minä haluaisin unohtaa tämän kyseisen tytön, mutta miten. Tänä päivänäkin näen ne hyvät asiat hänessä, joiden vuoksi häneen rakastuin ja rakastan häntä edelleen.
Olen yrittänyt keksiä syitä hänen käytökselleen, milloin lasisesta lapsuudesta, milloin mistäkin, mikä häntä on runnellut, mutta ei. Minä varmaan olen se syypää, mutta miten muuttaa asiota, joista ei edes voi keskustella. Tarvitsin vain kristllipallon, josta katsoa suuntaa, etten ainakaan pimeämpään metsään joutuisi, koska pelkään, etten löydä sieltä pois.
Jos ei puhumista siedä, miten voi yrittää kommunikoida, ei varmaan mitenkään.
Tuntuu että olen umpikujassa.
Hän soitti juuri.
Lähdemme syömään, olen ahdistunut.
Rakastan häntä yli kaiken, en saa vastarakkautta.
Tekee mieleni sanoa: häivy elämästäni, kun kerran halusit vain käydä rikkomassa sen, ja häipyä vähin äänin ilman pienintäkään pistoa omassatunnossa, mutta en voi. Olen tyhmän toiveikas. Yritän sytyttää kastunutta tulitikkua. Yksin ei voi rakastaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Luin pitkän vuodatuksesi ja oli kuin olisit kertonut minun tuntemuksistani. Itken ja olen hysteerinen ja tuntuu mahdottomalta jatkaa elämää normaalisti.
En ole yksin, mutta ei sekään lohduta. Itsekin itken vain ja itsehillintäni menee missä ja milloin vain. Uni ei tule ja päivät ja yöt kuljen kuin haamu ja olenkin ihmisraunio tällä hetkellä. Ihminen jonka tunsin vain lyhyen aikaa, mutta johon rakastuin ja jonka päästin lähemmäs kuin ketään koskaan, puukotti selkään lähtemällä suhteestamme kesken kaiken kauniin piittaamatta tunteistani lainkaan. Olen yrittänyt ja yrittänyt saada vastausta sille, miksi leikkiä tunteilla, miksi kiusata ja antaa toiveita siitä, että yhdessä rakennamme tulevaisuuden ja sitten vain lähteä?? Kertokaa te minua enemmän kokeneet ja viisaammat ihmiset, että miten tällaisesta selviää? Miten, kun ihminen joka minua helli ja halaili ja kertoi toivovan meistä tulevan vielä vaikka mitä, silmän räpäyksessä viilenee ja etääntyy ja jättää minut yksin miettimään kaiken tarkoitusta. En osaa käsitellä tätä asiaa enkä tunne itseäni enää, koska olenhan suhteissa ollut ennenkin, mutta kylläpä niissä ovat ne merkit suhteen huononemisesta tulleet ensin ja sitten olemme lopettaneet, mutta nyt kävikin niin että kaikki oli hyvin ja vielä edellisenä päivänä pidimme toisiamma hyvänä ja vietimme kaiken kaikkiaan ihania hetkiä yhdessä ja hän lähtee. En tiedä pitäisikö vain yrittää ajatella, että olin hänelle vain leikkiä ja yrittää unohtaa ja olenkin yrittänyt pohtia asioita niin, mutta ei minun mieleni käsitä sitä, miksi joku tekee noin ja leikkii tunteilla ja luultavasti hänellä on jo uusi nainen (uhri) elämässään ja se jos mikä tekee kipeää ajatella heitä yhdessä ja sen toisen saavan nyt kaiken sen hellyyden mitä hän minulle osoitti. Minä yritän selvitä tästä kun ei ole vaihtoehtoja, vaikka nyt tuntuu niin pahalta ettei koskaan ennen, mutta voimia teille muillekkin saman kokeneille.
Olet varmaan kuullut että aika parantaa haavat. Kun tilanne on päällä ei tämmöisillä sanomisilla ole paljoa merkitystä, mutta aika parantaa haavat.
Itse en osaa sanoa mitään ihmelääkettä tilanteeseesi, mutta näin jälkeen päin analysoidessani omaa elämääni voin kertoa, että uusiin ihmisiin tutustuminen toimi minun kohdallani hyvin. Alussa tietysti puhuminen voi tuottaa vaikeuksia kun ei mielessä ole muuta kuin oma kokemus, mutta aloita kertomalla siitä. Huomaat, että kohtalontovereita ja myötätuntoa löytyy. Ajan mittaan puheenaiheetkin sitten muuttuvat.
Lisäksi uusiin paikkoihin tutustuminen "kiipeä vuorelle ja katso kaukaisuuteen" toimi hyvin.
Luonnon keskellä on hyvä ihmetellä maailman menoa. Sitä voi yrittää muuttaa, mutta ei se paljoa muutu. Jossakin vaiheessa huomaat, että taistelu jota käydään tapahtuu oman pääsi sisällä. Ajan mittaan ihmettelet mitä ihmettä enää kulutat aikaasi vuoren laella kun maailmamassa on niin monta ihmeellistä paikkaa ja asiaa näkemättä ja kokematta.
Tilanne on varmasti hankala, mutta maalaisjärki auttaa taas.
"Ne monet kerrat, kun ihminen makaa lattialla, krokotiilin kyyneliä itkien, armoa anoen ja toivoen että toinen lopettaisi, toinen vaan lyö lyötyä, ovat jotain sanoinkuvaamatonta."
Kumpi tuossa on lyöjä, ja kumpi uhri? Ymmärsin että sinä olisit uhri?
Yritä palata maan pinnalle miettimällä mihin tuo pieni ja heiveröinen tyttölapsi todellisuudessa pystyy? Sinä olet iso ja raavas mies, jota tuskin kukaan pystyy satuttamaan, jos vain päätät niin. Ei pieni tyttönen pysty satuttamaan ketään.
Sanat ovat vain sanoja. Naisesi saattaa yrittää satuttaa sinua sanoillaan, mutta sinä tiedät kyllä mitä menneisyydessä on tapahtunut, ja mitkä hänen tunteensa todellisuudessa ovat, tai olivat. Kukaan ihminen ei pysty muuttamaan menneisyyttä! Kukaan ihminen ei pysty pyyhkimään pois yhteisiä kokemuksianne, ei edes Hän.
Jos naisesi on haluton keskustelemaan, tai käyttäytyy luotaan työntävästi, ole tarkkana! Jos kerjäät häneltä huomiota, tai käyttäydyt tunteellisesti, hän kokee sinut yhtä vastenmielisemmäksi. Mitä kovemmin tavoittelet häntä, sitä päättäväisemmin hän pyrkii sinusta eroon. Tämä on erittäin tärkeä asia ymmärtäää!
Ota itseäsi niskasta kiinni, vielä kun voit. Jos naisesi päättää erota, peli on menetetty. Tässä taktiikka:
Käyttäydy positiivisesti ja myönteisesti kaikissa tilanteissa, älä näytä heikkouttasi missään nimessä. Heikkouden näyttäminen on paha merkki tässä tilanteessa.
Osoita kuitenkin rakastavasi naistasi todella paljon. Kerro, mitä toivoisit hänen tekevän tai sanovan jotta teillä menisi paremmin. Ole rakentava ja positiivinen.
Olen kiinnostunut kuulemaan, mitä todella haluat ja mikä teidän tilanteenne nyt on. Katsotaan sitten lisää.
liian lähelle tyttöä ja hän reagoin siten, että haluaa kaikottaa sinut. Kasva itse suhteessa ja ymmärrä toisen reaktio. Keskustelkaa ennenkuin olette liian kaukana toisianne..
kuulostipa tutulta. tuommoisen ihmissuhteen ylläpitäminen vain hajoittaa. itselläni oli myös henkisen väkivallan täyteinen suhde jonka entinen rakkaani sitten päätti kylmästi aivan yllättäen. nyt kuitenkin rupeaa jo elämä maistumaan. ehkä jopa joskus löydän uuden rakkauden. jaksamisia sinulle.