Tarvitaan ulkomaista halpatyövoimaa

"Tutkimusjohtaja Heikki Räisänen työ- ja elinkeinoministeriöstä totesi perjantaina Lännen Medialle, että Suomessa on varaa lisätä työllisyyttä vain reilut 30 000 henkilöä.

Sen jälkeen aletaan törmätä rakenteellisen työttömyyden rajaan, mikä tarkoittaa, että työvoimasta alkaa palkkakilpailu sekä yleinen kustannusinflaatio. Talouden kasvu hiipuu siihen".

https://www.aamulehti.fi/uutiset/tutkimusjohtajan-mukaan-tyollisyytta-voi-lisata-vain-30-000-henkilolla-professori-huolestui-arviosta-olemme-lahella-inflaatiota-200732988

Piekkolan mukaan on mahdollista, että työmarkkinoille syntyy tilanne, jossa palkansaajat voivat kasvattaa palkkavaatimuksiaan. Ammattiliitoille työttömyysaste on yksi neuvotteluvaltti.

–Tällä hetkellä ihmiset eivät pelkää työpaikan menetystä. Palkkavaatimukset ovat ihan toista kuin vuosi sitten, kun kaikki pelkäsivät irtisanomisia.
Tarvittaessa työvoimaa ulkomailta

Työmarkkinoiden rakenne vaikuttaa myös yritysten tuottavuuteen. Jos halpaa työvoimaa ei löydy tai yritykset joutuvat maksamaan siitä "liikaa", yritysten tuottavuus heikkenee ja talouden kasvu hiipuu.

Piekkola uskoo, että siinä tapauksessa apuja saadaan työperäisestä maahanmuutosta.
9164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ahneen ay-mafian palkankorotusvaatimukset pakottaa hankkimaan työvoimaa ulkomailta. Mitäs uutta tuossa nyt on.

Äänestä
  • Alta kolmen prosentin palkankorotus ei ole ahneutta ja siitäkin osa menee veroihin. Samaan aikaan esim. Nesteen johtaja Lievonen repii 70 000 euroa kukkaudessa palkkoineen ja bonuksineen.

    1Äänestä

  • Ahneiden omistajien ja niiden etuja lobbaavan Kokoomuksen ja Kepun on pidettävä Suomessa jättityöttömyys, etteivät yritysten ja omistajien voitot laske. Nyt selvisi miksi työttömät halutaan työttömyysturvan suuruisella palkalla pakko-orjatöihin. Jättityöttömyyttä ei saa laskea. Ajatelkaa, meillä on hallitus joka ei halua laskea työttömyyttä!

    Ilman työttömiä talous hiipuu, sanoo ministeriön tutkimusjohtaja – "Rajan jälkeen työvoimasta alkaa palkkakilpailu"
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/15178480/toivottavasti-nykyinen-hallitus-jatkaa-2019#comment-92787114

    Äänestä

  • Moi Vartiainen, olet parhaimmillasi torkkuessasi.

    Äänestä

Suomeen tulee pääosin luku ja kirjoitustaidottomia kehitysmaista joista ei ole työmarkkinoille. Koulutetut osaajat eivät tänne susirajalle lähde ja jos tänne erehtyvät eivät kauaa täällä viihdy surkean oilmastomme takia.

1Äänestä

Räisänen on kokoomuslainen "tietäjä" joka pyllää kepuporvari Sipilän hallitusta.

Äänestä

Suomeen pitäisi saada myös halvempia korkeakoulutettuja koska hekin tulevat liian kalliiksi jos puolalainen proffa tyytyisi puoleen palkkaan suomalaiseen verrattuna j.n.e.

Äänestä

Tarvitaan halpatyövoimaa veronmaksajien eläteltäväksi. Se halpatyövoima joutuu maksamaan elinkustannuksistaan aivan saman verran kuin suomalainenkin, sillä erotuksella tietenkin, että halpatyövoiman elinkustannukset katetaan jälleen veronmaksajien piikkiin, kuten myös työntajien tuottavuus, joka sekin perustuu veronmaksajien rahoittamaan palkkatukeen halpatyövoimalle.
Ainoa keino ylläpitää talouskasvua kohtuullisena on se, että lakataan ahnehtimasta kymmenien prosenttien kasvua ja tyydytään pienempään ja tasaisempaan kasvuun.
Nämä uhkakuvat maalaillaan juurikin siinä pelossa, että joudutaan luopumaan suurista osingoista ja tyytymään kohtuuteen.
Mutta kun nyt on markkinatalouden myötä päästy tähän ahneuden kierteeseen, sen rahoittamiseen ei ole muuta keinoa kuin veronmaksajat ja ne jotka eivät ole tässä rumbassa mukana pysyneet sekä tietenkin eläkeläiset. Nämä ovat ryhmiä joilta leikkuri siirtää tuoton yrityksille. Kohtuus on markkinataloudelle vieras käsite.

Äänestä

Nyt ymmärtää Kokoomuksen ja Kepun paniikin saada työttömät aktivointimallilla pakkotöihin työttömyysturvan summalla, heitä ei voi päästää normaaliin työhön etteivät omistajien voitot kutistu. Samalla ymmärtää myös Orpon ja Sipilän porvarihallituksen matutarhauspolitiikan juurisyyn 2015 vuodesta alkaen. Maahan piti saada paniikilla matuhalpatyömarkkinat, jotta kantasuomalaisten työttömyys pysyy korkeana ja elinkeinoelämä sekä omistajat eivät joudu pudottamaan voittojaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Katastrooffia_pukkaa kirjoitti:

"Tutkimusjohtaja Heikki Räisänen työ- ja elinkeinoministeriöstä totesi perjantaina Lännen Medialle, että Suomessa on varaa lisätä työllisyyttä vain reilut 30 000 henkilöä.

Sen jälkeen aletaan törmätä rakenteellisen työttömyyden rajaan, mikä tarkoittaa, että työvoimasta alkaa palkkakilpailu sekä yleinen kustannusinflaatio. Talouden kasvu hiipuu siihen".

https://www.aamulehti.fi/uutiset/tutkimusjohtajan-mukaan-tyollisyytta-voi-lisata-vain-30-000-henkilolla-professori-huolestui-arviosta-olemme-lahella-inflaatiota-200732988

Piekkolan mukaan on mahdollista, että työmarkkinoille syntyy tilanne, jossa palkansaajat voivat kasvattaa palkkavaatimuksiaan. Ammattiliitoille työttömyysaste on yksi neuvotteluvaltti.

–Tällä hetkellä ihmiset eivät pelkää työpaikan menetystä. Palkkavaatimukset ovat ihan toista kuin vuosi sitten, kun kaikki pelkäsivät irtisanomisia.
Tarvittaessa työvoimaa ulkomailta

Työmarkkinoiden rakenne vaikuttaa myös yritysten tuottavuuteen. Jos halpaa työvoimaa ei löydy tai yritykset joutuvat maksamaan siitä "liikaa", yritysten tuottavuus heikkenee ja talouden kasvu hiipuu.

Piekkola uskoo, että siinä tapauksessa apuja saadaan työperäisestä maahanmuutosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu